Lupailin teille tällä viikolla
ensimmäisen teidän lukijoiden tarinoista. Itse ehdin omaa tekstiä
tuottamaan vasta loppuviikosta, joten otetaas tämä postaus tähän
keskiviikon ratoksi. Tämä elämäntarina on kirjoitettu nimimerkin "Oikea poika" takaa
ja ansaitsee ainakin minulta suuret rispektit. Oikeasti. Kun mietin
itteeni neljä vuotta sitten ja sitä, miten kesken sitä on ollut ja sit
mietin tätä jätkää ja hänen kokemuksiaan, niin huhhuh. Ei voi kuin
nostaa hattua ja arvostaa hänen rohkeuttaan. Rohkeutta olla just se,
joka hän kokee olevansa. Vielä hienommaksi tän tekee se, et oon saanut
itse seurata suhteellisen läheltä ja omin silmin hänen tekemäänsä
matkaa, joka saa toivottavasti joku päivä sen ansaitsemansa päätöksen. Tää tyyppi on
opettanut mulle tarinallaan älyttömän paljon, toivottavasti tästä voisi
välittyä jokin opin ja arvostuksen siemen teille lukijoillekin!
Kun mut näkee tuolla kadulla, saattaa sitä ajatella
että elän ihan normaalia 18-vuotiaan nuoren miehen elämää. Opiskelen kohta
kolmatta vuotta lukiossa ja sen jälkeen suuntana on ehkä intti tai kolmannen
asteen opinnot. Mulla on oma auto, ihan niinkun joillakin muillakin
ikäisilläni. Mulla on myös kaunis tyttöystävä, josta olen ylpeä.
Kaikki ei tähän elämäntilanteeseen oo kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, eikä tulevaisuudessakaan vaikeuksista voi säästyä.
Aloitan vaikka kertomalla vähän lapsuudestani. Mulla oli lapsena pitkään vaan äiti ja isosisko. Pian isäpuolen tultua kuvioihin, sain kaksi nuorempaa siskoa lisää. Meitä oli neljä tyttöä, joista äiti ylpeänä kertoi tuttaville.
Kodissamme leluina oli nukkeja ja barbeja ja telkkarista pyöritettiin prinsessaelokuvia vhs-kaseteilta.
Pienenä haaveilin autoista ja siitä, että mulla olisi veli, jonka kanssa leikkiä. Joskus sain pikkuautoja, mutta pikkusiskojen leikkien jäljiltä niistä ei iloa kauaa riittänyt.
Äitimme ompeli meille paljon itse vaatteita ja kerhon valokuvauksen alla hän tahtoi tehdä mulle ja isosiskolleni mekot. Kangaskaupassa tilanne meni siihen, että makasin maassa ja potkin ilmaa, kun äidin mielestä autokankaasta tehty mekko ei olisi ollut sopiva.
Ala-asteen lopulla toivoin joululahjaksi nintendo ds-pelikonsolia, mutta sain vain uuden nuken.
Yläasteen alussa muut tytöt alkoivat meikkaamaan ja kiinnittämään huomionsa ulkonäköön ja poikiin. Mua ei meikkaaminen kiinnostanut ja olisin halunnut vain kulkea huppari päällä ja collegehousut jalassa.
Seitsemännen luokan jälkeinen kesä oli aika vaikeeta aikaa. En halunnut nähdä ketään ja makasin vaan omassa huoneessa pimeessä peiton alla ja nukuin. Olo oli ahdistunut ja en tiennyt mikä oli. Suunnittelin tappavani itseni, koska koin ettei mulla ollut tulevaisuutta. Joskus selasin nettiä ja löysin sieltä blogin, jossa kirjoitti eräs transmies prosessistaan, selviytymistarinasta tytöstä mieheksi. Silloin tajusin "mikä mua vaivaa". En ollutkaan tyttö vaan olin poika, jolla on väärä keho. Päätin, että jos sen blogin kirjoittajastakin oli prosessiin, oli myös mustakin.
Pikkuhiljaa aloin tilaamaan itselleni poikien vaatteita ja aloin näyttämään pojalta. Kahdeksannen luokan alkaessa kouluun marssi lyhythiuksinen, chinoihin, huppariin ja skeittikenkiin pukeutunut tyttöpoika, niinkun muut musta puhuivat.
Kotona äiti yritti kovasti saada mua käyttämään tiukempia farkkuja ja tyttöjen vaatteita, mutta en halunnut. En tuntenut niissä oloani mukavaksi.
Yhdeksännellä luokalla olin kertonut monille kavereilleni aikeistani. Kukaan ei tuominnut vaan kaikki olivat enemmänkin ylpeitä ja sanoivat, että kyllä musta aina on huomannut, etten tyttö ollut. Myös kotona uskaltauduin kertomaan asiasta. Äiti oli minusta ylpeä ja kertoi olevansa tukenani aina.
Keväällä sitten marssin terveydenhoitajan luo ja pyysin saada lähetettä transsukupuolisuuden diagnosointitutkimuksiin. Myöhemmin koululääkärin tapaamisen jälkeen lähete Tampereen eva-yksikköön laitettiin ja siitä alkoi jonkinlainen uusi vaihe elämässä. Samalla aloitin kirjoittamaan blogia prosessistani. Myöhemmin blogi myös toimi välineenä, jonka avulla sain kerrottua kaikille tutuilleni prosessin aloituksesta.
Peruskoulun jälkeen lähdin lukioon, jonne pelkäsin mennä todella paljon. Peruskoulun aikana mua ei koskaan kiusattu, uskalsin olla juuri sellainen kun halusin. Lukion alusta lähtien kutsumanimenäni käytettiin uutta sukupuolineutraalia nimeä, jolla aiemmin vain kaverit olivat mua kutsuneet. Pienessä lukiossa jutut liikkuivat ja moni oli lukenut blogistani minusta. Yllätyksekseni kukaan ei tuominnut vieläkään. Moni saattoi tulla kyselemään uteliaisuuttaan multa prosessista, josta kerroin avoimesti mielelläni. En ole koskaan ollut sellainen, että haluaisin salailla asioitani muilta.
Transsukupuolisuuden diagnosointitutkimukset alkoivat samana syksynä kun aloitin lukion eli vuonna 2014. Vuotta myöhemmin, lukuisten sairaanhoitajan, psykologin, lääkärin ja ylilääkärin vastaanottojen jälkeen sain sen mitä olin odottanut: diagnoosin F64.0 transsukupuolisuudesta.
Diagnoosilla olin oikeutettu miehen nimen muutokseen ja hormonihoitojen aloittamiseen. Virallisesti käyttämäni sukupuolineutraali nimi oli muutettu käyttöön mulle jo keväällä 2015, mutta ehkä myöhemmin mukaan liitetään myös toiset nimet.
Hormonihoidot aloitin syksyllä 2015 testoteronigeelillä, jota aloin levitellä päivittäin mahalle tai reisiin. Muutaman kuukeuden hormonihoitojen aloittamisen jälkeen muutoksia alkoi jo näkyä. Ääni madaltui ja ympäri kehoa ja kasvoja alkoi esiintyä lisää karvoitusta.
Nyt lähes kymmenen kuukauden jälkeen hormonihoitojen aloittamisesta ei minua naiseksi voisi erehtyä edes luulemaan.
Syksyllä edessä on transsukupuolisuuden diagnoosin vahvistaminen Helsingin yksikössä, jonka jälkeen voin siirtyä hormonihoitoihin, jotka laitetaan pistoksena muutaman kuukauden välein. Samalla voidaan myös alkaa suunnitella mahdollisia leikkauksia.
Edessä on siis vielä pitkä tie siihen, että olen lähes täysin mies. Ehkä tämä kaikki on kuitenkin sen arvoista.
Vaihtoehtona olisin ehkä oikeasti jo tehnyt jotain peruuttamatonta. Nyt mulla on mahdollisuus lähes normaaliin miehen elämään, mutta ennen kaikkea mahdollisuus elää juuri sellaisena kuin tunnen olevani.
Tällainen saattoi olla sen juuri sua kadulla vastaan tulleen 18-vuotiian nuoren miehen tarina, kaiken sen kuoren takana. Koskaan ei voi tietää, millainen tausta jollain ihmisellä on tai mistä hän on juuri tähän tilanteeseen päätynyt, missä on nyt. Kaikki elämässä ei aina ole niin mustavalkoista kun ajatella saattaa.
Kaikki ei tähän elämäntilanteeseen oo kuitenkaan ollut ihan niin helppoa, eikä tulevaisuudessakaan vaikeuksista voi säästyä.
Aloitan vaikka kertomalla vähän lapsuudestani. Mulla oli lapsena pitkään vaan äiti ja isosisko. Pian isäpuolen tultua kuvioihin, sain kaksi nuorempaa siskoa lisää. Meitä oli neljä tyttöä, joista äiti ylpeänä kertoi tuttaville.
Kodissamme leluina oli nukkeja ja barbeja ja telkkarista pyöritettiin prinsessaelokuvia vhs-kaseteilta.
Pienenä haaveilin autoista ja siitä, että mulla olisi veli, jonka kanssa leikkiä. Joskus sain pikkuautoja, mutta pikkusiskojen leikkien jäljiltä niistä ei iloa kauaa riittänyt.
Äitimme ompeli meille paljon itse vaatteita ja kerhon valokuvauksen alla hän tahtoi tehdä mulle ja isosiskolleni mekot. Kangaskaupassa tilanne meni siihen, että makasin maassa ja potkin ilmaa, kun äidin mielestä autokankaasta tehty mekko ei olisi ollut sopiva.
Ala-asteen lopulla toivoin joululahjaksi nintendo ds-pelikonsolia, mutta sain vain uuden nuken.
Yläasteen alussa muut tytöt alkoivat meikkaamaan ja kiinnittämään huomionsa ulkonäköön ja poikiin. Mua ei meikkaaminen kiinnostanut ja olisin halunnut vain kulkea huppari päällä ja collegehousut jalassa.
Seitsemännen luokan jälkeinen kesä oli aika vaikeeta aikaa. En halunnut nähdä ketään ja makasin vaan omassa huoneessa pimeessä peiton alla ja nukuin. Olo oli ahdistunut ja en tiennyt mikä oli. Suunnittelin tappavani itseni, koska koin ettei mulla ollut tulevaisuutta. Joskus selasin nettiä ja löysin sieltä blogin, jossa kirjoitti eräs transmies prosessistaan, selviytymistarinasta tytöstä mieheksi. Silloin tajusin "mikä mua vaivaa". En ollutkaan tyttö vaan olin poika, jolla on väärä keho. Päätin, että jos sen blogin kirjoittajastakin oli prosessiin, oli myös mustakin.
Pikkuhiljaa aloin tilaamaan itselleni poikien vaatteita ja aloin näyttämään pojalta. Kahdeksannen luokan alkaessa kouluun marssi lyhythiuksinen, chinoihin, huppariin ja skeittikenkiin pukeutunut tyttöpoika, niinkun muut musta puhuivat.
Kotona äiti yritti kovasti saada mua käyttämään tiukempia farkkuja ja tyttöjen vaatteita, mutta en halunnut. En tuntenut niissä oloani mukavaksi.
Yhdeksännellä luokalla olin kertonut monille kavereilleni aikeistani. Kukaan ei tuominnut vaan kaikki olivat enemmänkin ylpeitä ja sanoivat, että kyllä musta aina on huomannut, etten tyttö ollut. Myös kotona uskaltauduin kertomaan asiasta. Äiti oli minusta ylpeä ja kertoi olevansa tukenani aina.
Keväällä sitten marssin terveydenhoitajan luo ja pyysin saada lähetettä transsukupuolisuuden diagnosointitutkimuksiin. Myöhemmin koululääkärin tapaamisen jälkeen lähete Tampereen eva-yksikköön laitettiin ja siitä alkoi jonkinlainen uusi vaihe elämässä. Samalla aloitin kirjoittamaan blogia prosessistani. Myöhemmin blogi myös toimi välineenä, jonka avulla sain kerrottua kaikille tutuilleni prosessin aloituksesta.
Peruskoulun jälkeen lähdin lukioon, jonne pelkäsin mennä todella paljon. Peruskoulun aikana mua ei koskaan kiusattu, uskalsin olla juuri sellainen kun halusin. Lukion alusta lähtien kutsumanimenäni käytettiin uutta sukupuolineutraalia nimeä, jolla aiemmin vain kaverit olivat mua kutsuneet. Pienessä lukiossa jutut liikkuivat ja moni oli lukenut blogistani minusta. Yllätyksekseni kukaan ei tuominnut vieläkään. Moni saattoi tulla kyselemään uteliaisuuttaan multa prosessista, josta kerroin avoimesti mielelläni. En ole koskaan ollut sellainen, että haluaisin salailla asioitani muilta.
Transsukupuolisuuden diagnosointitutkimukset alkoivat samana syksynä kun aloitin lukion eli vuonna 2014. Vuotta myöhemmin, lukuisten sairaanhoitajan, psykologin, lääkärin ja ylilääkärin vastaanottojen jälkeen sain sen mitä olin odottanut: diagnoosin F64.0 transsukupuolisuudesta.
Diagnoosilla olin oikeutettu miehen nimen muutokseen ja hormonihoitojen aloittamiseen. Virallisesti käyttämäni sukupuolineutraali nimi oli muutettu käyttöön mulle jo keväällä 2015, mutta ehkä myöhemmin mukaan liitetään myös toiset nimet.
Hormonihoidot aloitin syksyllä 2015 testoteronigeelillä, jota aloin levitellä päivittäin mahalle tai reisiin. Muutaman kuukeuden hormonihoitojen aloittamisen jälkeen muutoksia alkoi jo näkyä. Ääni madaltui ja ympäri kehoa ja kasvoja alkoi esiintyä lisää karvoitusta.
Nyt lähes kymmenen kuukauden jälkeen hormonihoitojen aloittamisesta ei minua naiseksi voisi erehtyä edes luulemaan.
Syksyllä edessä on transsukupuolisuuden diagnoosin vahvistaminen Helsingin yksikössä, jonka jälkeen voin siirtyä hormonihoitoihin, jotka laitetaan pistoksena muutaman kuukauden välein. Samalla voidaan myös alkaa suunnitella mahdollisia leikkauksia.
Edessä on siis vielä pitkä tie siihen, että olen lähes täysin mies. Ehkä tämä kaikki on kuitenkin sen arvoista.
Vaihtoehtona olisin ehkä oikeasti jo tehnyt jotain peruuttamatonta. Nyt mulla on mahdollisuus lähes normaaliin miehen elämään, mutta ennen kaikkea mahdollisuus elää juuri sellaisena kuin tunnen olevani.
Tällainen saattoi olla sen juuri sua kadulla vastaan tulleen 18-vuotiian nuoren miehen tarina, kaiken sen kuoren takana. Koskaan ei voi tietää, millainen tausta jollain ihmisellä on tai mistä hän on juuri tähän tilanteeseen päätynyt, missä on nyt. Kaikki elämässä ei aina ole niin mustavalkoista kun ajatella saattaa.
- Oikea poika
Huhhuh, tiiättekö..oon lukenu tän tarinan ainakin kolmeen
kertaan oikolukiessani tätä ja nyt just ennen kuin painan
"julkaise"-nappia mä vaan alan itkeen täällä. Spotifysta alko soimaan
just Ruudolfin Leijonakuningas-laulu ja mä mietin, kuinka paljon mä oisin
menettäny, jos tän tyypin ja mun elämänpolut ei ois joskus ristenneet. Ja se, kuinka paljon toivon, että tää tarina ansaitsee myös teiltä lukijoilta kunnioitusta. Iso kiitos
SÄ, et halusit jakaa tän. Oot sä vaan aika rohkee ja huippu tyyppi! :)
~ Roosa ~
//Jos haluat jakaa oman arvokkaan tarinasi - pienemmän tai isomman - klikkaapa tästä ohjeita katsomaan tai oikealla puolella olevasta kuvakkeesta!
