Opiskelun alun ajatuksia

Luokkatoverit: Loistavaa porukkaa. Ei kahta sanaa. Viikot ovat osoittaneet sen, että tänne pohjanmaan pikkukylään on valikoitunut hyvin samanhenkistä porukkaa opiskelemaan yhteisöpedagogi-kirkon nuorisotyönohjaajiksi. Mitään suuria erimielisyyksiä en ole havainnut kuluneiden viikkojen kuluessa keskuudessamme. Luulen myös tietäväni ne ihmiset, joiden kanssa tulee opiskeluaikana synkkaamaan eniten. Rennoin fiiliksin mennään, toisessa korvassa kuitenkin väliajoin muistutus siitä, että tavoitteenamme on tutkinto. Ja siitä olen varma, että 3,5 vuoden päästä se on meillä kaikilla taskussa!

Opiskeluympäristö: Rauski on ihanan kodinomainen paikka opiskella. Vanhoja keltasia, ihania puutaloja ja näin syksysin äklöttävä ihana lannan tuoksu viereisiltä pelloilta. Ei suuren kaupungin tuomaa coolia egoa, kolkkoja käytäviä, kliinisiä, moderneja tiloja, joita korkeakouluopinto-skeemoihini kuuluu. Tiivis yhteisö, kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta - fiilinki mulla vähän tässä on. Mitä oon ehtinyt jutella muutamien kakkosten ja kolmosten kanssa, mukavilta ja avoimilta vaikuttavat, jotka toivottavat meidät iloisesti tervetulleiksi Rauskille, opiskelemaan parhainta alaa. Ei oo semmosta lällislää ootte ykkösii -fiilistä. Tai ehkä on, mut vaan ehkä himpun verran ja vaan positiivisessa mielessä! :)

Opettajat: Oon löytänyt lempiopettajani selkeesti, muttei mulla oo oikeestaan pahaa sanottavaa kenestäkään opettajasta. Opettajat tekee työtään tosi paljon omalla persoonallaan, joten on selvää, ettei kaikki persoonallisuudet osu yksiin - ainakaan mun persoonan kanssa. Eli kyllä meidänkin opettajaklaanista löytyy se parhain ja sitten se opettaja, jonka tunnit on vähän puuduttavampia. Silti kaikkien kanssa toimeen tuun ja eiköhän aikakin auta tässä paljon. Ajan kanssa näkee ne ope-persoonien kaikki puolet, joten ketään en voi tässä vaiheessa julistaa pyhimykseksi tai suoraan sieltä alimmasta kerroksesta olevaksi. Ja tuskin julistan valmistuttuanikaan.

Ala: Niin mun juttu - oikeessa paikassa ollaan! :)

Asuinkaupunki/koti: Ylivieska on todellakin kokoansa isompi kaupunki, niin kuin kaupungin slogan väittää. On hassua, että tuun suurinpiirtein samankokoisesta kaupungista (jos otetaan Jämsän rajat ilman liitoksia huomioon), mutta silti täällä on niin paljon enemmän kaikkea. Jämsässä liikehuoneistot ammottaa tyhjyyttään, täällä tyhjiä liikehuoneistoja oon nähnyt kaksi. Siis KAKSI. Voi jesta, tää on niin outoo! Lisäksi Ykassa tuntuu olevan paljon mahdollisuuksia harrastaa, opiskelijaliikunta tarjoaa hyvät mahdollisuudet muun liikunnallisen toiminnan ohelle harrastaa paljon pienellä budjetilla. Srk-elämä, joka on mulle tärkee juttu, on täällä huipussaan, Jämsän seurakunta vois ottaa mallia joissain asioissa täältä. Mutta kyllä myös toisinpäin! Ei Ykan seurakunta kokonaan korvaa ihmisiä, toimintaa ja ennen kaikkea Kelhää - niitä asioita, jotka ovat antaneet mulle niin paljon hyvää ja tuoneet mut tänne. Tässä vaiheessa on musta kuitenkin hyvä olla kriittinen vanhaa kotiseurakuntaa kohtaan, ihan senkin takia, että osaa valita omaan tulevaan ammattiminäänsä omat juttunsa, joista ammentaa muille.
   Kämppääni oon tykästyny paljon. Pienuus ei haittaa ja oikeestaan mä en edes sitä huomaa enää. Kun kaikki on loogisessa järjestyksessä ja paikallaan, homma toimii. Mustia mattoja tuun kyllä jatkossa varomaan, nimimerkillä 2 tuntia sitten imuroin ja nyt jo matossa roskia. 

Opiskelu: Onhan tää alku vähän tuntunut siltä, että tultiin uudestaan lukioon. Että kaikki on uutta, tätä tiedon paljoutta, unohdinkohan mä jotain tärkeää? -fiilistä. Välillä tuntuu, että paletti on kasassa, välillä on tunne, että en varmana selviydy, kuolen just nyt tähän. Oon yrittäny ruokkia tuota paletti kasassa-Roosaa. Sillä varmasti tää tunne on kaikilla, jotka aloittaa opinnot ja on ihan untuvikko niiden asioiden suhteen. Sitähän se oli lukion ekat jaksotkin. Mutta sieltä selvidyttiin hengissä, miksei täältäkin? Joskus on vaan vaikee myöntää sitä totuutta, että aika on lääke moniin juttuihin. Jouluun mennessä on tullut toivottavasti tuotettua sen verran materiaalia, istuttua tunneilla, tehtyä projekteja sun muita, että homma alkaa käydä pikkusen helpommin ja rennommin. Nyt on jaksettava painaa tää syksy ja opiskella, ihmetellä uusia juttuja ja käytäntöjä sekä tutustua niihin. Sit luulisin, et pahin helpottaa ja menee jo vähä samalla vaihteella ja syklillä nää jutut. Oottehan mun kanssa samaa mieltä vai täytyykö suojautua peiton alle pahimmilta iskuilta?

Tällaista settiä tällä kertaa. Aattelin vaan nyt nopsasti kirjoittaa tuntemuksia, stressaamatta sen enempää kuvien puuttumisesta. Itselle blogien lukijana ja uusien postausten odottelijana on tärkeempää se, että sitä uutta tekstiä tulisi eikä postaustahti venyisi liian pitkäksi kuin se, että ehtikö se bloggaaja nyt ottaa ja lisäillä täydellisiä kuvia harmoniseen järjestykseen.  Toivottavasti tämä riittää siis teillekin tällä kertaa. Jos niitä kuvia sitten ensi kerralla. Hyvää alkanutta viikkoo ihmiset!

~ Roosa ~