Polut erkanee - risteyksissä tavataan!

 
On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa
nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa
jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin
teille laulamme nyt näkemiin 

Turvallista matkaa me toivotamme näin
On aika purjeet nostaa ylöspäin
Turvallista matkaa aalloilla elämän,
kanssa hyvän ystävän

Ei huomispäivän teitä voi kukaan aavistaa,
on joskus kyyneleitä ja joskus naurattaa
on yksi joka pystyy, kaiken ymmärtää,
Jeesus vierellemme aina jää.

Lauantaina vieteltiin kahden mun kaverin synttäreitä etukäteen ja samalla vähän mun läksiäisiä. Eilen kuitenkin olivat ne läksiäiset, mitä olin itse eniten odottanut. Ystäviä ja samalla vähän sukulaisiakin. Ystäviä, jotka mä oon tuntenu jo lapsesta lähtien, mutta joiden kanssa upeimmat, kreiseimmät ja ainutlaatuisimmat muistot ovat tulleet seurantanuori-vuosien saatossa. Ja tietysti veli ja kaksi serkkua, joiden kanssa elämää on jaettu alusta asti.

   Syötiin, juteltiin, pelattiin Aliasta ja lauleskeltiin. Ilta päättyi ystävien lauluun, jossa he toivottivat mut turvalliselle matkalle elämän aalloille. Haikeeta, upeeta, ihanaa, kamalaa, suurenmoista. 

   Tuntuu hassulta, että eilinen oli todellakin päivä, jolloin nähtiin toisemme ehkä viimeistä kertaa pitkiin aikoihin. Olin tän tiedon kanssa eilen kotiin tultuani ihan sekaisin. Mutta silti mussa oli se toivon kipinä ja tunne siitä, että me emme katoa toisiltamme ikuisiksi ajoiksi. Me pidämme yhteyttä. Oon sanattoman kiitollinen yhteisestä matkastamme tänne asti ja sydämessäni toivon, että se jatkuu jollain tasolla jatkossakin. Poluilla on tapana erkaantua aina jossain vaiheessa, mutta ystäväni sanoin: "Risteyksissä tavataan!"

Kaikesta aivan sanaton,

 ~ Roosa ~ 

   Ps. Kameran takana jälleen Merja, kuvattavat olivat tällä kerralla vain hieman haastavampia ;)

Ajatuksia hyvästeistä, muutosta ja uuden alusta

Mun muutto Ylivieskaan tapahtuu ensi viikon perjantaina eli 15.8. Osa muuttolaatikoista on jo pakattu, mutta puolet on vielä pakkaamatta. Tästä voikin arvata, mihin mun vähäiset päivät Jämsässä kuluu. Lisäksi on ollut paljon asioita, joita on pitänyt hoitaa, kotivakuutuksen irtisanominen (vaihdan vakuutusyhtiötä muuton jälkeen), sähkösopimuksen irtisanominen, mun hoito/kuntoutusasioiden siirto Jämsästä OYSin piiriin, uuden vuokravakuuden maksu...onhan näitä.

   Mun tuleva yksiö tulee olemaan toosi pieni, 20,5 neliötä. Joulun alla ja vuoden alussa vapautuu kuitenkin jonkin verran enemmän isompia 34 neliöisiä yksiöitä, kun opiskelijoita valmistuu. Katsotaan, jos tilanne kämpän kanssa on onneton, pistänkö itteni uuteen asuntojonoon oottamaan isompaa yksiötä. Nyt on kuitenkin tärkeintä, että saan katon pääni päälle ja nimenomaan yksiön, migreenin kanssa tilanne olisi mahdoton solukämpässä, enkä oo muutenkaan solutyyppiä.

   Muutto uudelle paikkakunnalle n. 300 km:n päähän ja opiskelun aloittaminen herättävät paljon ajatuksia, mikä ei varmasti ole ihme. Tukiverkosto ei ole niin tiheä, oon oikeesti omillani. Ei tule äiti tai isi auttamaan akuuteissa jutuissa. Toisaalta, tunnen pari tyyppiä entuudestaan sieltä (vanhoja jämsäläisiä nuoria) ja opiskeluporukka on kaiken kuulemani mukaan motivoitunutta ja tiiviisti yhteistyötä tekevää sakkia, joka viettää vapaa-aikaakin paljon yhdessä. Tuskin kukaan lähtee huvikseen Pohjanmaalle pikkukylään opiskelemaan kauas opiskelijakaupungeista, jossa on melskettä, bileitä ja elämää paljon enemmän. 

   Olen saanut varmuutta siihen, että parjään kyllä yksin, yksinasuminen ei oo mulle ongelma. Käytännönjutuissa ei siis pitäisi olla mulle mitään probleemaa. Ylivieska on pienuudestaan huolimatta hyvin vireä kaupunki, joka on ihan pääradan varrella, josta löytyy paljon huonekaluliikkeitä (Jysk, Asko, Stemma, Sotka..), Citymarket, valtava tavaratalo Kärkkäinen sekä keskustasta paljon kivijalkaliikkeitä. En ole siis menossa täysin autioon tuppukylään, mikä esimerkiksi Jämsä kohta on.

   Mä tykkään opiskella ja välivuoden jälkeen opiskeluintoa löytyy paljon. Saan lähteä opiskelemaan alaa, josta pidän ja joka on ihan mun juttuni. Tiivis opiskelija/opettajayhteisö, paljon käytännönläheisyyttä ja kaikkee muuta, joka kuulostaa mun korvaan tosi hyvältä. Varmasti ilman stressiä ei 3,5 vuodesta selvitä, mutta sekin kuuluu opiskeluun. Ja jollain masokistisella tavalla tykkään kituuttaa itteeni terveessä stressissä. 3,5 vuotinen menee varmasti nopeasti, koska lukiokin vaan sujahti läpi. Yritän nauttia näistä tuleista vuosista niin paljon kuin voin. Tietysti opiskelu jännittää jollain tasolla - onko se oikeesti niin mahtavaa kuin oon monesta suusta kuullut? Jaksanko mä? Yritän kuitenkin pitää järjen mukana näissä jutuissa, en halua päästää negatiivisia ajatuksia kasvamaan liian suuriksi ja hallitsemattomiksi.

   Raha on se juttu, mistä jauhetaan tosi paljon. Itsekin oon sitä mieltä, että opiskelijat saa liian vähän tukia siihen nähden, missä ajassa valtio haluaa meidän valmistuvan. Mä saan 300 euroa opintotukea kuukaudessa, asumistuki menee hakuun heti, kun vuokrasopimuksen allekirjoitan. Lainaa joudun todennäköisesti ottamaan ensi kesäksi, jos en saa kesätöitä jostain seurakunnasta. Mut on ne muutkin opiskelleet minimibudjetilla ja kärvistelleet seuraavaan tukipäivään, joten miksen minäkin? Kyllä mä varmasti selviän.

Ensi viikolla sanon hyvästit monellekin asialle. Viimeiset yöt mun yksiössä, läksiäiset mun kavereiden kanssa, perheen jättäminen tänne ja mun muutto muualle. Kaikki ei oo onneksi lopullista. Perhe on ja säilyy täällä ja lomien aikaan näen heidät aivan varmasti. Puheluitakin tulee varmasti soiteltua ja viestejä lähetettyä. Ne kaverit ja ystävät, joita mulla on, säilyvät varmasti opiskelunkin ajan ja sen jälkeen, jos niin on tarkoitettu. Tämän tulevan elämänvaiheen aikana nähdään se, ketkä on niitä todellisia ystäviä, jotka on olemassa silloinkin, kun fyysinen välimatka kasvaa. Toivon, että mahdollisimman moni niistä, jotka mä kutsuin mun maanantaina pidettäviin läksiäisiin. Ne on niitä, jotka saa mut hyvälle tuulelle ja joiden kanssa voin jopa nolata itseni aivan täysin, eikä se haittaa.

Ensi viikolla se sitten oikeasti tapahtuu - muutto ja mun muuttuminen jämsäläisestä ylivieskalaiseksi. Uusi elämänvaihe, jota odotan tosi paljon, mutta samalla hieman jännitän. Ei ehkä se uuden alku, vaan vanhan ja turvallisen taakse jättäminen. Mutta jos seisoo aina samaassa paikassa, ei pääse koskaan eteenpäin eikä unelmatkaan voi toteutua. On uskallettava päästää irti ja kuljettava rohkeasti eteenpäin luottaen, että tulevaisuus kantaa. Mä luotan siihen, että se kantaa.

~ Roosa ~

Ps. Varautukaa, että näitä ajatuspostauksia kaikesta uudesta tullaan vielä näkemään jonkin aikaa tässä blogissa. Mutta eiköhän uudet tuulet tuo paljon uusiakin aiheita tähän blogiin - odotan sitä itse innolla. 

Ajatuksia yksinasumisesta

Nyt on sitten tullut reilu kuukausi asuttua omassa kämpässä. Ajattelinkin nyt hieman jakaa mun mielipiteitä ja muita ajatuksia liittyen yksinasumiseen.

Kun kirjoitin vuokrasopimuksen siinä heinä-elokuun vaihteessa, ensimmäinen ajatus tietysti oli, että jee, vihdoinkin! Vihdoinkin mun unelmasta tulee totta, saan oman kämpän, pääsen itsenäistymään. Noin viikko meni, ennen kuin kaikki oli sillä tavalla valmista, että jäin ekaksi yöksi tänne kämpälle. Äiti ja isi tekivät suuriman osan muutosta, kun mä juoksin kiikuttelemassa papereita Kelaan, pankkiin ja työkkäriin. Suuren suuri kiitos, halit ja suukot siis heille avusta. Ilman heitä tästä ei olisi tullut mitään <3
   Ekana yönä en juuri nukkunut, pyörin vain sängyssäni (ja todellakin pyörin, sillä sain vanhempieni 140 cm leveän sängyn - aivan ihana!). Mieleen alkoi hiipiä ajatuksia siitä, selviänkö, kykenenkö minä sittenkään tähän. Teki mieli vielä soittaa äidille, että en mä sittenkään tätä halua. Mutta enpäs soittanut :) Olin haaveillut tästä niin kauan, että enää oli turha kääntää päätään (ja ajattelin sitä tavaramäärää, joka juuri oltiin rahdattu kolmanteen kerrokseen asti hikinorot otsalla valuen...ei enää vähään aikaan, kiitos!)
   Minä kuitenkin totuin. Aluksi täällä kävi päivittäin joko äiti tai isi hoitamassa vielä jotain pikku juttuja, jotka vaativat fiksausta. Ja edelleen viikottain nähdään pari kertaa, mummulat on ihan vieressä ja näin. Parin viikon päästä muutosta aloitin työt ja arki laskeutui minunkin elämääni.
   Se, että pääsin töihin yllättävän nopeasti muuton jälkeen, on ollut pelkästään positiivinen asia. Jään helposti yksinäni lojumaan, jos ei oo mitään sovittua tekemistä ja unirytmit menee ihan sekaisin ja näin. Nyt mulla on muiden vaihtelevien menojen lisäksi jotain pysyvämpää ja säännöllistä tekemistä, mistä mä suunnattomasti nautin. Ja saan jopa rahaa tästä! :D Sekä tietenkin elämässäni on selkeä rytmi. Mä tykkään siitä, että elämä on säännönmukaista, ei tule suurempia yllätyksiä. Tietysti lomilla on kiva irrottautua siitä arjen rytmillisyydestä, mutta pitkän rytmittömämmän ajanjakson jälkeen tämän säännöllisyys on ainoastaan hyvä asia! :)
   Olen yllättynyt siitä, että olen saanut pidettyä kämpän todella siistinä verrattuna niihin 15 neliöön, jotka sotkin alta aikayksikön. Olen nyppinyt roskia matosta - ja jopa nauttinut siitä. Yllättäen stressaannun hirveästi siitä, että tiskit on pöydällä, vessa on likainen jne. Ihan uusi juttu minulle, mutta varsin tervetullut. Perhekin on ollut tyytyväinen tähän muutokseen :)
   Tykkään nyt tästä vapaudesta tosi paljon. Ei ole kukaan häiritsemässä ja käskemässä. Mulla on vapaus valvoa niin myöhään kuin huvittaa, ei tartte kysyä voinko mennä lenkille nyt, vai tartteeko apua jossain. Myös vanhimman pikkuveljen kanssa välit on entistä läheisemmät nyt. Ja pikkusiskojen kylään kutsuminen tuntuu ihanalta - vielä ei olla ekaa yökylää sovittu, mutta odotan sitä innolla!
   Onhan tämä silti todella vastuullista. Tiesin varsin hyvin tämän "vapaus ja vastuu" -käsitteen, mutta pienoinen yllätys on ollut, miten paljon aikaa saa kulumaan imurointiin, tiskaamiseen, vessanpesuun, kaupassa käyntiin ja muihin juokseviin asioihin. Kun pääsen kahden-kolmen aikaan töistä huomaan seitsemän maissa, että tässähän tämä aika on mennyt ja vielä ennen illan telkkariohjelmia haluaisin käydä lenkillä.
   Toinen  vastuuseen liittyvät asia on tietysti raha. Saan korotettua asumistukea ja työmarkkinatukea (joka on nyt keskeytetty siihen asti, kunnes työkkäri saa selvityksen viime kevään hauistani kouluihin...). On haastavaa, mutta myös nautinnollista hoitaa raha-asioitaan. Pidän kirjaa tuloistani ja menoistani, se auttaa hahmottamaan, mihin sitä rahaa kuluu. Ja ennen kaikkea - mihin sitä ei saisi mennä. Nautin kuitenkin siitä suunnattomasti, kun budjetti pitää - mä osaan!
   Ensimmäinen asia, mikä on alkanut tympiä, on tiskaaminen. Ei se äiti väärässä ollut muutama vuosi sitten, kun sanoi minun vielä joskus kyllästyvän silloin niin kivalta tuntuneeseen tiskaamiseen. Roskat nyt vielä helposti vie samalla roskakatokseen kauppaan/töihin/lenkille mennessään. Niin ja pölyjen pyyhkiminen! Huoh! -__-'  Mutta silti ne on tehtävä, tykkäsi tai ei.

   Ja paras asia: mä pystyn, mä osaan, mä pärjään!

Rytmikästä viikonjatkoa kaikille!

~ Roosa ~

   

Asiat alkaa järjestyä...

Nyt on vihdoin  muutto hoidettu loppuun ja huomenna ensimmäinen viikko tullut tässä omassa yksiössäni asuttua. Nyt kun kaikki alun kiireelliset asiat on tullut hoidettua, tavarat ovat löytäneet tiensä paikoilleen ja ensimmäiset vieraatkin on kestitty, on korkea aika esitellä tätä asuntoa teillekin (sekä kertoa tietysti kuulumisia..). :)

Anteeksi kuvien laatu: pokkarikamera ei ollut mun ystävä tänään...

Mun rakkain ja uusin taulu: riparipostien/sydämien parhaimmisto sekä konfiskuvat <3

"Voit tehdä ja mennä nainen, sanon sulle: Uneksi lennä."

Asunto: Yksiöni sijaitsee kotikaupunkini keskustassa, ihan joen varrella. Neliöitä on hulppeat 32 ja omistan jopa pienen, hieman alle 1mx1m parvekkeen puolikkaalla jokinäkymällä (!!). Pientä pintaremonttia tämä olisi ehkä kaivannut (niin sanoi myös vuokraisäntä), mutta tauluja, mattoja ja iso expedit-hyllykkö vain reikäisten/muuten huonojen kohtien peitoksi. Niin ja tietysti iso siivousurakka - sen jälkeen tästä tuli tosi hyvä, vaikka itse sanonkin!
   Tämä kämppä on siis yksityiseltä vuokrattu, vuokra on 340 plus vesimaksu (kiinteä) ja sähkö (kulutuksen mukaan). Taloyhtiö on toosi rauhallinen, osaketalo, jossa asuu enimmäkseen keski-ikäisiä ja vanhuksia. Naapurista ei kuulu koskaan mitään ääniä, joten en yhtään tiedä, milloin ne on kotona, puhumattakaan, kuka/ketkä siinä asuu ja aiheutanko itse meteliä! :D Muta noh, hos tässä vuoden aikana oppisi tuntemaan naapurinsakin! :)
   Ööö, mitäs vielä? Tää on siis 60-luvun talo ja esim. mun keittiö on alkuperäinen kuuskytluvun keitokomero puuovineen ja lankavetimineen. Mutta tosi hyvässä kunnossa, vielä kun äiti pesi sen kunnolla. Hella ja jää-viileäkaappi ovat sentään tuoreempaa vuosikertaa :D Ja Ikkunat,parveke, ulko-ovi ja kylppäri on uusittu vuonna 2010, I like it! Ja koska täällä pääsee kerrostalon sisälle vain avaimilla tai summeria soittamalla niin sillä tavalla saa nukkua yönsäkin rauhassa. Huomattavasti rauhoittaa, kun käytiin katsomassa kahta kaupungin vuokrakämppääkin. Niissä ongelmana tietysti olivat ne spurgut. Mutta täällä ei sellasia onneksi asu. Ja minäkin ajattelen olevani nuori aikuinen rauhallisimmasta päästä kuitenkin.
   Asumistuki päätös pistetty Kelaan viime maanataina, n. kuukauden pitäisi käsittelyn kestää. Voi olla, että saisin jopa korotettua asumislisää, kun on toi ikkuna/parveke remppa tehty koko taloon. Saas' nähdä, nyt vain odotellaan ja maksetaan kulut siihen asti yo-kassasta!

Työ: Mä sain töitä! Kyllä! Huomenna olisi tarkoitus aloittaa alakoulussa 3-4 luokkien solussa koulunkäyntiavustajana työmarkkinatuella. Oon jouluun asti ainaskin siellä. :) Ja mikä ihaninta, olen itsekin saanut käydä tuota koulua, joten olo on vähän niin kuin kotiin palaisi: tilat ja henkilökunta tuttuja jo entuudestaan. Helppo on tämän tytön siellä huomenna aloittaa <3
    Kaikki ei kylläkään mennyt niin kuin Strömsössä tämän naisen kohdalla työkkörin suhteen: mun piti alunperin mennä sinne kuntouttavan työtoiminnan kautta, jota säännöistä huolimatta (väh. 5 vuotta työttömänä) soveltaa muhun mun. cp:n ansiosta. Työmarkkinatiella saa olla vaan sen 6 kk töissä saman työnantajan alaisuudessa, kuntouttavalla jopa 12 kk! Mun oma työkkäritäti jäi lomalle, sanoi "Hanki työpaikka, soita mun työkaverille, se hoitaa neuvottelut sun, tökkärin ja sossun kanssa niin pääset aloittamaan." No, eipä ymmärtänyt tämä tonen täti ollenkaan. Pääasia kuitenkin on, että pääsen nyt kuitenkin huomenna aloittamaan hommat jouluun asti koululla, kiitos myös koulun rehtorin. Muta ei epäilystäkään, ettenkö ottaisi mun omaan, mukavaan työkkärin tätiin yhteyttä heti parin viikon päästä kun se palaa lomilta. Oli nimittäin sen verran asiatonta kohtelua työkkärin puolelta! (Saatte asiasta kuulla varmastikin enemmän jossain tulevassa postauksessa..)

Kuntoutus: Mulle tuli aika yksityiselle neurologille Pihlajalinnaan Tampereelle maanantaiksi 19.8.! Koska kuntoutusjutut on menneet päin prinkkalaa jo vuosien ajan (osittain tämä on tietysti perheemmekin harteilla kun vasta nyt aletaan korjailemaan asioita..) olin jo niin tottunut siihen, etten aikaisemmin ole edes huomannut, kuinka paljon se on syönyt mua. Monet itkut on tullut itkettyä tässä kuluneiden viikkojen aikana, milloin fysioterapeutilla, milloin ihan vaan kotona. Muta jos tämä neurologi olisi nyt parempi ja ymmärtäväisempi, sellainen, joka vihdoin alkaisi ottaa kantaa asioihin! Eikä ainakaan pakottaisi pudottamaan taas lääkitystä, just kun oon saanut sen nostettua takaisin. Mulla nimittäin ei oo ollut päivittäisiä migreeni/tensiopäänsärkykohtauksia juuri yhtään!! Perjantaina kävin hakemassa apteekista migreenin kohtauslääkkeitä ja silloin migreni jopa lähti niillä! Valehtelematta mulla on nyt vajaan kolmen viikon aikana särkenyt päätä vain n. 4-5 kertaa. Se on vähän se, verrattuna kuukauden takaiseen. No, toivotaan parasta, kyllä mulla on jo paljon vahvempi tunne siitä, että asiat alkaa selviämään tältäkin osalta kun kämppä ja työkin hoitui aikas kivuttomasti!

Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikoa kaikille!

~ Roosa ~ 









Muutto!

Vaikka tässä onkin sattunut yhtä sun toista lääkityksen, migreenin, ihmissuhteiden ja kuntoutuksen suhteen, niin jotain tosi hyvääkin! Mä sain nimittäin kämpän ihan keskustan tuntumasta, 32 neliöisen, perussiistin, parvekkeellisen yksiön! <3

Kyllä, se on minun!

Mä olisin saanut kaupungiltakin kämpän, mutta katsottiin paremmaksi vaihtoehdoksi ottaa asunto yksityiseltä ja maksaa vähän korkeampaa vuokraa. Tämä kyseessä oleva asunto sijaitsee kuitenkin osaketalossa, jossa suurin osa asukkaista on vanhuksia ja keski-ikäisiä. Kaupungin kämppä olisi sijainnut myöskin hyvällä paikalla, mutta spurgujen iso mölisevä joukko hieman mietitytti (ainakin vanhempiani..). Parempi näin ja onhan asumistuki keksitty!

   Viimeiset päivät ovat kuluneet siivoillessa kämppää (ainakin äitini osalta), pakkaillessa, roudatessa tavaroita paikasta toiseen ja ostaessa ihan perusjuttuja, jotka minulta vielä uupuivat  (esim. mikro, imuri, vedenkeitin, roskakoreja, suihkuverho...). Ensi viikolla isi purkaa täältä kotoa mun huoneen isoimmat tavarat ja vie mun kämpään ja kokoaa. Viikon päästä olisi mun tarkoitus jo asua omassa, pienessä ja viityisässä kodissa! <3

Lisää ajatuksia ja tietoa muutosta sekä yksiön sisustuksesta heti kun pahin muuttourakka on ohitse! Viikonloppuja kaikille! <3

~ Roosa ~