Aina se pitäisi etsiä joka marraskuun lopussa jostakin. Laatikosta, glögimukista tai joulusiivouksen seurauksena, vai jostain muualta? Mistä se tulee?
Mun mielestä joulumielestä on viime vuosina tehty jonkun sortin kaupallinen trendituote. Tai sitten ainakin ihmiset ottavat siitä hirveän stressin. Niin kuin joulusta yleensäkin. Pitää tehdä jouluruuat, ostaa lahjat ja paketoida ne, leipoa pipareita, siivota, lähettää joulukortit, lämmittää glögiä, polttaa kynttilöitä...lista on loputon. Johan siinä hengästyy.
Varsinkin jos ei ole jouluihminen. Itsehän kyllä jouluihmisiin lukeudun, mutta on tuttavalistallani niitäkin, joita joulu vain ahdistaa. Se tuntuu olevan joillekin heistä lasten tai sukulaisten jopa suoritus. Ja se on mun mielestä tosi harmillista - suorittaa joulu hampaat irvessä lävitse.
Mutta kuulkaas tätä - mä en näe, että joulussa tärkeintä olisi se jatkuva asioiden suorittaminen, ei pipareiden leivonta, kuusenhaku tai mikään muukaan askare. Tärkeintä joulussa ja sen odottamisessa on pysähtyminen. Ihan vain oleminen.
Jokaiselle pysähtyminen tarkoittaa eri asioita. Jollekin se voi olla ilta kynttilän valossa oleskellen, joillekin päiväunet. Minä taas olen yrittänyt pysähtyä niiden kuuluisten jouluaskareiden äärelle - pysähtyä ja keskittyä niihin askareisiin, jotka usein vain kiireessä ja paineessa suorittaa lävitse. Voisiko joulukorttien kirjoittamiseen tai lahjojen paketointiin pysähtyä? Kyllä voi. Ainakin itse voin. Olen kokenut jopa ison lahjavuoren paketoimisen ihanan merkityksellisenä ja rauhaisena asiana, kun en ole ottanut mitään painetta asioiden tekemisen nopeudesta.
Ei yhden illan aikana tarvitse paketoida kaikkia lahjoja. Ei joka päivä tarvitse muistaa soittaa kaikkia joululauluja. Riittää, kun tekee jotain. Tai jos ei tee sitäkään, voi hyvillä mielin unohtaa hammasten kiristelyn ja jättää tämän päivän tehtävät huomiselle.
Sillä joulu tulee aina keskeneräisyyden keskelle. Niin koulumme eräs opettaja muistutti. Niin se tuli ekana jouluna Jeesuksen vanhemmille, kun ei oltu ehditty hyvään majapaikkaan tai laittamaan nimeä listaan. Niin se joulu tuppaa nykyäänkin tulemaan vähän liian nopeasti - lattioiden pesussa tulee kiire ja aina aatonaatto-iltana huomataan, että ei sieltä kaupasta muistettu tuoda sitä tai tuota.
Mutta silti se joulu tulee. Ja se on lohdullista. Joulu ei kysy, onko koristeet ojennuksessa tai sauna pesty. Joulu vain tulee, jättää kenkänsä eteiseen, viipyy hetkisen ja sitten huiskuttaa hyvästit. Tullakseen seuraavana vuonna uudestaan. Ei joulu kysy, onko häntä varten laitettu sänkyihin puhtaat lakanat ja onko puuroon muistettu piilottaa manteli. Eikä se valita, jos tänä jouluna asiat tehdäänkin eri järjestyksessä tai kaikille ei löytynyt kaupasta tasan tarkkaan niitä lahjoja, joita oltiin toivottu.
Meillä olisikin siis paljon opittavaa joululta. Joka joulu ainakin itse huomaan oppivani tuolta juhlalta jotain lisää. Mutta ei kai tässä joulutietämyksessä tule koskaan valmiiksi. Sillä juuri silloinhan joulun pointt katoaisi.
Että joulu tulee ja ennen kaikkea saa tulla keskeneräisyyden keskelle. Suomeksi sanottuna se voisi tarkoittaa sitä, että jokainen on joulunarvoinen.
~ Roosa ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3