Ihana, ra(s)kas työ

 #hupparikansanpuolella

Olen ollut harjoittelussa Jyväskylän keskusta-alueen seurakunnan nuorisotyössä nyt 15 päivää. Viisi olisi vielä edessä ja ne pitävät sisällään kaksi leiriä - isoskoulutusleirin ja varkkanuorten yöseikkailuleirin.
   Vaikka välillä tuntuu, että meidän harkat on onnettoman lyhyitä, niin hyvin näiden 20 työpäivän työharjoittelussa silti ehtii tulevasta työstään oppia. Tai ainakin, jos niin haluaa. Ja mä olen halunnut oppia.
   Oon miettinyt itse paljon työn ja vapaa-ajan jaksottamista kirkon virassa. Tähän siis täsmennyksenä se, että kirkon nuorisotyönohjaajan virka kuuluu työajattoman työn piiriin ja työaika onkin 24/5.Eli viitenä päivänä viikossa ja koko päivän. Tosin eihän sitä tarvii koko vuorokautta työpaikalla olla, mutta tavoitettavissa kuitenkin.
   Työpäivät, niiden aikana olevat työtehtävät ja työn suunnitteluun käytettävät tunnit saattavat vaihdella tosi paljon.Välillä on päiviä, että menet kokouksesta toiseen ja vedät päälle nuortenillan. Välillä on "tavallisia" toimistopäiviä turvallisesti 9-15. Ja sitten on päiviä, jolloin oot työtehtävissä kiinni kolme tuntia. Tai vietät työpäiväsi kotona, koska suunnittella voi sielläkin.
   Isoin juttu, minkä olenkin harkan aikana oppinut, on tämän työn henkinen rasittavuus - nimenomaan vapaa-ajan ja työhön käytettävän ajan rajaamiseen liittyen. Ja se, kuinka vaikeaa tätä työtä tehdessä on yrittää nähdä kavereita.
   Tai kyllähän sitä ehtisi ja pystyisi sellaiseen. Mutta se, kannattaako ja jaksaako työpäivän jälkeen enää nähdä kavereita, on täysin eri asia. Kun on päivän ollut sosiaalinen töissä, ei jaksa sitä välttämättä olla kavereille. Haluaisi kyllä kovasti, mutta kun ei kykene. Voisi jopa sanoa, että työpäivän jälkeen ystäväni eivät ansaitse minua siinä väsymyksessä, vaan he ansaitsevat jotain paljon parempaa ja laadukkaampaa seuraa. Itse tarvitsen palautumiseen työpäivän jälkeen parikin tuntia, jolloin voin vain olla itsekseni. Sen jälkeen pystyy juttelemaan perheenjäsenten kanssa jopa lauseilla.
   Eikä pidä käsittää väärin - rakastan sitä työtä, mitä teen ja mihin olen kohta saamassa pätevän paperit. Koen vahvasti, että tekemälläni työllä on oikeasti merkitystä ja saan siitä niin paljon itselleni. En voisi kuvitellakaan parempaa työtä. Mutta tosiasia on se, että melkoisia haasteita tämä työ asettaa itselle, perheelle ja ystävillekin.
   Viikonloppuvapaat on harvassa ja työ painottuu väkisinkin ilta-aikaan. Eli suomeksi sanottuna olen töissä silloin, kun muut ovat vapaalla ja toisinpäin. Kun tekee töitä ihmisten parissa hyvinkin tiiviisti koko päivän, ei työpäivän jälkeen kaipaa yhtään kysymystä siitä, millainen päivä töissä oli. Vaikka toisella on täysi oikeus sitä kysyä. Työpäivän jälkeen ainoat asiat, joita tarvitsen, ovat kahvikuppi ja lämmin viltti, jonka alle kääriytyä. Yksin.
   Kuitenkaan en voi aina vain paeta yksinäisyyteeni työpäivästä palautumaan. Totta kai voin yrittää perheelle ja ystäville selittää ja pyytää armahtamaan. Mutta en loputtomiin. Onkin siis keksittävä keinoja ottaa pienestäkin omasta ajasta kaikki irti, että jaksaa nähdä läheisiä ja antaa heille kaikista parhain mahdollinen Roosa seuraksi yhdessä elämän teitä talsimaan. 

Toivottavasti työelämään kunnolla päästyttyäni ne keinot keksisin.

~ Roosa ~