Entä jos en olekaan niin kuin sisarukseni?

Minulla on neljä pienempää sisarusta. Vaikka meillä onkin paljon yhdistäviä tekijöitä, emme kuitenkaan ole samanlaisia - eikä meidän kuulukaan olla. Kuitenkin on olemassa yksi paikka, jossa sisarukset helposti rinnastetaan toisiinsa. Tuo paikka on koulu. 
   Mitä minä nyt koulusta yleisellä tasolla höpisen, varmaankin ihmettelette. Näin minäkin olisin varmasti itseltäni kysynyt muutama vuosi takaperin. Kuitenkin nyt jo lapsuuden kodista poismuuttaneena olen huomannut, miten sisarusteni hyvinvointi on muodostunut minulle hyvin tärkeäksi. Lapset ja nuoret viettävät koulussa hyvin paljon aikaa, joten hyvinvointi siellä on tärkeää.
   Vammastani huolimatta pärjäsin loistavasti koulussa. Jos motoriikassa minulta oltiin otettu pois, niin kielellisesti ja älyllisesti minua oltiin siunattu. Olen keskiarvoisesti ollut se 9 oppilas, eikä AMK-opinnoissakaan ole ollut minulle mitään ylitsepääsepääsemättömän vaikeaa. Hyvin on pärjätty.
   Kuitenkaan kaikki sisarukseni eivät ole samanlaisia. Olen huomannut, miten helposti perheiden pikkusisarukset rinnastetaan koulumaailmassa perheen esikoiseen. Että kun tuo Liisa on niin menestynyt oppilas, niin täytyyhän sen Matinkin olla. Mutta entäpä jos Matti ei olekaan se kiltti ja kaiken tietävä oppilas? 
   Yhdellä sisaruksistani todettiin oppimishäiriö, mikä tekee opiskelusta hieman haastavampaa. Sisarustani oltiin pidetty koko ala- ja yläkouluajan häirikkönä. Jos näytti tunnilla siltä, että hädin tuskin kuunteli, oli häirikkö. Tai jos muuten vain opettaja ei pitänyt sisaruksestani, oli häirikkö. Tiedän itsekin tämän sisarukseni haastavan luonteen - olenhan hänen miltei koko elämäni tuntenut. Mutta sen kanssa pitää vain oppia pelaamaan oikein. Kaikki opettajat eivät kuitenkaan muista tavata oppilasta ihmisenä, vaan hänen osaamisensa oman oppiaineen tunnilla määrää koko hänen olemuksensa.
   Annetaanpa esimerkki. Oppimishäiriötulosten tultua opettajilta kysyttiin mielipidettä sisaruksestani ja hänen oppimistaidoistaan. Muun muassa eräs kommentti meni suurin piirtein näin: "Kyllä sen X:n pitäisi miettiä jotain muuta koulua kuin lukiota. Tuskinpa se oppimishäiriö mitään selittää, laiska hän vain on." Olimme aika tyrmistyneitä. Onhan tuo sisarukseni laiskakin. Myönnettäköön. Mutta laiskuus on luonteen lisäksi tullut siitä, että oppimishäiriö todettiin niin myöhään. Ja miksi pitäisi vaihtaa koulua, jos vain muutamassa aineessa menee huonosti? Muut arvosanat ovat aivan hyviä. Eikö laiskuutta kannattaisi vaikka kitkeä sillä, että antaa uuden mahdollisuuden, on tiukempi tälle opiskelijalle sen älyluurin käytöstä tunnilla ja vaikka puolittaa ne sanakokeet? Eikä sillä, että näyttää kokonaan punaista valoa. 

Tietysti asiat voivat mennä myös toisinpäin. Esikoinen voi olla se rämäpää ja sitten ihmetellään kun se nuorempi versio on todella nokkela, älykäs ja mallikelpoinen oppilas. Onko se todella ihmettelyn paikka - oikeasti? Voisiko olla vaikka opettajat niin, että kaikki olemme yksilöitä?
   Sisarukseni kertomukselle hänen "häirikkö"-taustastaan haukkoivat henkeään monet kaverit eräänä iltana. Sinäkö muka häirikkö? Et todellakaan. Niin erilaisia ovat luonteemme ja niin eri asioihin kiinnitetään huomiota eri tilanteissa - esimerkiksi koulussa ja vapaa-ajalla.
   Tämän kokemukseni myötä silmäni ovat todella avautuneet sille, että opettajat helposti näkevät perheiden pikkusisarukset esikoisten kautta. Ja jos kuva ei ole sama, sitten petytään. Se, että jokainen on omanlaisensa, unohtuu, jos opiskelijoita katsotaan vain tämän linssin kautta. Tuskin kukaan on täysin sisaruksensa kopio. Eikä se, että oppilas ei ole niin hyvä vaikkapa matikassa tee hänestä täysin huonoa ihmistä. Jokainen meistä on arvokas - myös koulumaailmassa. Joskus voisi opettajakin kysyä oppilailtaan, mitä kuuluu, eikä vain robottimaisesti vetää tunteja ja rageta sille, joka ei mahdukaan kuviteltuun muottiin.

Lopuksi haluan korostaa, ettei tämä postaus ollut kohdistettu suoraan kenellekään opettajalle tai ihmiselle erityisesti. En myöskään halua kyseenalaistaa kenenkään ammattitaitoa. Tiedän, että tässä maassa on myös opettajia, jotka näkevät jokaisen oppilaan erillisenä olentona sisaruksistaan. Kiitokset heille. Tällä tekstilläni halusinkin vain kertoa siitä, millaisen kokemuksen minä olen aiheesta saanut. Ja avata tietysti teidän silmiänne. Onko teillä kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

~ Roosa ~