Minä lupasin tehdä sinusta kuuluisan: Opetus

Nouskaa ja nostakaa kätenne, te olette vahvoja, noin!

 Nouskaa ja näyttäkää itsenne, te olette kauniita, noin!

- Happoradio, Olette kauniita

Sinä olit ihmeellinen ihminen. Tuskin tulen löytämään mistään toista kaltaistasi ja tuskin tulee löytämään kukaan muukaan, joka sinut tunsi. Se, miten olit aina niin avoin ja rohkea, ihmetytti minua suuresti – ja ihmetyttää edelleen. Miten suhtauduit maailmaan aina mielenkiinnolla ja miten ajattelit, että kaikki unelmat oli tehty saavutettaviksi – ne pienimmätkin. Se, miten elit elämää joka hetki niin täysillä. Ja se, miten osasit olla aina niin läsnä. Ihailen sinua suuresti – niin kuin varmasti moni muukin.
   Vastaus näihin kaikkiin löytyy motostasi: Jokainen päivä pitää elää täysillä, sillä koskaan ei voi tietää, milloin loppu tulee. Sitä sinä halusit meidänkin, ystäviesi, rakkaittesi, noudattavan. Meidän piti vannoa sinulle, että eläisimme juuri mottosi mukaan, kuin viimeistä päivää. Ei saanut miettiä, miltä minä nyt näytän ja kuulostan, vaan piti olla rohkeasti oma itsensä. Se oli sinun tapasi elää ja se myös näkyi sinusta: räiskyit elämäniloa. Teit juuri niin kuin tahdoit, et niin kuin muut halusivat. Sinulla oli unelmia, joita kohti kurkotit. Sinä saavutit niitä. Elämä ei ollut tehty kaduttavaksi, katua ehtisi sitten myöhemminkin. 
   Merkityksesi meille läheisillesi oli valtava. Teit huonostakin päivästä paremman naurullasi ja läsnäolollasi. Seurassasi ei tarvinnut miettiä, kuunteletko varmasti vai annatko kaiken mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sinä osasit todella olla läsnä – siitä katsekontaktista ei voinut erehtyä. Ja jos johonkin asiaan kysyttiin mielipidettä, niin sinulta löytyi aina näkökanta asiaan kuin asiaan. Toit näkemyksesi rohkeasti kaikkien tietoon pelkäämättä leimautumista.
   En tiedä, mistä rohkeutesi olit perinyt. Joskus se tuntui jopa uhkarohkeudelta tai vähintään pähkähulluudelta. Jos joku porukasta sai hullulta kuulostavan idean, se joku olit sinä. Yleensä ideasi toteutettiin. Kun keksit, että halusit esiintyä kevätjuhlassa muutaman ystävän kanssa, niin sinä ja ystäväsi esiinnyitte. Tuskin olisitte esiintyneet, jollet olisi ollut niin varma ja rohkea ja sanonut unelmaasi ääneen. Joku olisi saattanut salaa siitä haaveilla, mutta ilman sinua se olisi voinut jäädä tekemättä. Miten paljon rohkeutta voikaan mahtua yhteen tyttöön?
   Näen edelleen sieluni silmillä sinun juoksevan lukiomme aulassa porukasta porukkaan punaiset hiukset hulmuten. Sinä tulit toimeen kaikkien kanssa. Kaikki ihmiset olivat sinulle yhtä arvokkaita. Tietysti sinulla oli pari sydänystävää, mutta eikö kaikilla ole? Kuitenkin se, miten vähän se näkyi ulospäin, on uskomatonta.
   Meillä kahdella oli omat sopimuksemme. Yksi niistä oli se, että kun toinen tarvitsi toista, toinen tuli ja auttoi niin hyvin kuin osasi. Aina silloin kun tarvitset – se oli meidän sanaton lupauksemme.
   Sinä olit myös tärkeässä roolissa elämässäni yläkouluaikana, kun minua kiusattiin. Sinä loit minulle uskoa siihen, että minä olen hyvä, minä kelpaan. Kiusaajat olivat tyhmiä, kun eivät sitä tajunneet. Eikä minun kannustaminen loppunut yläkouluaikaan – myös synkkinä lukiopäivinä annoit onnenpotkuja takapuoleen ja sanoit, että usko vain itseesi, olet kaunis ja upea nainen. Unelmoi ja luota itseesi, niin saavutat mitä vain. Ilman niitä neuvoja tuskin olisin tällainen kuin nyt olen. Toivottavasti myös minä osasin olla sinulle avuksi jollain tavalla.
   Miten voimmekaan kuvailla sitä kiitollisuuden määrää sinua kohtaan? Sanat eivät tunnu riittävän sitä kertomaan. Sinä teit meistä rohkeita, vahvoja ja iloisia ihmisiä. Elämänhaluisia ihmisiä.

Kiitos siitä.

 Allekirjoitan edelleen.

~ Roosa ~

// Aiempi osa löytyy täältä.