Ulkoilmanainen

 Multa toivottiin jo pitkän aikaa postausta mun liikuntatottumuksista. Jotenkin postaus jäi vain roikkumaan (lähinnä kuvista ja laiskuudesta). Nyt viime viikolla tuli kysymystä puolestaan siitä, kuinka hyvin mä CP:n puolesta pystyn liikkumaan, onko mun asuntoon monetkin portaat yms. Joten eiköhän nyt ole korkea aika tehdä tämä postaus!

Mä oon vammasta huolimatta aina liikkunut. Lapsena harrastin viikottain suunnistusta ja kävin liikuntakerhossa. Mä myös ratsastin silloin tällöin mummulassa asustelleella Kikka-shettiksellä. Eli meidän perheessä on harrastettu hyvän mielen arkiliikuntaa aika paljon. Meillä ei ole harrastettu kilpaurheilua. Tai no, veli harrasti vuoden jääkiekkoa, mutta koko perhe koki sen liian kilpailuhenkisenä ja armottomana. Ei ollut veljen juttu. Suunnistusaikoina tuli myös osallistuttua kisoihin, mutta se ei todellakaan ollut sen lajin huippujuttu. Tärkeintä oli löytämisen ja oppimisen riemu sekä luonnossa liikkuminen
   Nykyisin mennään edelleen arkiliikunnalla. Mulle on tärkeää päästä lenkille edes muutaman kerran viikossa vähintään reiluksi puoleksi tunniksi. Parhaimmat lenkkimaastot on Keski-Suomessa, koska MÄET. Pohjanmaalla on niin älyttömän tasaista ja Ykassa aika paljon betonia. Sielu lepää parhaiten vaihtelevassa maastossa luonnon keskellä. Mutta en kyllä lenkkeilyä oo Ykassakaan jättänyt. Pitää vaan sopeutua ja ottaa kaikki irti, kun on Jämsässä kotona käymässä (niin kuin esimerkiksi nyt tän viikon). 

Lisäksi tykkäisin hirveesti käydä punttiksella, kun tuli se viime talvena Jämsässä vielä asustellessa aloitettua. Nyt ei oo oikein opiskelijabudjetilla varaa sellaiseen. Mutta oon kahvakuulailun muodossa yrittänyt luoda punttista kotiin. Harjoitteet on niin kokonaisvaltaisia, että täysi hiki päällä jo 20 min. harjoittelun jälkeen. Käytän 6 kg:n rautakuulaa. Tällä hetkellä se on ihan tarpeeksi sopiva, mutta täytyy katsella tarviiko ensi vuonna ostaa jo painavampi kuula. Pyrin kahvakuulailemaan 2-3 kertaa viikossa. 
   Tällaisella arkiliikunnalla oon pysynyt hyvässä kunnossa. Edelleen kyllä tarvitsisin fysioterapiaa, varsinkin polven linjauksen suhteen. Toivottavasti marraskuussa uudella neurologilla saadaan tuokin asia reilaan!
   En tartte apuvälineitä, jos ei tukipohjallisia lasketa. Tärkeintä on, että kengät on hyvät ja tukevat. Talvella mulla on vähän pidempivartset vaelluskengät, muuten sit normi lenkkarit, jolloin käytän nilkkatukea kanta-askeleen aikaansaamiseksi vasempaan jalkaan. Muutenhan mun vasuri ei sitä kanta-askelta tee ja näyttää kuin ontuisin sitä, jos tarkasti kattoo. Kengissä kanta ei saa nousta ja jos nousee, tuntuu se tosi ikävältä. Toivottavasti muita apuvälineitä liikkumiseen ei tartteisa kuin vasta mummona, jos silloinkaan!
   Muuten arjessa mun on tosi vaikee sanoa, miten CP näkyy. Kun on elänyt tän kanssa kohta sen 20 vuotta, sille sokeutuu. Lähinnä muuten CP näkyy lähinnä kahden tai yhden käden jutuissa. Verhojen laittaminen ei onnistu, vaatii molemmilta käsiltä tosi paljon voimaa ja koordinatiota. Hillopurkkeja on vaikea saada auki, kun vasen käsi ei pysty ottamaan kunnon otetta purkista. Mattojen tamppaaminen vaatii voimaa, mutta tarvittaessa pystyn. Paljon perhe ja kaverit on siinä autelleet. Tiukkojen mekkojen ja paitojen pukeminen on haastavaa, ku vasen käsi ei välttämättä taivu kunnolla, että saisin kädet pujotettua hihoista sisään tai pois. Että tällaisen voi pukea päälle, mun täytyy tietää, että saan apua riisumisessa sitten. Pieniä juttuja, joita on oikeesti vaikeeta muistaa tällein kuin kysytään. Ne on jotenkin on niin luonnollisia, että on vaikeeta muistaa, että eihän tää näin mene ihan kaikkien elämässä.
 

On tosi tarpeellista, että oon hyvässä kondiksessa fyysisesti. Kämppä on 3. kerroksessa, eikä hissiä ole. Portaita ei oo kyllä hirveesti, huomattavasti vähemmän kuin entiseen kämppään kivutessa. Mutta kyllähän noitakin tulee päivittäin ja etenkin viikottain kivuttua, kun lähtee kouluun tai tulee takaisin, menee lenkille tai vaikkapa pesemään pyykkiä.
   Toivon, että mun kunto pysyisi näin hyvänä vielä pitkään. Fyysinen terveys ei oo mulle koskaan ollut itsestäänselvyys, joten osaan arvostaa sitä, että mä oon pystynyt tekemään näinkin paljon asioita vammasta huolimatta. En koe, että mun elämä olisi liikunnallisesti/motorisesti hirveän rajoittunutta. Rakastan luonnossa liikkumista yksin tai yhdessä muiden kanssa, jolloin saa vetää raitista ilmaa keuhkoihinsa ja ihmetellä luonnon kaunetta eri vuodenaikoina. Kahvakuulaakin on kiva heilutella ja saada hiki virtaamaan. 

Eli kyllä, täällä asuu varsin liikunnallinen ihminen. Ihminen, joka ei tykkää liikunnassa kilpailemisesta. Mutta ihminen, jolle liiikunta on tärkeä osa elämää. Ihminen, joka arvostaa, että pystyy siihen. 

~ Roosa ~