Se tapahtui viime kesänä. Aluksi jopa pelkäsin häntä ja ilmeisesti hänelläkin oli omat epäilyksensä minua kohtaan. Luottamus kuitenkin löytyi nopeasti alun kankauden jälkeen. Meillä oli todella hauskaa. Niinkin hauskaa ja mukaavaa että nuo hetket ovat huonoina päivinä kantaneet todella pitkälle. Ja sanat kantavat vielä pidemmälle.
Viikossa ehtii tutustua hyvin ja ehkä jopa kiintyä toiseen, mutta siihen se kuitenkin jäi. Toivoin ja uskoin, että näkisimme vielä ja ystävystyisimme. Niin ei koskaan käynyt. Näimme muutaman kerran, sattumalta ja ohi mennen. Olihan hänellä syynsä, mikseivät tapaamiset koskaan onnistuneet. Ymmärsin ja ymmärrän vieläkin. Jos haluaa huipulle, on tehtävä töitä ja paljon. Ei silloin jää aikaa muulle. Silti jossain syvällä omassa päässä mönkii silloin tällöin pihalle ajatus siitä, että tein jotain väärin - enkä tiedä todellakaan mitä. Vaikka tiedän ja suurimmaksi osaksi uskonkin, ettei vika ole minussa. Aika vain on niin rajallista.
Kaikesta huolimatta tuo viikko viime kesältä jää muistoihini erittäin opettavaisena, hauskana ja kultaisena. Sen arvoa ei voi mitata, niin tärkeäksi tuo viikko minulle muodostui. Ja vaikka nyt mieli onkin silloin tällöin maassa ja musta, vielä joku päivä voin lukea kaikki ne kirjeetkin hymyssä suin ja muistella, miten hienon viikon sain viettää upean ja ainutlaatuisen ihmisen kanssa kesällä 2013.
~ Roosa ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3