Kesäkuun kahdeksas

 Se se on. Leikkauspäivä. Kello 6.45 tulee olla Jyväskylän keskussairaalan pääaulassa valmiina ilmoittautumaan, vetämään esilääkityksen naamariin, vaihtamaan vaatteet ja astumaan leikkaussaliin. 
   Se on rohkeinta, mitä tulen tähänastisen elämäni aikana tekemään - leikkauspöydälle nukutettavaksi meneminen. Se vaatii älytöntä itsensä psyykkausta, mutta tiedän tekeväni sen silti. Koska mua ei vaan oo tehty luovuttamaan. 
   Psykologikäynti reilu viikko sitten Jyväskylässä oli kyllä avainasemassa tuon jännityksen laskemisen suhteen. Nyt ajattelen yhä enemmän sitä, että selviän hengissä leikkauksesta kuin sitä, että sinne Jyväskylän keskussairaalan leikkauspöydälle päätän päiväni.Tärkeäähän tuossa tapaamisessa oli itse psykologi ja hänen olemuksensa: hän oli ymmärtäväinen ja antoi täyden oikeutuksen jännitykselleni ja peloilleni. Kuunteli ja osasi kysyä juuri oikeita kysymyksiä. Hän ei säikähtänyt, kun kerroin suunnitelleeni jo varmuuden vuoksi hautajaisianikin arkunkantajia myöten. Psykologi antoi sen sijaan uuden tulokulman asiaan: arkunkantajien miettiminen kertoo vain siitä, että elämässäni on tärkeitä ihmisiä, joista itse välitän ja jotka välittävät minusta. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että selviän tuosta isosta leikkauksesta. Sillä olen selvinnyt niin monesta muustakin leikkauksesta ja elämän tuomasta karikosta.
   Sovimme psykologikerran päätteeksi toisen tapaamisen 11.5. aamupäiväksi. Mutta automatkalla takaisin Jväskylästä Jämsään sain puhelinsoiton. Suuntanumerosta tiesin heti, että tää tulee keskussairaalalta - ja sieltähän se tuli. Sairaanhoitaja sieltä sitten ehdottelikin, että kävisikö 8.6.2016 aamun eka leikkausaika. Sopihan se. Saman puhelun aikana sain kerrottua myös toiveeni leikkauksen suhteen: sen, että haluan nähdä leikkaavan kirurgin ennen leikkausta sekä nukutusaine mieluiten tipan kautta kuin maskista höyryjä hengitellen minulle, kiitos! Eivätkä olleet mahdottomuus toteuttaa. Leikkausaamuna pääsen siis tapaamaan kirurgin ja käymään hänen kanssaan leikkauksen vaihe vaiheelta läpi. Se, että tapaan leikkaavan kirurgin on minulle äärimmäisen tärkeää siksi, etten hengenvaarallisten suolistoleikkausten jälkeen koskaan saanut tietää, kuka minut leikkasi. Maskikammo on taas juontaa juurensa lapsuudesta saakka. Tähän asti olen vain kestänyt ja sitkutellut kammoni kanssa, mutta nyt sai luvan riittää. Nyt kun leikkaus ja nukutus itsessään jännittää (ja paljon), haluan, että tämä epämiellyttävä tilanne tehdään minulle mahdollisimman miellyttäväksi. Siihen minulla on myös oikeus. 
   Nyt siis psykologiaika on siirretty 25.5. aamuun. Haluan, että tuo toinen aika on mahdollisimman lähellä itse leikkauspäivää, koska juuri noina päivinä jos koska saatan lietsoa itseni paniikkiin. Toisaalta juuri nyt mieleni on pelottavankin tyyni. Heti, kun tuo leikkausaika lyötiin lukkoon ja aika tuli myös mustana valkoisena kotiin, rauhotuin. Kaikki on selkeää.  Kun palaan Jämsään, tiedän milloin tapahtuu. Tiedän myös sen, että tulen olemaan heinäkuun puoliväliin asti porukoiden nurkissa leikkausten jälkeisten kontrolliaikojen ja serkkuni häiden vuoksi. 
   En siis ole tänä kesänä alani kesätöissä. Turvotus leikkausten jälkeisinä viikkoina naamani turvotus voi olla sen verran järkkyä, ettei minun kannata töihin mennä. Keskityn siis opinnäytetyön teoriaosuuden kirjoittamiseen ja kesäopintoihin. Onneksi koulussa opettajat ovat ymmärtäväisiä ja saan suorittaa opintoihini kuuluvan pakollisen harjoittelun sitten seuraavana kesänä. Muut ryhmäläiseni suorittavat sen nyt tulevana kesänä. 

Nyt keskityn viimeisiin koulupäiviin, sen jälkeen hiukan lomailen ennen kuin on aika astua leikkauspöydälle. Leikkauksen jälkeen  keskityn sitten itse toipumiseen sekä ympärilläni oleviin ihmisiin. Niihin, jotka luovat minulle kaikista parhaimmat edellytykset toipumiselle ja itsensä hyväksymiselle juuri sen näköisenä kuin on.

~ Roosa ~

 //kuva otettu juuri ennen tutorvuoden päättymistä ja kruunujen (sekä vastuun) siirtämistä seuraavalle kolmikolle ;)

Mitä lahjaksi lähihoitaja-ystävälle?

Viime viikonloppuna kävin vähän juhlistamassa ystävääni Jereä ja hänen valmistumistaan lähihoitajaksi. Jere on mun mielestä kyllä just oikeella alalla eikä melkein. Ja kun kutsu valmistujaisiin tuli jo monta kuukautta etukäteen, merkkasin ajankohdan heti ylös kalenteriin. Minähän muuten järjestäisin asiat niin, että pääsisin. Tiesin, ettei tää tyyppi kutsu paikalle kuin just ne tärkeet ja läheiset ystävät, ja on ilo kuulua siihen porukkaan. Muutenkin oon aina otettu siitä, et mut kutsutaan sellaisiin juhliin, joissa on tarkoitus nautiskella alkoholia. Tosi usein mut on jätetty kutsumatta sen vuoksi, etten voi juoda. Mikä on tuntunut tosi ikävältä. Osaan nimittäin kyllä itse sitten lähteä, kun muiden humalatila on siinä pisteessä, ettei se tunnu enää niin mukavalta. Ei mua todellakaan haittaa se muiden juominen. Nytkin mulla oli tosi hauskaa ja lähdin myös siihen aikaan, et mulla oli vielä hauskaa. Illasta jäi hyvät fiilikset ja nauraa sai. Mutta kaikista eniten nauroin lahjaa valmistellessa.

   Mä oon aina tykännyt sellasista lahjoista, joiden ideointiin on käytetty vaivaa. Niinpä sen (ja rahatilanteen vuoksi) päätin lähteä liikkeelle siitä, että mietin, mitä lähihoitaja voisi tarvita työssään ja kotonaan ensiapuvälineiksi. Tai mitähän ystäväni voisi tarvita mahdollisesti jo juhlien jälkeisenä aamuna? Päädyinkin sitten kasaamaan pienen budjetin lahjan, jossa sponsorona toimivat omat sekä vanhempien ea-varastot. Paljon löytyi siis omasta takaa, vain ihan muutama juttu lähti kaupasta mukaan.

Tällaiseen tarvikelistaan päädyin: 

 - Fuksianpunainen oksennussaavi 

(toim.huom. sisäpiiri tietää värivalinnan syyn)

"Ominaisuudet: tukevat kantokahvat, 

riittävä vetoisuus -> ei tarvitse tyhjentää heti &

tarpeeksi iso -> käytä yhdessä kaverin kanssa!"

- Hello Kitty -laastareita

"Laastareita joka lähtöön. Hello Kitty -kuvio piristää mieltä."

- Bepanthenia

"Koska se vaan korjaa kaiken."

- Käsidesiä

"Bakteerien ja pöpöjen torjuntaan sekä oman hygieniatason ylläpitoon. HUOM! Vain ulkoisesti."

- Kroonikkovaippa

"Jos hätä yllättää, sinun ei tarvitse välttämättä juosta..."

- Ibutabs 400 mg

"Erinäisiin kiputiloihin. HUOM! Tabletit keltaisia, joten muutaman ylimääräisen jälkeen ei tarvitse pelätä nähneensä harhoja."

- Kertakäyttöinen ruokalappu

"Aina haarukka ei vain osu suuhun." 

- Kylmäkalleja  (2 kpl)

"Yhdessä tulehduskipulääkkeen kanssa."

- Korvatulppia (8 kpl)

"Kovien äänien vaimentamiseen ja myös hajunpoistoon erinäisten eritteiden siivoamisen ajaksi."

- Kertakäyttöhanskoja (5 paria)

"Erinäisiin (tarkastus)toimenpiteisiin sekä siivousoperaatioihin."

 - Kolmioliina

"Kun yölliset ideat eivät aamulla osoittautuneetkaan niin hohdokkaiksi."

- Paketti, jossa oli jotain ihmeellisiä liinoja haavanhoitoon ja palovammoihin

"Tiedät ite, mitä nää on. Ne näytti tarpeellisilta. Kuvat näyttää, et neljä käyttövaihtoehtoo - valitse siis itse käyttötarkoitus!"

- Karjala jatkoaika -olut

"Uusintakierrokselle. Ja ihan vaan myös siksi, ettei Karjala tuu koskaan takas."

- Hesekuponkeja

"Oon kuullu, et aamulla nälkä saattaa yllättää."

- Vapaudut krapulasta -lahjakortti

"Voimassa kunnes se myydään tai käytetään."

Myöntäjä: Roosan kotiapteekki

Että niin...kuka väitti, ettei multa irtoa huumoria dokaamiselle ja muulle örveltämiselle? :D  Mä sain nauraa niiin monta kertaa tän lahjan suunnittelun ja kasaamisen aikana! Mutta tärkeintä oli, että itse sankari piti lahjastaan ja kyllähän Jere tykkäsi! Varsinkin mukaan tehdyt "reseptimääräykset" olivat nauruäänestä päätellen loisteliaita. 

Sitä en tiedä, tarvittiinko näitä seuraavana aamuna, mutta varmasti jossain vaiheessa käyttöön ja tarpeeseen tulevat ;)

~ Roosa ~

Kun vuorokaudesta meinaavat loppua tunnit

Kulunut viikko on ollut järkyttävän stressaava koulun ja opinnäytetyön suhteen. Jäätävää puurtamista, asioita toisensa perään hoidettavana. Tuntuu, ettei saa mitään aikaiseksi, vaikka tekisi ihan älyttömästi. Tällä viikolla olen toivonut niin tuhanteen kertaan, että voisin keskittyä vain jompaan kumpaan - kouluun tai opinnäytetyöhön. Mutta kun ei. Pitää puurtaa kumpaakin rinta rinnan. Vielä hetken, suomeksi sanottuna kahden viikon ajan.
   Huomenna kuitenkin lähden ansaitulle pidennetylle viikonloppureissulle Keski-Suomen puolelle. Okei, perjantaihin kuuluu opinnäytetyön tilannekatsausta hankkeistusporukalle sekä psykologikäyntiä Jyväskylään leikkauspelon tiimoilta. Mutta kuuluu viikonloppuun myös veljen bändin keikka, laatuaikaa serkun kanssa, yhdet mutakakkukekkerit sekä ystäväni valmistujaiset. Juuri sellaisia asioita, joiden voimin jaksaa painaa vielä muutaman viikon koulussa ennen lähiopetuksen päättymistä.
   Haaveilen vain tällä hetkellä siitä, että ehtisin aukaista Bloggerin tietokoneella (enkä älyluurilla), napata kuvia kunnon kameralla ja täyttää blogin suloisilla otoksilla. No, ehkä senkin aika koittaaa sitten, kun lähiopetus loppuu, palaan Jämsään ja alan valmistautua leikkaukseen menoa varten.

Olen siis hengissä, ainakin fyysisesti. Vedän viikonloppuna henkeä ja heti kun vain kello ja kalenteri sen sallivat, palaan psykologikuulumisten kanssa blogin pariin. Niin ja voisin mä myös paljastaa teille, millaisen valmistujaislahjan onnistuin kokoamaan tämän kiireen keskellä lähihoitajaksi valmistuneelle ystävälleni!

~ Roosa ~

Vapaa elämään jälleen

Yksi aikakausi loppui elämässäni. Se, mistä olen tänne muutamaankin otteeseen kirjoitellut salaperäisin sanoin. Tietysti mua harmittaa, en olisi ikinä uskonut näkeväni tiistain tai perjantain kaltaista päivää. Mut mä selvisin niistä(kin) ja loppujen lopuksi just näin on tosi hyvä. Paljon jäi avoimeksi, tuskin koskaan saan kunnollisia vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Mutta mä tein parhaani ja se on pääasia. Nyt pystyn jatkaan elämässäni eteenpäin, eikä mun tarvii enää räpiköidä paikoillani juoksuhiekassa. Vihata en aio. Se ei johda mihinkään. Päästin vain irti ja toteankin, että se vain meni näin. Ja juuri näin sen kuuluikin mennä.

Taakka on pois harteilta. Enää ei ahdista. Katson kauniin aurinkoista maisemaa ja totean sen olevan täällä. Kevään. Ja tulevaisuus - se on vasta edessä.

~ Roosa ~

VK: Millaisen elämänohjeen antaisin nuoremmalle minälle?

Rakas Roosa,

Kasiluokkasi on nyt puolivälissä. En oikein kykene tarkasti näkemään sitä päivää ja hetkeä, jota nyt elät. Mutta tiedän sen, että sulla on todella rankkaa. Päivät menevät sumussa, minuutista toiseen kitkuttamalla. Väistelemällä katseita, pelkäämällä, itseään häpeämällä. Sulla on tosi paha olla ja mietit, mitä oot tehnyt väärin ansaitaksesi kaiken sen roskan, jonka keskellä elät.
   Et mitään. Sä et ole todellakaan tehnyt mitään väärin. Siihen en osa tarkalleen vastata, miksi olet ansainnut sen kohtelun, jota saat nyt. Eihän kukaan ansaitse tulla kiusatuksi. Mutta ehkä se elämänvaihe, jota nyt elät koulun käytävillä ja oman pääsi sisällä, on omanlaisensa viimeinen luku tuota ajanjaksoa. Parempaa on nimittäin luvassa, ei ihan vielä, mutta aivan kohta. Tää kaikki mitä nyt käyt läpi, valmistelee sua tulevaisuuttasi varten. Sillä kyllä sulla on sellainen, sulla on tulevaisuus. Jaksa vielä hetki, sä oot vahvempi kuin sä itse näet ja ajattelet. 
   Reilun puolen vuoden päästä sä tiedät, mistä hetkestä mä sulle vihjailin. Ehkä arvaatkin ja naurat huvittuneen epäuskoisesti. Mutta ole avoin ja tartu siihen toivoon, mitä sulle tarjotaan. Onneksi sä tartutkin, ja sitten sun elämässä kääntyy uusi sivu hyvien tuulien aikaansaamana. 
   Uusi sivu ei tarkoita, että sun elämä tulisi jatkossa olemaan täynnä sitä kuuluisaa tanssia ruusun terälehdillä. Tai uudet sivut. Sillä usko tai älä - uusia sivuja mahtuu paljon sun seuraaviin seitsemään vuoteen. Siksi haluankin sanoa sulle seuraavaa:

   Pidä se sama sitkeys matkassasi mukana. Se sisu, millä tarvot nämäkin päivät lävitse. Se on sun vahvuutes - ettet luovuta, vaikka mikä tulisi. Taistele sisua aseena käyttäen kaiken sen hyvän puolesta, minkä vuoksi taistella: ystävien, perheen, oikeudenmukaisuuden, oman itsesi ja oman elämäsi jatkumisen puolesta.
   Luota itseesi, sä osaat ja pärjäät kyllä. Ihan mihin tahansa sut heitetäänkään milloin minkäkin tehtävän kanssa, sä tuut pärjäämään. Jos välistä mokaat, se ei haittaa. Siitä oppii. Naura ekana omille töppäilyillesi, se on terapeuttista. Sä tarviit sitä taitoa ja se auttaa sua pitkälle elämässä. Ja pitkälle sä tuut pääseen taitojesi kanssa, sillä sulla niitä on. Jos et vielä tiedä niistä, sä löydät ne kyllä. Anna ajan tehdä tehtävänsä.

   Vaikka nyt saattaakin tuntua toiselta, niin usko tää: sua rakastetaan - ja paljon. Sä et tule jäämään yksin. Et ikinä. Tiedän, että sun elämässä menee monet kaveri- ja ystävyyssuhteet uusiksi. Se sattuu ja sen kuuluukin sattua. Älä silti lannistu. Fakta on nimittäin se, että tällä pallolla tulee olemaan aina ihmisiä, jotka vihaa sua. Mutta rakastavia ihmisiä ja erityisesti niiden rakkautta ja välittämistä on paljon enemmän. Se voittaa kaiken sen pahan voimakkuudellaan. Hyvien ihmisten välittäminen ja rakkaus. Ja noita ihmisiä sun elämääsi tulee kuulumaan aina, milloin enemmän, milloin vähemmän. Mutta niitä on. Jäljelle sun rinnalle kulkemaan elämänpolkua yhdessä jää just ne, jotka sä ansaitset. Bonuksena mainittakoon se, että yksi päivä sä tuut löytämään niin mahtavan yhteisön, ettei mitään rajaa. Sellaisia persoonia, joita sä koko ajan oot etsinyt. Voi kyllä - sua siunataan ja tullaan siunaamaan upeilla ihmisillä. Pidä niistä kiinni. <3
   Siispä nauti joka hetki täysiä noiden hienojen ihmisten seurasta. Usko sitä ystävää, joka käskee elämään jokaisen päivän kuin se ois viimeinen. Sillä äkkiä tulee sekin päivä, kun tajuat, ettei ne yhteiset päivät ole enää itsestäänselvyys. Nauti siis, elä, koe, katsele ja ihmettele yhdessä tärkeimpiesi kanssa. Älä jätä anteeksipyyntöä liian pitkälle - se äidin viljelemä "riidat sovitaan ennen kuin aurinko laskee" on oikeasti hyvä juttu. Sillä on tarkoituksensa ja merkityksensä. Tajuat sen sitten, kun on sen aika ja hetki.
   Muista antaa myös itsellesi anteeksi. Ole armollinen itsellesi - yhtä armollinen kuin olet muillekin. Sillä sä ansaitset rakkautta myös itseltäsi. Sulla on edessäsi aikamoinen matka, jonka aikana luot nahkasi uudelleen. Se kestää, mutta ota kaikki se aika, jonka tarvitset. Ja tuo matka kuluu joutuisammin, kun oot rakastavainen ja armollinen itsellesi. Sillä sä oot Roosa superhyvä tyyppi just tuollaisena. Sun ei tarvitse muuttua ikinä toisten ihmisten takia. Että saisit muiden hyväksynnän tai että pääsisit "piireihin". Ne ihmiset, jotka ansaitset, löytävät sut kyllä - kukin ajallaan.
   Älä siis yritä muuttua tai tulla sellaiseksi, kuin mitä joku muu on. Se on pahinta, mitä voit itsellesi tehdä. Sen sijaan tutustu siihen Roosaan, joka nyt oot. Opettele tuntemaan hänet; mistä hän tykkää, mistä ei, mitä unelmia ja pelkoja hänellä on. Ja ennen kaikkea: missä hän on äärimmäisen lahjakas. Lopulta sä opit rakastamaan itseäsi, ja se on niin paljon parempaa kuin yksikään roolileikki.
   Sun elämälläsi on siis tarkoitus ja päämäärä, vaikka nyt ahdistaa. Sulla on toivoa, sulla on koko elämä vielä edessä, saat vielä nähdä. Turhaan sä et todellakaan tallusta siellä yläkoulussa. Sun varalle on paljon suunnitelmia, jotka vain odottavat toteutumistaan, jokainen vuorollaan.
   Ole siis rohkealla mielellä, äläkä lannistu tai luovuta. Sua ei oo edelleenkään tehty sellaista varten. Etene askel askeleelta, nouse kun kaadut ja jatka taas uteliaana matkaa. Ole aito, oma itsesi. Kukaan muu ei voi olla parempi sinä, kuin sä oot. Luota muhun, joku päivä sä huomaat, että sä selvisit ja kokemasi vääryydet ovat korjaantuneet hyvyydellä. 

Sillä sen sä todella ansaitset: hyvän ja arvokkaan elämän, johon sä itsekin olet tyytyväinen. Sen sä myös saat, ihan varmasti. Mä lupaan sen sulle. Usko mua, sä et tule pettymään.

Rakkaudella, 7 vuotta vanhempi Roosa <3

//Kirjoitus syntyi parisen viikkoa sitten voimauttavien kysymyskorttien pohjalta

Taas homma etenee

Tuossa muutama viikko sitten mulla oli soittoaika hammaslääkärille. Mulla oli kysymyksiä, jotka vaativat vastausta. Ja ihan ykköskysymys oli se, että mitä seuraavaksi? Mulla oli aika leukojen CT-kuviin helmikuun alkupuolelle, mutta jatkoista ei mitään tietoa. Tilasin siis soittoajan, ja se valaisi paljon. 
   Ensinnäkin, hampaiden juuret on tilattu ja tulossa. Voi kääk, mitä kaikkea sitä vaan tapahtuu lääkäreiden ja kirurgien sun muiden henkilöiden aikaansaannoksena. Tuo juurien tilaamisen kuuleminen toi mut entistä tietoisemmaksi siitä, että se leikkaus tulee. Mut ihan eka ajatus oli kyllä se, että toivottavasti niitä ei oo tilattu mistään Netanttilasta tai Zalandolta! :D Se vammaisuuden musta huumori kunniaan...
   Sain myös tietää, mitkä hampaat lähtee ja mitkä poistuu. Aika paljon mulle jää nykyisiä hampaita suuhun, etenkin tuohon etualalle. Tosin, eipä suussa oo hirveesti hampaita poisotettavaksikaan, lähinnä vaan niitä kohtia, joihin on koko elämän ollut tarkoitus saada hammasimplantit sit joskus. Lisää mustaa huumoria tähän väliin.. ;)
   Hammaslääkäri myös ilmaisi, että tarvittaessa mun nykyisen hammaslevykkeeseen voidaan sittenkin lisätä hampaita luutumisen ajaksi. Ärsyttävää tällanen kyllä-ei-kyllä -ohjeistus, mut josko nyt mentäisiin tällä. Tosin oikeasti jää nähtäväksi, onko tuo levyke ollenkaan tarpeellinen. Se kun olisi lähinnä estetiikan kannalta oleellinen. Mutta mulla ei normaalistikaan puhuessa hampaat juuri näy (jotain hyötyä suvun ulkonäöllisistä seikoista!), joten hampaiden puuttumiseen muut ihmiset tuskin tulevat kiinnittämään huomiota. Lähinnä vaan puheäänen ja artikulaation muuttumiseen. Toisaalta, mitä lähemmäksi operaatiota tullaan, sitä enemmän aattelen, et who cares kaikkeen, mitä tulee luutumisvaiheen ulkonäköön, elämiseen ja puhumiseen. En tiedä, mistä tämä lähes täyskäännös edeltäviin mielipiteisiini on tullut. Jos elettäisiin puolen vuoden takaista, en olisi ikimaailmassa ajatellut näin.
   Ehkä tää pelottavakin levollisuus tulee siitä, että sain seuraavana päivänä hammaslääkärin soittoajastani toisen puhelun Jyväskylän päästä. Se tuli psykologilta...mä sain sen ajan!!!!! Eli perjantaina 15.4. heti aamuysiltä mun ois tarkoitus mennä puhumaan tuosta nukutuspelosta ihan ammattilaisen kanssa. Toinenkin aika varmasti tulee ennen leikkausta. Toivon vain kovasti, että en hirveästi joutuisi sumplimaan koulujuttujen ja psykologiaikojen kanssa sekä ravaamaan Ylivieskan ja Keski-Suomen väliä. No, ehkä mielenterveys etusijalle ennen kaikkea. 
    Leikkausaikaa ei oo vielä varattu, mutta sekin tulee postissa kotia vielä tässä huhtikuun aikana. Erillistä hammaslääkärikäyntiä ei tarvita ennen leikkausta, mikäli mulle ei tule sille äkillistä tarvetta. Todennäköisesti ei tule, ellei tuota yöpurentakiskoa tarvitse sitten hioa tai vastaavaa. 
   Eli nyt on todellakin isot pyörät alkaneet pyöriä leikkausta kohti. Hurjaa, mutta jotenkin myös hurjan hienoa (oho, kirjoitinko ton ihan oikeesti?). Enkä tiedä miksi, mutta jotenkin mun olo on hirveen levollinen just nyt tän asian suhteen. Ehkä siksi, että koulu- ja ihmissuhdekuviot pitää kiireisenä tai ehkä tää on vain tyyntä myrskyn edellä. Osa on kuitenkin helpotusta siitä, että kun tätä operaatiota on vaan vuosikymmeniä suunniteltu ja siirretty yhä kauemmas, lähemmäs ja taas kauemmas ja lähemmäs niin...

Enää ei siirretä. Tää tapahtuu toukokuussa ja sit mun elämä muuttuu. Pian koittaa sekin päivä, kun juuret on luutuneet ja ne pysyvät hampaat on suussa. Sit mä kyllä katon itteeni sekä omaa pepsodent-hymyäni peilistä ja totean, et piru vie nainen, sä teit sen!
Pelkkä mielikuva tästä tuo jo onnenkyyneleet silmiini...

~ Roosa ~