Mökkikupla

Meidän mökki on mulle yksi elämäni rakkaimmista paikoista. Siitä ehkä kertokoot jotain se, että laskujeni mukaan olen vain yhtenä juhannuksena ollut muualla kuin pienen lammen rannalla aikaani viettämässä. Ja silloinkin esteenä olivat työt, ei vaihtoehtoinen tarjonta. Ja kertokoot sekin, että ideaalitilanne on, että mökillä ehtisi käymään kesän aikana kahteen otteeseen.
   Tänä vuonna otin revanssin viime vuoden heinäkuusta ja pyöräilin uudemman kerran mökille 40 kilometriä. Se oli viime torstai, mahtava päivä sekä pyöräilylle että neljän päivän päivän mökkeilyn aloittamiselle. En edes muista, milloin viimeksi olisin ehtinyt olemaan siellä niin monta päivää peräkkäin.Tiesin, että juhannuksesta ei voisi tällä aloituksella kuin tulla parasta. Ja siitä tuli. 
   Koska se oli niin perinteinen ja yksinkertainen. Oikea vuodesta toiseen samanlaisena toistuva mökkikuplansa, veikkaani lainaten. Tänä vuonna perinteisyyttä vähensi vain serkkujemme poissaolo. Mutta ymmärrettävistä syistä. Tuosta muutaman hengen puuttumisesta huolimatta juhannuksesta tuli ihana. 

Kun sanon meneväni mökille, tarkoitan pienen lammen rannalla sijaitsevaa tonttia, jonka isin puolen isovanhempani ovat ostaneet 70-luvulla ja jonne on vuosien saatossa kohonnut mummun ja papan mökin sekä saunarakennuksen lisäksi myös vanhempieni aitta sekä papan rakentama uudempi aitta. Lisäksi on tehty terassilaajennuksia ja muita pihan muutostöitä. Sekä remonttia mummun ja papan mökissä. Mutta edelleen mökillä sähkö tulee agregaatista ja muutamasta akkutoimintaisesta pistorasiasta. Ja pesuvedet sekoitetaan itse, suihku ja vesivessa eivät sinne kuulu. Ja kun on viettänyt tuolla lammenrantatontilla aikaa kesästä toiseen, oppii rakastamaan elämän yksinkertaisuutta. Hyvin pieniä asioita ja tapoja, jotka ovat ja pysyvät. Niistä asioista tietää, että nyt ollaan mökillä.
   Kaikki alkaa jo menomatkasta. Viimeistään siitä, kun asfaltti vaihtuu hiekkaan. Ja kun jalat osuvat mökin pihamaahan, muu maailma hyvine ja huonoine uutisineen unohtuu, menettää merkityksensä. Sillä mökki on mulle paikka, jossa unohdan tietoisesti ja tiedostamatta kaikki pienimmätkin murheet. Mökki on paikka, jonne ikävät asiat eivät kuulu. Elämä ja oleminen taas kuuluvat. Veikkani kuvaama mökkikupla sulkee sisäänsä ja voi vain fiilistellä kaikkea.
   Pakattuja vaatteita, jotka eivät ole adidasta eivät edes sitä parempaa seppälää. Muotonsa menettäneitä ja väreiltään haalistuneita vaatteita, joiden ei tarvitse millään tavoin mätsätä yhteen tai kuulua kesän uutuusmuotiin. Riittää, että ne tuntuvat hyvältä päällä.
   Mökin tuttua tuoksua. Kiveä, jonka päälle kiipeäminen lapsena oli elämän suurimpia saavutuksia. Nykyään se näyttää järjettömän pieneltä, mutta lapsena se oli vähintäänkin järkälemäisen suuri. Myös sisarusteni ja vanhimman serkkuni mielestä. Sitäkin voi fiilistellä, että mökillä ollessa mun ei ole tarve olla yhteyksissä ystäviin. Voi sen sijaan lukea kirjaa, ottaa päiväunet tai kuulla sängyllä silmät kiinni loikoillessa, kuinka pappa tapansa mukaan kävelee pihamaalla vihellellen ja omia askareitaan tehden. Lisäksi ei yleensä mene tuntiakaan tavaroiden viemisestä papan rakentamaan aittaan, kun pappa tulee ja kysyy, tarkeneeko siellä nukkua vai pitääkö lämmittää. Sama kysymys joka juhannus ja joka päivä mökillä ollessa. Kysymys, josta tietää olevansa mökillä.
   Jokailtainen saunominen pesuvesien sekoittamisineen ja naku-uinteineen. Parasta. Aamuöiset huussiin kävelyt kasteen tuoksussa ja saunan käsipesupisteen kautta takaisin. Parasta. Papan tekemässä keinussa keinumista. Parasta, koska siinä on monta metrii pitkät narut ja vieläkin pappa tulee yllättäen ja vapaaehtoisesti antamaan vauhtia. 

Mummu, joka syntymäpäiviensä kunniaksi haluaa paistaa meille muille pikkulettuja. Papan vadelmahillo ja ne samat lusikat, joilla sitä hilloa otetaan. Vanhat, käytössä pehmeiksi kuluneet lakanat, joiden väliin nukahtaa saunan ja järviveden raikkautta tuntien ja tuoksuen. Jokailtaisten korttipelien jälkeen. Joko ristiseiskaa tai paskahousua. Pienempien serkkujen kanssa pelataan lisäksi usein Mustaa Pekkaa tai maijaa. Tänä juhannuksena ei, mutta muuten kyllä. 
   Mummu, jonka vieraanvaraisuutta arvostan. En ole moneen vuoteen kantanut mökille niitä petivaatteita tai pyyhettä, mummun varastoista kyllä löytyy. Nykyään se sentään antaa mun ja veikan laittaa pedin nukkumiskuntoon ilman mitään sen apuja.
   Veikka, joka haluaa edelleen nukkua mun kanssa siellä aitassa. Toinen veikka, joka nukkuu saunakamarissa. Ja muu perhe vanhempien aitassa. Ja se, miten sopu antaa sijaa, kun serkutkin on paikalla. Tuntui suorastaan oudolta, kun ei tarvinnut miettiä tänä vuonna, kuka nukkuu missäkin.
   Hyttysten tappamissirkus iltaisin. Punaiset laikut ympäri kehoa, joista ei voi tietää, onko ne hyttysten/mäkäräisten/polttiaisten tekemiä paukamia vai finnejä. Lapsuudesta tutut lautapelit, joita saatetaan pelata vielä aamuneljältä veikan kanssa. Tai sitten keskustelut, jotka ovat maailman turhimpia tai maailman syvällisimpiä. Tai sitten niitä, joiden aikana puhutaan siitä, mikä on parasta mökillä ollessa.
   Makkaranpaisto ulkotulipaikalla. Soutuveneessä tai papan rakentamalla lautalla istuminen. Puhelin, joka käydään laittamassa laturiin silloin, kun agri käy. Jos se unohtuu tehdä, voi tuon älylaitteen toki ladata akkupaikastakin. Mutta usein sitten toteaa, ettei se nyt oo se pääpointti, että puhelimen virtataso on  90%. Että jos akku loppuu, loppukoot. Ladataan sitten seuraavalla agrinkäyntihetkellä. Onhan niitä kuitenkin neljä päivässä. Eikä enempiä tarttekaan olla. 
   Niin se agri. Sen käyntiin en edes herää enää, vaikka tuo laite sijaitsee nukkumapaikkani seinän toisella puolella. Yleensä herään vasta agrin käytyä jo jonkin aikaa. Ja ekalla kerralla voin jatkaa nukkumista, sillä silloin kello on jotain aamuseiskan ja aamukasin väliltä. Mutta toisella kertaa kannattaa nousta heti, jos haluaa vielä aamukahvia (joka on toisille jo aamupäiväkahvia). 

Spesiaalitekemiset, joita usein keksii pappa. Joka vuosi jotain uutta. Tänä vuonna pappa ois halunnut viedä meidät kaikki lammen toiselle puolelle tekemällään lautalla, koska siellä oli hänen kokoamansa kokko. Mutta sitten oli perinteistäkin perinteikkäämpi juhannussää ja jäi tekemättä ja kokko polttamatta. Mutta sitten pappa ootti sunnuntai-aamuun ja ilmoitti, että halukkaat pääsevät lauttamatkalle, jonka aikana on mahdollisuus mato-ongintaan. Kaikki saatu saalis heitettiin lokeille. Siitä voi tajuta, ettei se onginta ollut lauttamatkamme olennaisin asia. Lisäksi veikka tarjosi myös juhannusajelut mehtäautotiellä kaikille halukkaille juhannuslauantain ratoksi. Mulla oli niin kivaa, että ilonkiljaukseni saivat veikan lupaamaan, että hän ei ota mua moponsa kyytiin enää ikinä. Hups.
   Mutta ennen kaikkea meidän oma porukkamme, ne ihmiset, jotka viettävät juhannusta tuolla tontilla yksin ja yhdessä. Omassa rauhassa sekä toistensa seurassa. Tavallisia ja erikoisempiakin asioita tehden. Ihmiset, jotka heräilevät aamuisin omista sopeistaan, mutta kokoontuvat yhteen ruokapöydän ääreen ja iltaisin sitä korttia pelaamaan. Muuten annetaan tilaa niin yksin kuin yhdessä olollekin. Sillä vaikka makoilisi itsekseen siellä omassa sopessaan, tietää, että ei ole yksin. Sillä jos yhtäkkiä haluaiskin keinua tai vaikka mennä soutelemaan, joku lähtee varmasti mukaan.
   Nämä ihmiset ovat kasvaneet siihen, että kädet pestään saunassa kylmävesihanan alla, ovista kuljetaan nopeasti, pesuvettä ei saa tuhlata ja luontoa arvostetaan. Ja ennen kaikkea arvostetaan sitä paikkaa, jota saadaan mökiksemme kutsua.

   Niin ja jos johonkin ei löydy syytä tai syyllistä, se oli varmasti Peikko Peloton, joka on siirtänyt vuosien kuluessa asuinsijansa lammen toiselta puolelta sijaitsevasta telkän pesästä mökkitontillemme. Toivon mukaan sieltä hän ei kuitenkaan muuta minnekään. Onhan hänkin nimittäin kuulunut mökkikuplaamme aina, lapsuusvuosistani lähtien.

Mökkeily on vaan parasta mahdollista. Vaikka se tietää sitä, että sieltä palattuaan pitää aloittaa pyykinpesulla ja mökkikuplan puhkeaminen tietää yleensä mökkikrapulaa - eli sopeutumisvaikeutta normaaliin, sähköiseen ja somen täyttämään arkeen. Mutta kyllä tämä tästä. Ja kun kaipaa jälleen pausea kesäelämäänsä, voi palata elämän perusasioiden äärelle. 

Mökille.

~ Roosa ~