Uusia kuvia nuoremman veikan kanssa napsittuani (saatte niitä seuraavaan postaukseen), minulle tuli yhtäkkiä suuri innostus tehdä uusi banneri blogiin. Se innostus tuli yhtä kirkkaana salamana taivaalta, kuin blogin uusi nimi parisen vuotta sitten. Eli ei kuin vain vääntämään.
Ja vääntää muuten sainkin. Kulutin eilisiltana useamman tunnin bannerin äärellä, tuloksetta. Minulla oli selkeä visio ja näkemys, mutta toteutus ei ollutkaan niin yksinkertaista. Suuren kuvamäärän laitto esteettisesti, jotenkin kronologisessa järjestyksessä ja samalla tilaa blogin otsikolle jättäen tuntui suorastaan mahdottomalta yhtälöltä. Kokeilin montaa erilaista mieleeni tullutta ajatusta käytännössä, mutta kun ei, niin ei. Kahden aikaan yöllä päätin luovuttaa ja mennä nukkumaan.
Myöskään uusi aamu ei tuonut valoa tähän asiaan. Kysyin itseltäni tänä aamuna useasti, eikö uusi tekstiviritelmä olisi vain parempi ratkaisu. Ei, aivoni vastasivat. Turhauduin ja lähdin välillä salille. Yhdistetyn sali- ja ostosreissun jälkeen lähdin uusin silmin ratkaisemaan banneriongelmaani. Kyllä minä tämän vielä ratkaisisin!
Ja niin ratkaisinkin. Palaamalla vaihtoehto numero ykköseen...
Mutta niinhän ne useimmat ongelmat kuulemani mukaan usein ratkeavatkin. Palaamalla alkuun. Ja ainakin tässä ongelmassa palaa lähtöruutuun -taktiikka toimi.
Mitä minä uudelta bannerilta sitten halusin? Jonkinlaista aikajanaa siitä, mistä on lähdetty ja mihin on tultu - niin elämän kuin bloginkin suhteen. Mukana on siis kuvia elämäni sekä blogiurani eri vaiheista. Tunnistatteko ne kuvat, joita on näkynyt blogini postauksissa niin takavuosina kuin ihan lähimenneisyydessäkin? ;) Halusin näyttää lukijoille, mutta ennen kaikkea itselleni, mistä kaikesta on menty läpi. Onhan nimittäin tämä uusi, jopa loppuelämäni hammasrivistö aukaissut kokonaan uuden luvun ja sivun elämässäni. Mutta vanhaa, jo kuljettua matkaa ei tule missään nimessä unohtaa. Sitä tulee arvostaa. Aikoinaan kun ei paljoa voitu luvata. Mutta siitä huolimatta moni asia on kääntynyt parhain päin - jopa paremmin, kuin ikinä osattiin toivoakaan. Ja juuri siksi en halua unohtaa menneisyyttäni ja sen kivisiäkin polkuja. Haluan sen sijaan kiittää. Jokaista kiveä ja oksaa, joihin kompastuin. Jokaista sadekuuroa, ukkospuuskiakin. Ja niitä auringonsäteitä, joita toivoksi minulle ja läheisilleni suotiin ja siunattiin. Ne saivat meidät jatkamaan eteenpäin ja ennen kaikkea tarttumaan toivoon entistä hanakammin kiinni.
Koska olen siis selvinnyt tuosta kaikesta (ja monista muistakin, joita banneriin ei mahtunut), selviän varmasti jatkostakin. Tästä uudesta luvusta, johonka on vasta muutama kappale kirjoitettu. En tiedä paljoakaan siitä, mitä tuleva eteeni tuo. Tiedän vain hataria suuntaviivoja, en enempää. Se on vähiten, mitä ikinä olen tulevaisuudestani aikaisempina vuosina tiennyt. Mutta kun katson menneisyyttäni sen eri vaiheineen, haluan luottaa siihen, että elämä kantaa ja hyvä voittaa.
Ja ennen kaikkea haluan uskoa siihen, että ansaitsen elämääni hyvää. Paljon enemmän ja paljon pitkäkestoisempaa kuin tähän mennessä. Siihen uskominen - että hyvä on tarkoitettu minullekin, ei vain toisille - ei ole pikkujuttu. Mutta minä lupaan yrittää. Minä todellakin lupaan.
Mitä mieltä te lukijat olette uudesta bannerista ja ideasta sen takana? Osuiko vai menikö kokonaan ohi?
~ Roosa ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3