perjantai 5. kesäkuuta 2015

Reissu takana, kohta uusi edessä



 Veljen kanssa testattiin Jämsässä mua odottanut uusi älyluuri ja 
totesin veljeni #selfiepeilin toimivan.
 Alemassa kuvassa pienimmän siskon kanssa aloittamassa päivää 
leikkikentän kautta. :)



Heissan taas pitkästä aikaa! Hengissä ollaan. 2,5 viikkoa Jämsässä kuluivat ihan liian nopeaan. Kuitenkin sain noihin päiviin tasapainotettua hyvin viimeisiä koulutehtäviä, perhettä, ystäviä ja blogia. Oli kivaa päästä pitkästä aikaa perheen luokse, katsoa illalla vakkaripaikalla sohvalla 6 muun rakkaan kanssa tv:tä ja herätä veljen vierestä aamulla. Monen tärkeän ystävän näkeminen antoi voimaa ja oli rentouttavaa vaihtaa kuulumisia. Kahden ystävän juhlatkin juhlittiin kuun lopussa, Merjan valmistujaiset ja Stellan ylppärit. Sitten olikin aika pakata kimpsut ja kampsut porukoiden nurkista ja matkata kohti Seinäjokea.


Maanataina alkoivatkin sitten työt Seinäjoen seurakunnalla. Heti maanantai-aamusta repäistiin kesän keissi käyntiin vauhdikkaasti neljän päivän poikaleirillä. Olihan tuo jännää. Uusi paikka, uudet ihmiset ja uudet lapset sekoittivat pään aika totaalisen hyvin. Pää on edelleenkin vähän sekaisin tuosta reissusta, etten saa sanottua siitä oikeastaan sen enempää. Kiva kuitenkin oli tuo leiri kokea ja astua sillä kesätyön saloihin. Jospa juhannuksen jälkeisen poikaleirin jälkeen olisi enemmän kerrottavaa (mitä nyt voi töistä kertoa vaitiolovelvollisuuden vuoksi..), kun paikat ja käytänteet ovat tutumpia sekä työntekijän rooli vähän fokusoitunut vahvemmaksi.
   Ei tässä kuitenkaan ehditä paljoa henkeä vetämään. Eilen palasin Jämsä-reissun ja poikaleirin kautta kotiin Ylivieskaan ja jo sunnuntaina olisi lähtö takaisin Seinäjoelle. Maanantaina nimittäin alkaa Saaristo-riparin kaupunkijakso, joka kestää 3 päivää. Ke-to-yönä starttaa matka kohti Ahvenanmaata ja Kökarin kuntaa. Kyllä, meitsi lähtee Ahvenanmaalle viikoksi! Niin siistiä, mutta toisaalta myös hieman jännittävää, kun ollaan vähän kauempana meren ympäröimänä leiriä viettämässä. Riparilta palaan juhannusta edeltävänä torstaina ja juhannuksen vietänkin sitten taas mökillä perheen, mummun ja papan sekä kolmen serkkuni kanssa akkuja lataillen ennen seuraavaa leiriä.


Odotan tosiaan innolla ja jännityksellä tuota tulevaa puolentoista viikon työrupeamaa. Koen, että kun ollaan vähän pidemmällä leirillä ja nuorten kanssa, niin mun ammattiminä pääsee oikeuksiinsa. Tiedän, että varmasti mokilta ei tulla välttymään, mutta oppimassahan tässä ollaan. Ja varmasti paljon enemmän tulee tehtyä asioita oikein kuin väärin. Luotan, että tästä tulee huippua! 
   Huippupäiviin olenkin sitten varautunut eilen ja tänään oikein kunnolla. Pyykkiä on pesty, 65 litran rinkka hankittu (vihdoinkin!!), punkkirokotteet otettu sekä punkinpoistovälineet hankittu. Taisi tuolta kaupasta kaikkea muutakin pientä tärkeää matkaan tarttua. Huomenna viimeiset koneelliset pyykkiä pyörimään, junapaikan varaus ja rinkan pakkaaminen. Täältä mä vielä tuun!
   Yritän tässä nyt muutaman postauksen tehdä ja ajastaa, nin teillä riittäisi luettavaa mun reissuni ajaksi. "Reaaliajassa" pääsen varmaankin postailemaan vasta kesäkuun loppupuolella, joilloin mulla alkaa ensimmäinen pidempi vapaapäiväputki. Katoamassa tässä ei kuitenkaan olla, kyllä mä heti palailen kirjoittelemaan, kunhan vain kykenen.


Tässä nyt vähän yleisluontoisia kuulumisia, joita on multa kyllä paljon toivottukin. Nyt vähän rentoudun ja katson hieman rästiohjelmia pois alta. Hyvää viikonloppua, lukijat!

~ Roosa ~

* kuvituksena tuliterällä älyluurillani (Sony Xperia Z1 Compact) napattuja kuvia kuluneiden viikkojen varrelta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3