Itse asiassa aika hyvin! Leikkauksesta on nyt kulunut vähän reilut kaksi kuukautta ja tämä aika on tuntunut vain hurahtavan ohitse. Tuntuu kuin leikkauksesta olisi vain pari päivää, vaikka oikeasti siitä on kulunut aika pitkä aika ja puoliväli tässä "odotusprosessissa" häämöttää horisontissa.
Ekat pari viikkoa oli ehkä ruoan ja suun hygienian hoitamisen suhteen haastavimmat. Kipulääkkeitä söin viikon ajan ja tosiaan tulehduksia ehkäisevä antibiootti meni kahdeksan päivää leikkauksesta. Tikinpoistoon asti sain syödä vain nestemäisiä ruokia ja ekat pari päivää niitten piti myös olla lämpötilaltaan aika haaleita ja kylmiä. Sosekeitot, puurot, smoothiet ja jätskiannokset tulivat aika tutuiksi sinä aikana. Suuta piti purskutella klooriheksidiini-liuoksella pari kertaa päivässä ja hampaita piti myös harjailla kuumalla vedellä. Tämä kahdesta syystä: harjaamisella haluttiin, että tikit lähtisivät irtoilemaan itsekseen tai ainakin helpommin tikinpoistopäivänä. Kuuman veden käytöllä taas haluttiin varmistaa, että verenkierto ikenissä pysyisi ennallaan.
Tikit lähtikin irtoilemaan tosi hyvin ja paria päivää ennen tikinpoistoa olin jo totaalisen valmis niiden poistattamiseen. Kieli ei meinannut millään antaa roikkuvien tikkien olla rauhassa ja se oli muuten tosi kuluttavaa!
Ekan kuukauden otin aika rauhallisesti ja varovasti kaikilla elämän osa-alueilla. En juossut tai osallistunut mihinkään aktiviteetteihin koulussa tai vapaa-ajalla, missä oli mahdollisuus törmätä, kaatua tai vastaavaa. Söin paljon keittoruokia, perunamuusia ja jauhelihaa. Muunlaista lihaa en edes yrittänyt lähteä purekselemaan. Kaupan leipävalikoimasta söin ensiksi pelkkää Oivallusta, mutta muutaman viikon jälkeen laajensin valikoiman myös ohrarieskoihin. Tein paljon smoothieta Bonne-sosevalmisteista, jugurtista, banaaneista ja äidin mukaani antamista pakastemustikoista. Banaanit muuten olivatkin ainut HeVi-puolen juttu, mitä pystyin sellaisenaan syömään.
Kolmen viikon kuluttua leikkauksesta uskalsin lähteä kuntosalille. Se ei yllätyksekseni ja ilokseni juurikaan tuntunut tuolla suussa, mutta kiinnitinkin paljon huomiota siihen, että pistäisin kasvojen alueen lihakset rentoina harjoitteita tehdessäni. Kun lähdin harkkaan, kuntosaliharjoittelu jäi vähäksi aikaa tauolle. Suunnitelmissa onkin viikonloppuna startata taas kuntosaliharjoittelu neljän viikon väistämättömän tauon jälkeen.
Tikinpoiston jälkeen klooriheksidiini-litku jäi, ja aloin jälleen käyttää hammastahnaa. Vaikka saattaa kuulostaa hassulta, mutta totta se on: pesen hampaat ihan tavallisesti harjalla ja tahnalla. Tavallinen hampaiden pesu onkin tosi tärkeää, että suussa olevien, titaanijuuria suojaavien tappien ja nappien väliin ei pääse mitään roskaa. Ekaa kertaa elämässäni jouduin myös ostamaan hammaslankaa, mikä huvitti mua itseäni todella paljon. Ennen leikkausta mun hampaat olivat kyllä aika tiiviisti, mutta kaikki töhnä lähti pelkällä harjaamisella aina pois. Kun leikkauksessa puuttuvien ja poistettujen hampaiden tilalle porattiin ne titaanijuuret, jäljelle jääneet vierekkäiset hampaat asettuivat yhteen entistäkin tiiviimmin. Niinpä olin veikeässä tilanteessa: olin melkoinen harvahammas, mutta kaikki töhnä jäi silti hampaiden väliin jumiin. :D No, onneksi sentään olin aiemmin kaupassa nähnyt, missä kohtaa hyllyä sitä hammaslankaa myydään...
Harkan aikana huomasin myös osallistuvani juoksuleikkeihin varauksettomasti ja oikeastaan unohtaneeni koko hammasjutun. Oon mennyt ja tehnyt siinä missä muutkin ja se on tuntunut hyvältä. Muistan aikoinaan nauraneeni mielessäni hammaslääkärin lausunnolle siitä, että se elämä leikkauksen jälkeen on tosi normaalia. Aattelin, että se ei olisi mitenkään mahdollista. Mutta oon kyllä joutunut myöntämään, että se hammaslääkäri oli aikoinaan oikeassa. Elän todella normaalia elämää. Se on ihme ja onni monella tapaa.
Tietysti tämä elämä harvahampaana on asettanut hieman haasteitakin. Oon joutunut olemaan tosi tarkkana sen suhteen, saanhan varmasti kaikki tarvitsemani ravintoaineet, vitamiinit sun muut syömästäni ruoasta. Myönnän olleeni tosi huono syömään kasviksia ja hedelmiä ennen leikkausta, ylipäätään ruoanlaitto on ollut mulle aina pakollinen paha. Oon laittanut ruokaa, koska on ollut pakko. Nyt tämä leikkaus toi mulle oikeasti tarvitsemani ruokailutapojen muutoksen. Oon aina syönyt kyllä kotiruokaa ja suht terveellisesti, mutta kasvikset ja hedelmät on tullut syödyksi silloin, kun oon muistanut. Vasta nyt, kun jouduin sen kysymyksen äärelle, että "mitä mä voin syödä?", oon kiinnittänyt omaan syömiseeni huomiota. Ja myös siihen, miten saada ne kaikki tarvittavat ravintoaineet, mitä mä en voi saada nyt ruoasta. Vitamiinipurkki löysi tiensä kaappiini varmaan ekaa kertaa vuosiin ja kyllä muuten lähtee vihannekset ja hedelmät kaupasta mukaan ja menee blenderin kautta suuhun, jos se ei muuten onnistu.
Kerran oon joutunut käymään kiristyttämässä noi juurten suojukset, kun yksi suojustappi lähti pyörimään kiinnityksistään. Onneksi tuolla hammaspolilla ovat loistoporukkaa ja sainkin ajan heti samalle päivälle. Tarkkana saa siis olla, ettei kuitenkaan lähde varomattomasti syömään niin sitkeetä ruokaa, että suojukset löystyisi. Ei se vaarallista nyt ole, mutta ei ne poliklinikka-laskutkaan kuuukauden välein kivoja ole...
Yöpurentahan ei leikkauksen johdosta häipynyt mihinkään. Sen myös tiesin etukäteen. Narskuttelen edelleen öisin hampaitani, mutta purentakiskoa en voi käyttää ennen kuin saan uudet hampaat suuhuni. Juurille on annettava kunnon luutumisrauha ja se tarkoittaa purentakiskokieltoa. Purennasta johtuvat, hyvin kuluttavat päänsäryt ovat siis palanneet osaksi mun elämää. Niitä tulee muutama viikossa ja taas on nauru kaukana siitä tuskasta. Kuitenkin hammaslääkäri lupasi, että uusi purukisko tehdään mulle heti, kun hampaat on suussa. Eli nyt vain yritän muistuttaa itselleni, että tämä on ainoastaan välivaihe ja asia kyllä tulee korjaantumaan. Oonkin nyt varaamassa itselleni hierojaa, ettei särkyjä tulisi enää niskajumien takia. Kuntosali on myös avainasemassa mun henkisen jaksamisen suhteen. Mutta jos tää aika kuluu yhtä nopeasti kuin tähänkin asti, pian ollaan helmikuussa. En malta odottaa!
Oon siis todella helpottunut, kuinka nopeasti aika on kulunut ja kuinka hyvin elämä kulkeekaan näin leikkauksen jälkeen. Oon myös tosi yllätynyt, kuinka mulle ei oo mikään ongelma hymyillä ja nauraa näin vähällä hammasmäärällä. Luulin todella, että mun ulkonäkö näiden hampaiden kanssa muodostuisi mulle kynnyskysymykseksi ihan jokapäiväisessä elämässä. Mutta huomasin pian leikkauksen jälkeen, että mulle ei ole minkään sortin ongelma lähteä kauppaan, kouluun, kylään, kaupungille tai muuallekaan tällä hammasvarustuksella.
Luulen, että kaikki on tuntunut ja ollut näin helppoa siksi, että tein niin äärimmäisen suuren henkisen valmistautumistyön ennen hammasleikkausta. Ehdin ajatella kaikki mahdollisuudet ja vaikeudet lävitse ja olinkin varautunut paljon pahempaan puolivuotiseen. Kun sitten huomasinkin, että artikulaatio on tallella ja muutenkin kaikki sujuu paljon helpommn kuin ikinä osasin odottaa, ulkonäköseikat tuntuivat mitäänsanomattomilta asioilta. Monet mulle tärkeät ihmiset myös tiesivät leikkauksestani etukäteen, joten uskon senkin helpottaneen elämistä tämännäköisellä hammasvarustuksella. Että vaikka se henkinen valmistautumistyö tuntuikin niin älyttömän raskaalta, se kannatti.
Sillä täällä hymyillään jo nyt hyvin rohkeasti ja ylpeästi - sekä vain odotetaan tulevaa!
~ Roosa ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3