keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Heippa 2014, tervetuloa 2015!

Muistan, miten vuosi sitten kirjoittelin blogin puolelle siitä, kannattavatko toiveet. Tänä vuonna päätin päättää blogivuoden katsaukseen siitä, mitä tänne on tullut rustailtua.

Alkuvuosi oli haastava. Aloitin uuden migreeninestolääkkeen, Klotriptyl miten. Nerologi uskoi sen auttavan migreeneihini. Kuitenkin tammikuu meni pitkälti kovissa säryissä ja ea-reissuja tehden. Koin myös morkkista siitä, ettei mua töissä tunnuttu uskovan. Maaliskuussa sain kuitenkin mukavaa postia KELAlta. Näistä voitte lukea näistä postauksista.


Vammaan liittyviä ajatuspostauksia tuli myös jonkin verran. Pohdin mm. miten kertoa vammasta, miten vamma ja pääsykokeet sopivat yhteen ja sitä, miten kärsin siitä etten voi käyttää alkoholia lääkkeitten takia. Paljastin myös hiuslaatuni syyn/salaisuuden.


Toteutin myös teidän lukijoitteni toiveita. Kysymys-vastauspostauksessa saitte vastauksia teitä askarruttaviin kysymyksiin. Lisäksi kerroin yhden lukijan pyynnöstä hyvin avoimesti koulukiusaamistaustastani ja siitä, miten kiusaaminen muutti minua. Osa toivepostauksista liittyi myös vammaan, eikä niistä olisi tullut kirjoitettua ilman teidän apuanne - kiitos! Kerroin toisen silmän sokeudestani, hammasprojektistani sekä myös äitini pääsi ääneen postauksella Mitä Incontia Pigmenti -sairaus merkitsee äidille? Postaus liikutti monia, niin kirjoittajaa, blogin pitäjää kuin teitä lukijoitakin.


Vuoden ensimmäinen puolisko tuli tehtyä vielä kouluavustajan hommia. Se oli rankkaa, palkitsevaa ja ihanaa yhtä aikaa. En vaihtaisi.


Kun kesä kääntyi loppupuolelle, tuli eteen muutto, asuminen ja opiskelu Ylivieskassa. En vaihtaisi näitäkään pois. Kohta Jämsä jää taas taakse ja kaverit ja koulu odottavat loman jälkeen. Uudesta elämänvaiheestani on tullut kerrottua mm. näissä kirjoituksissa.


Vaikka musta tuntuu, ettei vuoteen mahtunut paljoa menoja, reissuja sun muita kohokohtia, tuntuu niitä yllättävän paljon tallentuneen tänne blogin puolelle. Tuli käytyä Kouvolassa vappua viettämässä, Ähtärissä koululaisten kanssa, Vuokatissa, Tove Jansson -matkalla äidin kanssa, Suomipop-festareilla ja Maata Näkyvissä -festareilla.


Lisäksi kuvailtiin Merjan kanssa muutamaan otteeseen, heinäkuussa ja lokakuussa.


Muistitteko nämä? Vuoteen on siis mahtunut paljon kaikkea, eikä tässä ollut läheskään kaikki. Loput ovat selvinneet vain lukemalla. Kiitän teitä lukijoita tästä vuodesta, kiitos mukavista kommenteista ja tsempeistä, sekä kivoista bloggausehdotuksista! Toivottavasti olette vähintään yhtä aktiivisia myös ensi vuonna!
   Ensi vuodeksi mulla ei ole sen kummempia suunnitelmia tai tavoitteita. Tehdä vaan postauksia niin paljon kuin vain pystyn ja mahdollisimman monipuolisesti. Ottaa kuvia. Haluan myös jatkaa teidän toiveittenne toteuttamista. Jatkossakin saa mua heittää idealla!
   Ai, mitä sitten blogin ulkopuolella? Saada eka opiskeluvuosi loppuun yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä, viettää varmasti työntäyteisen, mutta sitäkin antoisamman työkesän Seinäjoen aluesrk:n leivissä (kyllä, kesätyöt hanskassa!), aloittaa toisen vuoden Centriassa Rauskilla. Nauttia ja stressata elämästä ja elämässä. Toivottavasti myös päänsäryt ja migreenit pysyisivät yhtä rauhallisina kuin nyt. Kesästä lähtien sillä saralla on ollut aika seesteistä (Klotriptyl mite siis auttoi). Pitää hauskaa perheen ja ystävien kanssa lähellä ja kaukana. Niin, ja ehkä löytää sen elämäni rakkauden. 

Kiitokset tästä vuodesta ja oikein onnekasta uutta vuotta 2015!

~ Roosa ~

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Jouluna...





Aatonaattona...

...juostaan paikasta toiseen suuna päänä
...kriiseillään, kun tässä on vielä yhtä sun toista tekemättä
...siivotaan viimeisetkin pölyt ja liat pois nurkista
...veli ja äiti koristelee piparkakkutalon
...käydään illalla joulusaunassa
...syödään iltapalaksi riisipuuroa ja jännitetään, kuka saa mantelin.





Jouluaattona... 

...nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa
...mutta herään kuitenkin itsestään seitsemän jälkeen
...avataan mun antamat kuusenaluslahjat (pukkihan tuo omansa illalla!)
...tänä vuonna myös veljien ostamat paketit
...syödään riisipuuroa
...mikäli sitä on edellisillan puuronsyöntihetkestä jäänyt yli
...katsotaan Kuumaa linjaa
...Lumiukkoa
...ja äidin pyynnöstä joulurauhanjulistusta
...käyn perinteisen rauhallisen Kakariston lenkin ennen aaton jouluruokien korkkausta ja ihailen yksinäni hiljaisuutta
...luen jouluevankeliumin ennen ruokailun aloittamista
...syödään hyvää ruokaa ja jälkkäriä
...käydään haudoilla
...ja mietitään, missä se isomummun hauta taas olikaan (vai onko se ottanu vuoteensa ja kävellyt)
...odotetaan pukkia
...avataan lahjoja
...ihastellaan niitä
...käydään mummulassa tapaamassa tätejä, enoa ja serkkuja
...avataan ensimmäinen konvehtirasia
...katsotaan illalla vielä jotain kivaa telkkarista



Joulupäivänä...

...herätään äidin ja mummun kanssa kasiksi kirkkoon
...käydään kirkkokahveilla mummulassa
...vaihdetaan salaa kuusenkoristeiden paikkoja (äiti haluaa aina koristella kuusen ITSE)
...mutta äiti huomaa sen ja siirtää takaisin
...nautitaan lahjoista



Tapaninpäivänä...
 
...usein sukulaisia tulee kylään
...syödään viimeisetkin jouluruoan rippeet pois kaapista



Joulu on ollut aina meillä perhejuhla. Pyhinä ei lähdetä kavereille, vaan korkeintaan sukulaisille kylään. Usein kuitenkin sukulaisia vierailee meillä. Jouluna tärkeintä on hiljentyä ja rauhoittua - olla rennosti. Jouluna voi käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Lötköttää yhdessä olkkarissa perheen kanssa, katsoa ohjelmia ja syödä ittensä ähkyyn konvehdeista.
   Välipäivinä voi sitten jo lähteä kavereille vaikka yöksi. Munkin on tarkoitus nähdä aika runsaasti tuolloin Jämsän ystäviä ja samoin sitten rakettien paukuttelun jälkeen ensi vuoden puolella, ennen Ykaan lähtöä. Uusi vuosi kuitenkin vietetään varmaan jälleen porukoiden ja mun kummien kanssa meillä täällä kotona. :)


Mitä omia perinteitä teillä on jouluna ja uutena vuotena?
Nyt blogi hiljentyy pyhiksi, palataan asiaan muutaman päivän päästä. Hyvää joulua kaikille! <3


~ Roosa ~


perjantai 19. joulukuuta 2014

Mitä kuuluu vamman puolelle?

Huhhuh - johan on pitänyt kiirettä! Viikko sitten pääsin joululomalle, mutta eihän se vielä mitään lomaa meinannut. Piti tehdä kasa koulutehtäviä, että pääsin lähtemään Jämsään ilman koulujuttuja. Mutta suunnitelmat onnistuivat ja Jämsässä ollaan. Ilman AMK-läksyjä. Voin siis sanoa, että nyt ollaan 2,5 viikkoa oikeasti LOMALLA. 

Mutta aiheeseen. Mun on pitkään pitänyt kertoa neurologikuulumisia ja KELAn päätöksestä. Päätin ne nyt sitten ajan säästämiseksi ja rästilistan lyhentämiseksi pistää ne tähän samaan postaukseen.

Neurologi: Marraskuun alussa matkasin OYSiin tapaamaan mun uutta neurologia vaihtuneen sairashoitopiirin johdosta. Tämä mies oli tosi kokonet ja pätevän oloinen neurologi. Mikä parasta - en ollut eka IP-potilas hänen uransa aikana, sillä hän on hoitanut useampia tällaisia minunlaisiani. Aivan mahtavaa! Ei sen pahemmin mun liikkuvuuksia sun muita katellut, mentiin ihan juttelupohjalta. 
   Lääkityksen suhteen päädyttiin osittaiseen Trileptalin purkuun, Klotriptyl mite saa pysyä ennallaan. Eli Trileptalia on syönyt ikuisuuden epilepsiaan, mutta jossain vaiheessa kun lähes kaikki keinot oli käytetty, päätettiin sitä kokeilla myös mun migreenin estolääkkeeksi. Tämä ei kuitenkaan tuottanut hyvää vastetta, vaan rinnalle otettiin sitten tuo Klotriptyl mite, josko migreenit lähtisivät. No lähtiväthän ne. Joten katsottiin tämän OYSin neurologin kanssa hyväksi alkaa tiputtaa tuo Trileptal 300 mg takaisin 1½ x 2. Purku on nyt puolessa välissä, koska aloitin purun tarkoituksella (pelasin varman päälle) vasta Maata Näkyvissä jälkeen. Vielä ei ainakaan ole tuo purku vaikuttanut mitenkään migreeneihin, toivottavasti toi Klotriptyl pitäisi ne aisoissa, niin saataisiin joskus purettua toi loppu Trileptalkin pois! Toiveita siihen suuntaan nimittäin neurologi väläytteli :) Onhan tässä kuitenkin oltu 11 vuotta kohtauksettomana. Toivottavasti selitin nyt ymmärrettävästi, ettekä seonnu lääkkeiden nimissä ja määrissä. :)

KELAn päätös vammaistuesta: Kävin yhtenä unettomana yönä katsomassa KELAn sivuilta, oisko se päätös jo tullu, kun tavoiteaika hakemuksen käsittelyssä oli jo umpeutunut. Olihan se! Meinasin itkeä silmät päästäni. Perusvammaistuki oli myönnetty mulle vuoden 2016 loppuun. Käsitättekö - KAHDEKSI VUODEKSI! Tämä on mulle tosi tärkeä juttu. Vaikka perusvammaistuki on vain sen 92 euroo ja muutama sentti päälle, se käytännössä turvaa mun talouden hyvin pitkälle. Pelkillä opintotuilla ei lääkkeitä ja fysioterapioita maksettaisi. Etenkään migreenin täsmälääkkeillä, kuuden kappaleen satsi maksaa 33 euroa. Eli lähes tulkoon lottovoittajan olo on!

Fysioterapia: Soitin tuossa viikolla fysioterapian osastolle ja kyselin, miten lähetteen käsittely etenee. Oli ollut edellisviikolla kuntoutustyöryhmässä ja no - tää ei nyt niin hyvä juttu ollut - ne oli alustavasti suunnitelleet sen 20 krt toteutettavaksi ryhmäkuntoutuksena. Olin vähän että mitä? Ymmärrän, että ihan rahan takia pyritään mahdollisimman monen kuntoutus järjestämään ryhmäkuntoutuksena, mutta miten uuden potilaan kohdalla voidaan päättää noin, varsinkaan kun ne ei ole edes mua ja mun kuntoa ja tarpeita nähneet? Miten tuolloista voidaan päättää nähneet potilasta? Ihmettelen vain. Jämsässä on aina ollut itsestään selvää (vaikka muuten vaikeuksia onkin ollut), että  mun kuntotus järjestetään ehdottomasti yksilökuntoutuksena. Mutta joo, mikään ei teoriassa vielä lukkoon lyötyä, sillä ensin mulle tulee arviointikerta. Päivämäärästä ei ole tietoa, mutta itse oman kunnon kannalta toivon, että aika tulisi jo tammikuulle. Tulen kyllä tekemään selväksi (lupaan käyttäytyä järkevän ihmisen tavoin), että tarvitsen yksilökuntoutuksen tarjoamaa kokoaikaista ohjausta. Toivottavasti fyssari ymmärtäisi tämän myös itse ja asiaa voitaisiin vielä miettiä. Noilla alustavilla suunnitelmilla kun on tapana olla pysyviä. Arviointikäynnillä selviää myös, tuleeko Respectan pohjallisiin tarvittava maksusitoumus tk:n kautta vai pitääkö se hoitaaneurologin pkl:n kauta. Neurologin mukaan tk:n, mutta se selviää kun kutsu fyssarille tulee. Elämme jännityksessä siihen asti. Onneksi nykyiset pohjalliset on saatu loppukesästä, joten ihan tulipalokiire niillä ei ole. Toivotaan, silti että selvyys näille tulee pian. 

Eipä tällä kertaa tän enempää näitä. Maanantain hammaslääkärin jälkeen pyrin vielä ennen joulua kirjoittamaan leikkaussuunnitelmista. Anteeks TAAS kuvaton postaus, piti rekvisiittakuvaksi ottaa ennen Jämsään lähtöä Kelan päätöksestä kuva, mutta unohdin. Tässä on kuitenkin näitä muita postauksia luonnoksissa tulossa, joten niihin sitten. Pysykääs kuulolla, nyt kun on taas aikaa kunnolla bloggailuun, niin tulossa juttuja mm. siitä, mitä täällä kääritään pakettiin, mitä jouluna kuuluu tehdä sekä paljon muuta! ;)

~ Roosa ~


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulufiilistä etsimässä



Kuta pienempi itse, sitä suurempi joulu tulee.
- Tove Jansson

Allekirjoitan. Muistatteko lapsuuden joulujenne olleen täynnä taikaa ja kutkuttavaa salaisuuden tunnetta? Muistatteko odottaneenne innolla, milloin joulukalenterin ekan luukun saa avata? Oliko pipareiden leipominen huisia (vaikka äiti tekikin loppujen lopuksi suurimman työn)? Muistatteko kuinka oli jännittävää odottaa pukkia ja sitten kun ne lahjat sai, silmät pullistuivat lautasen kokoisiksi - onks nää kaikki mulle? Millä näistä nyt leikkisi ensimmäiseksi? Oliko joulu täynnä hyvää ruokaa? Ja ennen kaikkea - tuntuiko, että joulu kesti ihanan pitkään?
  Minä nostan käteni ylös jokaisen väittämän kohdalla. Joulukuu oli paras aika vuodesta. Siinä vain oli jotain sellaista maagista taikaa, mitä ei vain voi kuvailla. Mä myönnän olevani jouluihminen. Jos yhden juhlan pitäisi säilyä aina kalenterissa niin se olisi joulu. Ei kahta sanaa.
   Mutta joudun myöntämään, että ikä tekee joskus ikäviäkin asioita. Viime vuosina mä oon stressaantunut joulun tulosta aika paljon. Ei ne lahjahankinnat, vaan se fiilis. Mistä se löytyisi joka vuosi uudelleen? Olen vahvasti myös tunneihminen, jos joku ei ole sitä vielä hoksannut. Kaiken pitäisi tuntua joltakin. Ja sitten jos ei tunnu, tulee hirveä stressi. Joulufiiliksen kanssa mulla on käynyt muutamana vuonna näin. Oon hokenut ja stressannut että nyt pitäisi tuntua joululta. Teen itselleni hirveän numeron joulumielen löytämisestä. Ja mites käy kun stressaa? Huonosti. Tapaninpäivänä sitten harmittaa, kun se joulu meni niin äkkiä eikä edes tuntunut joululta.


Tänä vuonna pysähdyin miettimään, kuuluuko sen joulun sitten tuntua joltakin. Pitääkö sitä fiilistä etsiä jostain kaapin perältä joka vuosi uudestaan? Voisiko joulufiilis koostua aivan jostain muusta? Entä jos joulufiilis ei olekaan sitä, miltä musta tuntuu? Entä jos joulufiilis olisikin sitä, mitä mä teen, sanon ja ajattelen?
   Teoilla mä lähinnä tarkoitan hyviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan. En kaappien älytöntä jynssäystä ajatuksella koska joulu tulee. Muistan, kuinka aina lapsuudessa ja ihan viime vuosiin asti äiti aloitti suursiivouksen joulua varten jo marraskuussa, joskus aiemminkin. Jokainen kaappi ja nurkka käytiin läpi. En koskaan sanonut itselleni, että tähän et sitten rupea omassa kodissasi. Mutta kyllä mä silti viikko sitten hämmästyin, kun siivosin kaikki kaapit juurikin tuolla joulu on tulossa -ajatuksella. Mä en vietä joulua kaapissa enkä täällä Ylivieskassa, joten lähinnä pudistelin päätäni tajutessani, mitä olin tekemässä. Mutta tuli siitä kieltämättä hyvä mieli. Eli kai se joulumieli tulee myös itselle tehdyistä palveluksista.
   Mä oon uskonut aina sanojen voimaan. Niitä voi käyttää oikein ja väärin. Joulun alla toivoisin, että me kaikki käytettäisiin niitä oikeisiin tarkoitusperiin - esimerkiksi kehumiseen, tsemppaamiseen ja lohduttamiseen. Jokainen meistä voi pienillä sanoilla saada toisen päivästä paremman. Tähän minä uskon.
   Entä jos ei ajattelisikaan, että sen joulufiiliksen on löydyttävä heti-tässä-ja-nyt. Entä jos laittaisi kynttilöitä ja jouluvaloja loistamaan, katsoisi ympärilleen ja ajattelisi, kuinka hienon ja rauhallisen tunnelman ne luovat? Entä jos joululahjoja ostaessaan ei ajattelisi, että tämä maksaa ihan liian vähän, en mä tällasta voi antaa? Entä jos ajattelisi, että itse toisen muistaminen on tärkeämpää? Se osoittaa, että välität. Tai entä jos et annakaan lahjaa, vaan annat aikaasi läheisillesi? Se on tuhat kertaa arvokkaampaa kuin yksikään kaupan hyllyn tavaroista. Positiivisia ajatuksia voi löytää tuhannesta eri paikasta ja asiasta. Meidän on jokaisen itse mietittävä, mikä tuo meille hyvän mielen. Usein käy vieläpä niin, että se on ihan pienestä kiinni.



Mä haastan itseni sekä kaikki muut joulustressaajat. Pysähtykää ja miettikää, mikä joulussa on oikeasti tärkeätä ja voisiko se joulufiilis löytyä muulla tavoin kuin hiki hatussa ahertaen ja pusertamalla tekohymyn naamalle loppiaiseen saakka. Entä jos tänä jouluna ja joulunalusaikana keskittyisitkin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja saa sinut sekä läheisesi voimaan hyvin? Jos ne on ne puhtaat kaapit, niin anna mennä vaan! Minä taidan keskittyä kiireettömyyden opetteluun ja hyvän mielen tuottamiseen sekä itselleni että muille.

~ Roosa ~