Ulkoilmanainen

 Multa toivottiin jo pitkän aikaa postausta mun liikuntatottumuksista. Jotenkin postaus jäi vain roikkumaan (lähinnä kuvista ja laiskuudesta). Nyt viime viikolla tuli kysymystä puolestaan siitä, kuinka hyvin mä CP:n puolesta pystyn liikkumaan, onko mun asuntoon monetkin portaat yms. Joten eiköhän nyt ole korkea aika tehdä tämä postaus!

Mä oon vammasta huolimatta aina liikkunut. Lapsena harrastin viikottain suunnistusta ja kävin liikuntakerhossa. Mä myös ratsastin silloin tällöin mummulassa asustelleella Kikka-shettiksellä. Eli meidän perheessä on harrastettu hyvän mielen arkiliikuntaa aika paljon. Meillä ei ole harrastettu kilpaurheilua. Tai no, veli harrasti vuoden jääkiekkoa, mutta koko perhe koki sen liian kilpailuhenkisenä ja armottomana. Ei ollut veljen juttu. Suunnistusaikoina tuli myös osallistuttua kisoihin, mutta se ei todellakaan ollut sen lajin huippujuttu. Tärkeintä oli löytämisen ja oppimisen riemu sekä luonnossa liikkuminen
   Nykyisin mennään edelleen arkiliikunnalla. Mulle on tärkeää päästä lenkille edes muutaman kerran viikossa vähintään reiluksi puoleksi tunniksi. Parhaimmat lenkkimaastot on Keski-Suomessa, koska MÄET. Pohjanmaalla on niin älyttömän tasaista ja Ykassa aika paljon betonia. Sielu lepää parhaiten vaihtelevassa maastossa luonnon keskellä. Mutta en kyllä lenkkeilyä oo Ykassakaan jättänyt. Pitää vaan sopeutua ja ottaa kaikki irti, kun on Jämsässä kotona käymässä (niin kuin esimerkiksi nyt tän viikon). 

Lisäksi tykkäisin hirveesti käydä punttiksella, kun tuli se viime talvena Jämsässä vielä asustellessa aloitettua. Nyt ei oo oikein opiskelijabudjetilla varaa sellaiseen. Mutta oon kahvakuulailun muodossa yrittänyt luoda punttista kotiin. Harjoitteet on niin kokonaisvaltaisia, että täysi hiki päällä jo 20 min. harjoittelun jälkeen. Käytän 6 kg:n rautakuulaa. Tällä hetkellä se on ihan tarpeeksi sopiva, mutta täytyy katsella tarviiko ensi vuonna ostaa jo painavampi kuula. Pyrin kahvakuulailemaan 2-3 kertaa viikossa. 
   Tällaisella arkiliikunnalla oon pysynyt hyvässä kunnossa. Edelleen kyllä tarvitsisin fysioterapiaa, varsinkin polven linjauksen suhteen. Toivottavasti marraskuussa uudella neurologilla saadaan tuokin asia reilaan!
   En tartte apuvälineitä, jos ei tukipohjallisia lasketa. Tärkeintä on, että kengät on hyvät ja tukevat. Talvella mulla on vähän pidempivartset vaelluskengät, muuten sit normi lenkkarit, jolloin käytän nilkkatukea kanta-askeleen aikaansaamiseksi vasempaan jalkaan. Muutenhan mun vasuri ei sitä kanta-askelta tee ja näyttää kuin ontuisin sitä, jos tarkasti kattoo. Kengissä kanta ei saa nousta ja jos nousee, tuntuu se tosi ikävältä. Toivottavasti muita apuvälineitä liikkumiseen ei tartteisa kuin vasta mummona, jos silloinkaan!
   Muuten arjessa mun on tosi vaikee sanoa, miten CP näkyy. Kun on elänyt tän kanssa kohta sen 20 vuotta, sille sokeutuu. Lähinnä muuten CP näkyy lähinnä kahden tai yhden käden jutuissa. Verhojen laittaminen ei onnistu, vaatii molemmilta käsiltä tosi paljon voimaa ja koordinatiota. Hillopurkkeja on vaikea saada auki, kun vasen käsi ei pysty ottamaan kunnon otetta purkista. Mattojen tamppaaminen vaatii voimaa, mutta tarvittaessa pystyn. Paljon perhe ja kaverit on siinä autelleet. Tiukkojen mekkojen ja paitojen pukeminen on haastavaa, ku vasen käsi ei välttämättä taivu kunnolla, että saisin kädet pujotettua hihoista sisään tai pois. Että tällaisen voi pukea päälle, mun täytyy tietää, että saan apua riisumisessa sitten. Pieniä juttuja, joita on oikeesti vaikeeta muistaa tällein kuin kysytään. Ne on jotenkin on niin luonnollisia, että on vaikeeta muistaa, että eihän tää näin mene ihan kaikkien elämässä.
 

On tosi tarpeellista, että oon hyvässä kondiksessa fyysisesti. Kämppä on 3. kerroksessa, eikä hissiä ole. Portaita ei oo kyllä hirveesti, huomattavasti vähemmän kuin entiseen kämppään kivutessa. Mutta kyllähän noitakin tulee päivittäin ja etenkin viikottain kivuttua, kun lähtee kouluun tai tulee takaisin, menee lenkille tai vaikkapa pesemään pyykkiä.
   Toivon, että mun kunto pysyisi näin hyvänä vielä pitkään. Fyysinen terveys ei oo mulle koskaan ollut itsestäänselvyys, joten osaan arvostaa sitä, että mä oon pystynyt tekemään näinkin paljon asioita vammasta huolimatta. En koe, että mun elämä olisi liikunnallisesti/motorisesti hirveän rajoittunutta. Rakastan luonnossa liikkumista yksin tai yhdessä muiden kanssa, jolloin saa vetää raitista ilmaa keuhkoihinsa ja ihmetellä luonnon kaunetta eri vuodenaikoina. Kahvakuulaakin on kiva heilutella ja saada hiki virtaamaan. 

Eli kyllä, täällä asuu varsin liikunnallinen ihminen. Ihminen, joka ei tykkää liikunnassa kilpailemisesta. Mutta ihminen, jolle liiikunta on tärkeä osa elämää. Ihminen, joka arvostaa, että pystyy siihen. 

~ Roosa ~

Vammaisuus numeroina

Täyttelin eilen jatkohakemusta mun vammaistukeen. Viime vuoden marraskuusta lähtien mun tilille on tullut se reilut 90 euroa vammaistukea, eli perusvammaistuen verran. Tuki myönnettiin vuodeksi, eli ensi marraskuun loppuun asti. Tuen saaminen on auttanut tosi paljon, sillä vamma ja sen tuomat kustannukset eivät ole mitään halvinta lystiä.
   Oikeastaan tajusin vasta eilen uutta vammaistukihakemusta täytellessäni, kuinka paljon mun vamma ja sen mukanaan tuomat sairaudet kuluttavat vuodessa rahaa. Se summa on tällä hetkellä älytön. Kuluneen vuoden aikana mun hammaslääkärikäyneistä on tullut poliklinikkamaksuja yhteensä 228 euroa. Tähän päälle bensat, eli 232 euroa, jotka on menneet porukoiden pussista, kun ovat mua sinne kuljetelleet. Nyt kun asun Ylivieskassa, käyn edelleen Jyväskylässä hammaslääkärissä. En halunnut vaihtaa jo 16 vuotta mua hoitanutta paikkaa toiseen, sillä hammashoidot kestävät enää korkeintaan viisi vuotta. Haluan, että hoidot saatettaisiin loppuun samassa, tutussa ja turvallisessa paikassa. 
   Hakemukseen tulevat vuoden matkakustannukset hammaslääkäriin Jyväskylään laitoin halvimman eli bussihinnaston mukaan. Se tekee yhteensä 500 euroa, sillä käyntejä on vuodessa noin 10 kappaletta. Kuitenki kustannukset hammaslääkäristä ovat suuremmat, sillä tulen junalla Jämsään edellisenä päivänä ja jompi kumpi vanhemmistani vie minut K-S keskussairaalaan. Tämä sen vuoksi, koska hammaslääkäriajat ovat aamuisin, eikä tämä mätsää yhteen julkisten kanssa. Lisäksi uskoisin, että käyntejä OYSiin neurologille tulee olemaan suunnilleen kahdesti vuodessa, eli matkakustannukset sinne ovat 60 euron luokkaa junalla. Mutta eihän sitä voi tietää, jos käyntejä olisi enemmän.
   Fysioterapiaan kului menneenä vuonna 80 euroa. Nyt minulle ei ole toistaiseksi myönnetty fysioterapiaa, mutta sain ensimmäisen neurologiajan OYSiin 4.11. Tällöin suunnitellaan mun hoidot kuntoon uuden sairaanhoitopiirin myötä. Fysioterapian tarve on entisensä, eli sen n. 15 kertaa vuodessa, mielellään 20. Neurologikäynteihin rahaa on palanut 202,20 euroa.
   Nämä ovat vasta noin puolet siitä, mitä vammaan kuluu rahaa. Toinen mokoma on lääkkeet. Tämä pilleristi koki eilen aikamoisen lottovoiton tunteen, kun tulin sitä hakemusta täytellessä katsoneeksi lääkkeiden omavastuuseen mennyttä rahasummaa. Kuluneena vuonna (1.1.2014 lähtien) mulla on mennyt rahaa lääkkeiden omavastuuseen 633,60 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että lääkekatto on paukkunut yli reilulla kahdellakymmenellä eurolla ja tulevat lääkekustannukset ovat 3,50 euroa per lääkepakkaus, kunhan vaan ensi viikolla saan Kelalta kirjeen. Eli toisin sanoen loppuvuonna mun ei tartte huolehtia, riittääkö rahat lääkkeisiin. Kyllä riittää. Eli bileet!!! ;) Vaikka kyllähän tuo rapiat 630 euroa mietityttää. Se on älytön summa rahaa. Mulla ei ois ikinä ollut varaa niihin ilman vammaistuen tuomaa lisäsummaa käyttötilille.Nyt koputtelen puuta, kun sanon, että migreenin suhteen mun tilanne on helpottanut. Koulun alun jälkeen mulla on ollut varmaan 2 migreenikohtausta. Jännityspäänsärkyä kyllä jonkin verran. Muttei sitäkään niin paljon kuin vuosi takaperin. Mainittakoon silti, että välillä tulee myös sekamuotoisia särkyjä, migreeniä ja jännityssärkyä yhtä aikaa, joten migreenin kohtauslääkettä on joutunut välillä ottamaan, huomatakseen, että se oli turhaa. Toivon sydämestäni, että tää kesän alusta saakka rauhoittumaan päin ollut särkytilanne jatkaisi rauhoittumistaan entisestään. Koskaan ei kuitenkaan voi kuin pistää kädet ristiin ja toivoa parasta. Sitä minä todellakin toivon, ihan elimistön lääkkeiden sietokyvyn ja pankkitilin puolesta. Jatkuisi edes tähän tahtiin, niin olisin enemmän kuin kiitollinen!

Tein hieman siis laskutoimituksia hakemuksen tekemisen lomassa ja huvikseni laskin loppusumman. Mitkä on mun vammasta aiheutuvat kustannukset vuodessa tällä kulutuksella? Hullut n. 1600 euroa. Sen verran minulla menisi vuonna 2015 rahaa vammasta aiheutuviin kustannuksiin, jos meno jatkuu entisellään (tämän vuoden tarkka summa tähän päivään mennessä 1 375,80e). Opiskelijabudjetilla. Pankkitili ja järki kiittävät. Joten Kela, toivottavasti muistat jatkossakin minua ja pankkitiliäni pienemmällä tai isommalla summalla rahaa!

Yställisin terveisin asiakkaanne,

~ Roosa ~

Syyskuvailuja

Viime viikonloppuna Jämsässä käydessäni näin paljonkin rakkaita ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Tärkein niistä lauantaipäivän tapaamisista oli tietysti Merjan näkeminen. Oli outoa nähdä rakas ystävä 6 viikon tauon jälkeen. Yhtäkkiä se ihminen, jota et oo nähnyt pitkään aikaan, onkin siinä. Eihän siinä osaa sanoa mitään järkevää. Mutta kyllähän se alkushokki ja kankeus siitä hävisi äkkiä Hesessä burgerin ja ranskisten merkeissä. Sen jälkeen mentiin (minnekäs muualle kuin) kuvailemaan. Kuvauspaikaksi tällä kertaa valikoitui Särkijärvi syksyisessä ankeudessaan. Mutta Merja on niin loistava, että kuvista ei välity mikään muu kuin syksyn raikas maisema ja ilo. Niin ja tietysti päivittynyt hiusten väri juuri olleen parturikäynnin ansiosta. Nauttikaahan kuvista - mä oon ihaillu niitä jo muutaman päivän! :)

 

Mitkäs on teidän suosikkeja? Viides kuva ylhäältä lähti profiilikuvaksi Facebookiin, päivittelen sen ehkä tännekin profiilikuvaksi. Muuten en kyllä osaa itse valita, musta kaikki on niin hyviä. Siksi suurkiitos taas kameramestari Merjalle, oot niin paras!

~ Roosa ~ 

Ps. Toivottavasti räpsitään yhtä ihania ja upeita edustuskuvia vielä vanhoina mummoinakin! ;)

Opiskelijan viikon läpileikkaus

Alunperin oli tarkoituksena toteuttaa sellanen my day -postaus, mutta muistan sen aina neljän aikaan iltapäivästä. Mutta mikä ihana juttu opiskelijaelämässä on, niin se, että kaikki päivät ovat tosi samankaltaisia. Aikaisia aamuja, pitkiä koulupäiviä, ruoanlaittoa, koulutehtäviä ja siinä sivussa kavereita. Niinpä tein tällasen läpileikkauksen siitä, millainen on amk-opiskelijan perusviikko Rauskilla.

Meidän päivät on olleet tässä ekassa periodissa aika pitkiä. Suurimmaksi osaksi 8-15.30, mutta joinain päivinä viiteenkin. Perjantait on olleet suurimmaksi osaksi vapaita. Mutta se onkin pelastus, sillä itsenäisiin töihin ja ryhmäjuttuihin kuluu melkein yhtä paljon aikaa kuin lähiopetuksessa istumiseenkin. Ettei mun pää täysin räjähtäisi ja stressitaso pysyisi siedettävänä, hankin jo hyvissä ajoin ihmisen parhaan kaverin, eli kalenterin. Joka kyllä välistä näyttää aika täydeltä...onneksi viime viikkoon mahtui paljon voimia antanut Jämsä-weekend, josta kuvasatoa luvassa myöhemmin.

Viime viikolla vietettiin nuorisotyönviikkoa, johon on tänä vuonna liittynyt vahvasti some-ilmiö #hupparikansanpuolella. Niinpä tiistaina mekin kannoimme ortemme kekoon nuorten tukemiseen!

 

Mä oon tyyliltäni oppija, joka oppii kirjoittamalla ja lukemalla, hyvinkin visuaalisesti siis. Niinpä melkein kaikilta tunneilta mut löytää kynä kädessä tekemässä muistiinpanoja. Etenkin varkkatyön tunneilta, koska kotona pitää sit vielä kirjoittaa tunneista oppimispäiväkirjaa.

 Mut hei, on tää aika käytännönläheistäkin. Välillä leikitään 2-vuotiasta, joka ei haluu laittaa kurahousuja jalkaan, suunnitellaan projekteja, leikitetään toisillamme leikkejä tai niin kuin yhdellä varkkatyöntunnilla - askarreltiin paperista lintuja. Niin ja tietysti  lennätettiin niitä sen jälkeen ihan innoissamme :D On se niiin paras toi meidän Veijo-ope!

 

Keskiviikko-iltaisin sitten aina visaillaan Kympissä tietovisassa, jossa on kyllä joka kerta mitä oudoimpia kysymyksiä. Mut kyllä niistä aina jonkun tietää, varsinkin kun meidän joukkueessa on aina niitä jäseniä jonkin verran. Tai joskus sitten vaikka tuurilla - niin kuin viime kerralla!

Koska kympissä menee aina puolille öin keskiviikkona, torstai-aamun teologian tunneista ei tuu otettuu kuvia. Ai miksi? Koska ollaan tai ainakin minä oon aivan kuollut. Mutta kyllä sit siinä kympin maissa piristyy, koska meillä on musaa. Ja oikeesti - miten hauskaa ja helppoa voi yhden kurssin suorittaminen olla?  Toi musan kurssi me saadaan läpi kun laulellaan punainen veisukirja kannesta kanteen ja soitetaan jokainen vuorollaan joku lempigospelbiisi muille. Viime torstaina laulettiin kyllä tosi upee kipale, jonka vuoroa mä olin oottanut jo pitkään. Eli Pyhän kosketus. Tän kuulin ekaa kertaa joskus viime talvena ja oi että kun rakastuin siihen heti! <3

Niin ja ettei kuitenkaan itselle tuu sellanen olo, että tää on niin helppoa ja hauskaa, on syytä palauttaa jalat maan pinnalle. Mun pitäis kirjoittaa se essee....ja aattelin saada sen kirjoitetuksi viikonloppuna. Ja lukusuunnitelma pissii pahemman kerran, jos aattelin pitää ihan oikean syysloman. Ja sit mä eksyin bloggeriin...HUPS! ;)

Hyvää viikonalkua kaikille!

~ Roosa ~