Haaste, day 2: Blogin nimi

Tänään puhutaan blogin nimestä ja tarinasta sen takana. Blogin nimi on ollut sama yllättävän kauan - se vaihtui Kaiken takana on naisesta Kokonaiseksi jo 2015. Hullua: kokonaista VIISI vuotta. Kun blogin nimi vaihtui tähän nykyiseen asuun hetken mielijohteesta, mutta toisaalta toteamastani tarpeesta, kirjoitin näin:

"Nimi on edellisestä blogin kuvauksesta - vammastaan huolimatta kokonainen. Olen aina rakastanut sanaleikkejä ja ajattelin jo silloin sanan kokonainen kahdella tavalla. Elämässäni on tapahtunut paljon. Se on ollut varsinainen seikkailu, johon on mahtunut runsaasti koskenlaskuja, niitä vaikeimpiakin. Mutta tähän seikkailuun on mahtunut onneksi paljon hyvääkin: tärkeimpinä ne ihmiset, jotka ovat pysyneet rinnallani kaikesta huolimatta. Elämäni vaihtelevasta maastosta huolimatta olen pysynyt kokonaisena. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Monta kertaa olen tosin ollut hajoamispisteessä kaikin mahdollisin tavoin, mutta ehjänä ollaan säilytty.

Kokonaisesta voi myös erottaa kaksi sanaa: koko & nainen. Haluan, että blogini on aito ja näyttää kaikki elämäni puolet (tai ainakin sen verran, mitä blogin kautta voi antaa). En halua antaa puolta sydämestäni ja motivaatiostani vaan koko setin. Jos blogin kirjoittamisessa haluaa kehittyä, mutta antaa vaan puolikkaan itsestään, ei kehitystä tule ikinä tapahtumaan. Nainen-sanan merkitys on varmaankin ilmeinen: edelleen olen nainen, ihminen. Niin kuin uusi blogin kuvauskin sen toteaa - vamman takaa löydät ihmisen. Pitää vain osata katsoa ja nähdä oikein. Nainen-sana kantaa myös osan vanhaa blogin nimeä Kokonainen-blogiin. Sisältö ei siis ole muuttumassa nimivaihdoksen myötä. Edelleen täällä pääset lukemaan ajatuksiani ja kokemuksiani vammaisuudesta, ystävyydestä, koulunkäynnistä, kosketuksista työelämään...ylipäätään elämästä."

Kokonainen-blogi on minulle rakas, vaikka välillä olenkin jättänyt sen oman onnensa nojaan. En kuitenkaan kadu blogitaukojani, sillä kyseisissä elämäntilanteissa minulla ei olisi missään nimessä ollut blogiin mitään annettavaa tai kerrottavaa. 

Pidän myös blogini nimestä aivan valtavasti; se on ytimekäs ja kuten 2015 vuoden postaus kertookin, se näyttää elämäni kaikki puolet, niin hyvät kuin huonotkin. Ne puolet, joita koen vammaisena ja ne hetket, jolloin unohdan  IP:n tuoneen minulle lievän monivammaisuuden verran oireita. Samalla blogin nimi ei jätä huomiotta sitä, että olen nainen. Voin siis muutta mielipidettäni, tykästyä mitä hulluimmiltakiin tuntuviin asioihin ja näyttää kaikille, että naisia ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Kokonainen antaa blogille oivan mahdollisuuden näyttää elämäni koko show'n teille niin halutessani.

Samalla minun on kuitenkin paljastettettava, että jossain vaiheessa minun on varmasti myös pakko hylätä tämä rakas nimi ja vaihdettava se uuteen. Olen koko ajan tiennyt, että Blogger on alustana ihan hyvä blogille, jos sille ei kaipaa tavoitteita eikä huimaa yleisömäärää. Blogger onkin riittänyt minulle tähän asti. Eikä minulla sitä paitsi olisi ollut työttömänä tai opiskelijana mahdollisuuksia panostaa Wordpress.orgiin sen verran, että saan Kokonaiselle oman domainin (eli verkkosijainnin/osoitteen). Nyt minulla on kuitenkin halu viedä blogia eteenpäin. Ja Bloggerilla se ei enää onnistu. Varsinkaan nyt kun se on päivittynyt uudempaan ja ehdottomasti huonompaan versioon. En siis edelleenkään kaipaa suuria lukijamääriä tai rahaa tililleni blogin kirjoittamisesta. Kaipaan vain rajoittamatonta valtaa päättää blogini ulkonäöstä ja mahdollisuuden saada se uuteen nousuun. Sitä, että hakukoneet löytäisivät paremmin blogini. Täysin oman verkko-osoitteen. Ja muutamaa muuta asiaa. Nyt minulla olisi jopa varaa tehdä tuo kaikki.

Mutta nyt kun Googleen kirjoittaa "kokonainen" sieltä pompahtaa esille 15 Kokonainen-sanaleikkiä.  Eräs näistä sanaleikeistä on blogi. Minun onkin siis kehiteltävä tässä ohessa kokonaan uusi blogin nimi, jotta voin jatkaa yhä paremman sisällön tuottoa itselleni, mutta erityisesti teille. 

Siihen asti Kokonainen jatkaa tarinaansa - ja sen loputtuakin sisältö tulee säilymään ja muuttumaan jopa paremmaksi sekä spesifimmäksi. Nimiehdotuksia blogille otetaan siis vastaan!

~ Roosa ~

Itkun, tuskan, mutta myös onnen banneri

Uusia kuvia nuoremman veikan kanssa napsittuani (saatte niitä seuraavaan postaukseen), minulle tuli yhtäkkiä suuri innostus tehdä uusi banneri blogiin. Se innostus tuli yhtä kirkkaana salamana taivaalta, kuin blogin uusi nimi parisen vuotta sitten. Eli ei kuin vain vääntämään.

   Ja vääntää muuten sainkin. Kulutin eilisiltana useamman tunnin bannerin äärellä, tuloksetta. Minulla oli selkeä visio ja näkemys, mutta toteutus ei ollutkaan niin yksinkertaista. Suuren kuvamäärän laitto esteettisesti, jotenkin kronologisessa järjestyksessä ja samalla tilaa blogin otsikolle jättäen tuntui suorastaan mahdottomalta yhtälöltä. Kokeilin montaa erilaista mieleeni tullutta ajatusta käytännössä, mutta kun ei, niin ei. Kahden aikaan yöllä päätin luovuttaa ja mennä nukkumaan.

   Myöskään uusi aamu ei tuonut valoa tähän asiaan. Kysyin itseltäni tänä aamuna useasti, eikö uusi tekstiviritelmä olisi vain parempi ratkaisu. Ei, aivoni vastasivat. Turhauduin ja lähdin välillä salille. Yhdistetyn sali- ja ostosreissun jälkeen lähdin uusin silmin ratkaisemaan banneriongelmaani. Kyllä minä tämän vielä ratkaisisin!

   Ja niin ratkaisinkin. Palaamalla vaihtoehto numero ykköseen...

  Mutta niinhän ne useimmat ongelmat kuulemani mukaan usein ratkeavatkin. Palaamalla alkuun. Ja ainakin tässä ongelmassa palaa lähtöruutuun -taktiikka toimi.

Mitä minä uudelta bannerilta sitten halusin? Jonkinlaista aikajanaa siitä, mistä on lähdetty ja mihin on tultu - niin elämän kuin bloginkin suhteen. Mukana on siis kuvia elämäni sekä blogiurani eri vaiheista. Tunnistatteko ne kuvat, joita on näkynyt blogini postauksissa niin takavuosina kuin ihan lähimenneisyydessäkin? ;) Halusin näyttää lukijoille, mutta ennen kaikkea itselleni, mistä kaikesta on menty läpi. Onhan nimittäin tämä uusi, jopa loppuelämäni hammasrivistö aukaissut kokonaan uuden luvun ja sivun elämässäni. Mutta vanhaa, jo kuljettua matkaa ei tule missään nimessä unohtaa. Sitä tulee arvostaa. Aikoinaan kun ei paljoa voitu luvata. Mutta siitä huolimatta moni asia on kääntynyt parhain päin - jopa paremmin, kuin ikinä osattiin toivoakaan. Ja juuri siksi en halua unohtaa menneisyyttäni ja sen kivisiäkin polkuja. Haluan sen sijaan kiittää. Jokaista kiveä ja oksaa, joihin kompastuin. Jokaista sadekuuroa, ukkospuuskiakin. Ja niitä auringonsäteitä, joita toivoksi minulle ja läheisilleni suotiin ja siunattiin. Ne saivat meidät jatkamaan eteenpäin ja ennen kaikkea tarttumaan toivoon entistä hanakammin kiinni.

   Koska olen siis selvinnyt tuosta kaikesta (ja monista muistakin, joita banneriin ei mahtunut), selviän varmasti jatkostakin. Tästä uudesta luvusta, johonka on vasta muutama kappale kirjoitettu. En tiedä paljoakaan siitä, mitä tuleva eteeni tuo. Tiedän vain hataria suuntaviivoja, en enempää. Se on vähiten, mitä ikinä olen tulevaisuudestani aikaisempina vuosina tiennyt. Mutta kun katson menneisyyttäni sen eri vaiheineen, haluan luottaa siihen, että elämä kantaa ja hyvä voittaa.

   Ja ennen kaikkea haluan uskoa siihen, että ansaitsen elämääni hyvää. Paljon enemmän ja paljon pitkäkestoisempaa kuin tähän mennessä. Siihen uskominen - että hyvä on tarkoitettu minullekin, ei vain toisille - ei ole pikkujuttu. Mutta minä lupaan yrittää. Minä todellakin lupaan.

Mitä mieltä te lukijat olette uudesta bannerista ja ideasta sen takana? Osuiko vai menikö kokonaan ohi?

~ Roosa ~

Uusia tuulia

Kesä tuli ja meni ja niin meni myös kesäinen banneri. Nyt en jaksanut alkaa vääntää usan eri kuvan kanssa, leikkaa, liimata ja häivyttää. Sen sijaan hain jotain sopivan helppoa ja symppeliä. Yksinkertaista ja kaunista. Niin syntyi blogin uusi banneri ja sen varaan uusi ulkoasu. :)
   Harjoittelu tosiaan söi tosi paljon blogilta ja muultakin elämältä. Oon nukkunu tällä viikolla varmaan enemmän kuin ikinä. Huomenna kuitenkin isken uuden vaihteen silmään ja se tarkoittaa ainakin yhtä kunnon kuvilla varustettua kuulumispostausta siitä, miten elämä on lähtenyt harvahampaana kulkemaan. Lisäksi aattelin tällä viikolla tehdä mulle mullistavaa laatua olevan somehyökkäyksen. Kysynkin, miltä kuulostaisi, jos tekisin blogilleni omat sivut Facebookiin, jonne linkkailisin sitten uudet postaukset? Pysyisitte näin paremmin kärryillä, milloin blogin puolella tapahtuu ja mitä. Saattaisi sinne ehkä tipahdalla arjen komiikkaakin, tilanteita ja hetkiä, jotka eivät blogin puolelle päädy. ;)

Noh, tästä ja monesta muustakin jutusta lisää pian!

~ Roosa ~

Arvokas tarina, haluaisitko jakaa sellaisen?

Kaikki sai alkunsa tästä kirjasta ja siitä, että mulla oli juhannuksena viimeinkin aikaa lukea kokonainen kirja, vaikkakin pokkariversiona. Cecelia Ahern on yks niistä kirjailijoista, joita arvostan tosi korkeelle. Kirjojen juonet saattaa poiketa hyvinkin paljon toisistaan, mutta yhdistävänä tekijänä on kohtalo. Sekä ennen kaikkea tavallisten ihmisten tarinat. Vaikka kaikki Ahernin kirjat ovatkin fiktiivisiä, niin niissä on keskiössä täysin normitallaajat - sellaiset kuin sinä ja minäkin olemme. Tavallisia ihmisiä ja heidän elämäntarinoitaan täynnä oli erityisesti tämä Sadan nimen mittainen matka, johon uppouduin totaalisesti juhannuksen aikana. Oli niin terapeuttista. Ja siinä samalla mä tajusin yhden jutun.
   Nimittäin sen, kuinka paljon rakastan toisten ihmisten elämäntarinoita. Sitä, kun kuulen jonkun kertovan isommista tai pienemmistä jutuista, jotka ovat opettaneet hänelle jotain tärkeää elämästä ja sen elämisestä. Kuinka rakastan oman elämänsä sankareita. Kuinka meistä jokaisella on tarina tai opetus kerrottavanaan - ellei useampikin. Oon ihan tosissani. Vaikka joskus ajattelisi, et mun elämä on tavallisen tylsää, tässä ei oo mitään kiehtovaa, niin on siinä. Kaikilla ihmisillä on sydämen sopukoissa tarina, jolla on opetus. Ja niistä jokainen ansaitsee tulla kerrotuksi. 
   Tämä saattaa olla joko menestys tai todellinen hutilyönti, mutta yrittänyttä ei edelleenkään laiteta. Joten heitän verkot rohkeesti veteen ja toivon parasta. 
   Ideani on seuraava. Mä haluaisin antaa äänen teille lukijoille ja teidän tarinoillenne. Haluaisin kuulla ja lukea teidän oivalluksianne elämästä, mitä tärkeetä elämä on teille opettanut ja ennen kaikkea miten. Onko sulla takana joku suurempi tai pienempi elämän myrsky, josta oot selvinnyt? Haluaisitko kertoa siitä muillekin? Onko jollakin teistä jokunen sana sanottavana vammaisuudesta? Haluaisitko kertoa oman tarinasi vammaisena ihmisenä suomessa? Tai pitkäaikaissairaana? Entä erilaisuus, saako se ajatukset hyrräämään päässäsi? Tuntuuko, että joku asia ansaitsisi vähän enemmän kunnioitusta ja riisumista tabun vaatteista? Ylipäätään, minkä asian oivaltaminen tai mikä elämän tuoma käänne polkuineen on tehnyt susta kokonaisen? Tai ainakin kokonaisemman?
   Olisin tosi kiitollinen, jos joku tai jotkut teistä lukijoista uskaltaisivat jakaa oivalluksiaan tai kokemuksiaan täällä mun blogissa. En voi tarjota palkkiota tai älyttömän suurta lukijakuntaa, mutta voin tarjota täyden oman kunnioitukseni tarinoillenne. Ja opin paikan itselleni ja varmasti lukijakunnallenikin. 
   Jos siis sulta löytyisi tarina tai toinenkin jaettavaksi, anna näppiksen laulaa ja lähetä tarinasi osoitteeseen kaikentakanaonnainen@outlook.com. Voit liittää mukaan halutessasi kuvia (käytän niitä luottamuksellisesti ainoastaan tarinasi kuvitukseen täällä mun blogissa) tai voin käyttää omia ottamia kuviani tekstin kuvitukseen. Halutessasi voit myös kirjoittaa täysin anonyymisti. Liitäthän siinä tapauksessa tarinan yhteyteen nimimerkin, jonka "takaa" kirjoitat. Jos haluat tekstillesi jonkun tietyn otsikon tai jos sinulla on jotain muita toiveita tarinasi julkaisun tai ulkoasun suhteen, kerrothan siitäkin viestisi yhteydessä. Älä huoli kirjoitustaidoistasi tai mistään muustakaan - meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen tapamme kirjoittaa ja se jos mikä, on upeata! Lähettämäsi tekstin julkaisen muuntelematta täällä blogissa, tarkistan ja korjaan ainoastaan mahdolliset kirjoitusvirheet. Haluan vielä painottaa, että kaikki tekstit käsittelen luottamuksellisesti ja ne päätyvät ainoastaan tänne blogiin. Sille annan sanani.
   Jokaisen mahdollisen kirjoituksen yhteyteen laitan tägit ja tunnisteet arvokas tarina sekä vieraskynä. Näin tiedätte, mikä teksti on peräisin minulta ja mikä teiltä lukijoilta. Sillä ei hätää, edelleen jatkan oman elämäni tarinointia teille lukijoille teidän mahdollisten ja todella toivottujen tekstien lomassa. :)

Nyt heitän pallon teille! Toivottavasti edes yksi ottaisi kopin. Jos jäi epäselvyyksiä, heitelkää kysymyksillä kommenttiboxiin, niin vastailen parhaan kykyni mukaan! :)

~ Roosa ~

 

Toivepostaus: Näitä blogeja luen

Minua pyydettiin kertomaan, mitä blogeja löytyy lukulistaltani. Onhan se nyt minunkin mielestäni vähintä mitä voin tehdä, kun niin innokkaksi blogien lukijaksi ilmoittauduin. 

   No, näitähän löytyy vaikka kuinka ja paljon. Viime aikoina kuitenkin seuraavat blogit ovat vakiintuneet ehdottomiksi suosikeikseni. Listalla on niin (erityislasten) äitien, tuttujen kuin tuntemattomienkin blogeja. Kaikkia niitä kuitenkin yhdistää yksi juttu: ne ovat elämänmakuisia ja aitoja. Ilman kermavaahtoa ja nomparelleja. Tai kirsikkaa kakun päällä. En siis voisi arvostaa enemmän näitä blogeja ja erityisesti niiden kirjoittajia:

Hattarapilven varjossa

Blogia pitää kaunis ja syvällisiä ajatuksia täynnä oleva Eve. Eve on myös parhain mahdollinen äiti parivuotiaalle Aadalle, joka on kyllä aivan ihastuttava neiti! Even blogia olen seurannut aivan ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien. Silloin en voinut mitenkään tietää, että Eve saisi pian tietää odottavansa mahdollista Down-lasta. Kaikista painostavista kommenteista huolimatta Eve päätti pitää lapsensa ja syntymänsä jälkeen Aada osoittautuikin Turner-tytöksi, aivan ihastuttavaksi sellaiseksi.

   On ollut ihanaa seurata Even ja Aadan elämää ihan alusta lähtien, josta käänteitä ei ole puuttunut.  Eve kirjoittaa aidon rohkeasti kipeistäkin jutuista ja olenkin saanut paljon vertaistukea sitä ajatellen, että joskus saatan itsekin olla erityislapsen äiti. Katson Eveä myös ihaillen ylöspäin siinä, miten avoimesti hän kertoo uskostaan ja luotostaan Jumalaan. Tästä lähtien se onkin yksi blogin entistä kantavimmista teemoista. Vahva nainen ja upea blogi!

Meriannen mielessä

Maiju on ulkosuomalainen äiti, joka asuu Englannissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Suloisten tyttärien (blogi)nimet ovat Elsa ja Anna. Perheen esikoistytär Elsa syntyi keskosena ja todettiin kehityisvammaiseksi. Millaista on elää ulkomailla ja millaista hoitoa siellä saa kehitysvammaiselle lapselle?

Amalian harvinainen sairaus

Tekstien takaa löytää Johannan, jonka esikoinen Amalia syntyi laajojen tuliluomien kanssa. Hänellä todettiin pian harvinainen Sturge-Weberin oireyhtymä. Siinä aivoihin on muodostunut sikiöaikana liikaa verisuonitusta ja niistä on muodostunut ns. "verisuonikimppu". Tulilomien lisäksi yleensä taudin orekuvaan kuuluu yli 90%:n varmuudella vaikeahoitoinen epilepsia, mutta siltä Amalia on onneksi säästynyt. Oikeastaan tuliluomen lisäksi Amalialla ei näkyvänä oireena arjessa ole kuin silmänpainetauti, johon minä(kin) toivon pikaista helpotusta!

   Amalian tuliluomea on lähdetty vaalentamaan laser-hoidon avulla ja hienosti tuo hoito on tehonnut, katsokaapa vaikka "laserhoito"-tägin alta! Blogista löytyy myös paljon Johannan kuvaamia videoklippejä perheen arjesta, joissa Amalian lisäksi loistaa nykyisin myös pikkuveli Milo. Amalia on todella huolehtivainen isosisko ja valloittava persoona, jolla juttua riittää! Kun blogia olen itse nyt pidemmän aikaa lueskellut, ei tuo kasvojen luomi ota oikeastaan enää yhtään silmään. Se on vain Amalian yksi piirre - siinä missä jollain on vaikka leikkausarpi jossain, Amalialla on luomi. Uskon todella vahvasti, että Amalia tulee pääsemään elämässään vielä pitkälle. Vain taivas on rajana sille, mitä hän tulee tulevaisuudessa saavuttamaan.

Rakkaudesta kotiin

INCL on sairaus, joka johtaa lapsen kuolemaan yleensä viimeistään 12-vuoden ikään mennessä. Tiinan esikoinen Aaron kehittyi reilun vuoden ikäiseksi saakka normaalisti, mutta sitten taidot lähtivät taantumaan ja häviämään. Hymy vaihtui vakavuudeksi, kävely apuvälineisiin ja sylissä pitämiseen.

   On ollut todella silmiä avaavaa ja opettavaista lukea Tiinan blogia. Arvostan Tiinan ja hänen miehensä jaksamista arjen keskellä ja sitä aidon lämmintä rakkautta, mitä he jaksavat Aaronille ja tämän pikkuveljelle Oliverille antaa.

Annu E.

Annukan blogia olen lukenut jo vuosia. Jo niistä ajoista lähtien, kun blogi kantoi nimeä Mammavaara. Ihannoin Annukan kirjoittajan taitoja ja hän on bloggaaja, jolta olen imenyt paljon vaikutteita kirjoituksiini. Annukka kirjoittaa suoraan ja taitavasti, eikä jää kiillottamaan pintoja. Tämä on todella elämämakuinen blogi neljästä (kohta viidestä) lapsesta ja ennen kaikkea heidän äidistään. Annukka on vahva nainen, jota vastoinkäymiset ovat kasvattaneet ja toki myös haavoittaneet, mutta hän nousee lopulta aina jaloilleen. Haasteita nykytilanteeseen tuo yksinhuoltajuus. Tästäkin Annukka on päättänyt selviytyä - arvostan! 

Pieces of Miracles 

Tätä blogia kirjoittaa Essi. Kohta kahden lapsen äiti ja avovaimo. Tämä oli ekoja äitiysblogeja, joita aloin seuraamaan. Oikeastaan vasta tämän jälkeen aloin etsiä erityislasten äitien blogeja - ja miettimään, löytyisikö niitä edes.
Pieces of Miracles on kirjoittajansa näköinen blogi, täynnä arkea, juhlaa ja elämää. Blogi, jota lukiessa ei voi kuin tulla hyvälle mielelle!

Aurinkotanssi

Erika on ystäväni, joka on joutunut käymään aikamoisen myllyn lävitse 17-vuotiaaksi. Erika on jo vauvana saanut siirrännäismunuaisen, kun omat eivät toimineet. Elämään siis on aina kuulunut hylkimisenestolääkitys ja lääkärikäynnit verikokeineen sun muine lisineen. Hylkimisenestolääkitys, jota Erika on syönyt koko ikänsä, lisää kuitenkin riskiä sairastua syöpään. Faktoista huolimatta oli kuitenkin melkoinen shokki, kun noin vuosi sitten normaalia rankempi väsymys ei johtunutkaan alkaneista lukio-opinnoista vaan syövästä.

   Nyt syöpä on takanapäin, mutta hoidot ja vahva kortisonilääkitys jättäneet jälkensä niin mieleen kuin kehoon. Niinpä onkin ihan ymmärrettävää, että kuvia Erikasta ei blogissa juurikaan näy. Tämän naisen kuitenkin vuosia tunteneena voin sanoa, että muutosta takaisin kehoon ennen syöpää on tapahtunut hurjasti. Tutustuin alunperin Erikaan, kun olin hänen isosensa riparilla. Jo silloin tuntui siltä, että tästä voisi tulla minulle ystävä. Näimme muutaman kerran leirin jälkeen harvakseltaan, mutta aktiivisempi yhteydenpito jostain syystä vain jäi. Vasta Erikan sairastuminen toi meitä lähemmäs yhteen.Tosi kelju juttu, että vasta syöpä sai sen aikaan, mutta toisaalta mieletön onni - muuten sitä ei varmaan koskaan olisi tapahtunut. Joten nyt ajattelin pitää kiinni tästä, enkä päästää irti. Sillä olen saanut tästä naisesta omanlaisensa sielunkumppanin, jonka kanssa olen saanut käydä todella syvällisiä keskusteluita pitkäaikaissairauksista, ihmissuhteista, kipuilusta itsensä kanssa ja ylipäätään elämästä.

Helposti parempaa

Outi on myös minulle tuttu ja läheinen ihminen, vaikken häntä ole vuosiin pystynyt näkemään. Outi on joutunut käymään pitkän ja rankan tien vaikean hajusteyliherkkyyden kanssa. Miltä tuntuu, kun edes rappukäytävästä ei selviä ulos ilman huonoa oloa? Elämässä on pitänyt oppia nauttimaan pienistä jutuista. Nyt Outi on päässyt bloggaamaan portaaliin ja postaukset keskittyvät siihen, miten elämästä saa helposti parempaa ilman turhia lifestyle- ja terveyshifistelyä.

Because this is all I want

Olen suunnattoman ylpeä siitä että tunnen Sipen. Arvostan tätä jätkää äärimmäisen paljon. Ei ole helppoa asua pienellä paikkakunnalla. Vielä vaikeammaksi se tulee siinä tilanteessa, kun tajuaa, ettei ole oikeasti sitä, mitä peilikuva näyttää. Sipe teki rohkeasti, kun päätti muutama vuosi takaperin hakeutua transsukupuolisuuden selvitys -tutkimuksiin. Nyt diagnoosi on saatu ja matka kohti sitä kehoa, jossa hän voi tuntea itsensä oikeasti omaksi itsekseen, on alkanut.  

Tässäpä nämä keskenään niin erilaiset, mutta minulle tärkeät blogit. Blogit, joista saan voimaa, iloa, vertaistukea ja inspiraatiota. Blogin nimet ovat samalla linkkejä, joista klikkaamalla pääsette niitä halutessanne tarkemmin lukemaan. Toivottavasti edes yksi blogi nappasi ja sait uutta luettavaa. Kerrothan toki myös mielipiteesi tästä postauksesta minulle - teidän kommentteja on nimittäin aina ilo lukea!
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

~ Roosa ~

Toivepostaus: Rakkaudesta kirjoittamiseen

Ensinnäkin, kiitos teille lukijoille kaikista ihanista kommenteista kirjoitustaitooni littyen - olen todella otettu! Jopa niinkin otettu, että olen niistä ihan hämilläni...välillä kun tuntuu, et mä nyt vaan oon tämmöinen pöytälaatikkokirjoittaja...KIITOS!
   Sanat on mulle todella tärkeitä, niiden kanssa leikittely intohimo. Vanhemmat ei tainneet todellakaan tietää, millainen papupata ja paperinkuluttaja musta tuleekaan, kun kesällä -95 ensimmäisen sanani sanoin vain 7 kuukauden ikäisenä. Ei, vaikka se olikin hyvin vaatimattomasti "krrrrja" (kirja). Kertokoot jotain siitä, millaista roolia nuo opukset jo tuolloin elämässäni esittivät.

  Se, että olen lukenut pienestä pitäen (ja paljon), on varmasti vaikuttanut siihen, että tätä saatte tätä blogia lukea. Erilaiset kirjat ja monien kirjailijoiden tyylit kirjoittaa taitavia, mielenkiintoisesti eteneviä teoksia ovat inspiroineet mua todella paljon. Että ai hitsi, ton voi sanoa myös noin. Vau, en oo tajunnutkaan tollasen lauserakenteen iskevyyttä. Tän nappaan itelleni käyttöön kanssa. Ei ole sellaista kirjagenreä, jota en lukisi (okei, scifi ei ihan iske). En siis osaa sanoa tasan tarkkaan, millaisista kirjoista pidän erityisesti. Kirjat ja tarinat ovat arvostettavia jo sinällään. Jos jotain esimerkkejä pitäisi kuitenkin antaa, niin katson suuresti ja nöyrästi ylöspäin muun muassa Anna-Leena Härköstä, Riikka Pulkkista, Cecelia Ahernia ja Torey Haydenia. Rauhassa levätköön koko lapsuuteni saduillaan turvannut Astrid Lindgren sekä tietysti Tove Jansson, jonka aikuisille suunnatut novellit ja romaanit tarvitsisivat ehdottomasti enemmän kunnioitusta.
   Kuitenkin kaikista eniten haluan kiittää vanhempiani. On selvää, että monestakin asiasta, mutta tässä yhteydessä siitä, että minulle on luettu, luettu ja vielä kerran luettu. Vauvasta lähtien. Usein myös se kuuluisa vielä yksi sivu. Luettujen satujen toistomäärästä kertokoot jotain se, että osasin kymmenet eri sadut ulkoa jo parin-kolmen vuoden ikäisenä. Sukulaiset luuli mun oppineen lukemaan, kun omassa huoneessani "luin" itselleni ääneen kirjoja. Ehei, meikä veteli ulkomuistista kertomukset kannesta kanteen. :D  
   Olen viime aikoina törmännyt moneen uutiseen, joissa vanhempia kehotetaan lukemaan lapsilleen enemmän iltasatuja tässä teknologian ympäröivässä maailmassa. Olen itsekin tutkijoiden kanssa yhtä peloissani siitä, mitä tapahtuu, jos lapset jää ilman vanhempien lukemia satuja. Oikeastaan pitäisikin sanoa näin: ilman vanhempieni lukemia satuja en olisi koskaan päätynyt kirjoittamaan blogia. Se on aika rohkeasti sanottu, tiedän. Allekirjoitan sen silti vähintäänkin samalla rohkeudella. Sadut ovat opettaneet luovuutta, kehittäneet mielikuvitusta, tuoneet turvaa ja antaneet uskoa ihmeisiin. Hirveästi en voi luvata vielä toiveissa eläville tuleville lapsilleni. Mutta sen voin luvata, että jos minua lapsella tai useammalla joskus siunataan, ilman satuja ja tarinoita he eivät tule jäämään.

Kun opin ykkösluokalla oikeasti lukemaan...no, sittenhän mä en muuta tehnytkään. Lukukortit sun muut täyttyivät altayksikön ja lisää luettuja sivuja ja kirjoja lenteli plakkariin. Kirjat ovat siis kuuluneet elämääni aina - toisten tai itseni lukemana. Ja niistä mä olen ammentanut, niistä mä olen poiminut ja oppinut. Ajatellut, että joku päivä minäkin haluan laittaa ihmisten mielikuvituksen laukkaamaan, luoda herkkiä ja ainutlaatuisia mielen maisemia - mutta ennen kaikkea herättää ajatuksia ja tunteita.

   Mitään kirjoituskursseja en ole käynyt. Mä olen vain kirjoittanut. Antanut kynän tai näppiksen viedä, ajattelematta sen kummemmin. Mielikuvitus on aina ollut rikas. Niinpä monet tarinavihot täyttyivät ennätystahtia koulussa kirjoitustunneilla, eikä koskaan tarvinnut miettiä kauaa tarinaa tai sen aihetta. Ekaa kirjaakin aloin kirjoittaa ekaluokkalaisena, Niko-karhusta ja Anna-apinasta. Siihen, niin kuin myöhemmin moniin muihinkin kirjan puolikkaisiini syntyi viha-rakkaussuhde. Kaikki kirjantyngät ovat tallessa tikulla ja salainen haave on, että joku päivä saisin jonkun niistä julkaistua. Hartaasti toivoisin, että se olisi Vahvemmat yhdessä. Se on tietysti ja itseoikeutetusti se tarina, jonka kirjoittamiseen on liittynyt eniten tulta, verta ja kyyneliä. ;)
   Päiväkirjoja on vuosien saatossa tullut kirjoitettua enemmän ja vähemmän. Erityisesti yläkouluaika on taltioitunut pariinkin eri päiväkirjaan. Kirjoittaminen oli yksi niistä asioista, jotka pitivät minut silloin hengissä.
Eka blogi tuli perustettua juuri tuolloin yläkouluaikana blogit.fi-alustalle. Sieltä siirryin hetkeksi Vuodatukseen ja lopulta tänne Bloggeriin. Nuo blogit.fi:n ja Vuodatuksen aikaiset blogit olivat enemmän sellaisia päiväkirjapainoitteisia yläkoulutyttösen kerrontoja päivien kulusta. Blogit.fi:n blogi kertoi myös paljon elämisestä kiusaamisen kanssa. Muissa blogeissa tuo asia on toki ollut mukana, muttei enää pääroolissa. Bloggerin eka blogi Näissä kengissä oli sillisalaatti vähän joka asiaa, mutta siellä nostin vammaisuuden ekaa kertaa kunnolla esille. Jossain vaiheessa halusin, että vammaisuudesta tulisi koko blogin kantava teema. Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä - ja niin syntyi ensin Kaiken takana on nainen ja lopulta Kokonainen.
   Tulevaisuuden suhteen on toki haaveita. Olisi hieno päästä jollekin alustalle kirjoittamaan. Että joku kaupallisempi taho uskoisi ja näkisi kirjoituksissani saman kuin te, ja lopulta pääsisin oman blogini kanssa osaksi jotakin yhteisöä. Itsehän luen paljon muiden blogeja ja etsin niistä inspiraatiota. Pääosin myönnän lukevani paljon mammablogeja. En etsi kiillotettua pintaa vaan tarinoita rosoisen elävästä elämästä. Niitä on moni mammablogi pullollaan. Etenkin vammaisperheen vanhempien kirjoittamat blogit on lähellä sydäntä, ihmekös tuo. Mulle saa myös aina linkata hyviä, elämänläheisiä blogeja (aiheesta tai toisesta) kommenttiboxiin. :) Ja jos muita haaveita sivutaan, niin suuri unelmani on omistaa talo, jossa olisi yksi huone pelkästään kirjoja varten! <3

 
Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen tähän, mitä minulla nyt on: blogiin ja niihin tarinantynkiin muistitikulla. En kirjoita tällä hetkellä päiväkirjaa, sillä tämä blogi toimii aika hyvin sellaisena. Mutta loppuvuodesta aloitin kyllä eräänlaisen päiväkirjanomaisen kirjoitusprojektin, jonka tarkoituksena olisi tehdä syväluotaava tutkimusretki omaan itseeni. Yksi kirjoitus viikkoa kohden (noin suurin piirtein, ei se niin tarkkaa ole..) ja tämän vuoden lopussa toivottavasti koen olemani voimaantunut ja taas vähän enemmän sinut itseni ja luonteeni kanssa. Tästä projektista tulen teille lähiaikoina kertomaan enemmänkin. 

Tämä on minun tarinani kirjoittamisen ja sanojen maailmassa. Koskaan minusta ei tule täydellistä kirjoittajaa, puhumattakaan siitä, että tämän kanssa tulisi valmiiksi. Haluan jatkossakin kokeilla ja revitellä sanoilla sekä lauserakenteilla. Samalla haluan tietysti herättää ajatuksia valituista aiheista. Tuoda uusia näkökulmia. Liikuttaa, mutta ennen kaikkea luoda uskoa elämään ja sen rosoiseen kauneuteen. Sillä sanoissa on potentiaalia kaikkeen mahdolliseen...ja mahdottomaankin.

~ Roosa ~ 

   

   

Uusi nimi

Blogi on nyt saanut uuden ulkoasun (joka elää vielä vähän aikaa muutostilassa) sekä uuden nimen, joka onkin ehkä se suurin muutos. Miksi uusi nimi? Mikä on tarina sen takana?
   Oikeastaan päätös uudesta nimestä syntyi varsin spontaanisti. Uusi banneri oli jo pitkään ollut to do -listalla, mutta uusi nimi oli oikeastaan hetken mielijohde. Olin lenkillä äidin kanssa ja se vain tupsahti päähäni. 
   Entinen nimi Kaiken takana on nainen ei ollut millään tavalla huono. Sen valitsin lukijoiden ehdotuksista, kun järjestin edellisessä blogissani vajaa kaksi vuotta sitten uuden blogin nimikilpailun. Pidin nimen ideasta. Nimi ei oikeastaan ollut missään yhteyksissä niiden kahden miehen laulamaan iskelmäkipaleeseen. Kaiken takana on nainen merkitsi minulle sitä, että en ole ensisijaisesti vammainen, vaan nainen. Nainen, joka asui omillaan ja päätti omasta elämästään. Naamion takaa löytää aina ihmisen. 

   Uusi nimi on sana edellisestä blogini kuvauksesta - vammastaan huolimatta kokonainen. Olen aina rakastanut sanaleikkejä ja ajattelin jo silloin sanan kokonainen kahdella tavalla. Elämässäni on tapahtunut paljon. Se on ollut varsinainen seikkailu, johon on mahtunut runsaasti koskenlaskuja, niitä vaikeimpiakin. Mutta tähän seikkailuun on mahtunut onneksi paljon hyvääkin: tärkeimpinä ne ihmiset, jotka ovat pysyneet rinnallani kaikesta huolimatta. Elämäni vaihtelevasta maastosta huolimatta olen pysynyt kokonaisena. Niin fyysisesti kuin henkisesti. Monta kertaa olen tosin ollut hajoamispisteessä kaikin mahdollisin tavoin, mutta ehjänä ollaan säilytty.
   Kokonaisesta voi myös erottaa kaksi sanaa: koko & nainen. Haluan, että blogini on aito ja näyttää kaikki elämäni puolet (tai ainakin sen verran, mitä blogin kautta voi antaa). En halua antaa puolta sydämestäni ja motivaatiostani vaan koko setin. Jos blogin kirjoittamisessa haluaa kehittyä, mutta antaa vaan puolikkaan itsestään, ei kehitystä tule ikinä tapahtumaan. Nainen-sanan merkitys on varmaankin ilmeinen: edelleen olen nainen, ihminen. Niin kuin uusi blogin kuvauskin sen toteaa - vamman takaa löydät ihmisen. Pitää vain osata katsoa ja nähdä oikein. Nainen-sana kantaa myös osan vanhaa blogin nimeä Kokonainen-blogiin. Sisältö ei siis ole muuttumassa nimivaihdoksen myötä. Edelleen täällä pääset lukemaan ajatuksiani ja kokemuksiani vammaisuudesta, ystävyydestä, koulunkäynnistä, kosketuksista työelämään...ylipäätään elämästä.

Mitä mieltä siellä ollaan nimen vaihdoksesta tai ulkonäöstä? Tuntui hiukan oudolta vaihtaa nimi (varsinkin kun uusi nimi vain tupsahti päähän), mutta eiköhän tähän totuta. Pidän ehdottomasti blogin uuden nimen merkityksellisyydestä. Lisäksi sen ytimekkyys tuo oman plussansa pakettiin. Sain myös omasta mielestäni blogin ulkonäöstä ihanan freesin. Uskon, että nämä muutokset tuovat ihan uudenlaista boostia kirjoitteluun. Ihanaa viikonjatkoa!

~ Roosa ~

Puheenvuoro lukijoille

Mulla olisi vielä ensi viikko aikaa olla Jämsässä ja puuhailla aktiivisemmin blogin parissa. sitten kesätyöt kutsuvat Seinäjoella. Kesä tulee siis olemaan vähän hiljaisempi blogissa - ehkä. Tähän nimittäin te lukijat voitte vaikuttaa.

   Mun kesä pitää sisällään kaksi poikaleiriä ja kaksi riparia, joista toinen on Ahvananmaalla. Leirien jälkeen olen varmasti hyvin kiitollinen, mutta takki voi myös olla aika tyhjä. Ensimmäisenä ei ole varmastikaan blogin päivittäminen mielessä - varsinkaan, jos aiheita ei ole valmiina taskussa. Juttuja töistä tulee varmasti olemaan jonkun verran, mutta en halua blogini täyttyvän vain työjutuista.

Siispä kysyn teiltä lukijoilta:

 

Mitä te haluaisitte lukea? 

Mistä aiheista? 

Olisiko kysymys-vastauspostauksen aika? 

Risuja/Ruusuja?

Ainakin kuvapostausta olisi ensi viikolla tarjolla. Kävimme Merjan kanssa taas kuvailemassa ja vakiokuvaajani sai taas ihmeitä aikaan. Näistä kuvista pitäis myös löytyä kuva uuteen banneriin. Olisiko muuten joku teistä innokas taiteilemaan uuden bannerin blogiini? Muutenkin blogin ulkonäkö vaihtuu vähän raikkaampaan sävyyn ankeamman syksyn ja talven jäljiltä. Paljastanpa myös, että blogin nimi tulee muuttumaan samalla. Osoite pysyy kuitenkin ennallaan. Uusi nimi pysykööt vielä salassa. Postausta tästä vaihdoksesta ja sen taustoista luonnollisesti myös tulossa.

Nyt annan kuitenkin puheenvuoron teille. Antakaa kommenttiboxiin ideoita, jotta mun kesä- ja heinäkuun postaukset olisivat turvattuja ja teille mieluisia. Yleistäkin kommenttia blogista ja vaikka sen tulevasta ulkonäöstä saa rohkeasti antaa. Siitä vaan kommentoimaan!

~ Roosa ~