Sisulla

  
Meillä on ollut perheen kesken yksi jouluperinne siitä lähtien, kun minä aloin muistamaan paketein jouluisin perheenjäseniäni. Aattoaamuna kuusen alla odottaa minun pakettini sekä vanhempieni ostamat joululahjat meille lapsille (yksi jokaiselle). Loput lahjat tulevat sitten pukin matkassa aattoiltana. Vuosien varrella myös veljet ovat alkaneet muistaa meitä muita perheenjäseniä pienin paketein ja siskot omine askarteluineen. Tänä vuonna aattoaamuna lahjoja olikin melkoinen kasa kuusen alla odottamassa. Vanhempien kuusenaluslahjasta minulle paljastui kirja. Kirja, jonka saaminen ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan.

"Sisu alkaa sieltä, missä sinnikkyys loppuu."

Tässä teoksessa eri suomalaiset henkilöt kertovat oman sisutarinansa ja määrittelevät siten sen, mitä sisu on. Sisu kun on käsitteenä varsin suomalainen - sitä ei ole kyetty kääntämään edes englanniksi. Vaikka ilmiönä sisukkuus on tunnettu myös maailmalla, sanaan "sisu" kätkäytyy jotain uniikkia, jotain varsin suomalaista.
   Äiti sanoi, että kirja tuli OAJ:n kautta hänelle (unohti peruuttaa kirjapaketin) ja hän tiesi heti, että tämä kirja olisi minua varten. Minulle, jos kenelle se sopisi. Äiti ei ollut varmasti väärässä.
   Niin kuin olen jo sanonut, tämä syksy on ollut rankka. Ehkä enemmän päänsisäisesti kuin fyysisesti. Tämä syksy on ollut melkoinen matka omaan itseensä: mistä tulen, minne olen menossa? Mitä mä haluan? Mitkä piirteet ovat luovuttamaton osa minua, missä pitäisi kehittyä? Keneen luotan? Ketkä säilytän elämässäni, keihin otan etäisyyttä?
   Mun elämässä on ollut paljon risteyskohtia, jotka ovat muuttaneet elämän suuntaa. Jos ne eivät ole koetelleet, niin ainakin ne ovat pistäneet miettimään. Elämääni on kuulunut paljon ihmisiä, joiden olen luullut jäävän elämääni. Valitettavasti vain pieni osa heistä jatkaa edelleen matkaa kanssani. Sielunystäviä on vielä vähemmän. Ja yhden heistä jouduin saattelemaan viimeiselle matkalleen lähes neljä vuotta sitten. Elämä ei ole todellakaan ollut mustavalkoista, vaan oman itseni kohdalla se on sisältänyt myös kaikki harmaan eri sävyt.
   Mua on aina sanottu sisukkaaksi. Roosa ei koskaan luovuta, ei ikinä. - niin voi kuulla monen suusta. Myönnän sen itsekin; välillä huomaan itsestäni löytyvän sellaista voimaa, jota en ikinä ajatellut sisältäväni. Monen monta kertaa olen ollut ahtaassa putkessa näkemättä valoa toisessa päässä. Kuitenkin olen jollain ihmeen voimalla päässyt ulos vapauteen. Sisukkuutta ei ole nimittäin ole ollut jäljellä yhtään, ei enää oikeastaan voimiakaan millä päästä taas jaloilleen. Ei välttämättä edes halua. Mutta sisua on ollut.

"Sisu kätkeytyy usein miltei tyynen pinnan alle. Sisu ei välttämättä näykään päällepäin. Suurin osa ihmisistä on sisukkaita ja rohkeita, kun heidän on pakko ja selviytyminen riippuu siitä."

Pakko, kun on pakko olla sisukas. Nousin kouluun yläasteella, vaikka kolme luokkani poikaa saivat minut voimaan erittäin pahoin. Vaikka joinain päivinä tuntui siltä, ettei ollut oikeastaan ketään, kenen luokse mennä juttelemaan ja hengailemaan, nousin, söin, pukeuduin ja lähdin kouluun. Koska oli pakko. Jokin pakotti minut liikkeelle ja kulkemaan läpi sen sumuisen yläkouluajan. Se ei ollut äiti tai isi, se oli sisu. Ilman tuota sisua en olisi selviytynyt. En tiedä, mistä sitä riitti niin moneksi aamuksi (varsinkaan kun en kasiluokasta muista mitään), mutta ilmeisesti sitä oli kuitenkin tarpeeksi, koska olen vielä tässä.
   Nykyisyyteen ja lähimenneisyyteen palatakseni...tällä hetkellä päässä pyörii miljoona eri ajatusta ja tunnetta, joista oikein yhdestäkään en saa kiinni. Olen soittanut monta itkuista puhelua syksyn aikana Merjalle. Muutaman kerran Merja on puhelun lopussa kysynyt, selviänkö tai pärjäänkö minä. Olen vastannut, että minun on pakko. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Vaikka tekisi mieli luovuttaa, jokin pieni ääni sanoo, että sinun on pakko seviytyä ja jatkaa elämää. Sä pääset yli. Koska sun on pakko.
   Kaikki tämä voi kätkeytyä ja usein kätkeytyykin peilityynen pinnan alle. Vedän kasvoilleni hymyn, vaikkei hymyilyttäisi. Kysyn toisten kuulumiset, vaikkeivät ne välttämättä kiinnostaisi. Kerron, että menee hyvin, tai ainakin, että tässähän tämä. Vaikkei se niin olisikaan. Kaiken lisäksi autan enemmän muita hätään joutuneita, vaikka ensin minun pitäisi auttaa itseäni. Mutta sisukas ihminen luottaa siihen, että oma minä voi odottaa hetken. Että sisua löytyy vielä huomennakin, jos tänä iltana toinen kaipaa apua. Vasta päästyään pahimman yli sisukas ihminen myöntää ne tulenlieskat, joiden läpi on kulkenut. Itsellensä sekä niille, jotka eivät ole asiasta olleet millään tavalla tietoisia. Eli suurimmalle osalle ihmisistä. Sisukas ihminen ei halua huolestuttaa liian montaa läheistään. Vain niille hän kertoo, jotka hänet oikeasti tuntevat. Joiden hän tietää pystyvän auttamaan hänet sekunnista seuraavaan, kun omat voimat ovat hetken aikaa lopussa. Siitä eteenpäin hän jatkaa taas sisulla. Muuta kun ei ole jäljellä.

"Sisuun liittyy aivan olennaisesti se, että onnistuaksen täytyy uskaltaa epäonnistua."

Kun valitsee kahdesta toisen tai kun ylipäätään tekee omaan elämään vaikuttavia päätöksiä, täytyy myös muistaa kolikon kääntöpuoli - kaikki ei välttämättä menekään niin kuin suunnitteli. Voi olla, että herään kahden kuukauden kuluttua ojan pohjalta tai sitten kävelen parrasvalojen loisteessa. On uskallettava, vaikka pelkää.

    Pelko kuuluu elämään, mutta sille ei saa antaa liikaa valtaa. Itse jopa sisuunnun entistä enemmän, jos pieni pelko kulkee mukana takataskussa. Pelko on hyvä renki, mutta erittäin huono isäntä. Nytkin taistelen tuon pelon kanssa, jotta pääsisin eteenpäin elämässäni. Jotta saisin kurottua ison kuilun elämässäni umpeen tai edes hypättyä sen yli.

   Epäonnistuin, mutta jos jotain hyvää etsii, ainakin uskalsin. Uskalsin, vaikka tiesin voivani epäonnistua. Nyt täytyy enää kerätä rohkeutta ja uskallusta, jotta joskus voisin onnistua.

"Niin kauan kuin on elämää, on aamuja ja uusia alkuja."

Viimeiset kolme päivää ovat olleet raskaimpia. Olen saattanut vain maata sängyssä ja kietoutua sekalaisiin ajatuksiini. Mutta päivät ovat vaihtuneet iltoihin ja illat uusiin aamuihin alakuloisuudestani huolimatta. Ei siis auta jäädä tuleen makaamaan, vaikka lieskat välillä meinaavatkin kaataa minut uudestaan maahan. On jaksettava nousta yhä uudelleen pystyyn ja jatkettava eteenpäin. Pienin ja varovaisin askelin, mutta eteenpäin kumminkin. Jokin sisälläni sanoo, että tämän täytyi tapahtua. Että tämä kuului suunnitelmaan, joka joku päivä toteutuu kokonaan. Saan kyllä sen, mistä unelmoin, tavalla tai toisella. Nyt ei pidä lannistua, nyt ei sa menettää toivoaan. Jatka eteenpäin askel askeleelta, mutta muista olla itsellesi armollinen. Mua saa harmittaa, minä saan itkeä. Mutta en liikaa. Sillä jos jään vain märehtimään, onni ja elämä lipuu huomaamattani ohitse. Sitä en sentään halua. 

"Kun aivot ja sydän ovat linjassa jonkun asian saavuttamiseksi, sellaista ihmistä on aika vaikea pysäyttää."

Minä koin tuon hetken. Olen kokenut sen monesti, pienempienkin asioiden kohdalla. Aivojen ja sydämen asettaminen samaan linjaan vie oman aikansa ja panostuksensa. Se vaatii kysymyksiä ja niihin vastaamista. Se vaatii itsetuntemusta ja seikkailua oman elämäntarinansa sivuilla. Mutta se kannattaa. Olen henkisesti varustautunut muutaman kuukauden retkeen, jonka aikana oman elämän kuviot pitää suoristaa ja laittaa järjestykseen. On ehkä heitettävä konkreettisestikin asioita roskikseen, mutta ehkäpä juuri nyt on hyvä paikka tälle inventaariolle. Kun pöydän pinta on jälleen puhdas, olen valmis nostamaan pääni rohkeasti ylös, katse luotuna kohti seuraavaa maalia. Tuohon pisteeseen on vielä matkaa. Mutta en sentään ole niin pohjalla kuin kasi- tai ysiluokalla. Sain kiinni tukevasta oksanhaarasta matkalla kohti kuopan pohjaa ja tarrasin lujasti kiinni. Vuosia sitten en tehnyt niin, koska ei ollut voimia tai halujakaan moiseen. Mutta nyt tilanne on eri. Erona on se, että kuitenkin pohjimmiltani tiedän, mitä haluan. Enkä tuosta ajatuksesta luovu, vaikka mikä tulisi eteen.

Minä haluan elää. Kokea ne kaikki värit mustasta kirkkaan keltaiseen. Muuttaa harmaat väreiksi. Se ei varmasti tule olemaan jatkossakaan helppoa, mutta minä pääsen sinne, minne haluankin. Niin pääset sinäkin. Jos ei muulla, niin sisulla.

~ Roosa ~