Riparilla Kyrkogårdsöllä

Olen tavattoman kiitollinen. Kiitollinen ensinnäkin kesätöistä Seinäjoella, mutta ennen kaikkea siitä, että minulle annettiin mahdollisuus pitää riparia huipputiimillä Ahvenanmaalla, Kökarin kunnassa, pienellä Saarella nimeltään Kyrkogårdsö. Aluksi jännitin hirveästi ja jopa pelkäsin lähteä Saaristoon leireilemään - se olisi niin kaukana, mun ensimmäinen ripari työntekijänä ja seli seli seli...
   Eka oltiin 3 päivää Seinäjoella kaupunkijaksolla aloittelemassa ja tutustumassa toisiimme. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä (eli 11.6.) lähdettiin kolmen aikaan yöllä bussilla kohti leirillä. Voin sanoa, että oli aika rankka reissu vähillä yöunilla, kun bussissakaan ei meinannut saada nukuttua. Mentiin kolmella lautalla Kyrkogårdsölle, joista kaksi ensimmäistä oltiin vielä bussin kyydissä. Viimeisellä lautalla meillä piti olla lounas, mutta lauttafirma oli mokannut jutun, joten jäätiin sämpylöiden ja Trip-mehujen varaan. Onneksi nuorisotyöntekijämme sai järjestettyä meille lounaan leirikeskukseemme heti kun saapuisimme perille.

   

Olimme väsyneitä ja nälkäisiä kun viimein saavuimme Saaristoon. Meitä oli autolla vastassa isäntäperheemme, joka hoiti majoitus ja ruokkimispuolemme. Kaikki hymyilivät, nostivat raskaat laukkumme pakettiauton kyytiin ja niin me saimme kävellä puoli kilometriä ilman kantamuksia majapaikkaan. Kun saavuimme perille, tuntui kuin olisimme tulleet paratiisiin (en ollut läheskään ainoa, joka kuvaili tilannetta niin). Luonto oli kauniin vehreää, meri näkyi, ympärillä oli söpöjä rakennuksia, ei tuullut, aurinko paistoi, ihanat koirat Ella ja Molly tulivat heti rapsutettaviksi, isäntäperhe toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja ruoka oli sisällä meitä odottamassa. 

Minä ja huippuisot! <3

Tämä 3x2 km:n saari on ollut saman suvun omistuksessa 1400-luvulta lähtien. Elantonaan kalastus ja joskus postikuljetus. Nyt isäntäparin pojat kuuluvat 17 sukupolveen. 2000-luvulta lähtien Marcus ja Satu ovat pyörittäneet saarellaan leiri/majoituskeskusta. Leirikeskukseksi Kyrkogårdsötä tosin ei voi sanoa. Leirialueeseemme kuului Kivitalo (kuvissa tumman harmaa rakennus), navettarakennus, sauna ja grillikatos. Kivitalossa hoitui ruokailu sekä minun ja puolikkaan tyttöryhmän majoitus, navettarakennukseen oli remontoitu opetusluokka. Navettarakennuksesta löytyi myös poikien kämpät ja loppujen tyttöjen makuusijat. Navetan vintillä pidimme aamujumikset, iltaohjelman sekä iltahartauden. Pihapiirissä oli myös isäntäperheen koti ja työntekijöiden mökit.
   Koko saari ei ollut meidän käytössämme. Saari on aikanaan jaettu kolmeen osaan suvun kesken ja me liikuimme tietysti isä Marcuksen omistamalla alueella. Mutta sielläkin oli paljon tilaa olla ja temmeltää.

   
Yksi leirin kohokohtia (jos vikaa päivää ei lasketa), niin oli matka Utön majakkasaarelle. Sinne ei ole kauan aikaa mennä vierailulle. Siellä on voinut käydä vasta muutamia vuosia, kun Suomen puolustusvoimat veti vartiointinsa sieltä pois. Upea pikkusaari 3 tunnin matkan päästä leirisaareltamme. 50 asukkaan saari, josta löytyi pienen pieni K-market ja paljon ihania taloja. Se oli myös paikka, jossa kännykkäni nettiyhteys toimi täydellisesti. Ajatelkaa - melkein Suomen uloimmalla pikkurillin kokoisella saarella! :D No, toisaalta netittömyys ei mulle ollut onneksi ongelma!

Aluksi siis epäilin lähteä Saaristoon. Mutta pian epäilys vaihtui kiitollisuuteen siitä, että sain olla siellä - ja vieläpä töissä! Meri-ilma oli raikasta hengittää, iho päivettyi, ilma oli todella upea (aatelkaa, vain YHTENÄ päivänä satoi) ja suupielet olivat yhtä päivää lukuunottamatta aina ylöspäin. Sain kohdata mahtavia nuoria, ohjata uskossaan vahvoja huippuisosia ja olla osa taitavaa työntekijätiimiä. Enkä tule muuten koskaan syömään niin hyvää ruokaa kuin Saaristossa söin. Kiitos vielä Satu & muu keittiötiimi!

Voisin kertoa tuhat ja kaksisataa tarinaa tuosta leiriviikosta, muta tiedän, ettei se olisi inhimillistä teidän lukijoiden kannalta. Tärkeimmät muistot on myös hyvä pitää itsellään sydämessä tallessa. Niinpä sanonkin vain - oli ainutlaatuista ja hienoa, uskokaa pois! Tämä nainen meinaa haljeta kiitollisuudesta ja lähimmäisen rakkaudesta, jota tuolla leirillä sai kokea. Loppuun vielä erityiskiitos Saaren isäntäperheelle ja henkilökunnalle - arvostan elämäntapaanne ja työtänne. Ja rippilapset - nähdään pian konfisharkoissa ja konfirmaatiossa!

~ Roosa ~

Viikon biisi: Pallomerimies

Heti alkuun kerrottakoon, että on taas ollut ja tulee olemaan selaiset 5 viikkoa edessä että oksat pois. Sen takia nää puoliksi valmiit biisipostauksetkin on jääneet lojumaan luonnoksiin. En kuitenkaan ota stressiä, näitä tulee silloin kun ehdin. Tässä kuitenkin seuraava!

Lapset saavat kyllä tulla,
syliin suureen juoskaa.
Saako tulla hänkin
jolla parta jo kasvaa?

Valtakuntaan pääsee
kun on lapsen kaltainen.
Entä jos ei ole sielu
enää puhtaan valkoinen?

Viattomuuden vaatteet ovat jääneet pieniksi

Kuinka olla pallomerimies, karkkibussikuski, rakkauden kuriiri,
jos ei linnakkeensa huipulla villinä liehu laupeuden viiri.
Saanko olla karusellikundi, hiekkalinnan herra, käpylehmäfarmari?
Kuinka nuhjuiseen sydämeen löytyy lapsen kaltainen sankari?

Sama vanha sielu on
mutta viattomuus puuttuu.
Miksi usko aikuisen
analyysiksi muuttuu?

Isä tahdon tietää
onko mahdollista,
samaistua poikaan
lapsuuskuva-albumissa?

Viattomuuden vaatteet ovat jääneet pieniksi

Kuinka olla pallomerimies, karkkibussikuski, rakkauden kuriiri,
jos ei linnakkeensa huipulla villinä liehu laupeuden viiri.
Saanko olla karusellikundi, hiekkalinnan herra, käpylehmäfarmari?
  Kuinka nuhjuiseen sydämeen löytyy lapsen kaltainen sankari?

Ei viattomuus ole kuollut.
Jos liekehtimään syttyy,
uskon kipinää

Kuinka olla pallomerimies, karkkibussikuski, rakkauden kuriiri,
jos ei linnakkeensa huipulla villinä liehu laupeuden viiri.
Saanko olla karusellikundi, hiekkalinnan herra, käpylehmäfarmari?
Kuinka nuhjuiseen sydämeen löytyy lapsen kaltainen sankari?

Lapsen kaltainen sankari.

Gospelmusiikki kuuluu mun elämään lähes yhtä vahvasti kuin kaikki muukin "maallinen" musiikki. Siksipä biisikatsausten joukkoon olen päättänyt sulauttaa pari gospelmaailman helmeäkin! Idän ihmeistä en  alunperin pitänyt yhtään. Oudon menevää, pirtsakkaa ja persoonallista musaa mun makuun. Sitten Idärit julkaisivat ensimmäisen kunnon pitkäsoittonsa ja Pallomerimiehen - olin fani ja myyty heti ensi tahdeista lähtien! Idärit tekee niin hienoja sovituksia ja niiden laulujen sanoituksen on vaan niin kekseliäitä. Hatunnosto! Harmi, kun bändin tulevaisuus on vähän usvan peitossa - se jäi ainakin hyvin pitkälle ja määrittämättömälle tauolle marraskuussa MNF-festarien jälkeen.

   Mutta takaisin Pallomerimieheen. Kuka kaipaa joskus lapsuuttaan? Sitä, että kun olit niin aito, naivi ja avoin maailmalle? Kun mielikuvitusta riitti. Mikään ei ollut hirveän vakavaa. Kun me vanhetaan, se lapsen luonne tuppaa vähitellen häviämään. Siitä ei tunnu saavan enää kiinni. Vaikka kuinka haluaisit olla karkkibussikuski tai käpylehmäfarmari. Miten saada se tunne ja elämäntapa takaisin?
   Mulle Pallomerimies kertoo siitä, että uskossa mä saan riemuita, itkeä ja nauraa, mutta myös olla keskeneräinen. Mä saan olla lapsi. Mä saan nolata itteni ja nauraa sen jälkeen hulluille ideoilleni. Tärkeää on pitää mieli avoinna. Usko on mysteeri. Sitä ei kuulukaan selvittää. Aikuiset haluaa kaiken tiedon, jos jostain tulee joku ongelma eteen se pitää heti ratkaista. Uskoa ja siinä piilevää salaisuutta ei voi selvittää. Sitä ei tarvitse selvittää. Se on musta niin hienoa. Mä saan olla just sellainen kuin oon, miettiä, pohtia ja kokeilla itsekseni ja yhdessä muiden uskovien kanssa. En saa ratkaistua mysteeriä, eikä mun tarvitsekaan. Mutta ehkä mä lopulta voin tätä tietä kulkiessa löytää sen viattomuuden ja puhtaan ilon, joka usein hukkuu arjen harmauteen. Mä voin todellakin olla hiekkalinnan herra. Karusellikundi. Pallomerimies. Ja se aitoudessaan ja hyväsydämisyydessään upein tyyppi - rakkauden kuriiri.

Nyt lähden kohti juna-asemaa ja Jämsää. Seuraavan kerran palailen taas kuvien ja vammaisuusjuttujen kanssa. Ihanaa pääsiäistä tyypit!

~ Roosa ~

Maata Näkyvissä -festarit x 30

Vähän tällein jälkijunassa (kiitos koneen huollon) aattelin vielä palailla parin viikon takaiseen festarimatkaan. Maata Näkyvissä -festarit on siis Pohjoismaiden suurin kristillinen viikonlopputapahtuma, joka järjestettiin jo 30. kerran Turussa HK-areenalla eli nakkikattilassa ja viereisessä Messukeskuksessa. Porukkaa oli taas kuin pipoa, mutta meno oli kovaa ja hymy herkässä. Sekä musiikki soi lähes koko ajan.
Lähdin vielä Jämsän seurakunnan kanssa reissuun. Eli kaikista rakkaimpien tyyppien kanssa. Ajatuksenani oli jo ennen reissua, että tämä reissu jäisi viimeiseksi, jonka teen Jämsän kanssa. Ensi vuonna aion olla joko talkooporukassa mukana tai sitten menen mainostamaan meidän koulutusohjelmaa Centrian-standille. Koska taka-ajatus oli se mikä oli, päätin nauttia koko sielustani tuosta viikonlopusta. Ja minähän nautin! Jämsäläisten lisäksi törmäsin tosi moneen tuttuun. Jotenkin kummasti rauskilaisia tuli joka nurkan takaa vastaan - mikä ei ollut ollenkaan huono juttu.
   Viikonloppu sisälsi siis paljon ihmisiä, taattua festariruokaa, mahtavaa gospelia sekä tietysti evankeliumia. Oli hienoa olla todistamassa muutaman pitkäikäisen gospel-bändin viimeistä keikkaa. The Rainille erityiset kiitokset, on ollut hienoa olla todistamassa viimeisiä vuosianne ja viimeistä keikkaanne. Jäätte varmasti gospelin kirkkaimpaan historiaan! :)
   Sunnuntaina väsytti, mutta olo oli onnellinen. Hieno reissu, joka kannatti kokea. Jääkööt teksti tähän, puhukoot kuvat puolestaan!

Laadussa ei oo takuuta mutta seura oli mitä parhain - Merja <3

 Jee, kohta aukee nakkikattilan ovet!

Päivän ilme lauantaina pikkuveljen kanssa
 

Synttäripäivän kunniaksi Juha Tapion kainalossa :)

Ensi vuotta ja uutta MNF:ää vaan odotellessa. Anteeksi joidenkin kuvien laatu, ei kunnon kameran kuljettaminen tuolla onnistu ja muutenkin keikkojen valoefektit ei aina natsaa yhteen oikein minkään kameran kanssa...koskaan!

~ Roosa ~

Huippu viikko takana, loistavat vuodet edessä!

Tämä on ollut nyt viikon ajan opiskelija Centriassa, Yivieskassa, Raudaskylän kampuksella eli näin meidän kesken Rauskilla. Ja voin kertoo, että ihan huippua!
   Kun olin pääsykokeissa kesäkuussa ja näin opiskelupaikan, tiesin, että tänne mä haluan. Ja päätin, että teen kaikkeni sen eteen, että seuraavat 3,5 vuotta kuluisivat Rauskilla opiskellen sitä alaa, joka on mun juttuni.
   Mä myös pääsin ja oon siitä sanattoman kiitollinen. Ekana koulupäivänä näin muutkin opiskelutoverit ja yhteishenki syntyi kyllä sillä sekunnilla. Koulupäivän jälkeen oli kimppakyyti- ja koko ryhmän whatsupit luotu - unohtamatta facebook-ryhmää.
   Porukka on ollut ihailtavan motivoitunutta ja positiivista. Ollaan haluttu tustustua toisiimme paremmin ja viettää vapaa-aikaakin yhdessä. Kaikki ollaan otettu mukaan. Tämä meidän joukkomme on juuri sellainen, kuin mitä salaa ennen opintoja toivoinkin. Tällä porukalla on hyvä lähteä viettämään 3,5 ainutlaatuista ja koskaan toistumatonta vuotta Ylivieskassa ja Rauskilla!

Ensimmäinen kouluviikko on sisältänyt tutustumista amk-opintoihin tutoreiden ja opon avulla, pari tervetulojuhlaa meille ekan vuoden opiskelijoille, turistikierrosta Ylivieskassa eli Ykassa ja niitä perusoppituntejakin. Oppitunnit ovat sisältäneet sitä teoriaa ja käytäntöäkin - kyllä lukiossakin pitäis teorian lisäks vähän leikkiä ja laulaa! Odotan, että päästään suunnittelemaan opintojen lomassa meidän 2 projektia - marraskuussa järjestettävää lasten seikkailupäivää ja lasten adventtitapahtumaa joulukuussa. Mulle on vaan ihan hyväks, että 12 vuoden perusopiskelun jälkeen pääsee tekemään jotain muutakin kuin kirjoittamaan muistiinpanoja ja lukemaan koekirjoja.

Osa porukasta lähti viikonlopuks pois Ykasta, mutta me, jotka jäimme tänne viikonloppua viettelemään, päätimme keksiä jotain hauskaa yhdessä. Suunnitelma A oli keilailu, mutta se ei onnistunutkaan, koska keilahalli olikin vielä tämän viikonlopun kiinni (miks siitä ei kerrottu nettisivuilla?). No, mitä tulevat yhteisöpedagogit silloin tekevät? No tietysti keksivät suunnitelma B:n! Eli lähdimme siis potkimaan ja heittelemään palloa paikallisen yläasteen futiskentälle. Olipahan hauskaa ja samalla sai liikuntaa ja raitista ulkoilmaakin. Kiitos tästä kaverit! Nyt jaksaa taas lukea tenttikirjaa ja siinä sivussa miettiä, mitä kaikkea hauskaa keksimmekään tuleville viikonlopuille. ;)

Muutto kauas pois tutuista ympyröistä Jämsästä on tehnyt mulle tosi hyvää. Se Roosa, joka ei ennen uskaltanut lähteä mukaan uusiin juttuihin ja jumitti turvallisissa kuvioissa, on pikkusen väistynyt syrjemmälle sen Roosan tieltä, joka haluaa kokea ja uskaltaa. Ehkä ja kyllä se onkin varmasti helpompaa, kun on täysin uusi ympäristö ja täysin uudet ihmiset ympärillä. Saat tavallaan aloittaa täysin alusta. Mä oon oottanut tätä "uutta alkua" tosi kauan ja vihdoinkin se on tässä. Mä aion nauttia tästä, mennä ja kokea (miettimättä entä jos-kysymyksiä), tutustua uusiin ihmisiin ja näyttää itselleni, mihin kaikkeen pystynkään. Kyllä, mä oon onnellinen. Onnellisempi kuin ehkä koskaan ennen elämässäni. Tietysti mulla on paljon rakkaita ihmisiä siellä kotikonnuillakin (ei, en ole teitä unohtanut!), mutta juuri nyt mun kuuluu ja mä haluan olla täällä. Tämän jos minkä täytyy olla johdatusta ja siitä lähtee kyllä kiitokset suoraan tonne ylöspäin! Kiitos!

Onnellisia aikoja teille lukijoillekin toivoen,

~ Roosa ~

23.6.-1.7.2014

minä ja mun tukkihumalat - matka kohti maakosketusta oli varma ;)

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina nokka käännettiin kohti Särkisaaren leirikeskusta ja rippileiriä. Tällä kertaa isosen nimikkeen lisäksi vastuullani oli toista kertaa myös ISOn eli isosten isosen rooli. ISO on kokenut, vähän pidemmän koulutuksen saanut isonen, joka on vastuussa siitä, että kaikki isosten hommat toimii. ISOlta voi myös toinen isonen pyytää tukea omiin tehtäviinsä ja kertoa mahdollisista huolista.
   Olen äärettömän kiitollinen 9 päivästä, jonka sain viettää loistopaikassa, loistoporukassa hyvän sanoman äärellä. Koin, että minusta oli apua, niin leirin rullaamiseksi, kuin toisten ihmisten henkilökohtaisessa elämässäkin.
  Reilu viikko rippileirillä isosena opetti taas paljon. Vaikka isosena leirini oli viides ja ISOnakin jo toinen, koin oppivani eniten juuri tällä viimeisellä leirilläni. Isosporukka koostui eri-ikäisistä ja aika keskenään erilaisista ja eri paikkakunniltakin tulevista isosista. Silti homma toimi loistavasti - oon niin ylpeä meistä! Tunsin alkujaan isosista kaksi - toisen kanssa olin leireillyt riparilla aikaisemminkin ja toisen hämärästi kolmen vuoden takaa lastenleiriltä.
   Mitä mä opin? Sen, kuinka erilaiset, toisilleen vähän vieraatkin ihmiset voivat muodostaa hyvin nopeastikin tiiviin ja rennon porukan. Ja ainut yhdistävä tekijä on usko Jeesukseen ja tahto olla tekemässä omalta osaltaan hyvä rippileiri. Sen, kuinka on hyvä päästää irti vanhoista mielikuvistaan. Toisesta aiemmin tuntemastani isosesta oli jäänyt lastenleirillä vähän huono maku suuhun, muistelin hänen olevan todella ärsyttävä kakara. Oli korkea aika huomata erehtyneensä! Jo ekana päivänä jaettiin toisillemme asioita, jotka olivat hyvinkin henkilökohtaisia. Viikon aikana tuli molemille vastaan ylä- ja alamäkiä, jotka jaoimme yhdessä, joissa autettiin ja tarjottiin olkapäätä tarpeen tullen ja joissa myös naurettiin yhdessä. Viimeisenä iltana kävi myös ilmi, että toiseltakin oli jäänyt huono kuva musta kolmen vuoden takaa, joka oli korjaantunut hyvin nopeasti. Nyt "siivoushullu ja tiukkis" on aivan loistava ihminen ja persoona, jonka avulla leiristä tuli upea ja samat sanat mulla on sanittavana "ärsyttävästä kakarastakin" <3
   Leirin aikana sketsien, olympialaisten, hartauksien, ruokailun ja kaiken muun toiminnan lisäksi tuli kasvettua kristittynä. Leiri sai taas huomaamaan sen, mikä on se perusta, jolle lasken elämäni. Mikä on se tie, joka kannattaa. Mikä on se, josta kiitän joka päivä. Mikä saa mut jaksamaan. Mitä ilman en pärjäisi, mitä ilman en voisi elää. Se on usko.

Siunattua alkavaa viikonloppua kaikille!

 ~ Roosa ~

PS. Viikonlopun ja ensi viikon aikana postausta mm. seuraavista asioista:

- miten aion kehittää blogiani teidän kehitysideoiden mukaan

- tietoa mun ensi syksystä ja tulevasta 3,5 vuodesta

- perusarkihömppää!



Näin hyvin mä niille muille isosille osasin pitää kuria (anteeksi kuvalaatu!) ;)

Vappugospel 30.4.2014

Everyday Sunday

Elikkäs vappuaattona lähdin vähän aikaisemmin töistä ja suunnattiin kahden aikoihin seurakunnan porukan kanssa kohti Kouvolaa ja Vappugospelia (eli tuttavallisemmin vg:tä). Oltiin vähän ennen viittä paikalla ja otettiin rannekkeet ranteeseen ja lähdettiin viettään upeeta vappua musiikin ja hyvän sanoman parissa.

Vappugospel eli VG on Suomen suurin vapputapahtuma ja se järjestettiin keskiviikkona jo 29. kerran Kouvolan jäähallilla. Itse olin VG.ssä kolmatta kertaa ja olipahan taas hieno reissu!

Aluksi kuljeskeltiin parin esiintyjän verran siellä täällä ja vaan hengailtiin. Mä olin heti ihan fiiliksissä, mun kaverit Merja (joka löytyykin muutamasta kuvasta) sekä Hanne vähän koomas..mutta kun Ruudolf ja Karri koira aloittivat shownsa, pääsivät hekin bailufiiliksiin ja mentiinkin sit permannolle vähän jammaileen mm. Leijonakunugaslauluu ja Mammat riivaata. Rap-session jälkeen tilatiinkin sitten pizzaa ja syötiin kahviossa. Kouvolan Pizza Bella, pelastit meidät nälkäkuolemalta jälleen kerran - kiitos!

 

Syönnin jälkeen alkoikin railakas Dance-messu, johon osallistuttiin ehdottomasti, koska haluttiin varmistaa paikat eturiviin, kun pääesiintyjä, brittilainen LZ7, alkaisi muutaman tunnin päästä soittaa. Eli siis oltiin ruokailun jälkeen permannolla yhtäkyytiä eturivissä sellaset kolme tuntia. Älkää edes kysykö, kuinka mun jalat jakso sen, koska en itsekään tiedä. Tsempattiin Merjan ja muiden meidän ryhmäläisten kaa toisiamme, että kyllä tää odotus vielä palkitaan, kun LZ7 tulee kohta, me ei voida luovuttaa nyt!! :D Niin ja ootettiin me siinä Dance-messussa myös yhtä esiintyjää, eli suomalaista Audilea, joka soittaa ihan tajuttoman upeeta dancemusaa. Eli suomeksi sanottuna oltiin jo ihan poikki tanssimisesta Audilen jälkeen. Onneks Audilen jälkeen järkkärit heitteli meille vesipulloja, ettei pökrättäis siihen älyttömään kuumuuteen - kiitos heille!

LZ7!!

 

Ja se LZ7:n keikka oli ihan mieletön! Oon aina pitänyt niiden musiikista, mutten oo ollut kuitenkaan mikään Big Fan. Toi keikka kuitenkin jotenkin kosketti mua tosi paljon, en tiiä miksi. En oo hirveen hyvä englannissa, mutta tuolla ymmärsin kaiken, mitä ne välijuonnoissa sanoi ja suurimman osan biisin sanoistakin. Ja eihä sillä kielellä ole merkitystä, tärkein meitä yhdistävä tekijähän on usko samaan Jeesukseen.  Ne kertoi tosi koskettavia asioita ja mut vaan täytti sanoinkuvailematon onnellisuus siitä, että sain olla eturivissä kuuntelemassa niiden keikkaa - kyllä, jos mä en aiemmin ollut suuri fani, nyt todellakin olen sitä! Kiitos LZ7 upeasta keikasta, yksi fani kiittää koko sydämestänsä!

 Kotona oltiin kolmen aikaan yöllä, ajettiin siis suoraan Jämsään. Bussissa oli hyvä palautua keikan tuomasta rasituksesta nukkumalla pienet puolen tunnin päikkärit, vai oisko parempi sana yökkärit? :D Merja tuli mun luo yöksi ja herättiin aamulla puoli kahdeltatoista. Myöhäinen brunssi ja Merja lähti kotiin. Nukahdin vahingossa uudestaan ja heräsin neljältä...hups! No, illalla iskä haki mut viettää pidennettyä viikonloppua porukoille ja vasta nyt mulla on aikaa jakaa tämä kolmas ja unohtumaton vappugospel-reissu teidän kanssa. Oli ihan superia!

 Hyvää viikonloppua teille kaikille lukijoille! Tämä odottaa ihan sikana sitä, että pääsen näkemään LZ7:n vielä joskus uudestaan - marraskuussa viimeistään! :)

~ Roosa ~

 Ps. Alan viikonlopun aikana kokoilemaan kysymyksiin vastauspostausta, ensi viikolla viimeistään saatte kysymyksiinne vastaukset! ;)