Tää kantaa

Elämä kaukana kaikista tärkeistä täällä 300 km:n päässä ei oo tuu varmaan oleen hirveän helppoa. Näin mä aattelin silloin kun muuttoa tänne Ykaan tehtiin. Mulla tulee varmaan oleen ihan sikavaikeeta.

   Nyt kun oon täällä kuukauden asunut, voin sanoa, että tää onkin ollut yllättävän kivutonta. Se, että asu välivuoden omillaan, oli opiskelua ajatellen paras idea ikinä. Mitään suurempia käytännön ongelmia mulla ei oo ollu. Kyllä tää peruselämä ja kodin pyöritys tulee multa jo luonnostaan. Perheeseen (lue äitiin) päin tulee pidettyä yhteyttä päivittäin, vaikka mä niin aattelin, että sit kun tänne muutan, en kyllä joka päivä soittele kotia. HUPS! Annettakoon tämän (ja useammankin) kerran anteeksi.

Ainut ihminen, jota mulla on ollut etenkin viime päivinä tosi kova ikävä, on Merja - mun paras ystävä. Tää välimatka tiedostettiin jo pitkän aikaa ennen muuttoa, mutta kyllähän se todellisuus yllätti. Tää on ollut rankkaa, etenkin Merjalle. Alussa se, et pääsee elään unelmaansa vei mun ajatukset pois ikävän tunteista. Mutta eilen ekaa kertaa tajusin, kuinka ikävä mulla sitä räiskyvää ihmistä on. Olin menossa kirjastolta meidän luokkahuoneeseen, kun näin että mulle oli tullut viesti. Siinä oli nuudelikuppi ja tekstinä tuli ikävä, kun söin nuudeleita tänään. Oikeesti tuli tippa linssiin. Meidän nuudelihetket yhdessä ennen kokkista <3
  Ollaan Merjan kanssa kyllä oltu monta kertaa viikossa yhteyksissä mun muuton jälkeen. Että ei toi eilinen eka kerta missään nimessä ollut, kun viestejä laitellaan. Mut nyt kun viikkoja on kulunut ja opiskelu ja arki ovat asettuneet uomiinsa, on aikaa miettiä ja ajatella. On aikaa antaa ikävän tulla läpi. 
   Oon käynyt hirveesti tässä viime päivinä läpi meidän ystävyyden hetkiä. Mä en oikein edes muista, milloin tää kaikki alkoi. Ekan kerran Mertsin kanssa ollaan tavattu Merjan riparilla kesällä 2011, kun olin siellä isosena. Jotenkin silloin jo aattelin, et onpa ihana tyttö. Meni kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin tutustuttiin sillein paremmin ja tää meidän juttu lähti liikkeelle. Ystävyydeksi se syveni siinä vaiheessa kun Mertsi tuli mun kokkiksen vetäjätoveriksi syksyllä 2012. Mut muistelisin, et kuitenkin koko edeltävän vuoden oltiin törmäilty Kelhällä ja muutenkin srk:n jutuissa. Jos ja kun Merja luet tätä, tarkennatko vanhan muistikuvia? :D  

  
Se kaikki, mitä ollaan Merjan kanssa nähty ja koettu, on jotain päätä huimaavaa. Ne hetket kun eletään vaan hetkessä eikä mietitä tulevaa tai tarpeettomia asioita, kun menee vaan niin lujaa. Ne vähän herkemmät hetket, kun mietitään syvällisiä, parannetaan maailmaa, kun jaetaan tosi arkoja ja kipeitäkin asioita. Ne hetket, kun itketään. Ne hetket, kun nauretaan. Eikä meidän reilun kolmen vuoden taipaleesta puutu näiden tulisielujen välisiä riitojakaan. Kun me otetaan yhteen, otetaan muuten tosissaan ja osataan olla tosi keljuja, mykkäkoulukaan ei oo kummallekaan ongelma. Välillä on ollu sellasia kausia, jolloin ollaan kumpinkin aateltu iteksemme, että nyt tuli loppu. Tästä me ei enää selvitä. Etenkin koko viime syksy oli tällanen. Ja niin kuin meidän muutkin riidat, sekin päätyi kuukausien jälkeen siihen, että itku tuli, kun ei vaan enää jaksettu elää sellasessa paineessa ja epätoivossa. Ja sit kun alettiin kunnolla miettimään, mistä tää kaikki oli lähtenyt, ei edes muistettu. :D Me osataan siis todellakin kerätä varsinainen ongelmien vyyhti, jos sille tuulelle satutaan. Mutta onneksi ja osittain vaivaksemmekin meillä oli se kokkis, joka oli vaan pakko vetää. Oli pakko näytellä lapsille, että hyvinhän meillä pyyhkii. Vaivaksemme sen vuoksi, että osattiin sotkee kerhokuviotkin meidän riitoihimme. Mutta onneksi me selvittiin, koska mulle ei ois muuten jäänyt ketään. 

 

Tänään on Merjan synttärit. Mun rakas täyttää 18 vuotta! Mua harmittaa hirveesti, etten voi olla nyt siellä. Ja porukoiden lomamatkakin osuu just sillein, että mun pitää olla täällä viikonloppuna, kun Merjalla on biLEET (jääköön kirjoitusasu mun ja Merjan väliseksi inside-jutuksi...ja ehkä vähän myös yhden MN-matkankin ja AuDILEn ;)!!! Mutta onneksi pääsen onnittelemaan rakasta vähän myöhässä sitten ensi viikon lauantaina, 4.10. kun mulla on edessä eka muuton jälkeinen Jämsä-viikonloppu. <3 Mutta ei hätää, kyllä me vahvat naiset kestetään! Ja vaikka välimatka on melkoinen, tuun tekemään kaikkeni, että Merja-rakas kokisi, että oon satalasissa mukana sen synttäripäivänä.
   Jotkut on varmana kattonu meidän juttuja kieroon tän matkan varrella, joka tuntuu paljon pidemmältä kuin se kolme vuotta. Mut ei se mitään, me ei aiota enää antaa sen haitata. Merja on se ihminen, jonka haluun säilyttää elämässäni loppuun asti. Merja on antanut mulle niin paljon. Merja on se ihminen, joka sai mut luottamaan hyvyyteen pitkän ja traumaattisen ystävyyssuhteen jälkeen. Että on olemassa hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka ei aja vaan omaa etuaan ihmissuhteissa. On olemassa Merja.

Kiitos Merja matkasta tänne. Se on ollut huikea. Kiitos, että oot kestänyt mua ja opettanut mua luottamaan ihmisiin, luottamaan suhun. Toivottavasti nähdään ja koetaan vielä paljon yhdessä, hyvää ja huonoa - mutta ennen kaikkea hyvää. Nyt on ikävä, mutta kohta helpottaa, pian me nähdään! Vietä huippu synttäripäivä ja upeet biLEET! 

Oot niin älyttömän rakas,
~ Roosa ~