Vamma osana arkea: päänsärky ja jumiutuminen

Mullapa näyttää näitä "juttusarjoja" syntyvän nyt jotenkin urakalla. Multa on pitkin tätä blogitaivalta kysytty yhtä kysymystä silloin tällöin. "Miten vamma vaikuttaa sun jokapäiväiseen elämään?" Yleensä on korostettu vielä sitä, että halutaan tietää, miten liikuntavamma (toispuoleinen CP, tunnetaan myös nimellä hemiplegia) näkyy mun elämässä. Olen yrittänyt siihen vastailla osaamiseni mukaan aina kun on kysytty. Ilmeisesti kuitenkaan en ole osannut avata näitä asioita tarpeeksi hyvin tai yksinkertaisesti.
   Joten tästä syystä päätin viedä tämän niin yksinkertaiselle tasolle kuin vain voin. En tarkoita tätä sillä, että pitäisin teitä lukijoita jotenkin tyhminä, kun ette ole välttämättä ymmärtäneet. Ehkä minun on pysähdyttävä miettimään sitä, etteivät nämä jutut ole niin helposti ymmärrettävissä vammattoman tai kenen tahansa muunkaan silmin. Enkä välttämättä itsekään aina pysähdy pohtimaan, että tämä ja tämä on vamman aiheuttamaa. Siksi aloitan tämän juttusarjan. Jokaisessa siihen kuuluvassa postauksessa esittelen yhden asian, jonka vammani on minulle mukanaan tuonut. Kerron myös, miten se näkyy joko jokapäiväisessä tai ainakin viikottaisessa elämässäni. Juttuja tulee olemaan sekaisin CP:n aikaansaannoksista hammaspuutoksien tuomiin ongelmiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki oireeni (CP, hammaspuutokset, epilepsia, sokeutunut toinen silmä...) ovat alun alkaen perussairauteni IP:n aiheuttamia. Mikään oireistani ei ole tullut jostain nurkan takaa sattumalta, vaan kaikki on palautettavissa perussairauteeni. IP:stä kaikki on lähtöisin ja siihen se myös kaikki palaa. Hahhah, kai on oikein käyttää uskonnollisia fraaseja vamman ilmaisemiseen? :D Mutta nyt ekaan aiheeseen.

CP-vammaa on monenlaista. Joillain CP vaikuttaa kaikissa raajoissa, osalla vain ylä- tai alaraajoissa. Minun CP-vamman muotoni on hemiplegia eli oireeni näkyvät siis vain toisella puolella kehoa,  vasemmalla. Vasen jalkani ja käteni ovat siis heikommat, lyhyemmät ja motorisesti hieman kankeammat/jäykemmät kuin oikean puolen käsi ja jalka. Hemiplegian tuomat oireet vaikuttavat ja näyvät monellakin tapaa elämässäni, mutta nyt esittelen vain yhden. 
   Jokaisella meistä menee välillä paikat jumiin. Täytyy laittaa joku hieromaan tai mennä itse hierojalle. Joskus voi havahtua myös siihen, että pitäisi venytellä. Vammattomalla ihmisellä kuitenkin venyttely on luullakseni pieni osa elämää, hyvinkin pitkään voi pärjätä venyttelemättäkin. Jumitilat niskoissa sun muuallakin voivat olla vammaisen ihmisen tilaan verrattuna pienehköjä ja syntyvät usein pitkän ajan kuluessa, jos venyttely ja taukojumppa on jäänyt useampia kertoja peräkkäin kuukausien aikana tekemättä.
   Kuinka tämä jumiutuminen näkyy ja tapahtuu sitten minun kohdallani? Mun pitää muistaa venytellä monta kertaa viikossa. Myönnän, että niin jää usein tekemättä. Ja sitten saattaa herätä siihen, että joku lihas kramppaa ja sattuu. Kun minä venyttelen, mikään 10 minuutin pikavenyttely ei paikkoja avaa. Venyttelytuokiot saattavat kestää hyvin tunnin verran, kun käyn jokaisen lihasryhmän huolellisesti läpi. Teen siis saman venytysliikkeen esim. takareiden venytyksen, kaksi kertaa vasemmalle jalalle ja kaksi kertaa oikealle jalalle. Yksitäinen venytysliike voi kestää minuutinkin, ennen kuin huomaan kireyksien edes vähän helpottavan. Siksi kun alan venyttelemään, varaan siihen aikaa tunnin verran. 

Hemiplegia tuottaa puolieroja. Jossain vaiheessa ennen korjausleikkausta, jossa toisen jalkani kasvurusto porattiin pois, jalkojeni pituusero oli huimat 2,7 cm. Sen huomasi ja se sattui. Korkausleikkauksen tarkoituksena oli vain lyhentää pituuseroa jalkojeni välillä, ei poistaa sitä kokonaan. Edelleen minun toinen jalkani on siis lyhyempi kuin toinen. Samoin vasen käsi on lyhyempi kuin oikea. Hartialinjani ei ole suora. Vasemman polven sisäkierto  ja oikean polven yliojennukseen meneminen aiheuttavat virheasennon lantiooni. Se taas vaikuttaa koko kropan asentoon. Voitte kuvitella varmastikin tuloksen - kropan asento on virheellinen. Ei ihme, että selkärangassa on lievää skolioosia. Polven virheasentoon kiinnitän paljon huomiota kun ten kuntosali- tai fysioterapiaharjoitteita. Tavoitteena olisi vahvistaa vasemman polven sisäpuolen lihaksistoa, että polven asento suorenisi. Täytyy olla tarkka, että liikkeitä tehdessään ohjaa polvea oikeaan suuntaan. Lisäksi pitää kiinnittää huomiota siihen, etten päästä oikeaa polvea yliojennukseen, ettei lantion ja näin ollen koko kropan asento muuttuisi virheelliseksi. Pystyn siis jossain määrin korjaamaan virheasentoni lähes kokonaan. Mutta kuinka moni, joka on syntymästään asti ollut virheasentojen vietävänä, jaksaa kiinnittää huomiota koko ajan kaikkiin virheasentoihin vaikuttaviin tekijöihin? En minä ainakaan. Jos miettisin kävellessäni, seisoessani kassajonossa tai tiskatessani sekä polvea, yliojennusta  ja lantion asentoa, tulisin hulluksi. Saa tulla koittamaan. Tärkeintä onkin, että nämä tiedostaa ja aina kun muistaa, korjaa asentoaan. Eritisesti voimaharjoitteissa. Koska kun lihakset vahvistuvat, virheasennotkin vähevät. Eivät varmasti katoa kokonaan, mutta helpottuvat.

Näin pitkällä alustuksella päästäänkin sitten itse hemiplegian tuoman virheasennon aiheuttamaan ongelmaan - jumiutumisista aiheutuvaan särkyyn. Kun kärsii viheasennosta ja puolieroista, kroppa jumiutuu herkemmin, nopeammin ja pahemmin. Joskus (niin kuin minulla nyt) jumit ovat sitä luokkaa, että ne näkyvät päänsärkyinä. Erityisesti niskan ja kallonpohjan lihasten sekä leuan lihaksiston jumit tuovat minulle niin kovia päänsärkyjä, että olen monesti aiemmin joutunut ea-käynnille. Lääkkeenä olen saanut sitten piikin lihasreleksanttia ja tulehduskipulääkettä. Nykyään minulla on reseptit sekä lihasreleksantti Norflexiin, että tulehduskipulääkkeeseen Voltareniin. Niitä voi sitten ottaa tarpeen tullen, jos jumit johtavat kovaan päänsärkyyn. Lääkkeillä lihasten pitäisi rentoutua ja pääkivun hävitä. Vuoden sisällä olen kuitenkin joutunut ottamaan lääkkeitä miltei viikottain. Kaksi viikkoa sitten jumit alkoivat olla sitä luokkaa, että päänsärkyjä tuli päivittäin. Kun olin reilun viikon syönyt joka päivä Norflexia ja Voltarenia tuloksella ja tuloksetta, soitin lääkäriin. Entinen neurologini Jämsässä antoi about 1,5 vuotta sitten kortisonipiikit niskaan, kun tilanne oli samanlainen - kivuttomia päiviä ei juuri ollut. Kun hän oli niitä antanut 3 kertaa 2-4 vikon välein, niskajumit hävisivät ja turhat päänsäryt lähtivät. Niinpä eilen minä marssin sitten Ylivieskan terveyskeskukseen lääkärille, josko antaisi uudestaan piikit kortisonia mun niskaan  Ja voi autuus, mä tunsin miten veri lähti liikkeelle! Niska ja kallonpohjan lihakset eivät tunnu enää kuin sinne olisi asennettu muutama rautakanki. Päätäkään ei ole tänään särkenyt. Jippii! Parin viikon päästä aion mennä hakemaan vielä toiset piikit, niin pitkäaikaisteho on parempi ja kesän voisin elää mahdollisimman kivuttomasti. Jospa kesätöistä voisi säästää sen verran rahaa, että syksyllä olisi varaa muutamaan hierojakertaan. Kuntosaliohjelmakin pitää niskat jotenkin avoinna, mutta pelkkiin lihasvoimaan, fysioterapiaan ja lääkkeisiin ei pidä tätä juttua jättää, niin kuin se valitettavasti se on jäänyt. 

Tässäpä ensimmäistä tällaista. Miltä vaikutti - saiko selvää? Seuraavat postaukset ovat varmastikin napakampia, kun ei tarvitse alustaa niin paljoa. Kommentit ja postaustoiveet tähän juttusarjaan tai mihin tahansa muuhun aiheeseen liittyen ovat edelleen tervetulleita! :)

~ Roosa ~

//Kuvat ovat pääsiäiseltä - vähän ehkä myöhässä, mutta olihan mun hei pakko näyttää miten kivan pääsiäisen äiti oli taas meille laittanut!

Ohoi lihakset, missä ootte?

Jotkut saattaa muistaa, että aloittelin vuosi sitten kuntosaliharrastusta Jämsässä. Olin just saamassa sellasta kunnon salipiikkiä, kun tuli muutto Ylivieskaan. Eka puoli vuotta sujuikin ihan suht kiireessä noitten opiskeluiden kanssa, mutta loppuvuodesta rupesi tympimään, tuli sellanen plösöilyolo. Muutaman kerran viikossa kävin sen puolen tunnin lenkin, muttei siitäkään saanut mitään hikeä pintaan, koska Pohjanmaan aakeet laakeet.
   Puhuttiinkin sitten jo muutaman kaverin kanssa, että kuntosalin vois kyllä aloittaa. Niinpä koulun taas alkaessa otettiin itseämme ja toisiamme niskasta kiinni ja sovittiin salille ilmainen ohjattu kierros. Siellä saatiin saliohjelmat, ja nyt käyty jo muutaman kerran ihan hikoilemassakin. Voi että olin kaivannut tätä!
   Itsellä ei ole tässä mitenkään tarkoitus laihduttaa, sillä laihdutettavaahan ei ole. Lähinnä oon kaipaillut noita mun reisilihaksia, jotka sain jo ihan hyvän näköiseksi (?) viime vuonna kuntosalin johdosta. Varmasti ne oli olemattomat verrattuna jo vuosia salilla pyörineisiin muskelisankareihin, mutta itse jo huomasin muutoksen puolessa vuodessa. Sitten tuli muutto ja opiskelut ja repsahdus. Nyt siis tavoite on lihasmassan kasvatuksessa, etenkin tonne jalkaosastoon. Lihasmassa tukee myös mun fysioterapiassa tapahtuvaa kuntoutusta. Ja kaupan päälle ois tietysti kiva saada hyvä mieli. Ja se tulee takuulla toteutumaan, olin jo ekan rääkin jälkeen niin pirteenä - yhdessä kavereiden kanssa. Yhdessä tekemisessä on vaan sitä voimaa! :)
   Viime kuntosalirupeama ei näkynyt juurikaan täällä blogin puolella. Nyt haluaisin lisätä sen osaksi mun blogia. Viikkopostauksia en lähde tekemään, sillä tuskin saan muutenkaan kahta postausta viikossa ulos - kiitos opiskelukiireiden. Tarkoituksena ois kerran kuussa vähän tsekata, mistä ollaan tultu ja mihin ollaan menossa - kuvien (ja ehkä myös mittojen) kera. Niinpä tähän alkuun pläsähtää kuvat siitä, missä oltiin ennen ekaa treenikertaa - joista muuten tarkkasilmäisimmät näkee myös aika hyvin jalkojen pituuserosta johtuvan virheasennon (tsekatkaa lantio!).

Niin mutta, missä ne lihakset? Ehkä just ja just kauppakassien kantamisesta, mutta siihen olemattomaan se jääkin. Tästä on hyvä jatkaa muskelimetsästystä! ;)

~ Roosa ~

Ps. Kertokaas, kiinnostaako treenipostaukset teitä lukijoita!

Ulkoilmanainen

 Multa toivottiin jo pitkän aikaa postausta mun liikuntatottumuksista. Jotenkin postaus jäi vain roikkumaan (lähinnä kuvista ja laiskuudesta). Nyt viime viikolla tuli kysymystä puolestaan siitä, kuinka hyvin mä CP:n puolesta pystyn liikkumaan, onko mun asuntoon monetkin portaat yms. Joten eiköhän nyt ole korkea aika tehdä tämä postaus!

Mä oon vammasta huolimatta aina liikkunut. Lapsena harrastin viikottain suunnistusta ja kävin liikuntakerhossa. Mä myös ratsastin silloin tällöin mummulassa asustelleella Kikka-shettiksellä. Eli meidän perheessä on harrastettu hyvän mielen arkiliikuntaa aika paljon. Meillä ei ole harrastettu kilpaurheilua. Tai no, veli harrasti vuoden jääkiekkoa, mutta koko perhe koki sen liian kilpailuhenkisenä ja armottomana. Ei ollut veljen juttu. Suunnistusaikoina tuli myös osallistuttua kisoihin, mutta se ei todellakaan ollut sen lajin huippujuttu. Tärkeintä oli löytämisen ja oppimisen riemu sekä luonnossa liikkuminen
   Nykyisin mennään edelleen arkiliikunnalla. Mulle on tärkeää päästä lenkille edes muutaman kerran viikossa vähintään reiluksi puoleksi tunniksi. Parhaimmat lenkkimaastot on Keski-Suomessa, koska MÄET. Pohjanmaalla on niin älyttömän tasaista ja Ykassa aika paljon betonia. Sielu lepää parhaiten vaihtelevassa maastossa luonnon keskellä. Mutta en kyllä lenkkeilyä oo Ykassakaan jättänyt. Pitää vaan sopeutua ja ottaa kaikki irti, kun on Jämsässä kotona käymässä (niin kuin esimerkiksi nyt tän viikon). 

Lisäksi tykkäisin hirveesti käydä punttiksella, kun tuli se viime talvena Jämsässä vielä asustellessa aloitettua. Nyt ei oo oikein opiskelijabudjetilla varaa sellaiseen. Mutta oon kahvakuulailun muodossa yrittänyt luoda punttista kotiin. Harjoitteet on niin kokonaisvaltaisia, että täysi hiki päällä jo 20 min. harjoittelun jälkeen. Käytän 6 kg:n rautakuulaa. Tällä hetkellä se on ihan tarpeeksi sopiva, mutta täytyy katsella tarviiko ensi vuonna ostaa jo painavampi kuula. Pyrin kahvakuulailemaan 2-3 kertaa viikossa. 
   Tällaisella arkiliikunnalla oon pysynyt hyvässä kunnossa. Edelleen kyllä tarvitsisin fysioterapiaa, varsinkin polven linjauksen suhteen. Toivottavasti marraskuussa uudella neurologilla saadaan tuokin asia reilaan!
   En tartte apuvälineitä, jos ei tukipohjallisia lasketa. Tärkeintä on, että kengät on hyvät ja tukevat. Talvella mulla on vähän pidempivartset vaelluskengät, muuten sit normi lenkkarit, jolloin käytän nilkkatukea kanta-askeleen aikaansaamiseksi vasempaan jalkaan. Muutenhan mun vasuri ei sitä kanta-askelta tee ja näyttää kuin ontuisin sitä, jos tarkasti kattoo. Kengissä kanta ei saa nousta ja jos nousee, tuntuu se tosi ikävältä. Toivottavasti muita apuvälineitä liikkumiseen ei tartteisa kuin vasta mummona, jos silloinkaan!
   Muuten arjessa mun on tosi vaikee sanoa, miten CP näkyy. Kun on elänyt tän kanssa kohta sen 20 vuotta, sille sokeutuu. Lähinnä muuten CP näkyy lähinnä kahden tai yhden käden jutuissa. Verhojen laittaminen ei onnistu, vaatii molemmilta käsiltä tosi paljon voimaa ja koordinatiota. Hillopurkkeja on vaikea saada auki, kun vasen käsi ei pysty ottamaan kunnon otetta purkista. Mattojen tamppaaminen vaatii voimaa, mutta tarvittaessa pystyn. Paljon perhe ja kaverit on siinä autelleet. Tiukkojen mekkojen ja paitojen pukeminen on haastavaa, ku vasen käsi ei välttämättä taivu kunnolla, että saisin kädet pujotettua hihoista sisään tai pois. Että tällaisen voi pukea päälle, mun täytyy tietää, että saan apua riisumisessa sitten. Pieniä juttuja, joita on oikeesti vaikeeta muistaa tällein kuin kysytään. Ne on jotenkin on niin luonnollisia, että on vaikeeta muistaa, että eihän tää näin mene ihan kaikkien elämässä.
 

On tosi tarpeellista, että oon hyvässä kondiksessa fyysisesti. Kämppä on 3. kerroksessa, eikä hissiä ole. Portaita ei oo kyllä hirveesti, huomattavasti vähemmän kuin entiseen kämppään kivutessa. Mutta kyllähän noitakin tulee päivittäin ja etenkin viikottain kivuttua, kun lähtee kouluun tai tulee takaisin, menee lenkille tai vaikkapa pesemään pyykkiä.
   Toivon, että mun kunto pysyisi näin hyvänä vielä pitkään. Fyysinen terveys ei oo mulle koskaan ollut itsestäänselvyys, joten osaan arvostaa sitä, että mä oon pystynyt tekemään näinkin paljon asioita vammasta huolimatta. En koe, että mun elämä olisi liikunnallisesti/motorisesti hirveän rajoittunutta. Rakastan luonnossa liikkumista yksin tai yhdessä muiden kanssa, jolloin saa vetää raitista ilmaa keuhkoihinsa ja ihmetellä luonnon kaunetta eri vuodenaikoina. Kahvakuulaakin on kiva heilutella ja saada hiki virtaamaan. 

Eli kyllä, täällä asuu varsin liikunnallinen ihminen. Ihminen, joka ei tykkää liikunnassa kilpailemisesta. Mutta ihminen, jolle liiikunta on tärkeä osa elämää. Ihminen, joka arvostaa, että pystyy siihen. 

~ Roosa ~