tiistai 20. elokuuta 2013

Neurologilla 19.8.2013

 Jos et ole lukenut aikaisempaa päivitystä liittyen vammani tilanteeseen, voit lukea sen  tästä.

Eilisaamuna auton nokka lähti kohti Tamperetta ja Pihlajalinnan yksityistä lääkäriasemaa. Vihdoinkin! Kaikki toivo pistettiin äidin kanssa tuohon neurologin aikaan, vaikka neurologin nimi ei sanonutkaan meille mitään (mulle tosin jotenkin etäisesti tuttu?).
   Viime viikolla olin saanut postissa kotiin fysioterapeuttini perusteellisen lausunnon tilanteestani. Hyvin oli kirjoitettu, ei valittamista. Paitsi yhdessä asiassa: se suosittelee kuntoutustyöryhmälle 5 lisäkuntoutuskertaa tälle syksylle! Siis VIITTÄ! Ja mä olen niin jökissä niskoista ja tämä vasen jalkakin tarttee kuntoutusta, miten mut muka saa kuntoon viidellä fysioterapiakerralla??? Kysyn vain. Tälläkin hetkellä ilmeisesti vasen hartia tulehtunut, päätä ei voi juuri vasemmalle kääntää kun sattuu. Sen lisäksi fysioterapeutti suositteli mulle lisää omatoimista kuntoilua, jopa kuntosalia, jossa en tunne itseäni ollenkaan varmaksi. Suunnitelmaan kuului myös minun aktivoimiseni yhä omatoimisempaan harjoitteluun ja venyttelyyn...ihan kuin en sitä nyt jo tekisi tarpeeksi...
   Mutta no...kaikesta huolimatta pantiin toivo neurologiin. Löydettiin perille, aika oli myöhässä (yllätys..) ja mikä lopputulos! Heti kättelyssä tämä ihana kokenut naisneurologi totesi minun olevan täysin jumissa - kaikkialta. Hän oli perehtynyt papereiheni ja sairauteeni kunnolla (taisi olla myös kokemusta ennestään), mikä lisää vaan plussapisteitä hänelle. Neurologi oli myös aika pöyristynyt mun kohtelusta täällä kotipaikkakunnalla. Siitä, miten mut on jätetty ns. "heitteille". Hän oli myös minun ja äitini kanssa samaa mieltä siitä, että nuo fysioterapiakerrat eivät millään riitä minulle, koska jalan tilanne aika paha (mitä fysoterapeutti ei ole todennut minulle kertaakaan). Ehdotti myös vain minun ja äitini haveena ollutta ehdotusta: hän kirjoitti lausuntonsa/suositukseensa että fysioterapiakerrat tulisi eriyttää - erikseen niskahartiaseudulle hieronnat ja erikseen mun cp:tä varten fysioterapiakerrat. Ja jalkaa varten pitäisi olla 10-20 kertaa vuodessa fysioterapiaa hierontakertojen lisäksi. Ja oikeastaan suositteli mulle hierontaa varten ihan oikeaa hierojaa, koska huomautti yhdestä seikasta, joka ei ole tullut kenellekään aiemmin mieleen...mun virhepurenta ja siitä aiheutuvat kireydet purentalihaksissa. Suositteli mulle sellasta voice massage -hierontaa. Sitä ei fysioterapeutit osaa.
    Hammaspuutteiden vuoksi mulle tullaan tekemään iso leikkaus lähivuosina ja sitä varten olisi tärkeää että purentalihakset/muu niskan alue mahd. rento. Mulle tehdään nyt näillä seurantakerroilla hammaslääkärissä niitä ihme mittauksia. Eli siis suusta otetaan jotain ihme mittoja aina, jotka ei sano mulle kyllä mitään. :D No joka tapauksessa tämä purentavirhe/jännitystila lihaksissa voi vääristää mun mittoja jo nyt. Ja ajatelkaa tilanne: menen leikkaukseen, jossa mulle laitetaan ne hamasimplantit. Koska mulla on kireyksiä, leikkaus ei todennäköisesti onnistu täydellisesti. Mitäs sille sitten enää voidaan? Ei yhtään mitään. Mutta nyt vielä voitaisiin.
   Migreenin estoon saan jatkaa tätä korkeampaa annostusta. Ihanaa, ei tartte miettiä hetkeen migreeniä. Tosin neurologinkin sanoin: mulla on varmasti sähkökäyräperäistä migreeniä, mutta suurin osa päänsäryistä johtuu näistä mun kireyksistä. Kun niskat/selkä ja purentalihakset on jumissa se vaikuttaa mun ryhtiin -> lisää kireyksiä ja jalkaan myös kireyksiä ja virheasento pahenee. Ja samoin toisinpäin. Jalan kireydet heijastuu selän ja niskan lihaksiin. Että tilanne on nyt tämä. Ei päästä yli eikä ympäri, vaikka mitä kautta yritettäisiin...oikeanlainen kuntoutus on nyt ainut taikasana.
   Yksi juttu vielä, mikä pisti vähän tilanteen taas 1-0 mulle fysioterapeutin sijaan. Neurologi totesi, että itse liikkumalla mä en voi kireyksilleni juurikaan mitään. Omatoimisella venyttelyllä ja liikunnalla mä en KOSKAAN tule saavuttamaan sellaisia hyviä rentouttavia tuloksia kuin täysin terve ihminen. Mä tulen tarvitsemaan jatkossakin paljon fysioterapiaa.

Eli olen siis todella tyytyväinen tähän neurologiin ja koko neurologikäyntiiin. Niin myös äitini. Eka kerta vuosiin, kun joku otti kantaa, tiesi asioista ja ymmärsi. Ja ennen kaikkea kirjoitti hyvän ja kattavan lausunnon, joka toivottavasti  laittaa pyöriä pyörimään. Niin kuntoutuksen kuin vammaistuenkin osalta, jota minä toivottavasti kohta saan.
   Eli lausunto menee minut lähettävälle lääkärille ja sitä kautta kuntoutustyöryhmälle, joka kokoontuu 29.8. Siitä eteenpäin toivottavasti saan tarpeeksi minua hyödyttävää kuntoutusta niin jalkoihini kuin niskaanikin ja voin hakea vammaistukea, kun on voimassaoleva kuntoutussuunnitelma. Pitäkää mulle peukkuja, että kaikki selviää! Kaikki on oikeastaan vaan siitä kiinni, miten kaupungilla on varaa ja millaiset ihmiset siellä pöydän ääressä istuu. Tuttu nimi mulla ainaskin on. Ja hyvä ja painava lausunto asiansa osaavalta neurologilta.
   Nyt tää ei saa päättyä huonosti joihinkin valituskierteisin, kun kaikki on mennyt tähän asti (asunto, työt, neurologikäynti..) niin hyvin!

Toivotaan parasta!
~ Roosa ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3