#OIKEANAINEN

Tämä blogihaaste on varmaan tavoittanutkin aika monen. Alunperinhän tämän laittoi liikkeelle But I'm a human, not a sandwich - blogin Iina. Meitä naisia arvostellaan välillä kohtuuttomankin paljon. Jokaisella on mielipide siitä, millainen on oikea, ihana nainen. Mutta todellisuushan on, että yhtä tapaa olla oikea nainen ei ole olemassakaan. Jokainen meistä tämän sukupuolen edustajista on oikea nainen. Pitkän epäröinnin ja pohdinnan jälkeen minäkin päätin mattimyöhäisenä osallistua haasteeseen ja työntää oman soppakauhani mukaan.

Vammaisuus tuo oman asteensa naiseuteen ja naisena olemiseen. Mediasta saa sen kuvan, että oikeat naiset kulkee pitkissä koroissa, heillä on kokonainen kenkäarsenaali, koruja joka lähtöön, hampaat on nätisti rivissä, kesällä timmissä ja treenatussa vartalossa uskaltaa hyvillä mielin kulkea bikineissä. Kunnon nainen myös synnyttää terveitä ja kauniita lapsia.
   Entäpä kun minulta ei löydykään sitä korkkarikavalkadia? Entäpä kun mulla ei olekaan tennareita ja converseja joka ikisessä värissä? Tekeekö se minusta vähemmän naisen? Mun kenkävalinnat tehdään sen mukaan, mikä mun huonommalle jalalle on parhaaksi. Mikä kenkä on tukeva, mihin menee pohjallinen. Missä kengässä kanta ei nouse ilmaan. Mikä kenkä näyttäisi vielä kivalta silmään. Mistä kengästä ei erottaisi, että ton omistaja on vammainen. Kenkien osto on yhtä tuskaa, sen tietävätkin blogiani pidempään lukeneet. Usein ne on ne yhdet sopivat ja kivat tennarit mitä löytyy, maksimissaan kahdet ballerinat ja nyt on sellainen tuuri, että löytyy yhdet hyvin matalat korkkaritkin. Mun kengät eivät ole hintaluokaltaan mitään halpoja, sillä esimerkiksi tennareihin saa rahaa helposti uppoamaan satasen. Vähemmällä harvoin pääsee, jos haluaa hyvät ja nätit kengät - nuo määreet harvoin halvalla hinnalla kuuluvat samaan kategoriaan. Ja minähän en huonoilla voi kävellä. Tässä olisi hyvällä tuurilla reilut 60 vuotta elintaivalta jäljellä ja huonoilla kengillä vamman kanssa ei pitkälle pötkittäisi.Voin vain ihailla niitä, joilla on miljoonat parit kenkiä. Unelmoin siitä, että voisin mennä kenkäkauppaan ja kaikki kengät sopisivat mulle täydellisesti. Voisin ostaa halpoja kenkiä, kalliita ja vielä kalliimpia kenkiä ja täyttää kenkätelineeni niillä. No, ehkä mulla on Taivaassa varattuna monta laatikollista ihania ja sopivia kenkiä <3

Entäpä mun hampaat? Mulla on niitä suussa 20. Suurin osa huonokuntoisia ja maitohampaita. 2 ylähammasta on tällä hetkellä korvattu tekohampailla, jotka ovat kiinni kitalaessa olevassa levyssä tai sillassa. Sen saa kätevästi pois yön ajaksi, kun pitää laittaa purentakisko suuhun. Muut hampaat ovat pieniä, erimuotoisia ja jotkut päällystettyjä. Sanomattakin on selvää, että mulla on paljon hammaspuutoksia. Tulevaisuudessa on tulossa se leikkaus, jolloin ollaan lähempänä pysyvien hammasimplanttien saamista ja purennan korjautumista. Siihen asti näillä mennään. 
   Yksi esteettinen haitta hampaiden lisäksi on mun mahassa oleva pitkä arpi, joka tuli suolistoleikkauksista syksyllä 2010. Se ei ole mitenkään kaunis. Haava ei arpeutunut auksi kunnolla, joten mahassani on yhdessä kohdassa kuoppa. Myöskään vatsalihakset eivät kahteen kertaan niiden läpi menemisestä tykänneet ja maha jäi pömpöksi. Vasta nyt aktiivisemman treenailun jälkeen olen saamassa pikku hiljaa takaisin kiinteämpää ja sileämpää vatsaa.
   Pitkään leikkauksen jälkeen mietin, uskallanko kulkea bikineissä rannalla. Olen uskaltanut. Meillä jokaisella on omat arpemme, henkiset ja/tai fyysiset. Tuohon arpeen liittyy myös uskoutumaton selviytymistarina, josta mulla oli aika vähäiset henkiinjäämismahdollisuudet. Naisellista tai ei, mä olen päättänyt rohkeasti näyttää, mistä olen selvinnyt.

Mulla on suurempi riski saada vammainen lapsi. Sitten kun omat lapset tulevat ajankohtaisiksi mun elämässä, joudun kantamaan mukanani sitä huolta, että tuleva lapsenikin on vammainen. Tai jos se on vammainen poikalapsi, tulee keskenmeno. Tietysti minulla on myös mahdollisuus saada terveitä tyttöjä tai poikia, mutta prosentuaalisesti se mahdollisuus on vähäisempi kuin muilla terveillä naisilla. Onko se jotenkin yhteiskunnan pettämistä, jos en kykenekään antamaan tälle maailmalle ja tälle yhteiskunnalle tervettä yksilöä? Sellaista kansalaista, joka pystyy kaikissa tekemisissään huippusuorituksiin ja joka antaa kaikkensa työikään tullessaan. Onko vammainen lapsi jotenkin vähemmän arvokas kuin vammaton lapsi? Olenko jotenkin alempaan kastiin kuuluvampi tällaisessa tilanteessa?

Minä olen oikea nainen, sitä ei vammaisuus sulje pois. Olkoot arpia yksi jos toinenkin. Puuttukoon hampaita ja olkoonkin, että kenkäarsenaalini on pieni. Naiseus on niin paljon muutakin kuin ulkoiset piirteet. Se on sisäistä, se on elämänvalintoja, se voi olla lähes mitä vain. Tulevilla lapsillani on myös täysi ihmisoikeus tyttöinä tai poikina, vammaisina tai terveinä.
   Meitä ei tulisi ketegorisoida laatikoihin sen mukaan, millaisia olemme. Naiseuden arvoa eivät saa määrittää lehtien lööpit, artikkelit tai tutkimukset. Oman naiseuden arvon määrittää jokainen nainen itse - ja jokaisella naisella on oikeus olla arvostettu nainen sellaisena kuin on.

 Olkaamme siis ihania, kamalia itsejämme - olkaamme naisia!

~ Roosa ~