Jätin fysioterapiajutuista kertomisen tarkoituksella näin myöhäiseksi, sillä matkassa oli pari mutkaa ja viivytystä. Nyt minulla on kuitenkin mistä kirjoittaa. Käyn siis itsenäisesti terapiaryhmässä torstai-iltapäivisin tekemässä ne harjoitteet, jotka oma fysioterapeuttini on minulle määrännyt. Ryhmässä on yksi fyssari aina paikalla valvomassa, jos jollain on jotain kysyttävää ta probleemaa jonkun harjoitteen suhteen. Se on ihan hyvä, koska ekan kerran kun kävin ryhmässä, niin kyllä muuten oli yhtä sun toista, mistä kysyä. Oli sen verta kauan mun fysioterapeutin ohjauksesta. Liikkeet on lihasvoimaa kasvattavia liikkeitä, jotka kohdistuvat erityisesti polven ja nilkan linjaukseen. Lisäksi on hartia-niska-seutua avaavia liikkeitä ja tasapainoakin treenailen. Ohjelma kestää vetää alusta loppuun noin tunnin. On vähän outoa harjoitella itsenäisesti, kun on tottunut harjoittelemaan aina fysioterapeutin ohjauksessa. Kun kuitenkin haluaa, että tekee liikkeet oikein. Nyt täytyykin sitten vain luottaa omaan tuntemukseen, peiliin ja ajatukseen siitä, että 20 vuotta fyssarilla käyneenä tiedän, mitkä liikkeet on mulle hyväksi ja miten ne tehdään oikein. No, itsenäinen työskentely ei oo mulle ongelma sinänsä, oon kyllä varsin itseohjautuva ihminen muutenkin. Eiköhän näiden hoitokertojen myötä kuitenkin tule näkyviin tuloksia, joiden avulla minä ja oma fysioterapeutti osataan pohtia tulevaa. Luotto on kova! Niin ja ainahan siellä on joku fysioterapeutti (joskus omakin), jos haluaa kysyä mielipidettä. Oon käynyt ryhmässä tosiaan vasta yhden kerran (viime viikolla en voinu flunssassa mennä). Vielä ylihuomenna käyn torstain ryhmässä. Sen jälkeen alan pääsääntöisesti käymään ryhmässä perjantaiaamupäivisin. Noi 80%:n läsnäolovelvoitteet koulussa ja yhteiskyyditykset Rauskille on hiukan vaikea yhdistelmä fysioterapian kanssa muuten. Onneks on nuo perjantait vapaina pääsääntöisesti, niin onnistuu! Pohjallisasiasta sen verta, että torstaina mä ja mun fyssari nähdään, se tsekkaa mun jalan ja nykyiset pohjalliset, jotta osaa laittaa lähetettä/pyyntöä maksusitoumuksesta kuntoutustyöryhmälle.
Pohjallisasiasta ja fysioterapiakerroista tulossa varmasti lisää juttua, kunhan tässä taas ollaan kokeneempia ja viisaampia. Asiat ei tapahdu aina heti uudessa tilanteessa ja uudella paikkakunnalla. Kärsivällisyyttä siis teille ja etenkin itselleni!
Muistan jo lapsuudesta Karvakuonojen laulaneen, ettei ystäviä löydy kauppojen liukuhihnoilta. Ytävyys ja ystävät eivät koskaan ole itsestäänselvyys. Niitä ei napata kuin roskia lattialta. Ne valitaan harkiten kuin kauneimmat kukat äitipäiväkimppuun.
2. Ystävyys vaatii työtä
Se ei synny tuosta noin vaan sormia napsauttamalla. Se vaatii jonkin sortin herkkyyttä aistia toisen tunteet ja mietteet ja omanlaistaan herkkyyttä vastata niihin oikealla tavalla. Se kysyy myös rohkeutta lähteä kulkemaan samaa tuntematonta tietä toisen kanssa, vaikkei tiedäkään, minne se tie lopulta vie. Ystävyys kysyy myös luottamusta: voinko avata toiselleni sydämeni, näyttää ne aratkin kohdat itsessäni? Entä olenko itse toisen luottamuksen arvoinen? Ja se tärkein: taitoa pyytää ja antaa anteeksi. Useamman kuin muutaman kerran.
3. Ystävyys on tahtokysymys
Aina ei ole helppoa. Välillä tuntuu siltä kuin haluaisi hakata toisen päätä betoniseinään ja huutaa, etkö sä nyt oikeasti ymmärrä?! Välillä saattaa tuntua siltä, että tästä ei tuu mitään. Oikeasti. Jätetään nää lelut nyt tähän hiekkalaatikolle eikä koskaan enää palata. Me ei vaan selvitä tästä. Silloin kysytään tahtoa pitää toisesta kiinni, vaikkei se tuntuisikaan hyvältä. Siinä tilanteessa ne tunteet ja tunnetilat pitää unohtaa. Ei kysytä tunteita, kysytään tahtoa. Pitäisi yrittää ja tahtoa nähdä ne ystävän piirteet, miksi olet valinnut hänet siihen vierelle kulkemaan. Ja täkeintähän on, että sitä tahtoa löytyy molemmilta, vaikkei sitä ääneen silloin saisi sanottuakaan. Niin kuin kyyhkyläiset sanovat alttarilla papin edessä, pitäisi meidänkin pystyä sanomaan ystävillemme: niin hyvinä kuin pahoina päivinä, ylä- ja alamäissä. Sillä niitä vastoinkäymisiä tulee, mutta jos pidetään toisia kädestä kiinni ja kahlataan yhdessä niiden läpi, lopulta paistaa aina aurinko.
4. Sinä(kään) et ole täydellinen
Kyllä se riipaisee. Joka kerta, kun tajuat tehneesi väärin. Sitä helposti sortuu vaan osoittelemaan toisen virheitä, ennen kuin on edes katsonut itse itseään peilistä. Mutta hyvässä ystävyydessä ei opita ainoastaan siitä toisesta, siinä opitaan myös itsestään uutta. Aina. Ja hyvässä ystävyydessä pystytään ottamaan se negatiivinenkin palaute selkä suorana ja armollisesti vastaan ja mikä tärkeintä - siitä pystytään ottamaan opikseen.
5. Ystävä ei häpeä ystäväänsä
Tää on ollu mulle sellainen ystävyyden mittari. Monilla ihmisillä on ollut mua kohtaan epäluuloja tän vamman takia. Oikeita ystäviä ovat olleet ne, jotka ovat olleet avoimesti mun ystäviä ja sanoneet sen myös muille. Annanpa esimerkin. Muutama vuosi sitten olin vähän surumielinen, mutta sanaan aikaan tiesin, että Merja oli just saavuttanut luottamuksensa mun ystävänä. Kävi nimittäin niin, että Merja soitti mulle vähän suru puserossa. Hän kertoi tulleensa juuri eräälltä kaveriltaan. Koska me molemmat puhutaan toisistamme paljon muille kavereillemme, tämä kaveri jolla hän oli ollut käymässä, oli kysynyt, ollaanko me oikein parempiakin ystäviä eikä vain hyvänpäiväntuttuja. Merja oli mennyt hämilleen ja kieltänyt. Hän kertoi, että vedämme vain kerhoa yhdessä. Koska tällä ihmisellä oli vääränlaiset ennakkokäsityksensä minusta vammani ja ties minkä takia (pikkukylä ja sen kummasti leviävät ja muuttuvat juorut), Merja pelkäsi omasta puolestaan. Merja kuitenkin katui syvästi sanojaan. Niinpä hän soitti mulle ja pyysi anteeksi. Samalla hän lupasi, että haluaa ystäväkseen just mut ja oon just hyvä sellasena kuin oon. Ihmisillä on musta ihan vääriä käsityksiä ja hän ei halua niitä ruokkia. Päinvastoin - tästä lähdin hän kulkee ylpeänä mun vierellä ja jos joku ei sitä hyväksy, niin se ei ole hänen arvoisensa kaveri. Ja niin Merja on myös tehnyt <3
6. Muista ja arvosta arjessa
Muista kysyä, mitä toiselle kuuluu - äläkä oikeasti vain ohimennen, niin kuin meillä on yleensä tapana. Pysähdy ja kuuntele. Soita ja lähetä viestejä. Kirjoita toisen Facebook-seinälle yllätysviesti, vaikkei olisikaan mikään merkkipäivä. Tee se ihan vain siitä hyvästä, että voit. Vaikket pitäisi ystäväsi lempibändistä, anna hänen kuunnella sitä, kun hän tulee kylään luoksesi. Aina ei oikeasti tarvitse ostaa hienoa ja kallista lahjaa. Arvostuksen voi osoittaa niin monilla muillakin tavoilla - ja muulloinkin kuin merkkipäivinä. Jokainen haluaa kuulla olevansa tärkeä ja siihen hänellä on oikeus 365 päivänä vuodessa.
7. Älä unohda laatuaikaa
Ystävyyttä eletään suurimmaksi osaksi arjessa ja hyvä niin - arjen muuttivissa tilanteissa ja välillä vaikeissakin sellaisissa se ystävyys vasta mitataankin. Välillä on kuitenkin hetkiä, jolloin on syytä raivata kaverilleen enemmänkin aikaa kalenterista - ilta, päivä tai jopa viikonloppu. Silloin pistetään se älykapula äänettömälle ja tehdään just niitä asioita, mistä yhdessä nautitaan, mitkä on niitä "meidän juttuja". Syödään herkkuja, katotaan joku älyhyvä leffa (joka valitaan sen takia, että molemmat kuolaa sitä miespäähenkilöä), lakataan kynnet...mitä tahansa yhdessä keksitäänkään. Ne pienet hetket silloin tällöin antaa paljon voimaa ja potkua siihen normaaliin arkeen.
8. Selvittäkää riitanne ja sopikaa
Jos molempien kengässä on kiviä, ottakaa ne yhdessä pois. Nostakaa se kissa pöydälle, älkääkä sulkeko komeroon. Niillä kivillä on paha tapa painaa sitä enemmän kantapäätä, mitä kauemmin ne siellä kengissä pyörii ja kissat on ovelia keksimään tiensä sieltä komerosta ulos. Mitä nopeammin ne riidat saadaan selvitettyä ja annettua anteeksi, sitä nopeammin päästään jatkamaan eteenpäin. Plussapisteitä jaossa, jos tämä tehdään ennen kuin aurinko laskee.
9. Muista oma elämä
Sinulla ja ystävälläsi on yhteisen tarinanne lisäksi omatkin elämänne. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Jotenkin tämä on konkretisoitunut mulle nyt kun asutaan Merjan ja parin muun ystävän kanssa monen sadan kilometrin päässä toisistamme. Se, ettei mun tartte jakaa samaa koulua ja tehtäviä ja yhteisiä koulukavereita heidän (ja erityisesti Merjan) kanssa on musta vain hyvä jutttu. Mä oon kiitollinen, että mulla on suuri ja upea joukko kavereita täällä Ykassa, jotka opiskelee mun kanssa samaa alaa. Jotka nään monta kertaa viikossa. Joita mun muut ystävät kotikonnuilla ei tunne muuta kuin nimeltä ja ehkä ulkonäöltä. Kun on omakin elämä ja omat muut piirit, sitä jaksaa paljon paremmin sen oman ystävänsä kanssa.
10. Enemmän ei aina ole parempi
Mulla on todella vähän ystäviä, sitäkin suurempi joukko kavereita. Mutta mieluummin otan sen yhden käden sormin laskettavan määrän tosiystäviä, kuin 1000 ystävää, joista kukaan ei tunne mua täysin ja joiden kanssa mä joudun miettimään, mitä mä voin heille itsestäni kertoa. Laatu korvaa määrän tässäkin asiassa.
Mitä te olette oppineet ystävyydestä? Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille lukijoille!
Joskus (niin kuin esimerkiksi nyt) kiireen ja paineen alla alkaa tuijottaa vaan niitä stressaavia juttuja ja pian huomaamattaan alkaa luoda itselleen maailmanloppua. Ootte varmaan jo kyllästyneet lukemaan, kuinka kiire "muka" mulla on. Mutta se johtuu siitä, että mua harmittaa ihan hirveen paljon, kun aikaa blogille ei tunnu löytyvän sitten mistään. Oikeasti.
Niinpä aloin sitten näitten koulutehtävien keskellä miettimään, mistä olen kiitollinen. Sillä jos en ole kiitollinen mistään, niin katoaisihan siinä vähän pohja tältä opiskelultakin. Mutta eihän sitä kauaa tarvinnut miettiä, mistä mä olen kiitollinen omassa elämässäni. Tässäpä näitä:
1. Perhe
Kun muutin pois lapsuudenkodista, aloin arvostamaan ja kunnioittamaan perheenjäseniäni - ja erityisesti vanhempiani - enemmän. Mutta kun muutin 300 kilometrin päähän arvostus nousi kyllä huippuunsa. Ei ole helppoa elää suurperheessä, jossa vain toisella on vakityöpaikka, jossa jokaisella on menoja, joihin tarvitaan kuskaajaa jne. Meidän lapset on kyllä kasvatettu kunnioittamaan vanhempiamme ja heidän päätöksiään, tuntuivat ne sitten vääriltä tai oikeilta. Niin kauan, kuin kotona asutaan, on vanhemmilla viimeinen sana. Jos mulla ei ois just sellainen perhe kuin on, en mä jaksaisi asuu näin kaukana ja opiskella 8-16 päiviä. Mutta kun tietää, että rakkaat luottaa mun kykyyn hoitaa homma kuin homma kunnialla loppuun ja että aina tulee seuraava Jämsä-viikonloppu, kunhan vaan jaksaa painaa, niin olo on hiukan kevyempi. Kyllähän se on vähän kliseisesti niin, että kun asiat ei oo enää itsestäänselvyyksiä, niiden arvon voi vasta tiedostaa täysin.
2. Juuri täydellinen opiskelupaikka
Suurin onni ja murheenkryyni samaan aikaan. Mutta hei, opiskelupaikka ei oo itsestäänselvyys kaikille. Mä pääsin opiskeleen just sitä alaa mitä halusin. Vietin VAIN yhden välivuoden. Tuskin kukaan on valmistunut ammattiin stressaamatta yhtään opintojen aikana. Ja vaikka kuinka olisi hiki ja kyyneleet pinnassa, niin jaksan, koska tiedän, että joku päivä voin tehdä sitä työtä mitä rakastan - ja saada vielä palkkaa!
3. Kevään merkkejä
Aurinko on näyttäytynyt viime päivinä yhä useammin ja pidempään taivaalla. Päivät pitenee. Se auttaa pitämään mielenkin virkeänä.
4. Tutor vm. 2015-2016 (!!)
Kyllä! Musta tulee ensilukuvuoden tutor yhdessä kahden muun mun luokkalaisen kanssa. Pääsen auttaan tulevia uusia opiskelijoita, suunnittelemaan uutta ja kivaa sekä saan käyttää siistiä Tutor-hupparia. Jes!
5. Puhelut Merjan kanssa
Joskus sitä vaan tarvitsee sen hetken viikossa, kun ystävä soittaa. Ihan sama, vaikka puhelu kestäisi vajaan tunnin. On upeeta, että on sellainen ystävä kuin Merja. Välimatka piinaa ja painaa, niin kuin PMMPkin laulaa, mutta me ei anneta sen syöstä meitä epätoivoon. Ikävä on molemminpuolinen ja se tekee siitä kuitenkin jollain tapaa kevyemmän kantaa. Opiskelu ei kestä koko elämää, eikä ystävys saa olla se syy, miksi muuttaa kauas pois. Kilometrit ei meidän matkaa keskeytä - ne vaan sito meidät entistä tiiviimmin yhteen.
6. Treenailu
Tämäkin on niitä ihania syitä ottaa itselleen sitä omaa aikaa. Keskittyä täysiä johonkin aivan muuhun kuin Wordiin tai tenttikirjaan. Itsestään pitää muistaa huolehtia. Ja ah voi että sitä tunnetta, kun oot puristanut ohjelman onnistuneesti läpi. Sitä ei voita mikään!
7. Arki
Se on asettunut aloilleen ja rullaa tasaisena virtana eteenpäin. Kaikki tavarat on löytäneet paikkansa kodissa, rutiinit on muotoutuneet, enää ei tartte etsiä lähintä ruokakauppaa tai postilaatikkoa. Se helpottaa elämää suuresti!
8. Luokkakaverit
Ne, joita tää tehtävien määrä vituttaa yhtä paljon kuin muakin. Ne, joilta voi kysyä neuvoa tai apua asiaan kuin asiaan. Ne, joiden kanssa saa parhaimmat naurut. Ne, joille voit purkaa huolesi. Ne, jotka lohduttaa. Ne, jotka matkaa tätä samaa, hieman tuntematontakin taivalta kasvatuksen ammattilaisiksi yhdessä mun kanssa. Kiitti tyypit! <3
9. Musiikki
Radio, Spotify ja ihan perinteiseet CD-levyt on olleet kovassa käytössä silloin, kun pidän taukoja lukemisen välissä. Musa saa parhaiten ajatukset pois koulujutuista tai ihan mistä vaan, mikä painaa mieltä. Olen miettinyt, että alkaisin viikottain jakamaan teille yhden mulle merkityksellisen ja tärkeän kappaleen, sekä kertomaan tarinan kappaleen takaa. Miltä kuulostaa? :)
10. Kirjeystävä
Mä ja yksi mun ystävä aloiteltiin kirjoitteleen kirjeitä toisillemme, kun muutin pois Jämsästä. Kun eka kirje kolahti eteisen matolle, olin ihan täpinöissäni! Lapsuudessa tuli kirjoiteltua paljonkin kirjeitä muutamallekin eri kirjekaverille. Vuosia meni teininä ilman kirjepostia. Nyt olen saanut yhden rakkaista harrastuksistani takaisin. Ja vaikka välille kirjeiden väli voi kasvaa pitkäksikin (onhan kyseessä kaksi kiireistä opiskelijaa), se ei haittaa - yllätys on aina yhtä ihana ja iloinen, kun kotiin tullessa lattialla odottaa tutulla käsialalla varustettu kirjekuori <3
Tässähän näitä ois, mitä nopeasti ajatuksen virta toi mieleen. Mistä te olette kiitollisia? Palaillaan taas, ideoita ois vaikka kuinka, kunhan vaan taas saan aikaa istahtaa bloggerin äärelle :)
