Lääkärin, sun vai ei kenenkään syy?

Jokaisella meistä on huonoja kokemuksia suomalaisesta terveydenhuollosta. Eikö totta? Joku on istunut ensiavun kovalla penkillä monta tuntia ennen vastaanotolle pääsemistä. Yhdellä on kokemus siitä, että tulee kohdelluksi potilaana ja asiakkaana epäasiallisesti. Niin ja mihin unohtuivatkaan ne ihmiset, joilla on ties monesko lääkityskokeilu meneillään?
   Kyllä, myös minulla on huonoja kokemuksia asiaan liittyen. Oli esimerkiksi äärimmäisen turhauttavaa nähdä se ärsytys erään sairaanhoitajan kasvoilla hammasleikkauksen jälkeisenä iltana, kun soitin tasaisin väliajoin soittokelloa päästäkseni vessaan. Tai turhautuneisuus. Että kun olisi muutakin tehtävää. Siinä tilanteessa miltei mieli pyytää itse anteeksi sitä, että minut on leikattu alle vuorokausi sitten ja jatkuvan tipan takia minun tarvitsee päästä vessaan kahden tunnin välein. Enkä valitettavasti uskalla ottaa noita 10 askelta itse, sillä olo on aika heikko. Että anteeksi.
   Mutta kuitenkin uskaltaisin sanoa, että suurin osa suomalaisista valittaa tämän maan terveydenhuollon heikkouksista - esimerkiksi pitkistä jonotusajoista, huonosti sanansa valinneista lääkäreistä ja hoitajista - turhaan. Itse haluaisinkin siis pitää pienen puolustuspuheen suomalaisen terveydenhuollon puolesta. Kiitän tästä tosi paljon Sipeä ja hänen erästä postaustaan. Se herätti minussa tarpeen sanoa jotain suomalaisesta terveydenhuollosta ja erityisesti sen arvostelusta niiltä osin, kuin olen siihen itse törmännyt.
   Ennen kuin menen asiaan, haluan kuitenkin muistuttaa muutamasta seikasta. Seuraavat lauseet pohjautuvat täysin mun näkemyksiin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin asiasta. Sulla saa olla täysin oma mielipiteesi eikä sun tarvitse "ostaa" tätä kirjoitusta millään tavalla, jos et halua. Tarkoituksenani ei ole tunkea kaikkien nenät täyteen herneitä. Se, että kirjoitan tämän postauksen vähän suoremmalla tavalla ei ole hyökkäys tai syytös ketään teistä vastaan. Joskus on vain aiheita, joista on kirjoitettava ilman pehmittäviä ja kaunistelevia lauseenparsia. Tämä on sellainen aihe. Voitte siis jättää ne herne-maissi-paprika-sekoitukset suosiolla kaupan kylmäaltaisiin odottamaan muita ostajia. ;)
   Sairaanhoidon kannalta on lottovoitto syntyä Suomeen. Jokaisen lapsen kehitystä pidetään silmällä erilaisten taulukoiden ja viitearvojen avulla. Jos nissä havaitaan poikkeavuutta, asiaa aletaan tarkkailemaan. Ja jos huoli kasvaa suuremmaksi, asialle oikeasti tehdään jotakin. Jos lapsessa havaitaan odottomattomasti syntymän jälkeen jotain poikkeavuuksia (esim. kehitysvammaisuutta, jonkin elimen vajaatoimintaa), alkaa lapsen ympärillä tapahtua ja äkkiä. Lapsi ja hänen perheensä saatetan tutkimusten ja erikoislääkärikäyntien piiriin. Tarvittaessa koko eliniäksi.
   On totta, että joskus sairaanhoitajat tai lääkärit käyttäytyvät ja sanovat vähän ajattelemattomasti. Tai sitten on vain niin, että kemiat eivät vain kohtaa. Minullakin on ollut hammashoitojeni aikana muutamakin lääkäri, jonka kanssa luonteemme eivät ole kohdanneet. Muutamankin lääkärin luonne on ärsyttänyt joko liiallisella ammattikielellä, ynseydellä tai pirteydellä varustettuna. Ja jos nyt suunne loksahti auki, toistan. Kyllä minuakin on ärsyttänyt. Mutta niissä tilanteissa olen yrittänyt miettiä, onko kyseessä ammattivirhe vai ammattilaisen kuoren alla olevan ihmisen luonne ja ennen kaikkea tunteet. Lähes aina olen päätynyt viimeiseen. Siihen, että tuolla asiantuntijalla on vain huono päivä. Niin kuin varmasti sillä sairaanhoitajallakin, jonka naamalta ei paistanut todellakaan naantalin aurinko, kun ilmoitin kolmannen kerran illan aikana haluavani vessaan. Ehkä hänellä oli kotonakin kipeä lapsi, hoitokuviot selvittämättä ja liian lyhyeksi kutistunut ruokatauko takana. Eihän se olisi saanut vaikuttaa hänen käytökseensä minua kohtaan. Mutta hei, joskus vain sattuu niin, että omille tunteilleen ei voi mitään. Ihmisiä tässä kaikki ollaan.
   Senkin hammaslääkärin kanssa opin tulemaan toimeen, josta en aluksi pitänyt. Jäin jopa kaipaamaan häntä, kun hän ilmoitti monen vuoden yhteistyömme jälkeen siirtyvänsä muihin tehtäviin. Juuri ennen kuin isot pyörät leikkaukseni eteen alkoivat pyöriä. Ja kun nyt mietin, minä todella kaipaan tuota lääkäriä. Sillä minä tajusin, että tuollainen hän on vain luonteeltaan, sille asialle ei voi mitään ja näillä nyt mennään. Ja niin vain aikojen saatossa opin ensiksi sietämään häntä, sitten tulemaan toimeen hänen kanssaan ja lopulta jopa pitämään hänestä.
   Ne kerrat, jolloin olen oikeasti kyseenalaistanut toisen ihmisen ammattitaidon, ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Uskon myös, ettei niitä tule hirveän montaa kappaletta lisää loppuelämäni aikana.
   Niistä lähetteiden ja ekojen poliklinikkakäyntien odottelusta taasen...onhan se turhauttavaa odottaa. Kun tiedät, että lähete on kirjattu ja laitettu menemään, mutta mistään ei kuulu mitään. Jokainen haluaisi varmasti tulla hoidetuksi ensimmäisenä. Mutta se ei käytännössä oikein onnistu. Uskon vahvasti, että ammattilaiset osaavat päätellä, kuinka kiireellisesti kenenkin tulee päästä lisätutkimuksiin. Tietysti on niitä tapauksia, jolloin esimerkiksi syöpädiagnoosi on huomattu huomattavan myöhään, kun syöpäsolut ovat päässeet jo leviämään. Mutta tiedättekö te yhtään tapausta, jossa syöpädiagnoosi on tehty, mutta hoidot aloitetaan puolen vuoden kuluttua syövän havaitsemisesta? Niin, en minäkään. Jos asioilla on oikeasti kiire, kyllä silloin ympärillä alkaa tapahtua ja nopeasti. Kokemusta on. 
   Sitten ne sairaanhoitokustannukset. Poliklinikkamaksut kasvavat vuosi vuodelta ja eihän se varmaan kenestäkään ole kivaa maksaa 41.70e puolen tunnin polikäynnistä. Mutta kun miettii, paljon oikeasti kaikki ne tutkimukset, annetut hoidot sun muut maksavat, tuo neljäkymppiä on naurettava summa. Maksan ilomielin tuon summan esimerkiksi just niistä hammaslääkärikäynneistä, sillä tiedän, millainen suunnittelutyö mun hyvinvoinnin eteen on tehty ja että ne hoidot mitä saan, maksaisivat perussairaanhoidon puolella satoja ja tuhansia euroja. Mä oon ollut kallis ihminen tälle valtiolle. En edes halua tietää, kuinka paljon mun kaikki fyssarihoidot, neurologiset tutkimukset, tukipohjalliset, hammashoidot sun muut ovat oikeasti kustantaneet. Tiedän vain, että aivan järkyttävän paljon ja siihen nähden multa laskutettava osuus on pilkkahinta.
   Olen törmännyt myös lauseisiin, joissa ihmetellään, miten oikean lääkityksen löytäminen johonkin sairauteen on kestänyt niin pirullisen kauan. Että onko se lääkäri oikeasti tyhmä, kun on menossa jo kolmas eri lääkekokeilu. Tai että miten se lääkäri määräsi sulle eri lääkkeet kuin mulle, vaikka samasta vaivasta kärsitään.
   Ei, se lääkäri ei ole mitä todennäköisemmin tyhmä. Ihmiset vaan sattuu olemaan yksilöitä ja kaikki lääkkeet ja hoidot ei sovi kaikille. Jokainen on yksilö, etenkin mitä tulee terveydenhuoltoon. Mulle etsittiin oikeanlaista migreenilääkitystä tosi pitkään. Tuona aikana käytiin lävitse ainakin viidet kohtaus- sekä estolääkkeet. Oli ärsyttävää aloittaa ja purkaa lääkitystä vuoronperään ja kärsiä kivuista. Mutta minun piti vain hyväksyä, että mulle on vain haasteellisempaa löytää sopiva migreenilääkitys kuin joillekin muille. Mun tapauksessa haasteellisuus johtui siitä, että piti ottaa niin monta muutakin asiaa ja lääkitystä huomioon. Muille sopivat lääkkeet eivät sopineet mulle epilepsialääkityksen takia ja toisaalta heppoisimmista lääkityksistä ei ollut migreeniin mitään apua. Tämä lääkemetsästyksen kesto ja haasteellisuus ei ollut minun vikani. Eikä etenkään neurologin. Joskus vastauksen löytyminen saattaa vain kestää tosi pitkään. Mulla se kesti migreenilääkeiden kanssa kolmisen vuotta. Mutta eiköhän sen neurologin tavoitteena silti ollut oikeanlaisen lääkityksen löytäminen mahdollisimman nopealla aikataululla.
    Kun on saanut nähdä eri sairaanhoidon ja vammaisalan asiantuntijoiden työn kirjon ja laajuuden näin monen vuoden ajan ja loppua ei näy, näyttäytyy näiden ammattilaisten tekemä työ aivan eri silmin verrattuna niihin kansalaisiin, jotka hakevat antibioottikuurin pari kertaa vuodessa tk-lääkäriltä. Siellä työn taustalta paistaa suunnitelmallisuus potilaan hyväksi. 
   Oikeastaan paljon on kiinni potilaasta itsestään. Osaatko vaatia sitä, mitä tarvitset? Ethän vain väheksy oireitasi? Tai suurentele niitä? Kun on rehellinen hoitohenkilökunnalle ja muistaa oman äänensä oikeuden hyvien käyttäytymistapojen rajoissa, pääsee pitkälle. Jos mä olisin joskus väheksynyt oireitani tai jättänyt kertomatta uusista vaivoista ja oireista heti niiden alkuvaiheissa, saattaisin maata sänkypotilaana. Mutta kun riittävän ajoissa liikkeellä, todennäköisesti vaivoihinkin osataan puuttua ajoissa ja kohta elämä voi taas hymyillä.
   Viimeisenä on muistettava oma vastuu omasta hyvinvoinnistaan. On turha valittaa huonosta hoidosta, jos ei ole itse noudattanut lääkärin antamia ohjeita. Fyssarin kaikki antamat harjoitteet ei oo mulle helppoja tai mielekkäitä, mutta ne on mun hyvinvoinnin ja lihasten spastisuuden hyväksi. Ei ole ollut kivaa pitää oikomiskiskoja suussa, mutta ilman niitä en olisi koskaan voinut päästä siihen pisteeseen, että mut leikataan. Pitkät hoitosuhteet vaativat siis sitoutumista myös potilaan puolelta - eivät ainoastaan lääkärin. Ja joskus se vastaus huonoihin hoitokokemuksiin voi löytyä oikeasti peiliin katsomalla. 

Muutaman kerran olen löytänyt sen sieltä itsekin.

 

~ Roosa ~