Pyöreiden vuosien kriisi

Täytän sunnuntaina 20 vuotta. Tajusin sen tuossa muutama viikko sitten. Koska oon syntynyt loppuvuodesta ja läheisimmät kaverit viettävät synttäreitä aina aikaisemmin, en ole koskaan kokenut ikäkriisiä. Päinvastoin - olen odottanut aina synttäreitä kuin kuuta nousevaa, sillä kavereidenkin synttärit oli jo. Varsinkin lukiovuosina ootettiin aina kybällä yhden kaverin kanssa synttäreitä, koska meillä sattuu olemaan sama syntymäpäivä ja siten ollaan vietetty elämämme ensimmäiset päivät äitiemme kanssa samassa huoneessa. 18-vuotispäivien alla laskettiin päiviä täysi-ikäisyyteen ja tehtiin kyllä muille selväksi, mikä päivä on tulossa.
   Vietän tänäkin vuonna synttäreitä Maata Näkyvissä -festareilla Turussa, jotka järjestetään 30. kerran viikonloppuna Turun HK-areenalla ja Messukeskuksessa. Eli leikkisästi voin taas sanoa, että mun virallisiin synttäribileisiin tulee 70 läheisintä ja yli 10 000 muuta ympäri eurooppaa. Ei yhtään hassummat juhlat siis taaskaan tulossa ;) MNF täyttää 30v. ja minä 20v. Eli meillä on siis yhteissynttärit, kunnon 50 v. bailut.
   Juuri MNF:n kautta tajusin, että herranjestas, mähän täytän oikeesti 20, mä täytän pyöreitä! Ja kun koskaan en oo kriiseillyt iästäni, koska suurin osa kavereista on jo synttärinsä viettänyt. Se on lähinnä mennyt niin, että synttäreiden jälkeen saa olla hetken rauhassa ja innoissaan uudesta vuodesta ikämittarissa, ennen kuin pitää masentua tammikuussa, jolloin alkaa ekat juhlistaan uudestaan synttäreitään.
   Nyt kuitenkin vähän jännittää, hirvittää ja oon jopa ihmeissäni. Joko tässä on kohta nähty 20 vuotta elämää, siis ihan oikeesti? Kohta ollaan lähempänä keski-ikää kuin syntymää. :D Toisaalta mietin, oonko saavuttanut sellaisia asioita, joita suurin osa mun elämää on saavuttanut. Onko jotain jäänyt tekemättä tai kokematta? Entä mitä asioita mä haluaisin saavuttaa ennen seuraavia pyöreitä? Mitä asioita mä haluaisin elämässäni muuttaa?
   Tiedän, ettei 20 vuoden ikä tee musta ikäloppua. Mä oon nuori vielä - siitäkin huolimatta että edessä on toiset pyöreät. Vielä ehtii vaikka ja mitä, jos Herra suo. Mutta saanhan mä sanoa, mihin asioihin olen tai en ole tyytyväinen ja mitä tässä haluttaisiin vielä tehdä?
   Tähän mennessä olen varsin tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana perhe ja upeat 4 pikkusisarusta. On lusittu peruskoulu ja lukio hyvin arvosanoin määräajassa ja valkolakkikin on asetettu päähän. Mä oon päässyt kiusaamisen jälkeen monissa asioissa eteenpäin. Sain uskosta suunnan elämälleni ja sitä kautta oon löytänyt hienoja ihmisiä ja olen saanut tehdä paljon asioita muiden hyväksi. Oon selvinnyt hengissä kahdesta tosi suuresta ja vaarallisesta suolistoleikkauksesta, jorka eivät olleet suunniteltuja. Olin todella huonossa kunnossa ja lähellä kuolemaa, mutta mä selvisin ja sain vielä jatkaa elämää. Olen muuttanut pois kotoa lukion jälkeisenä syksynä ja kykenen itsenäiseen elämään. Vuoden yksinasumisen jälkeen muutin unelmani perässä 300 kilometrin päähän lapsuuden maisemista ja perheestäni. Opiskelujen alkutaival on sujunut hyvin. Olen saanut uusia ystäviä ja pitänyt hauskaa, unohtamatta perhettä ja ystäviä siellä kaukana. Rahaa ei ole paljon, mutta kuitenkin riittävästi. Hoitokuviot alkavat pikkuhiljaa selventyä. Migreeni on ollut varsin hiljainen verrattuna vuoden takaiseen. Kaiken kaikkiaan elämässäni puhaltavat tällä hetkellä peruspositiiviset ja toiveikkaat tuulet.
   Oon kantanut huolta siitä, olisiko mun pitänyt olla teini-iässäni jotenkin toisenlainen. Oisko mun pitänyt kapinoida enemmän vanhempiani tai opettajania vastaan? Oisko mun pitänyt olla jossain vetämässä salaa pussikaljaa kylillä? Oisko mun pitänyt istua jälki-istunnossa edes kerran? Oisko mun pitänyt seurustella ja vaihtaa poikaystävää kuin sukkia? Oisko musta ylipäätään pitänyt olla jossain vaiheessa edes jotain huonoa sanottavaa? Mä oon ollut niin älyttömän kiltti ja tunnollinen. Mä en ole ikinä kapinoinut vanhempiani tai muita korkeampia auktoriteetteja vastaan. Tietysti vanhempien kanssa on ollut välillä jotain sanaharkkaa, mutta mulle ei oo koskaan pitänyt antaa kotiarestia. Luin läksyni, olin aktiivinen ja positiivisesti koulutyöhön suhtautuva teini, joka sai muutaman stipendinkin kouluvuosiensa aikana. En koskaan polttanut tai juonut. Kysyin aina, saanko mennä jonnekin, en vain jättänyt lappua keittiön pöydälle. Hoidin sisaruksiani ja naapureidenkin lapsia, vaikken aina olisi jaksanut. Kun muut rellesti, mä istuin kotona vanhempien ja sisarusten kanssa katsomassa Putousta tai jotain muuta ohjelmaa. Lyhyestä virsi kaunis - mä olen kai ollut semmonen ihannelapsi ja -nuori.
   Jos mä oon ollu semmonen kiltti lapsi, niin on mulla kai sitten myös varsin perinteiset ja tavalliset haaveet seuraaville vuosille.Valmistua ammattiin, saada ammattiani vastaava mukava työpaikka, löytää kumppani, mennä kihloihin ja naimisiin. Perustaa perhe, rakastaa lapsiani ehdoitta - saavat he tämän saman sairauden tai eivät. Rakastaa myös toista puoliskoani, asua jossain pienessä tai keskisuuressa kaupungissa omakotitalossa, jossa luonto ja hyvät lenkkimaisemat ovat lähellä.  Saada epilepsialääkitys purettua onnistuneesti, ettei kohtauksia tulisi jatkossakaan. Että migreeni pysyisi yhtä rauhallisena kuin nytkin - saada ehkä jopa migreeninkin estolääkitys pois. Pitää itsestäni ja terveydestäni huolta, että voisin elää mahdollisimman tavallista elämää ilman suurempia rajoitteita mahdollisimman pitkään. Ei siis mitään suuria draamoja tai ulkomaanmatkoja, jotain hullua ja repäisevää. Onni on pienet jutut. Onni on huomata, ettei elämässä ole tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellisempää. Ja toisaalta - onni on elää juuri tässä ja nyt.

Oletteko te saavuttaneet unelmianne? Onko jotain jäänyt saavuttamatta? Mitä haluaisitte vielä nähdä ja kokea? Hyvää viikon jatkoa kaikille ja pitäkää huolta!

~ Roosa ~