Tänään mietinkin, miten mä jaksoin kolme vuotta sitten, kun mulla oli helvetti irti kipujen ja särkyjen suhteen lähes joka päivä? Peukku ylöspäin silloiselle Roosalle! Ja toivon mukaan tämäkin migreenipainoitteinen kausi loppuisi viimestään ensi viikon lopulla, kun lähiopetus loppuu.
Se mikä on nyt onneksi toisin, on se, ettei mun tarvii täällä Ylivieskan kaveripiireissä pelätä muiden mielipiteitä. Kolme vuotta sitten mua ei aina otettu tosissaan kipujeni kanssa. Sain hyviä vinkkejä - ota buranaa, juo vettä, yritä unohtaa se kipu ja se pahin - ethän sä edes näytä siltä, et suhun sattuis. Täällä mun ei ole tarvinnut hetkeäkään miettiä, uskooko muut. Kyllä uskoo.
Facebookin feedistäni pomppasi esille yksi päivä linkki Inhimillisen tekijän yhteen jaksoon. Mainittakoon siis, että Inhimillinen tekijä on mun ehdoton lemppari noista keskusteluohjelmista. Kun näin huomasin, että just ulos tulleessa jaksossa käsiteltäisiin kipua (ja erityisesti kroonista sellaista), tiesin mitä katsoisin Yle Areenasta seuraavaksi.
Allekirjoitan tuossa jaksossa esintyvien naisten mielipiteet kivusta ja siihen suhtautumisesta. Ja erityisesti siitä, miten alentavaa on, kun muut eivät usko tai ymmärrä. Miltä tuntuu, kun muut sanovat, että sä vain kuvittelet sen kivun. Sillä niinhän se ei ole. Jaksossa vieraillut lääkärikin kertoi, että kipu on aina todellinen sen kokevalle ihmiselle. Se ei ole valetta, harhaluuloja tai mielikuvituksen tuotetta. Kipu on vain ja ainoastaan totta. Ja joskus käy vain niin huonosti, että kivut pitkittyvät, eli kroonistuvat. Silloin ei auta unohtaa kipua, eikä lääkkeittenkään syönti välttämättä vie pitkälle. Ainoa keino sen sijaan on muuttaa asennettaan ja oppia elämään kivun kanssa. Koska kroonisten kipupotilaiden sairaskertomukset ja kivun hyväksymysprosessit ovat usein pitkiä ja tuskaisia, pahin virhe on mennä viereen antamaan muka niin hyviä neuvoja. Tämä on ainakin minun kokemukseni asiasta. Ja tiedän, etten ole ainoa - ainakin tuon jakson mukaan.
Mun miestä jokaisen suomalaisen pitäisi katsoa tuo pätkä - erityisesti niiden, joiden lähipiirissä on kipupotilaita. Niinpä tänään päätinkin vinkata teille lukijoille tuosta katsomastani Inhimillisen tekijän -jaksosta. Jos sulla on vain aikaa, niin katso se!
~ Roosa ~
Mun mielestä ihmisten ois ylipäänsä hyvä muistaa ettei omaa kipua voi verrata toisen kipuun. Mulla on esim. tosi matala kipukynnys ja pelkkä normaali päänsärky saattaa saada kyyneleet silmiin ja on tosi ikävää kun joku tulee sanomaan että hei mullapa onkin tällasia ja tällasua särkyjä että ei noi sun vaivat oo mitään. Koska kyllä ne mulle just sillä hetkellä on ihan kamalinta, eikä se lohduta että jotain muuta ehkä sattuu enemmän
VastaaPoistaKiitos äärimmäisen hyvästä kommentista! Tää on myös ihan tosi. On ihmisiä, joilla on tosi korkea kipukynnys (kuten itselläni), mutta se ei oikeuta mun MILLÄÄN TAVALLA vähättelemään niiden ihmisten kiputiloja, joilla kipukynnys on puolestaan tosi matala. Jokaisen kipu pitäisi ottaa todesta eikä vähätellä tai kuitata just esim. sanomalla, että muilla kivut voi olla kyseisessä tilanteessa paljon suurempia! Täysin sun kannalla tässä :)
VastaaPoista