Vamma osana arkea: päänsärky ja jumiutuminen

Mullapa näyttää näitä "juttusarjoja" syntyvän nyt jotenkin urakalla. Multa on pitkin tätä blogitaivalta kysytty yhtä kysymystä silloin tällöin. "Miten vamma vaikuttaa sun jokapäiväiseen elämään?" Yleensä on korostettu vielä sitä, että halutaan tietää, miten liikuntavamma (toispuoleinen CP, tunnetaan myös nimellä hemiplegia) näkyy mun elämässä. Olen yrittänyt siihen vastailla osaamiseni mukaan aina kun on kysytty. Ilmeisesti kuitenkaan en ole osannut avata näitä asioita tarpeeksi hyvin tai yksinkertaisesti.
   Joten tästä syystä päätin viedä tämän niin yksinkertaiselle tasolle kuin vain voin. En tarkoita tätä sillä, että pitäisin teitä lukijoita jotenkin tyhminä, kun ette ole välttämättä ymmärtäneet. Ehkä minun on pysähdyttävä miettimään sitä, etteivät nämä jutut ole niin helposti ymmärrettävissä vammattoman tai kenen tahansa muunkaan silmin. Enkä välttämättä itsekään aina pysähdy pohtimaan, että tämä ja tämä on vamman aiheuttamaa. Siksi aloitan tämän juttusarjan. Jokaisessa siihen kuuluvassa postauksessa esittelen yhden asian, jonka vammani on minulle mukanaan tuonut. Kerron myös, miten se näkyy joko jokapäiväisessä tai ainakin viikottaisessa elämässäni. Juttuja tulee olemaan sekaisin CP:n aikaansaannoksista hammaspuutoksien tuomiin ongelmiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki oireeni (CP, hammaspuutokset, epilepsia, sokeutunut toinen silmä...) ovat alun alkaen perussairauteni IP:n aiheuttamia. Mikään oireistani ei ole tullut jostain nurkan takaa sattumalta, vaan kaikki on palautettavissa perussairauteeni. IP:stä kaikki on lähtöisin ja siihen se myös kaikki palaa. Hahhah, kai on oikein käyttää uskonnollisia fraaseja vamman ilmaisemiseen? :D Mutta nyt ekaan aiheeseen.

CP-vammaa on monenlaista. Joillain CP vaikuttaa kaikissa raajoissa, osalla vain ylä- tai alaraajoissa. Minun CP-vamman muotoni on hemiplegia eli oireeni näkyvät siis vain toisella puolella kehoa,  vasemmalla. Vasen jalkani ja käteni ovat siis heikommat, lyhyemmät ja motorisesti hieman kankeammat/jäykemmät kuin oikean puolen käsi ja jalka. Hemiplegian tuomat oireet vaikuttavat ja näyvät monellakin tapaa elämässäni, mutta nyt esittelen vain yhden. 
   Jokaisella meistä menee välillä paikat jumiin. Täytyy laittaa joku hieromaan tai mennä itse hierojalle. Joskus voi havahtua myös siihen, että pitäisi venytellä. Vammattomalla ihmisellä kuitenkin venyttely on luullakseni pieni osa elämää, hyvinkin pitkään voi pärjätä venyttelemättäkin. Jumitilat niskoissa sun muuallakin voivat olla vammaisen ihmisen tilaan verrattuna pienehköjä ja syntyvät usein pitkän ajan kuluessa, jos venyttely ja taukojumppa on jäänyt useampia kertoja peräkkäin kuukausien aikana tekemättä.
   Kuinka tämä jumiutuminen näkyy ja tapahtuu sitten minun kohdallani? Mun pitää muistaa venytellä monta kertaa viikossa. Myönnän, että niin jää usein tekemättä. Ja sitten saattaa herätä siihen, että joku lihas kramppaa ja sattuu. Kun minä venyttelen, mikään 10 minuutin pikavenyttely ei paikkoja avaa. Venyttelytuokiot saattavat kestää hyvin tunnin verran, kun käyn jokaisen lihasryhmän huolellisesti läpi. Teen siis saman venytysliikkeen esim. takareiden venytyksen, kaksi kertaa vasemmalle jalalle ja kaksi kertaa oikealle jalalle. Yksitäinen venytysliike voi kestää minuutinkin, ennen kuin huomaan kireyksien edes vähän helpottavan. Siksi kun alan venyttelemään, varaan siihen aikaa tunnin verran. 

Hemiplegia tuottaa puolieroja. Jossain vaiheessa ennen korjausleikkausta, jossa toisen jalkani kasvurusto porattiin pois, jalkojeni pituusero oli huimat 2,7 cm. Sen huomasi ja se sattui. Korkausleikkauksen tarkoituksena oli vain lyhentää pituuseroa jalkojeni välillä, ei poistaa sitä kokonaan. Edelleen minun toinen jalkani on siis lyhyempi kuin toinen. Samoin vasen käsi on lyhyempi kuin oikea. Hartialinjani ei ole suora. Vasemman polven sisäkierto  ja oikean polven yliojennukseen meneminen aiheuttavat virheasennon lantiooni. Se taas vaikuttaa koko kropan asentoon. Voitte kuvitella varmastikin tuloksen - kropan asento on virheellinen. Ei ihme, että selkärangassa on lievää skolioosia. Polven virheasentoon kiinnitän paljon huomiota kun ten kuntosali- tai fysioterapiaharjoitteita. Tavoitteena olisi vahvistaa vasemman polven sisäpuolen lihaksistoa, että polven asento suorenisi. Täytyy olla tarkka, että liikkeitä tehdessään ohjaa polvea oikeaan suuntaan. Lisäksi pitää kiinnittää huomiota siihen, etten päästä oikeaa polvea yliojennukseen, ettei lantion ja näin ollen koko kropan asento muuttuisi virheelliseksi. Pystyn siis jossain määrin korjaamaan virheasentoni lähes kokonaan. Mutta kuinka moni, joka on syntymästään asti ollut virheasentojen vietävänä, jaksaa kiinnittää huomiota koko ajan kaikkiin virheasentoihin vaikuttaviin tekijöihin? En minä ainakaan. Jos miettisin kävellessäni, seisoessani kassajonossa tai tiskatessani sekä polvea, yliojennusta  ja lantion asentoa, tulisin hulluksi. Saa tulla koittamaan. Tärkeintä onkin, että nämä tiedostaa ja aina kun muistaa, korjaa asentoaan. Eritisesti voimaharjoitteissa. Koska kun lihakset vahvistuvat, virheasennotkin vähevät. Eivät varmasti katoa kokonaan, mutta helpottuvat.

Näin pitkällä alustuksella päästäänkin sitten itse hemiplegian tuoman virheasennon aiheuttamaan ongelmaan - jumiutumisista aiheutuvaan särkyyn. Kun kärsii viheasennosta ja puolieroista, kroppa jumiutuu herkemmin, nopeammin ja pahemmin. Joskus (niin kuin minulla nyt) jumit ovat sitä luokkaa, että ne näkyvät päänsärkyinä. Erityisesti niskan ja kallonpohjan lihasten sekä leuan lihaksiston jumit tuovat minulle niin kovia päänsärkyjä, että olen monesti aiemmin joutunut ea-käynnille. Lääkkeenä olen saanut sitten piikin lihasreleksanttia ja tulehduskipulääkettä. Nykyään minulla on reseptit sekä lihasreleksantti Norflexiin, että tulehduskipulääkkeeseen Voltareniin. Niitä voi sitten ottaa tarpeen tullen, jos jumit johtavat kovaan päänsärkyyn. Lääkkeillä lihasten pitäisi rentoutua ja pääkivun hävitä. Vuoden sisällä olen kuitenkin joutunut ottamaan lääkkeitä miltei viikottain. Kaksi viikkoa sitten jumit alkoivat olla sitä luokkaa, että päänsärkyjä tuli päivittäin. Kun olin reilun viikon syönyt joka päivä Norflexia ja Voltarenia tuloksella ja tuloksetta, soitin lääkäriin. Entinen neurologini Jämsässä antoi about 1,5 vuotta sitten kortisonipiikit niskaan, kun tilanne oli samanlainen - kivuttomia päiviä ei juuri ollut. Kun hän oli niitä antanut 3 kertaa 2-4 vikon välein, niskajumit hävisivät ja turhat päänsäryt lähtivät. Niinpä eilen minä marssin sitten Ylivieskan terveyskeskukseen lääkärille, josko antaisi uudestaan piikit kortisonia mun niskaan  Ja voi autuus, mä tunsin miten veri lähti liikkeelle! Niska ja kallonpohjan lihakset eivät tunnu enää kuin sinne olisi asennettu muutama rautakanki. Päätäkään ei ole tänään särkenyt. Jippii! Parin viikon päästä aion mennä hakemaan vielä toiset piikit, niin pitkäaikaisteho on parempi ja kesän voisin elää mahdollisimman kivuttomasti. Jospa kesätöistä voisi säästää sen verran rahaa, että syksyllä olisi varaa muutamaan hierojakertaan. Kuntosaliohjelmakin pitää niskat jotenkin avoinna, mutta pelkkiin lihasvoimaan, fysioterapiaan ja lääkkeisiin ei pidä tätä juttua jättää, niin kuin se valitettavasti se on jäänyt. 

Tässäpä ensimmäistä tällaista. Miltä vaikutti - saiko selvää? Seuraavat postaukset ovat varmastikin napakampia, kun ei tarvitse alustaa niin paljoa. Kommentit ja postaustoiveet tähän juttusarjaan tai mihin tahansa muuhun aiheeseen liittyen ovat edelleen tervetulleita! :)

~ Roosa ~

//Kuvat ovat pääsiäiseltä - vähän ehkä myöhässä, mutta olihan mun hei pakko näyttää miten kivan pääsiäisen äiti oli taas meille laittanut!