Luukku 24: Hyvää joulua!

Täällä se on, joulu. Tuo mulle ja monelle muullekin suomalaiselle niin rakas juhla pimeyden keskellä. Ihanaa! Kiitän teitä lukijoita matkasta joulukuun ekasta luukusta tänne vikaan eli 24. luukkuun - toivottavasti piditte blogini joulukalenterista. Mielipiteitä saa esittää - oliko hitti vai huti? ;)
   Nyt kuitenkin blogi jää pienoiselle joulutauolle ja palaa asiaan taas pyhien jälkeen. Bloggaaja nimittäin siirtyy jouluherkkujen ja traditioiden pariin muutamaksi päiväksi rakkaittensa kanssa. Tehkäähän tekin niin. :)

Hyvää, ihanaa ja nautinnollista joulua teille kaikille! <3

~ Roosa ~

Luukku 23: Joululaulu, joka kaikkien pitäisi kuunnella

Joulu on jo ovella. Kaiken kiireen ja melun keskellä meidän kaikkien olisi hyvä välillä pysähtyä. Ja kuunnella esimerkiksi seuraava laulu. Se on kuuluisan ihmisoikeuksien puolestapuhujan, John Lennonin oivaltava ja upea teos. Laulu, joka pistää ajattelemaan omia askareitaan, sanojaan ja tekojaan tässä kulutuskeskeisessä maailmassa.
   Tuo biisi on jo Lennonin itse aikoinaan levyttämä teos, mutta radiosoittoon se on päässyt tiheämmin vasta viimeisen parin vuoden aikana - ja tietysti juuri näin joulun alla. Lennon on ollut jo kappaleen julkaisuhetkellä niin viisas ja jollain tavalla pystynyt näkemään tulevaan - ettei tämä välttämättä paremmaksi muutu, ellei aleta vetämään kaikki maailman ihmiset yhtä köyttä pallomme hyväksi. 
   Tämä vain on niin surumielisen kaunis ja oivaltava. Ajattelemaan laittava. Biisi, jonka itse löysin vasta viime vuonna veljeni kitaransoittoa kuunnellessa. Ja nyt halusin jakaa sen teidän kanssanne. Tässä, olkaa hyvät:

John Lennon - Happy Xmas (war is over)

So this is Xmas
And what have you done
Another year over
And a new one just begun
And so this is Xmas
I hope you have fun
The near and the dear one
The old and the young

A very Merry Xmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear
 

And so this is Xmas (war is over)
For weak and for strong (if you want it)
For rich and the poor ones (war is over)
The world is so wrong (if you want it)
And so happy Xmas (war is over)
For black and for white (if you want it)
For yellow and red ones (war is over)
Let's stop all the fight (now)
 

A very Merry Xmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear
 

And so this is Xmas (war is over)
And what have we done (if you want it)
Another year over (war is over)
A new one just begun (if you want it)
And so happy Xmas (war is over)
We hope you have fun (if you want it)
The near and the dear one (war is over)
The old and the young (now)
 

A very Merry Xmas
And a happy New Year
Let's hope it's a good one
Without any fear
 

War is over, if you want it
War is over now
 

Happy Xmas 

Oliko kukaan teistä lukijoista kuullut tätä aiemmin? 

~ Roosa ~

Luukku 21: Joulutunnelmointia

Vuosi sitten kesällä tonttimme rajalle kaivettiin kuoppa. Vuosi sitten lokakuussa pappani tuli lätkäämään sen. Ja sitten tuli viime kevät ja kesä ja rakennusurakka perheemme miesväelle- Ja rakennusurakan päätteeksi sinne tonttimme reunaan oli noussut aitta. Tällä hetkellä ensisijaisesti siksi, ettei minun tarvitsisi nukkua pikkuveljeni huoneen lattialla - puhumattakaan tavaroitteni säilyttämisestä toisen ihmisen huoneen nurkassa. Mutta toinen veljeni on kyllä puhunut aitan vuokraamisesta ensi kesäksi itselleen...
   Aitasta tuli tunnelmaltaan ihana pieni mummula. Ja vielä kun äiti oli joululomalle tuloani varten vienyt joulutunnelmaa koristeiden muodossa pieneen mökkeröiseeni, niin ei voi parempaa tai ihampaa ollakaan. Katsokaa nyt vaikka!

 

Eipä tämä voi paljoa jouluisemmaksi enää muuttua. <3

Ja hei, enää 3 yötä jouluun!

~ Roosa ~

Luukku 20: Siitä joulumielestä...

Aina se pitäisi etsiä joka marraskuun lopussa jostakin. Laatikosta, glögimukista tai joulusiivouksen seurauksena, vai jostain muualta? Mistä se tulee?
   Mun mielestä joulumielestä on viime vuosina tehty jonkun sortin kaupallinen trendituote. Tai sitten ainakin ihmiset ottavat siitä hirveän stressin. Niin kuin joulusta yleensäkin. Pitää tehdä jouluruuat, ostaa lahjat ja paketoida ne, leipoa pipareita, siivota, lähettää joulukortit, lämmittää glögiä, polttaa kynttilöitä...lista on loputon. Johan siinä hengästyy.
   Varsinkin jos ei ole jouluihminen. Itsehän kyllä jouluihmisiin lukeudun, mutta on tuttavalistallani niitäkin, joita joulu vain ahdistaa. Se tuntuu olevan joillekin heistä lasten tai sukulaisten jopa suoritus. Ja se on mun mielestä tosi harmillista - suorittaa joulu hampaat irvessä lävitse. 
   Mutta kuulkaas tätä - mä en näe, että joulussa tärkeintä olisi se jatkuva asioiden suorittaminen, ei pipareiden leivonta, kuusenhaku tai mikään muukaan askare. Tärkeintä joulussa ja sen odottamisessa on pysähtyminen. Ihan vain oleminen. 
   Jokaiselle pysähtyminen tarkoittaa eri asioita. Jollekin se voi olla ilta kynttilän valossa oleskellen, joillekin päiväunet. Minä taas olen yrittänyt pysähtyä niiden kuuluisten jouluaskareiden äärelle - pysähtyä ja keskittyä niihin askareisiin, jotka usein vain kiireessä ja paineessa suorittaa lävitse. Voisiko joulukorttien kirjoittamiseen tai lahjojen paketointiin pysähtyä? Kyllä voi. Ainakin itse voin. Olen kokenut jopa ison lahjavuoren paketoimisen ihanan merkityksellisenä ja rauhaisena asiana, kun en ole ottanut mitään painetta asioiden tekemisen nopeudesta. 
   Ei yhden illan aikana tarvitse paketoida kaikkia lahjoja. Ei joka päivä tarvitse muistaa soittaa kaikkia joululauluja. Riittää, kun tekee jotain. Tai jos ei tee sitäkään, voi hyvillä mielin unohtaa hammasten kiristelyn ja jättää tämän päivän tehtävät huomiselle.

 Sillä joulu tulee aina keskeneräisyyden keskelle. Niin koulumme eräs opettaja muistutti. Niin se tuli ekana jouluna Jeesuksen vanhemmille, kun ei oltu ehditty hyvään majapaikkaan tai laittamaan nimeä listaan. Niin se joulu tuppaa nykyäänkin tulemaan vähän liian nopeasti - lattioiden pesussa tulee kiire ja aina aatonaatto-iltana huomataan, että ei sieltä kaupasta muistettu tuoda sitä tai tuota. 
   Mutta silti se joulu tulee. Ja se on lohdullista. Joulu ei kysy, onko koristeet ojennuksessa tai sauna pesty. Joulu vain tulee, jättää kenkänsä eteiseen, viipyy hetkisen ja sitten huiskuttaa hyvästit. Tullakseen seuraavana vuonna uudestaan. Ei joulu kysy, onko häntä varten laitettu sänkyihin puhtaat lakanat ja onko puuroon muistettu piilottaa manteli. Eikä se valita, jos tänä jouluna asiat tehdäänkin eri järjestyksessä tai kaikille ei löytynyt kaupasta tasan tarkkaan niitä lahjoja, joita oltiin toivottu.
   Meillä olisikin siis paljon opittavaa joululta. Joka joulu ainakin itse huomaan oppivani tuolta juhlalta jotain lisää. Mutta ei kai tässä joulutietämyksessä tule koskaan valmiiksi. Sillä juuri silloinhan joulun pointt katoaisi.

Että joulu tulee ja ennen kaikkea saa tulla keskeneräisyyden keskelle. Suomeksi sanottuna se voisi tarkoittaa sitä, että jokainen on joulunarvoinen.

~ Roosa ~

Luukku 19: Jouluksi kotiin

Mikä onkaan parempaa kuin pitkän matkustuksen ja siitä johtuvan stressamisen jälkeen astua lapsuuden kodin ovesta sisään, kävellä vanhempien jääkaapille, vaihtaa muutama lause sisarusten kanssa ja lopulta painaa pää tyynyyn sekä käärityä peiton alle unta odottamaan?

Niin, ei yhtään mikään. Ja kaiken lisäksi ihan just on joulu ja äiti on laittanut kaiken niin nätiksi. Pian niistä koristeluista ja viime hetken valmisteluistakin lisää - mutta sitä ennen kunnon yöunet!

~ Roosa ~

Luukku 18: Mikä yhteisöpedagogi?

Minulta toivottiin postausta AMK-opintoihini liittyen - mikä on yhteisöpedagogi ja miten sellaiseksi opiskellaan. Tajusin, etten ole juuri blogissa hirveämmin opiskeluista kertonut yleisluontoisia "oon harjoittelussa" tai "olipa pitkä koulupäivä" -heittoja enempää. Nytpä siis onkin korkea aika avata opintojani ja niiden sisältöä tarkemmin!

Aloitetaan perusteista. Mikä on yhteisöpedagogi? Sitä en minäkään tiennyt hakiessani Ylivieskaan opiskelemaan yhteisöpedagogiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Tuo viimeinen nimike minua kiinnosti ja houkutteli, sen takia minä Ylivieskaan ajauduin, sekä muutaman muun muuttujan kautta. Olisihan kirkon nuorisotyönohjaajan pätevyys ollut mahdollista saada Diakistakin, mutta johdatus vei mut Ylivieskaan ja Rauskille.
   Kolmannen vuoden opiskelijana voin jo sanoa tietäväni, mikä on yhteisöpedagogi ja mitä sellainen työkseen tekee. Tai ainakin osaan sanoa sen paljon paremmin kuin elokuussa 2014, jolloin opintoni alkoivat. Lyhyesti ja tiiviisti sanottuna yhteisöpedagogi on kasvatuksen ammattilainen, jonka erityisalaa on lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa työskentely. Jos yhtään helpottaa ymmärtämään, yhteisöpedagogin tutkinto on aika lähellä sosionomin tutkintoa. Ero sosionomin ja yhteisöpedagogin pätevyyksien välillä on hiuksenhieno veteen piirretty viiva - lähinnä se, että sosionomit pystyvät työskentelemään myös vanhustyössä ja pänttäävät enemmän th- ja lastensuojelulakia. Yhteisöpedagogi on taas nimenomaan lasten ja nuorten kanssa toimiva ammattilainen. Sen vuoksi yhteisöpedagogin tutkinto sisältääkin paljon enemmän pedagogisia opintoja kuin sosionomikoulutuksessa.

Missä yhteisöpedagogin tutkinnolla voi työskennellä? Kunnan nuorisotyönohjaajana, järjestötyössä (esim. 4H, Allianssi, MLL, muut nuoriso/lapsi/perhejärjestöt), erityisnuorisotyössä (esim. yksilövalmennus, etsivä nuorisotyö, Saapas-toiminta) ja lastensuojelussa perhe/nuoriso/turvakodin työntekijänä. Lisäksi Centria-ammattikorkeakoulun  yhteisöpedagogin tutkintoon kuuluu 90 op kirkollisia opintoja. Tämä antaa siis minulle pätevyyden työskennellä kirkon nuorisotyön/varhaisnuorisotyön/lapsityönohjaajana. Ja jos mielenkiintoa löytyisi, mikään ei estäisi minua pistämästä pystyyn omaa yritystä lapsi-, perhe- tai nuorisotyöhön liittyen. 
   Yhteisöpedagogi toimii siis lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukemiseksi ja jos ei lastensuojelun puolta oteta huomioon, niin paljolti siellä vapaa-ajalla, lasten ja nuorten koulunkäynnin ulkopuolella. Nuorteniltojen, tapahtumien ja muun vapaa-ajan toiminnan kehittäminen on yhteisöpedagogin erityisalaa. Yhteisöpedagogi on tyyppi, jonka sydän sykkii lapsille, nuorille ja heidän perheilleen.

Mistä mun opinnot sitten koostuvat? 210 opintopisteestä, joista se 90 op on kirkollisia opintoja. Mutta mitä nuo opintopisteet pitävät käytännössä sisällään? Noh, opintosuunnitelmasta löytyy opintojaksoja mm. nimillä 

• kunnan nuorisotyö, 
• kirkon nuorisotyö, 
• lastensuojelu, 
• yrittäjyys, 
• nuoren kasvun tukeminen, 
• opettaminen ja ohjaaminen
• rippikoulutyö
• kirkon lapsityö
• yhteisöpedagogi lasten kasvattajana
• sielunhoito
•  teologian perusteet
•  työyhteisö ja kirkon hallinto
• liikuntakasvatus
• kansalais- ja projektiosaaminen

Tuota kaikkea ja vielä paljon lisääkin mä opiskelen luokkakavereitteni kanssa. Eli sitä, mitä nuo asiat ovat, mitä ne pitävät sisällään, miten ne liittyvät tulevaan ammattiini ja mitä annettavaa yhteisöpedagogilla on noihin toimikenttiin. 

Käytännössä puolet opinnoista on luentomaista opiskelua oman yhmän kanssa - opettaja puhuu ja opettaa, me opiskelijat kuuntelemme. Kuitenkaan tuo luentopainoitteisuus ei tarkoita sitä, että me ei ollenkaan keskusteltaisi tuntien aikana. Oikeastaan se ei ole ollenkaan niin. Meillä on pyritty siihen, että opiskelijoiden omia kokemuksia ja vahvuuksia hyödynnetään paljon. Opettajat kannustaa pohdiskeluun ja kokemusten kertomiseen yhteisesti luokan kanssa. Eipä taida olla yhtään oppituntia, joka ei sisältäisi vähintään yhtä pari/ryhmäkeskustelua aiheesta tai toisesta. Opettajamme siis omalla opettamisellaan näyttävät, että meiltä löytyy jo paljon osaamista - ihan opintojen aloitushetkestä lähtien. He ovat vain lisäämässä tietoa ja taitoja yhteistyössä kanssamme meille kasvatuksen tuleville ammattilaisille niihin kohtiin, missä tietoja ja taitoja tarvitaan. Se, että meillä on vain 10 opettajaa koko koulutuksen aikana, kertoo paljon siitä, että opettajat oikeasti tuntevat meidät nimeltä. He myös osaavat nähdä yksilölliset vahvuutemme sekä kehitystarpeemme ja tukea ammatillista kasvuamme. Meillä voidaan todellakin sinutella ja istua samaan kahvipöytään opettajan kanssa - ja usein se menee toisinpäin. Ja se on enemmän kuin ookoo. Me ollaan siellä koulussa oppimassa toinen toisiltamme - niin opettajat kuin opiskelijatkin.

Paljon meillä myös tunneilla näytellään ja leikitään. Tai ainakin eka vuosi tuntui menevän van leikkiessä, laulaessa ja näytellessä. Enää ei ehkä leikitä niin hirmuisesti, mutta paljon käsitellään opittavia teemoja, kokemuksiamme ja karttunutta tietovarastoamme pienten näytelmien kautta. Usein meidän koulutustamme sanotaan vähän halveksienkin leikkikouluksi, mutta me opiskelijat ja opettajat kannamme tuon leikkikoulun mainetta ylpeinä harteillamme eteenpäin. Sillä leikkimällä opitaan sitä työn yhtä olennaisinta osa-aluetta: miten vedetään leikkejä lapsille, nuorille kuin aikuisillekin? Mitä pitää ottaa huomioon? Missä mun pitää leikin/pelin/ryhmänvetäjänä kehittyä?
   Jos puolet opiskelusta on luento-opiskelua milloin diasulkeisina (älkää huoliko, on niitäkin asioita, joiden kanssa ei pidä leikkiä! ;) ), milloin vähän enemmän tehden ja touhuten, puolet opinnoista koostuu käytännön projekteista ja harjoitteista. Me oikeasti edetään opinnoissa projektista projektiin, alusta loppuun saakka. Me harjoitellaan ihan oikeassa ympäristössä sitä, mitä me tulevaisuuden työssäkin tehdään - lasten ja nuorten kanssa toimimista. Me olemme menneet lähieskariin ja pitäneet hartaushetkiä muksuille, pitäneet adventtitouhupäiviä paikalliselle alakoululle, vetäneet liikuntaseikkailun ykkös- ja kakkosluokkalaisille, virkistyspäivän ikäihmisille, kouluttaneet isosia, toteuttaneet jumalanpalveluksia koulutusalallemme ja vaikka mitä muuta. Kaikkea en voi millään muistaa! :D Niin ja jos ei olla pystytty saamaan sitä autenttista ryhmää meidän luoksemme tai me emme ole voineet mennä autenttisen ryhmän luo, olemme itse simuloineet tilanteita. Esimerkiksi rippikoulutyön opintojakso meni siten, että jokainen meistä piti vuorollaan täysin oikean rippikoulutunnin muulle ryhmälle, joka eläytyi rippikouluikäiseksi opiskelijakunnaksi. Myös eri raamattutyöskentelyiden opettamista vetäessä ne opiskelijat, joiden vetovastuulla homma on, suunnittelevat ja vetävät työskentelyn. Muiden hommana on sitten eläytyä siihen rooliin mikä annetaan. Välillä sitä on itse ollut 15-vuotias riparilainen, milloin 6-vuotias pyhäkoululainen. Niin ja on sitä tullut oltua seiskaluokkalainen, joka on ryhmäytynyt luokkansa kanssa :D Paljoksi sitä välillä on taivuttu, mutta eipä se ole haitannut! Nimittäin siinä, että eläytyy johonkin rooliin, näkee parhaiten ne jutut, mitkä toimii ja mistä antaa rakentavaa palautetta. 

Tässä tosiaan pitää mainita se, että kaikki projektit ja muut käytännön toteutukset eri ryhmille (tai sitten toisillemme) suunnittelemme alusta alkaen ITSE. Kukaan ei anna meille toimintaohjeita, miten toteuttaa adventtiprojekti alakoululaisille tai isoskoulutusilta nuorille. Toki reunaehdot saamme, mutta siihen se jääkin. Pöytä tai taulu on puhdas työskentelyämme varten. Toisaalta se on sillä suunnitteluhetkellä raastavaa, mutta myös palkitsevaa. Mikään ei palkitse niin paljoa, kuin se, että sait ryhmäsi kanssa toteutettua projektin, jonka suunnittelitte täysin tyhjästä. Ja itse suunnittelemalla ja tekemällä huomaa myös sen, mikä toimii ja mihin pitää kiinnittää erityistä huomiota jatkossa vastaavissa tilanteissa.
   Joitain asioita pitää myös opiskella luokkahuoneen ulkopuolella. Retki- ja leiritoiminnan opintojaksolla mentiin ihan oikeasti telttailemaan ja ruoka tehtiin myös eräjormameiningillä. Ensi talvena on partiokurssi ja tuolloin helmikuussa nukutaan taas yö puolijoukkueltassa kipinävuoroja vaihtaen.Nuo tuollaiset vähän spesifimmät jutut antaa kivasti vaihtelua ja vahvistaa yhteishenkeä. Tykkään!

Lisäksi opintoihimme kuuluu neljä pakollista harjoittelua: yksi kirkon varhaisnuorisotyöhön ja yksi rippikoulutyöhön liittyen, mutta loput kaksi ovatkin sitten vapaasti valittavissa eri tulevaisuuden työkentistämme. Voi vaikka mennä lastensuojeluun tai etsivään nuorisotyöhön kokeilemaan siipiään. Harkat on just kokeilemista varten - siellä voi löytää niin sen oman erityisalansa kuin huomata rohkeasti senkin, että tää ei ollutkaan mua varten. Itse haluaisin keväällä vikassa harkassa koittaa, oisko etsivällä nuorisotyöllä paikka mun sydämessä vai onko mun spesifijuttu joku muu homma.
   Tässä siis aika kattavasti juttua siitä, mitä mä opiskelen, miksi mä valmistun ja missä mä sitten "isona" voin työskennellä. Toivottavasti saitte selkoa :) Koulupäiviä en lähde kuvaamaan, sillä mä haluan keskittyä koulussa itse pääjuttuun - opiskeluun. Lisäksi päivien sisältö vaihtelee aivan äärimmäisen paljon. Laidasta laitaan. Joten luulenpa, että tällaisella kokonaisvaltaisemmalla postauksella kuvineen eri oppimistilanteista (joita vuosien varrella on ollut todella monta ja monituista), on teille enemmän annettavaa.

Ja muistakaa, et aina saa kysyä lisäkysymyksiä! :)

~ Roosa ~

PS. Ihan käsittämätöntä, et viikon päästä ollaan jo joulupäivän puolella!

Luukku 17: Mitä joululahjaksi tärkeimmille?

Alan yleensä suunnittelemaan joululahjahankintojani syyskuun alkupuolella. Mulle joululahjojen tai ylipäätään lahjojen suunnittelu, hankkiminen ja antaminen on sydämen asia, melkeinpä intohimo. Tänä vuonna lahjasuunnittelut menivät kuitenkin yllättävän myöhäiseen ajankohtaan, vasta marraskuulle. Tää stressasi mua erityisen paljon, sillä yleensä tuohon mennessä kaikki on mulle lahjojen suhteen kristallinkirkasta. Onneksi satuin koulukavereiden puheista bongaamaan yhden lahjaidean toiselle veljelle ja äidiltä sain ideat kahden muun sisarukseni lahjaan. 10 vee siukulle taas oon kerännyt hänen ekaluokan joulusta lähtien Ella-kirjasarjaa, joten se lahja onkin ollut selviö koko ajan.
   Vanhempien lahjat ollaan tupattu ostaa viime vuosina veljien kanssa yhdessä, niin myös tänä vuonna. Tosin tuo "yhdessä ostaminen" tarkoittaa sitä, että Roosa suunnittelee, päättää ja ostaa - veljet osallistuvat sen verta, että laittavat nimensä paketin antajan paikalle minun nimeni viereen. :D Toissa jouluna taisi käydä niin hyvä tuuri, että sain puolet velkasummasta takaisin veikoilta. Enää en jaksa edes muistuttaa asiasta. :D

Minkälaisia lahjoja sitten ostan perheenjäsenille? Edelleen jotain aika kulttuuri-sarakkeeseen menevää. Hyvin paljon oon suosinut kirjaelämyksiä, niin myös tänä vuonna. Hyviä kirjoja kun voi lukea aina uudelleen. Eritisesti siukkujeni lukuharrastusta olen halunnut joululahjavalinnoillani tukea. Mulle kerättiin lapsena Astrid Lindgrenin satuklassikkoja ja olen noista kirjoistani hyvin ylpeä edelleen. Niitä kun voi lukea nyt siskoille ja myöhemmin toivottavasti omalle jälkikasvulle. Joten Ella-kirjojen keräämisen sanoisin oman empiirisen kokemukseni myötä olevan sijoitus myös isomman pikkusiukun aikusuuteen - ei vain tähän hetkeen.
   Veljille en pahemmin kirjoja ostele. He kun ovat enemmän soittajatyyppejä. Paljon takavuosina suosin soittokirjoja. Nykyään tabsit biiseihin löytää kuitenkin netistä, joten on pitänyt kehitellä jotakin muuta. Oon myös todennut, että sellanen rippikouluikäinen jätkä on iältään hankalin lahjottava ihminen. Taas siitä eteenpäin lahjojen hankkiminen on huomattavasti helpompaa. Esimerkiksi 18-vuotiaalle veljelleni oli lopulta äärimmäisen helppoa keksiä tämänvuotinen (ja edeltäväkin) joululahja, kun vain satuin nappaamaan yhden sanan kaverin puheista. 15-vuotiaalla taas omat spesifit kiinnostuksen kohteet ovat vasta hahmottumassa - ja toisaalta tarpeetkin. Mutta onneksi äiti auttoi tänä vuonna. Josko ensi vuonna olisi taas vähän helpompaa toisenkin veikan lahjan suhteen?
   Täällä siis paketoidaan kovia paketteja seitsemisen kappaletta tonttupaperiin. Päälle ylimitoitettu annos krepattua lahjanarua. Aatonaatto-iltana just ennen nukkumaanmenoa ne laitetaan kuusen alle ja aamulla jännityksellä katsellaan rakkaitten reaktioita.
   Tänä vuonna verokarhu oli mulle tosi armollinen, joten mun onnistui ostaa lahjoja muutamalle ystävällekin. Eräs tuttavapariskunta on auttanut mua täällä Ylivieskassa aivan äärimmäisen paljon. He siis ansaitsivat ehdottomasti suuren kiitoksen joululahjojen muodossa. Joululahjan ostaminen Epalle oli myös täysin selvää. 
   Tuttavapariskunnan kanssa tehtiin siten, että me vain päätimme sanoa toisillemme lahjatoiveet (järkevien hintarajojen puitteissa tietenkin), kävimme ostamassa lahjat ja vaihdoimme ne keskenään. Tein tällein eka kertaa elämässäni, mutta itse asiassa se oli aika toimiva systeemi. Minä sain ihanan Muurlan Tommy Tabermann -tarjottimen ihanalla runolla varustettuna ja pariskunta hieman Arabian Muumia.

Epalle tiesin hakea jotain tietystä kategoriasta, mutten ennen ostosreissua Kärkkäiselle (josta puolet lahjoista tuli hankittua) tiennyt sen ihmeellisemmin, että mitä. Kuitenkin oon tosi selvillä Epan tyylistä niin vaatteiden kuin tavaroidenkin suhteen. Siksi lopulta tilanne oli se, että piti vain valita kahdesta ideasta toinen. Päätöksen tehtyäni olinkin ihan fiiliksissäni, koska tiedän Epan rakastavan lahjaansa! Onneksi sen saan pian hänelle antaakin. :)
   Ylipäätään ystävien lahjoissa suosin ystävien mielenkiinnonkohteiden tukemista ja jouluherkkuja (lue:suklaata). Ystäville ei tule ostettua niin kalliita lahjoja kuin perheenjäsenille - tai ainakaan ystäville menevä lahjamäärä ei ole missään nimessä yhteismäärältään isompi kuin perheenjäsenille. Nytkin ostin lahjat vain edellä mainituille rakkaille ystäville. 
    En tietystikään voi vielä paljastaa, mitä paketoimissani paketeissa tarkalleen on. Teen sen taas sitten joulun jälkeen. Mutta rakkaudella valittuja lahjat ovat, varmasti aikaa ja kulutusta kestäviä sekä mieluisia saajilleen. Sen voin luvata! :)  

Millaisia lahjoja te ostatte ja kenelle? Vai ostatko ollenkaan? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla teidän lahjaperinteitä! :)

~ Roosa ~

    

Luukut 15 & 16: Rakas Minä...

Viimeinen syyslukukautesi AMK:ssa on mennyt todella nopeasti. Se vain hurahti ohitse. Syksy on sisältänyt mukanaan niin onnen kuin epätoivonkin hetkiä, naurua, iloa ja kyyneleitä. Padottujakin ja tunteita sekä haavojensa kohtaamista uudelleen ja uudelleen. Mutta vaikka noita tasaisen harmaita päiviä tuntui välillä olevan enemmän kuin auringonpaisteessa kylpeviä aamun sarastuksia, haluan sanoa sinulle yhden sanan:

KIITOS.

Kiitos tästä syksystä ja lukukaudesta. Olen ylpeä siitä, että kuljit sen lävitse. Tiedän, ettei jokainen päiväsi ollut helppo. Mutta pidit silti pääsi ylhäällä ja olit rohkea - ja siitä jos mistä, voit olla ylpeä itsessäsi. 
   Kiitos, että tänä syksynä sanoit vihdoinkin ääneen itsellesi ja ympärilläsi oleville ihmisille, että sä osaat. Erityisen hienoksi tuon asian tekee se, ettet pelännyt tai kainostellut ammattitaitosi ääneen myöntämistä, etkä varsinkaan kokenut sitä ylpeilyksi. Sillä niinhän sä oot Roosa aina ennen tehnyt - pelännyt, että sä muutut liian ylpeäksi ja omakehua haisevaksi tyypiksi, jos sanot osaavasi. Ja sen vuoksi sä oot aina ennen vähätellyt taitojasi ja osaamistasi. Kiitos, että otit syksyn harkassa tuon ekan ison askeleen taitojesi arvostamisen suhteen.
   Kiitos, että uhmasit opinnäytetyön kirjoittamiskammoasi ja avasit tuon kesällä niin kauhua herättäneen tiedoston yhä uudelleen ja uudelleen. Ja lopulta katkaisit tuolta kammolta siivet ja selätit sen. Kiitos, että alensit rimaa itsesi suhteen ja sen ansiosta sait lopputyötäsi tosi paljon eteenpäin muiden koulujuttujen lomassa.

 Kiitos, että olit muutenkin koulutehtävien suhteen armollisempi itsellesi ja opit taas entistä enemmän priorisoimaan asioita. Sillä niin kuin olet huomannut - sä pärjäsit pienemmälläkin panostuksella äärimmäisen hyvin ja sait täysin samoja arvosanoja kuin ennenkin. Kiitos, ettet kuluttanut itseäsi loppuun, vaan sen sijaan höllensit. Sä laitoit oman hyvinvointisi edelle ja siitä olen todella iloinen sinussa.
    Kiitos, että panostit tänä syksynä itseesi myös rahallisesti - kävit kolme kertaa hierojalla marras- ja joulukuun aikana sekä ostit Black Fridayn kunniaksi uuden läppärin itsellesi vanhan ja viimeisiään vetävän koneen tilalle. Se oli kaiken sen rahamäärän arvoista. 
   Välillä sä oot ollut todella ahdistunut ja kärsinyt paniikkikohtauksista. Oon kuitenkin ylpeä siitä, ettet antanut niille liikaa valtaa, vaan sen sijaaan taistelit ja voitit. Kiitos. 

Kiitos, että olet elämän antamista kolhuista huolimatta jaksanut auttaa myös muita ympärillä eläviäsi ihmisiä. Kiitos, että olet edelleen tehnyt hyviä asioita toisten eteen miettimättä sitä, mitä sä saat vastalahjaksi. Kiitos, että olet pitänyt auttamista itseään arvokkaaana ja sulle iloa tuovana asiana. Jopa paljon enemmän iloisempana ja arvokkaampana asiana kuin vastapalveluksia. 
   Sä myös päästit irti ihmisestä, joka oli tuntunut sulle taakalta. Se ei ollut sulle taaskaan helppoa. Kuitenkin kiitos, että uskalsit sen tehdä. Tiedän, että sulla on päiviä, jolloin kaipaat ystävyytenne ihanimpia hetkiä ja asioita. Ehkä jonain päivänä tulevaisuudessa susta tuntuu myös siltä, että haluaisit yrittää vielä kerran. Mä en kiellä sua yrittämästä. Mutta muista Roosa, että ystävyyden ei koskaan pidä olla taakka. Usko siihen, että asiat meevät juuri niin kuin niiden kuuluukin mennä. 
   Sä olet todella kasvanut tämän syyslukukauden aikana. Se kasvu on välillä ollut todella kivuliasta ja hidasta, mutta kiitos että kestit ne kaikki kasvukivut. Mä todella toivon, että joku päivä voit nähdä tämän kaiken merkityksen. Sillä sellainen tällä kaikella täytyy olla. Ja varmasti onkin. 
   Nauti joululomastasi, sillä sen sinä todella olet ansainnut. Tee kivoja asioita ja nauti joulusta. Näe ystäviäsi - niitä, jotka saavat sinut hymyilemään ja tuntemaan itsesi upeaksi sekä arvokkaaksi ihmiseksi. Ihmiseksi, jolla on merkitys ja tehtävä tässä maailmassa. 

Ja muista, että ehjimmät meistä on sirpaleista tehty.

~ Roosa ~

  

 

Luukku 14: Oudoimmat tapani

Tämän päivän luukussa aattelin paljastaa teille, mitkä on mun mielestä mun oudoimmat tavat ja tottumukset. Saa nauraa!
 

OUDOIMMAT TAPANI - TOP 6

6. Tarkistusmania

Kouluun lähtiessä pitää varata viitisen minuuttia siihen, että saan tarkistaa hellan levyjen nupit ihan niin monta kertaa kuin vain haluan. Ja näkisittepä vain, milaista hullunrinkiä kierrän täällä yksiössäni ennen pidemmille reissuille lähtöä...

5. Itselleen on kiva höpötellä

Juttelen tosi paljon itsekseni ja itselleni. Ihan kaikesta. Oon tehnyt sitä jo kyllä ihan lapsesta lähtien, mutta parhaiten sen huomaa nyt, kun asuu yksinään. Omalla tavallaanhan se on tosi outoa, mutta mitäs sitä nyt enää kitkemään poiskaan :D Sitä paitsi - onhan se nyt ihan parasta todeta ääneen itselleen, kun on lautanen on tyhjä ja vatsa täysi "Kiitos Roosa, oli hyvää!" tai kun koulutehtävän saa tiputettua sille kuuluvaan palautuslaatikkoon ajoissa "Hyvä Roosa, oot sä sitten ahkera ja tehokas!"

4. Yle Areenan ennakkojaksot

Tää on mun heikko kohtani. Mutta syytän myös osaltaan Areenan takana seisovaa väkeä. Kuka on keksinyt laittaa sinne ennakkoon jaksoja muun muassa Uudesta Päivästä, Sykkeestä ja Latelasta? Uteliasta ei saa kiusata tällä tavalla! Nimim. Katsoin vahingossa kaikki Syke-sarjan kolmannen tuottarin jaksot ennakkoon viime talvena.

3. Kello etuajassa

Mun seinäkello on aina 5-10 minuuttia etuajassa. Ihan vain siksi, että ehtisin kaikkialle ajoissa (tai etten olisi hirveästi myöhässä sovitusta). Monet epäilee tätä mun logiikkaa. Että, kun sä kuitenkin tiiät, et se kello on etuajassa, niin silloinhan just myöhästyy. Mutta jostain syystä näin ei ole ainakaan minun kohdallani. Sillä kuitenkin toimin tuon seinäkellon mukaisesti ja usein varsinkin kiireaamuina unohdan, että tuo aikaa mittaava kapistus on etuajassa. Eli todellakin TOIMII!!

2. Esineiden ja vaatteiden nimeäminen

Kyllä. Nimeän esineitäni ja jopa vaatteitani. Pehmolelukirahvieni nimet ovat Ihana ja Lilja. Aurinkolasikoteloni on usein hukassa ja silloin etsinkin Munakoisoani (tämän nimen kylläkin keksi isi!!). Niin ja multa löytyy vaatekaapista mm. Viidakkopöksyt sekä kuvassa näkyvät Inkkarileggarit.

1.  Viimeiset sivut luetaan ensimmäiseksi

Tiedän, ei ehkä lukunautinnon kannalta parhain mahdollinen tapa. Yritänkin aina jokaisen aloittamani romaanin kohdalla edetä perinteisesti alusta loppuun, mutta aina viimeistään 100 sivun kohdalla pomppaan viimeiseen lukuun. Sen luettuani ja loppuratkaisun selvitettyäni palaan jäämääni kohtaan ja selvitän, miten loppuratkaisuun päädytään.

Tässäpä näitä! Ei täällä tosiaankaan aina ihan pitkillä valoilla mennä :D
Uskaltaisiko joku kertoa omista omituisista tavoistaan tai toimintamalleistaan? 

~ Roosa ~

Luukku 13: Maanantai Roosan matkassa (myday 2/3)

Postausehdotuksiin tuli toive My day -postauksesta. Ja jos totta puhutaan, juuri eilen minun piti julkaista sellainen jatkoksi syyskuiselle Jämsä-päivälle. Päikkärit venyi kuitenkin muutamaa tuntia pidemmäksi kuin alunperin luulin (hups!). Joten pääsette kurkkaamaan mun eiliseen päivään vasta tänään. Hauska juttu myös siltä kantilta, että pääsen toteuttamaan heti yhden lukijan toiveen! :)

Maananai 12.12.2016

6.30

Herätys (ensimmäinen sellainen) alkaa soida ja herättää mut liian lyhyiksi jääneiltä yöunilta. Oikeasti voisin nukkua vielä 1,5 tuntia pidempään, mutta olin luvannut edellisiltana jeesata kaveriani ja käydä hänen puolestaan kaupassa. Kaveri oli palannut edeltävänä päivänä OYSista mahataudista kärsineen pienen tyttönsä kanssa, eikä hän uskaltanut vielä lähteä kotoa mihinkään tytär kainalossa. Lupasin siis jeesiä ja koska koulupäivä loppuisi multa vasta viideltä, päätin hoitaa asian jo heti aamusta. Sängystä ylös siis.

6.50

Olen päässyt onnistuneesti ylös sängystä, napsauttanut illalla valmiiksi lataamani kahvinkeittimen päälle ja ihme ja kumma...vaatteetkin ovat niskassa! Mikä tää tällanen maanantai-aamu on, kun kello ei oo edes seitsemää eikä mua väsytä vaan sen sijaan hommat vain luistaa?

7.00

Eka kahvikupponen naamariin ja viimeistenkin unenrippeiden karistus silmistä. Radio päälle ja samalla hiukset ponnarille - ekaksi kuuntelen aamu-uutiset ja sitten jatkan Aamulypsyllä.

7.15

Täh? Mullahan on aikaa istua pöydän ääreen juomaan toinen kuppi kahvia ja syömään voileipä! Voi että, miks tällasia kiireettömiä aamuja ei siunaannu mulle useammin?

7.30

No jos nyt se naamanlaitto vielä, ennenkö kauppaan...

7.55

Ulkonäölliset seikat kuosissa, koulureppu pakattu valmiiksi oottaan reilun tunnin päästä koittavaa kouluun lähtöä, ulkovaatteet niskassa, avaimet, kännykkä ja lompakko mukana. Kauppaan, mars!

8.15

Ylivieskan Halpa-Hallissa. Soitto kaverille ja muutama tarkentava kyssäri hänen antamaansa ostoslistaan liittyen.

8.30

Ostokset tehty, maksettu ja pakattu. Enää puuttuu muutaman sadan metrin kävelymatka kaverin luokse saadakseni ostokset perille.

8.35

Kaveri tulee vastaan kerrostalon ala-ovelle ostoksiaan hakemaan. Hyvin roosamainen varmistus:
Tulihan nyt kaikki? 
Pistä vaan viestiä, jos tarvittet vielä jotain niin tuon illalla. 
Niin ja muutenkin jos tarttee apua, niin koska vaan voi soittaa. 
Kuitti on muovikassissa.
Niin ja suklaan hintaa ei tartte maksaa takaisin, se on LAHJA. 
Tsemppiä!

8.40

Kotia kohti hakemaan koulureppu selkään ennen kuin kimppakyyti noukkii mut kouluun. 

8.50 

Kämpillä. Täh, puol tuntia aikaa ennen lähtöä kouluun?

9.20

Kouluun!

9.45-17.10
Koulussa

Ajatuskulku suunnilleen tämä:

Kuka on keksinyt tällaset tappokoulupäivät? 
Vois päivittää Instan.
Kuka keksi laittaa tentin (jonka sijasta teen esseen) keskelle koulupäivää, jolloin mulle tulee typerä hyppäri?
Milloin koulu loppuu? Joko saa ruokaa? 
Ruokaa, haluan ruokaa!
Jee, nyt saa ruokaa! 
Joko vois olla kahvitauko?
Ai että, ootteks jo lukeneet, että Juha Tapio tulee akkarikeikalle Ylivieskaan huhtikuussa? 
Mitä, tilasitte jo liput?! Siinä viidessä minuutissa, kun mä olin luokan ulkopuolella? 
No, täytyy soittaa äidille ja kysyä, haluisko se tulla tänne huhtikuussa viikonlopuksi ja mentäs sit sen kanssa Juhiksen keikalle. 
Tai sit veikkakin vois kyl innostua. 
Vihdoinkin kahvia, tuuks sää?
No hyvä, mennääs sit!
Otaks sä kans koko setin, niinkö kahvin ja pullan?
Hyvä, mä myös! 
Nyt mä soitan kyllä sille äidille. 
Ai oikeesti, oisit valmis tuleen tänne silloin? 
Mahtavaa, tilaan ne liput...paitsi etten tilaakaan, kun pankkitunnukset on kotona. Hitto!
 No, toivottavasti ne liput ei tässä päivän aikana lopu kesken. 
Jes vika tunti...
Kello ei kyllä liiku ikinä eteenpäin. 
Oikeesti, vielä puol tuntia? 
Tää on niin tuttuu juttuu jo, vähän turhauttaa. 
On se kumma kun tulee kouluun, niin on pimeetä ja kun lähtee koulusta, niin on pimeetä.
 Joko nyt? 
No nyt, vihdoin 8 tuntia lusittu!

17.50

Kotona. Nopeasti tilaamaan Juhiksen liput Ylivieskan Akustiikkaan huhtikuulle.  
Mies ja kitara -yhdistelmä...se vain on koettava! Huh, vielä on paikkoja jäljellä!

18.25

NYT RUOKAA! 
Roosan keittiö tarjoaa tänään edellispäiväistä uunilohta ja salaattia. Ei jaksa enää alkaa keittää makaronia.

19.10

Jos mä otan vain nopeet päikkärit, korkeintaan tunnin mittaset? Silloin ehtis lukee vielä tunnin tenttiin ennen yöunille menemistä.

20.30

Muistan etäisesti heränneeni herätyskellon soittoon.

22.00

Herään oikeasti ja tajuan, ettei siitä tenttiin lukemisesta tainnutkaan tulla tänään mitään. 

22.15

Koska tenttiin lukeminen jäi vain haaveeksi ja ei viitsisi kuitenkaan jatkaa suoraan yöunille, päätän tiskata päivän tiskit.

22.45

Ai niin se blogi! No ei tätä sitä my day -postausta enää ehdi väsäämään, kiitos päiväunien. Pitääpä keksiä jotain muuta...

23.30

"Ehdota postausaihetta!" -blogiteksti julkaistu ja linkattu myös blogin Facebook-sivulle. 

23.50

Jaa, no eiköhän sitä olisi jo iltatoimien ja yöunien paikka tähän aikaan vuorokaudesta. Läppäri kiinni ja kohti tapaamista Nukkumatin kanssa.

Tällainen maanantai erilaisine juonenkänteineen mulla. Entäs teillä? Ja mitä ootte mieltä - pitäiskö tää olla vakiona blogin postausten joukossa esim. kerran kuukaudessa?

~ Roosa ~

PS. Ehdotelkaahan enemmänkin postaustoiveita tämän postauksen kommentteihin! 

Lisäksi kysymyksiä mun perheenjäsenille muhun/vammaani/perheeseemme liittyen saa heitellä tänne!

Luukku 12: Ehdota postausaihetta!

Nyt on taas aika kysyä teidän lukijoitteni mielipiteitä postausten sisältöön ja aiheisiin liittyen! Onko jokin aihe, josta haluaisit minun kirjoittavan postauksen? Tai kysymys, johon haluat minulta vastauksen? Kerro siitä kommentissa! Toteuttaisin mieluusti välillä teidän lukijoiden toiveita vähän enemmänkin. Olisi myös mukava saada jokin postaustoive toteutettua tässä blogin joulunkalenterin osana jo! :) Entä onko muita ajatuksia blogin sisältöön liittyen, josta haluaisit sanoa mielipiteesi? Tää postaus on just sitä varten! 

Eli taas kannustankin rohkeasti ehdottelemaan postausaiheita ja muita ideoita blogin suhteen mulle. Tyhmää aihetta ei ole olemassakaan, joten antakaa vaan palaa! :)

~ Roosa ~

 

Luukku 11: Roosan "fiksu" lapsuus

Lapset on tunnettuja siitä, että he keksivät mitä omituisempia synonyymeja sanalle jos toisellekin ja erityisesti uhmaiässä sanomistaan lausunnoista halutaan pitää kiinni. Tämä on pätenyt myös itseni kohdalla. Tässä postauksessa asetan itseni pienoiselle epämukavuusalueelle ja paljastan, mitä kaikkea fiksua ja hohdokasta sitä tuli lapsena sanottua...ja ehkä tehtyäkin...

Näiden sanojen kanssa vanhempani menettivät hermonsa:

"Kepsutti"

"Meijän lippu"

"Jumiinjäinyt"

"Dalmatialaispuu"

 "UUMAAYYMÄÄ!!!"

Arvauksia, mitä asioita niillä oikeasti tarkoitin? 

Lentäviä lauseita:

"No en sitten yhtikäs mitään!" 

- Roosa, vajaa 3v.

Pappani ei meinannut uskoa, että oikea silmäni oli todettu sokeaksi. Olin usein pienenä mummulassa hoidossa, joten kerran pappa päätti itse testata lääkärin tutkimusten todenperäisyyden. Hän käski minua laittamaan käden näkevän silmäni päälle ja kertomaan, mitä mä näen toisella silmälläni. Vastauksen jälkeen papalla ei ollut asiasta epäselvyyttä, mutta naurussa oli sen sijaan pitelemistä.

"No ei mummu siellä voi uida, kun järvethän on jäässä!"  

- Roosa, n. 3v.

Pappa näytti jostain lomamatkalehdestä, minkälaisessa hotellissa mummu on sisarustensa kanssa lomailemassa. Hän myös osoitti, että saman hotellin edessä on uima-allas, jossa mummu varmaan tälläkin hetkellä uiskentelee. Olin juuri edeltävänä viikonloppuna käynyt isänpuolen isovanhempieni mökillä toteamassa jäätilanteen ja ilmoitin, ettei mummu kyllä mitenkään pysty siellä etelän lomalla nyt uimaan.

"Missä se äiti nyt on? Eikö se tajua, etten minä saa sinua sieltä pois, kun olen itsekin vielä niin pieni!" 

 - Roosa 4v.

Ensimmäinen pikkusisarukseni (nykyisin jo 18v. veljeni) oli päättänyt ryömiä sohvan ja patterin väliin. Nähdäkseen, ettei sieltä pääse helposti pois. Minä sitten olin rientänyt jo apuun. Äitikin oli jo tulossa keittiöstä katsomaan, mistä veljeni itku oikein johtuu. Sanani kuitenkin kauempaa kuultuaan, hänen oli pakko pysähtyä seinän taakse hetkeksi pidättelemään nauruaan.

"En ota vaikka kuolisin!" 

- Roosa, n. 5v.

Pahoitin mieleni äidille, sillä en halunnut kiittää pappaa hänen paistamistaan letuista. Kauhean inttämisen jälkeen äiti komensi minua ottamaan hymynaamoin koristellun käsilaukkuni mukaan ja menemään autoon. Lähtisimme sitten kotiin. Minä marssin äkäisenä eteiseen ja heitin rakastamani käsilaukun mummun vaatekomeroon huikeiden sanojen säestämänä.  

Mielikuvitusystävät:

Niitähän mulla oli. Legendaarisimmat olivat kuitenkin ne 3 dalmatialaista, jotka piti ottaa jok'ikiseen paikkaan mukaan, ruokakauppaa ja lääkäriä myöten. Niiden hihnojen kiinnittämiseen äänitehosteineen meni järkyttävän paljon aikaa, puhumattakaan autoon lastaamisesta. Sehän piti nimittäin hoitaa hitaasti ja yksitellen, että jokainen koira tulee varmasti mukaan. Ruokakaupassa käveltiin ja juostiin käsi suoraan ojossa, sillä koirat vetivät liikaa. Eikä niitä voinut kouluttaa paremmin käyttäytyviksi, vanhempien pyynnöstä huolimatta. Muistan kuinka monesti äiti mkamas vaivihkaa kysäisi minulta, josko tänään dalmatialaiset voisivat jäädä kauppareissun ajaksi kotiin. Jääräpää kun olin, niin eiväthän ne voineet jäädä. Ja koska olin vajaan neljä vuotta ainut lapsi, homma oli sillä aika pitkälle pelattu, vaikkei musta lellittyä koskaan tehty. 

Kerran kuitenkin iskältäni paloi hermo. Olimme lähdössä juhannuksen jälkeen mökiltä kotiin ja koirien hihnojen irroittaminen (ei, ne eivät voineet matkustaa autossa hihnaan kiinnitettyinä) ja autoon yksitellen lastaaminen kesti liian kauan. Iskä keskeytti toimitukseni ja laittoi minut turvavöihin, jotta he pääsivät äidin kanssa vihdoin autoon ja kotimatka pystyttiin aloittamaan. Kun olin hetken kiljunut täyttä huutoa takapenkillä yhden koiran jäämistä mökin pihaan, iskän oli luovutettava ja minun tehtävä kompromissi: auton takaikkuna avattiin, jotta puuttuva koira pääsi sisälle autoon. 

Loppuun mainittakoon vielä, että kehitin myös vanhemmalle pikkuveljelleni mielikuvitusystävän, Mikon. Äiti luuli vuosikaudet, että Mikko (jolle piti kattaa myös paikka ruokapöytään) oli veljeni keksimä. Viimeisen kahden vuoden aikana hänelle on kuitenkin selvinnyt, että veljeni ei keksinyt Mikkoa. Minähän sen olin alunperin keksinyt, koska en aina jaksanut leikkiä yhdessä veikkani kanssa. 

Roosa ja kiipeilytelineet:

Niihin mä halusin aina lapsena kiipeilemään, mutta jotka ei olleet mun vahvuus jännityksestä ja CP:stä johtuen. Vaikka äiti aina kielsi mun menemisen kiipeilytelineisiin vedoten siihen, että rupeaisin jossain vaiheessa pelkäämään ja "jäisin jumiin" korkeimaan kohtaan, menin silti. Ja rupesin pelkäämään, jäin jumiin ja hirveän huudon sekä kirkumisen säestämänä äiti joutui joka kerta hakemaan mut pois ties minkälaisista kiipeilypaikoista. Melkein vielä 13-vuotiaanakin (siitä ei kuitenkaan sen enempää, kröhöm...).

Värit ja se kuuluisa hevonen: 

Olin myös pitkään sitä mieltä, että keltainen väri on oikeasti valkoinen ja toisinpäin. Äidillä meinasi loppua usko, kun nämä värit menivät mulla sekaisin vielä koulunalkua edeltävänä kesänäkin. Ja tuskaahan lisäsi se, että ilmoitin, ettei valkoinen edes ole väri. Tiedättekö miksi? No tietysti siksi, ettei se ole minkään VÄRINEN. Tämä looginen päätelmä tiesi myös sitä, ettei valkoisia hevosia voinut mitenkään olla olemassa (nerokas ajatuskulku, eikö?). Tietystikään en tuota ajatusta enää allekirjoita ja tunnistan myös valkoisen ja keltaisen toisistaan. Siltikin kuulen perheenjäseniltäni, jos he ovat sattuneet näkemään satuloidun "oudon taruolennon" ratsastajan kanssa esimerkiksi työ-/koulumatkalla tai lenkkipoluilla kulkiessaan. Perhe on pahin, eikös se niin mennyt?

TÄTÄ HÄPEÄN KUITENKIN EHKÄ ENITEN:

Olin eppuluokalla, korkeintaan tokalla. Istuin keittiönpöydän ääressä ja tutkiskelin pienen etäisyyden päässä olevaa PAN-suolapakettia. Jäin pohtimaan erästä kysymystä. Koska se askarrutti mieltäni kovasti, päätin kysäistä asiaa ääneen vanhemmiltani. "Onko toi suola nimeltään PAN-suola vai onko toi n-kirjaimen jälkeinen aurinko vika kirjain, eli O?"  Ala-asteen loppupuolella ymmärsin viimein, miksi vanhempani purskahtivat niin äärimmäisen suureen nauruun kun kerroin vielä miettimäni vastausvaihtoehdot heille ääneen. Kyllä nolotti - vielä enemmän kuin eka-tokaluokkalaisena alkuperäisessä tilanteessa. Ja nyt taisin kadottaa viimeisenkin uskottavuuteni teidän lukijoidenkin silmissä! Voi apua, kuinka fiksu sitä on joskus ollut!! 

*muutama apinaemoji tähän*

Toivottavasti saitte päivän nauruannoksenne! :D

~ Roosa ~