Tukkafriikillä on asiaa

Mulle ei yleisesti ottaen ole juurikaan väliä, mitä muut on mieltä mun kävelytyylistä, vaatteista, hiuksista tai mistään muustakaan. Ja mitä on erityisesti hiuksiin tullut, mä oon ollut aina kokeilunhaluinen. Hiustyylejä on riittänyt pitkistä luonnonkiharoista, polkkatukkaan ja sivusiiliin saakka. Oon aina ollut täysin mun hiusmallien takana ja tottunut siihen, et saan vähän negatiivissävytteistäkin kommenttia hiuksistani. Mut oon kuitenkin saanut myös  niin paljon enemmän kehuja ja "wau"-efektejä, et en oo edes jaksanut antaa arvoa toisenlaisille mielipiteille.
   Nyt kuitenkin ärsyttää enemmän kuin koskaan.
   Ennen lähtöäni Jämsästä Ylivieskaan kävin jälleen luottoparturillani. Sillä, jolle voi antaa ohjeeks "tee, miten näät parhaaks" ja lopputulokseen ei voi olla kuin tyytyväinen. En oikeesti halua ajatella, mitä sitten, kun hän jää eläkkeelle.
   Olimme muutama kuukausi takaperin yhdessä pohtineet, olisiko taas aika kokeilla jotakin uutta. Koska tuolloin oli toukokuu, luulin, että hammasleikkaus kutsuu ja halusin odottaa vielä hetken. Lyhyemmillä hiuksilla saattaisin näyttää tuntemattomimpien silmiin sairaammalta kuin olisinkaan. Parturini oli samaa mieltä ja päätimme odottaa, että leikkaus olisi ohitse ja kasvojen turvotus laskenut.
   No niin kuin tiedätte, leikkaus peruuntui. Minulla oli polttava halu leikkauttaa itselleni todella, todella lyhyt tukka, samoin parturillani. Mietimmekin maanantaina, mitä tehdä. Olisin edelleen halunnut siilitukan, mutta leikkaus on vasta tulossa. Olin jo sanomassa, et mennään sillä samalla vielä muutaman kerran, kun parturini ehdottikin, josko minulle leikattaisiin ananas-tukka. Se saattaisi auttaa hetken aikaa lyhyen tukan ikävään. Ja jokainen varmasti tajuaisi kadulla minut nähdessäni, ettei hiuksieni pituudella ja kasvojeni turvotuksella olisi mitään tekemistä keskenään. 

Minä olin aivan innoissani. Todellakin leikataan sellainen tukka mulle! Ja niin leikattiin. Olin myyty. Olin niin onnellinen hiusteni helppohoitoisuudesta. Siitä, että päälaen hiukset voisi jättää vapaasti laineilevalle leijonanharjalle hieman hiusvahaa apuna käyttäen. Ja bad hair dayn iskiessä hiukset saisi kätevästi ponnarille tai miniletille. Kuinka mahtavaa!
    Osasin odottaa, että tämä hiusmallini jakaisi ihmisten mielipiteet selkeämmin kuin koskaan ennen. Jotkut rakastaisivat ja jotkut eivät voisi todellakaan ymmärtää. Se on ok. Mutta se, kuinka paljon mua on muutaman päivän ajan tuijotettu...en todellakaan osannut odottaa moista. Mun hiuksia ei oo koskaan tuijotettu - ainakaan niin selkeästi ja omituisesti kuin nyt.
   Mummot ja papat ymmärrän. He ovat eläneet siinä maailmassa, jossa tytöillä on pitkät hiukset ja pojilla lyhyet. Piste. Mutta se, kuinka monet ihmiset lapsista keski-ikäisiin ovat tuijottaneet muutaman sekunnin liian pitkään ja liian omituisesti, kääntyneet katsomaan uudemman kerran minua ja hiuksiani jopa autonratista....huhhuh! 
   Ei sekään vielä mitään. Mutta se, kuinka kaupan kassa hämmästyy jutellessani hänelle ystävällisesti, on naurettavaa. Että eihän se ollutkaan mikään hirveä anarkisti, joka maksoi ruokaostokset minun kassallani. Sehän on tosi ystävällinen tyyppi, joka muistaa käyttää Plussa- tai S-etukorttiaan ja maksaa mukisematta ostoksensa ilman ongelmia. Oikeasti.
   Asun toki alueella, missä uskonto on tosi vahvasti osana ihmisten elämää. Se varmasti vaikuttaa siihen, että on naisen lyhyt tukka on outo näky. Ymmärrän. Mutta se, millainen hiustyyli ihmisellä on, ei kerro automaattisesti ihmisen luonteesta yhtään mitään.  Tai uskonnollisuudesta. Tai varsinkaan muuttuneesta luonteesta. Minä olen edelleen sama ihminen kuin pidemmänkin tukan kanssa. Hiustyylini muuttui, en minä.

Oon joskus kertonut, että oon se tyyppi, joka kyllästyy hiustyyliinsä puolessa vuodessa. Sitten alkaa mietiskelytyö, ja viimeistään vuoden kuluttua mallin vaihtamisesta on pakko testata jotain täysin uutta. Eli värjätä hiukset toisella värillä tai antaa parturilleni täysin vapaat kädet. Nyt oli viimeisimmän aika.
  En itse allekirjoita omalla kohdallani sitä lausetta, että pitkät hiukset on naisen kruunu. Mulle ei enää ikinä tule pitkiä hiuksia, jotka hiostaa ja ovat täysin yhtä hamppua. Koska sellainen tukkani olisi pitkänä. Polkkatukka on se maksimipituus, jossa mut voidaan hiuksineni nähdä. Mä voin olla naisellinen lyhyissäkin hiuksissa. Ja jos totta puhutaan, mä en koskaan ole ollut mikään prinsessa. Enkä kyllä poikatyttökään - mä oon ollut Roosa.
   Hiukset on sitä laatua, et ne kasvaa kyllä takaisin ajallaan. Mulla vielä ennätysvauhtia. Siks en oo koskaan pelännyt kokeilla uutta. Äidilläni oli todella pitkään lyhyet hiukset, joiden väri ja malli vaihtuvat myös määräajoin. Lapsuudessani en koskaan nähnyt Suomineitoa letteineen laittamassa ruokaa tai leikkimässä meidän lasten kanssa. Se on varmasti vaikuttanut siihen, että seiskaluokasta eteenpäin hiusteni pituus ja malli lyhenivät määrätietoisesti askel kerrallaan.Wanhoja varten kasvatin hiuksiani vain sen verran, että niihin sai kiinnitettyä hiuslisäkkeen. Pian tanssien jälkeen halusin polkkatukasta eroon. Vain kasvattaakseni sellaisen uudestaan parin vuoden päästä.
   Oon siis tukkafriikki. Mä voin mennä kouluun ja kauppaan meikittäkin (varsinkin kesähelteillä), mut hiukset tulee olla ojennuksessa. Tämänkään postauksen kuvissa mulla ei ole yhtään pakkelia naamassa. Mut kun mulla on hiukset hyvin, mulla on heti hyvä fiilis. En satsaa vaatteisiin, pistän nekin rahat hiuksiin. En tietystikään kulje missään rikkinäisissä ja nuhjaantuneissa vaatteissa ympäri kyliä, niin ei pidä käsittää. Mut jos mä mietin kaupan alerekillä, et ostanko tän paidan vai laitanko nekin rahat säästöön seuraavaa hiustenvärjäystä varten, mä totean omistavani liikaa paitoja ja poistun kaupasta. Mulla ei ole persoonallista vaatetyyliä, mulla persoonallinen hiustyyli. Pystyn paremmin ilmaisemaan itteeni hiusten avulla.
   Tää nykyinen tukka kuvastaa entistä avoimemmin sitä, et mulla on se rohkeempikin puoli. Oon tosi avulias ja ystävällinen, jopa äärettömän epäitsekäs...mut oon myös hulluttelija. Se jää monelta puolitutulta näkemättä. En pelkää tarttua haasteisiin. Jos mä päätän jotakin, teen sen myös. Seison jokasien sanani sekä tekoni takana. Oon myös aina satasella mukana kaikista hulluimmissakin jutuissa. Oon määrätietoinen, mutta en koskaan unohda huumoria. Hassuttelen ja nauran ekana omille mokilleni. Oon lempeä ja todella kärsivällinen, mutta oon tarvittaessa tosi räväkkäkin ihminen.

Oon ollut kaikkea tuota jo ennen nykyisiä hiuksiani. Ja oon tuota kaikkea myös nyt ja tulevaisuudessa. Myös sitten, kun joskus kasvatan itselleni polkkatukan takaisin. Kyllä senkin aika vielä joskus tulee. Ihan varmasti.
   Toivottavasti löysitte tästä tekstistä pointin tai toisenkin. Sulla saa olla just sellaset hiukset kuin sulla on, ja niin saa olla muillakin. Ja ei, muuttunut hiustyyli ei läheskään aina kerro siitä, että ihminen on muuttunut myös luonteeltaan. Tämä postaus ei ollut myöskään henkilökohtainen hyökkäys ketään toista ihmistä vastaan. Todennäköisesti mua katsellaan vielä jonkin aikaa omituisesti, mutta nyt kun sain nämä tähän purettua, voin jatkaa matkaani vähät välittämättä muiden katseista. Ja olla tosi onnellinen siitä, minkänäköinen tyyppi kattelee mua nyt peilistä.
  Halusin tietysti myös kertoa, minkänäköinen tyyppi täällä ruudun toisella puolella nyt kirjoittelee ja rauhoitella, et luonne ei muuttunut miksikään parin tunnin operaation aikana. Älkää siis hätääntykö! 

Niin ja kyllä, edelleen mun on tarkoitus valmistua kirkon nuorisotyönohjaajaksi. ;)

~ Roosa ~