lauantai 13. heinäkuuta 2013

Erikoispostaus: Yo-juhlat

Ajattelin tehdä tämmösen "teema/erikoispostauksen" mun ylppärijuhlista. Mun piti jo aikaisempaan blogiini sellainen tehdä, mutta sain kuvat juhlista vasta vähän aikaa sitten, ja aikakin on ollut kortilla. Teenpä siis ylppäri-postauksen tänne. Valottuu tämä mun elämä vasta nyt mukaan tulleillekin vähän enemmän :)


Sain ylioppilaslakin päähäni siis 1.6.2013. Edellinen päivä ja oikeastaan koko edeltävä viikko oli ollut täynnä hommia, sillä meidän perheellä oli liikuteltavana aika suuria massoja (vieraita kävi päivän aikana n. 150). Oli siis jännittävää, mutta toisaalta myös huojentavaa herätä kesäkuun ensimmäiseen aamuun.




   Ylioppilasjuhla alkoi koululla puoli yhdeltätoista, mutta paikalle menimme jo kymmeneltä. Juhla oli arvoisensa ja meidän abien puheenpitäjä piti hienon puheen, joissa muisteli kokemiamme kolmea yhteistä lukiovuotta - niin sen iloja kuin surujakin. Reksi hauskuutti meitä muistelemalla maailman tapahtumia peruskoulun alkutaipaleesta lukiouramme päätökseen. Kuka olisikaan muistanut, että X-box tuli markkinoille koulutaipaleemme aloitusvuonna ja markat vaihtuivat euroiksi ensimmäisen kouluvuotemme aikana? :D




   Sain yhden stipendin ja arvosanatkin miellyttivät sekä minua, perhettäni ja laajaa sukulais- ja ystäväjoukkoa. Tärkeintä kuitenkin on, että olen itse tyytyväinen suoritukseeni. Ja sitä minä todella olen. Opiskelu on itsessään ollut minulle helppoa, mutta harva osaa aavistaakaan, kuinka kivikkoinen ja mutkikas se on silti ollut. Nyt kun urakka saatiin päätökseen, tein juuri niin kuin äitini minua kehoitti: nauttimaan upeasta päivästä :)


   Juhlapaikalle väkeä alkoi saapumaan puoli kolmen aikaan, juuri niin kuin kutsussa olimme juhlien alkamisajaksi ilmoittaneetkin. Ja sitä väkeä vaan tuli ja tuli! ajateltiin, että tuskin kaikki tulee kerralla, mutta ensimmäisen tunnin ajan minä vaan halailin ja nostin maljaa :D Juhlatarjoiluja pääsin kunnolla maistamaan vasta puolitoista tuntia juhlien alkamisajasta. Mutta eipä tuo mitään, kivahan sitä on ihmisiä halailla :)

The Official



   Juhlapäivä oli ihana, juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Paljon rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa, halauksia ja hymyjä. Illan kruunasi tietenkin meidän lukion abien yhteinen illanvietto kaupungilla. Vaikken ollutkaan kuin kymmeneen asti ja kohtuudella liikenteessä (ma 3.6. oli pääsykokeet), niin se oli erittäin hieno ilta. Saimme vielä kerran nauttia toisistamme ja saavutuksistamme - ja ennen kaikkea olla ylpeitä! Me teimme sen - alusta loppuun asti yhdessä. :)


~ Roosa ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3