Toivepostaus part. 3: Muiden silmin

 Heippa kaikki! Tässä se nyt on, viimeinen osa toivepostauksessa, jossa ääneen ovat päässeet minulle tärkeät ystävät, koulukaverit, sukulaiset - kaikki ne, jotka ovat halunneet kertoa jotain minusta ja vammastani teille blogini lukijoille. Keräsin tarinat kahdella tavalla: laitoin facebookiin päivityksen, jossa kerroin blogistani ja tästä toivepostauksesta. En halunnut rajata itse sitä, kuka pääsisi kertomaan minusta tänne, joten vapaaehtoiset saivat lähettää inboxiin tarinansa minusta. Julkisesti blogista kertominen facebookissa jännitti hirveästi, mutta se ehdottomasti kannatti! Toinen  tapa oli muistolaatikoiden tonkiminen, josta löytyi paljon kirjeitä ja faniposteja. Myös tekemästäni muistojen taulusta, nappasin muutaman kuvan. Kuvien laadut eivät ole mitä parhaimpia, mutta koittakaahan selvitä! Kommentit/tarinat olen pistänyt tänne täysin anonyymisti ja sekaisin, lähimmäisteni yksityisyyttä kunnioittaen.

  

"Roosa on avoin vaikka välillä saattaakin sulkeutua, hän osaa huvitella, irtaantua murheista.
Roosa on niin ihanan avoin vammastaan ja moni ei siihen välttämättä pystyisi. Onhan Roosassa todella paljon hyviä, hienoja asioita. :) Roosa on kyllä kieltämättä välillä määräilevä, mutta olenhan Roosaa nuorempi niin sen kyllä ymmärtää. Kun Roosa kertoi vammastaan, se oli niin hienoa nähdä kuinka hän pystyi puhumaan avoimesti vammastaan. Kyllähän Roosan puolesta harmittaa nämä kaikki vastoinkäymiset mitä hän on elämänsä aikana saannut kohdata. Roosa on saannut kokea niin paljon ja hän on älyttömän vahva  <3 Olen ylpeä hänestä ja haluan, että Roosa pysyy koko elämäni vierelläni <3"

"Mä en ainakaan koskaan oo aatellu susta mitään negatiivista. Ja ollaanhan me samalla kylällä asuttu jo monen monta vuotta. Oot tosi ilonen ja mukava tytsy. Aina reipas ja iloinen. Susta ei huomaakaan mitään ns rajoitusta sun elämässä vaan sä jaksat aina painaa ilosena ja positiivisena eteenpäin. Sustakin vois niiiiiin moni ihminen ottaa mallia. :) en ite oo koskaa edes ajatellut asiaa siltä kantilta että sulla olis joku vamma tms. itse oon ajatellut että oot ihan samanlainen ja samalla viivalla kun kaikki muutkin. :)"

"Olen tuntenut Roosan ala asteelta saakka. Näihin vuosiin on mahtunut paljon hauskoja juttuja ja muistoja. Muistan kun välillä kävelimme koulusta meille syömään välipalaa ennen jumppaamista. Monesti pääsin itsekin mukaan ja etenkin venyttelemään. Ylä asteelta yhden liikuntatunnin muistan elävästi. Pelasimme lentopalloa. Oli tullut Roosan vuoro syöttää ja Roosahan syötti aivan loistavasti! Silloin oli hieno fiilis varmaan ihan koko joukkueella kun iloitsimme tästä onnistumisesta :).
Muutenkin Roosa on aina ollut poikkeuksellisen päättäväinen ja positiivinen, mitä tahansa on tullut eteen. Itse olen monesti miettinyt, ettei yhdelle ihmiselle pitäisi kasata noin paljon huonoa onnea, mutta Roosa on vain painanut sisulla. Minusta tuntuu, ettei Roosa ole koskaan ollut "se vammainen tyttö rinnakkaisluokalta" - Roosa on aina ollut Roosa. :)"

"Roosa on ihminen, jonka elämänasennetta ja jaksamista ei voi kuin ihailla. Hän on hyvin ahkera ja tunnollinen. Hän ei luovuta, van jaksaa yrittää aina uudelleen, jos joku ei ihan heti suju. Vastoinkäymisistä huolimatta hän jaksaa olla aina niin positiivinen ja iloinen ja uskaltaa olla rohkeasti oma itsensä. Lisäksi Roosa on hyvin rohkea, kuten nytkin pyytäessään näitä ajatuksia hänestä. Moni ei varmasti uskaltaisi näin tehdä, eikä se varmasti helppoa ollutkaan. Minulle oli selvää, että avunpyyntöön täytyy vastata ja että kertoisin omat ajatukseni Roosasta teille blogin lukijoille. Vammaisuus varmasti hankaloittaa elämää, mutta Roosa ei ole antanut sen näkyä ulospäin. Hän ei koskaan valita turhista, eikä ole vaativa - paitsi itseään kohtaan. En ole aiemmin pysähtynyt näin ajattelemaan koko vammaisuutta, koska Roosa on ollut mukana ihan tavallisessa arkielämässä samanlailla kuin kuka tahansa ei-vammainenkin. Asiaa on tietysti mahdotonta nähdä toiselta puolelta, mutta minulle Roosa on ollut siis ihan "samanlainen" (näin tökerösti ilmaistuna) kuin kaikki muutkin koulukaverit ja kaverit. Luulen, että vammaisuus on osaltaan tehnyt Roosasta niin vahvan kuin hän onkaan. Sellaisen korvaan, joka ei tunne Roosaa, tämä teksti voisi kuulostaa jopa epärealistiselta ylistykseltä, mutta minulta kysyttiin mielipidettäni ja ajatuksiani, ja seison täysin näiden sanojen takana. Luulempa myös, etten ole ainut, joka näin hänestä ajattelee."

"Musta sä oot hirmu vahva ihminen ja sinut sun itsesi kanssa. Sä niinku et anna pilata sun elämää sun vammalla ja yleensä aina kun nään sut niin oot aina niin ilonen ja hyväntuulinen :) Ja et tekis kärpäsellekkään pahaa. susta huokuu itsevarmuus ja suuri päättäväisyys et jos päätät jotain niin säähän myös teet sen :) ja lopuks vielä se , että oot ollu ihana kaveri <3"

 

"En ole tiennyt, mitä sairautesi/vammasi pitää sisällään tai mikä se oikeastaan on. Toki olen huomannut kävelysi olevan eri näköistä kuin muilla, ja silmissäsi olen myös nähnyt jotakin erilaista. Myös aiemmat päivityksesi ongelmiisi liittyen ovat antaneet jotakin kuvaa. Kiinnostuin tuosta uudesta päivityksestäsi ja löysin itse asiassa jo blogisi. Jotenkin yllätyin, että puhuit siellä ja päivityksessäsi itsestäsi "vammaisena". Ehkä minun olisi aika päivittää tietojani vammaisista, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että ihan normaalihan sinä olet. Tosiaan, ei vammaisuutta sinusta juuri huomaa. Toki se varmasti vaikuttaa elämääsi suuresti, ja joudut näkemään paljon vaivaa tiettyjen asioiden kanssa. Mutta ainakin näin kauempaa katseltuna se on niin luonnollinen osa sinua, ihan niinkuin mikä tahansa piirre kenessä tahansa ihmisessä. Juuri erilaiset piirteethän tekevät kustakin ihmisestä omanlaisensa. Olet järkevä, taitava, rohkea ja positiivinen nuori."

"Oltiin koko ala-aste samalla luokalla ja tutustuttiin sitä kautta. Joskus vitos-kutosluokan kieppeillä oltiin samassa kolmikossa ja vietettiin paljon aikaa yhdessä, katsottiin elokuvia ja muuta. Yläasteella jouduttiin eri luokille, eikä oltu enää niin paljoa tekemisissä, mutta ysiluokalla tulin teidän porukkaan ja lukioon mennessä nähtiin taas useammin. Oon aina pitänyt sua mukavana, avoimena, reippaana ja sinnikkäänä ihmisenä. Mä muistan ehkä huomioineeni sun vammaisuuden ala-asteella, mutta lukiossa mä oon aina onnistunut unohtamaan sen. Se tulee mieleen lähinnä vaan silloin kun sä puhut siitä. On tosi upeeta et sä pystyt puhumaan asioista avoimesti. Oot upea ihminen ja on ollu ilo tutustua suhun! : )"

"Ollaan ala-asteelta asti tunnettu ja sinä oot koko tämän ajan mitä ollaan tunnettu niin lyhyesti sanottuna reilu ja hyvä kaveri. Ja kun asiaa tarkemmin tutkaillaan niin oot kaikkien kaveri, jossei kaveri niin ainakin kaikkien kanssa loistavasti toimeen tuleva. Oot tosi sinnikäs ja pusket eteenpäin vaikka mikä olis ja se jos mikä on arvostettava piirre! Jos itsellä on ollut vaikeaa niin sinä olet aina kuunnellut ja vahvistanu omaa oloa siitä että kyllä kaikki selviää. Nyt kun alkoi miettimään sinua ja meidän yhteistä taivalta niin tulee mieleen sekä ylä- että alamäkiä mutta tottakai päällimäisenä hienoja muistoja."

Joka kerta kyyneleet silmissä luen tätä - kiitos äiti!

Haluan koko sydämestäni kiittää niitä ihmisiä, jotka kuluttivat aikaansa krjoittaen ajatuksia minusta ja vammastani tänne blogiin - ilman teitä tätä koko postausta ei olisi saatu kasaan. Ja ilman teitä tästä ei olisi tullut niin aito ja ihana kuin tämä postaus on - kiitos! <3

~ Roosa ~