Näitä asioita ystävyydessä arvostan

Ystävyyteen liittyvät ajatukset muuttuvat iän karttuessa. Joskus aikoinaan ystävyydessä minulle oli todella merkityksellistä kaikki se, mikä näkyy pinnalle päin - se, kuinka useasti tavattiin, pääsikö mukaan alakouluiässä välituntien pihaleikkeihin, muistiko toinen kysyä minulle tärkeän kokeen onnistumisesta tai muun tärkeän elämäntapahtuman täyttymisestä sekä sen herättämistä ajatuksista. Tärkeää myös oli, että oli samanlaisia mielipiteitä. Vai pitäisikö sanoa niin päin, että erilaiset mielipiteet herättivät minussa jännityksen ja epämukavuuden tunteita - tuleekohan tästä riita, jos sanon ajattelevani näin, mietin useasti teini-ikäisenä.
   Pidin lapsuudesta saakka kyllä tärkeänä ja arvokkaana myös yhdessä jaettuja salaisuuksia ja jo teininä rakastin todella syvällisiä keskusteluita. Minulla vaan oli harvinaisen vähän niitä ihmisiä, keiden kanssa sellaisia käydä. Aikuistuttuani oma sosiaalinen verkostoni oli hyvin laaja, mutta selkeästi jotkin ihmiset hakivat elämässäni vakituista paikkaansa. Vasta nyt 22 vuoden iässä voin sanoa, että minulla on ystävyyssuhteita, joiden todella uskon kantavan pitkälle, jopa loppuun asti.
   Jos ajattelen ajanjaksoa viime vuoden ystävänpäivästä tähän päivään, huomaan jälleen kerran hieman muuttuneeni ystävyyteen liittyvien asioiden suhteen. Kuluneen vuoden aikana olen huomannut ja hoksannut monien käytännön tilanteiden kautta, mitä asioita ystävyydessä todella arvostan. 
    Arvostan rehellisyyttä. Sitä, että sanotaan selkeästi, mikä passaa ja mikä ei. Jos ystävän ei onnistu viedä sinua kauppaan, niin hän myös sanoo sinulle suoraan, ettei se valitettavasti käy, koska on esimerkiksi kipeänä.  Arvostan myös sitä, että ystävyydessä kerrotaan avoimesti omista tunteistaan. Hyvän ystävän tunnistaa siitä, että hänelle uskaltaa todella sanoa, että nyt jokin asia hänen käytöksessään luokkasi minua. Hyvä ystävä osaa myös palautteen kuultuaan katsoa itseään toisen silmin ja keskustella asiasta korrektisti, menemättä puolustuskannalle. Niin voidaan ehkä huomata, että toinen voisi muuttaa käytöstään tietyissä tilanteissa ja pyytää anteeksi. Tai ehkäpä saattaa olla niin, että korrektin keskustelun jälkeen molemmat huomaavat, että kummallakin olisi jotain opittavaa ja he voisivat molemmat yrittää petrata asiassa tai toisessa.
   Tärkeäksi kuluneen vuoden aikana on myös muodostunut toisen virheiden sietäminen. Kukaan kun ei ole täydellinen. Jotkin asiat eivät vain ole myöskään muutettavissa. Olen esimerkiksi äärettömän kiitollinen siitä, että AMK-ystäväni jaksavat viikosta toiseen sitä, että meikä tiputtelee tavaroita toisen perään. Kuinka monta kertaa olenkaan löytänyt itseni pyyhkimässä luokkahuoneen lattiaa vesilammikosta tyyppien nauraessa vieressä. Tai, miten olen hukannut avaimeni tai puhelimen. Ja sen jälkeen tiputtanut kynän. Ja heti perään taas vesipullon. Tiedän, että moni luokkalaiseni on vähintään kerran (todennäköisesti useamman) miettinyt, voisinko mä viimeinkin oppia ja olla kaatelematta vettä sinne ja tonne. Mutta silti - he vain hymähtävät, virnistävät ja isoimpien vesikriisien sattuessa auttavat ja tuovat minulle ison pinkan käsipyyhepaperia. Yhtä lailla yritän itse ymmärtää ystävieni heikkouksia - viestien vastaamisen venymistä tai vaikkapa tupakointia. Ne kun ovat yksittäisiä asioita, niin pieniä ja merkityksettömiäkin kokonaisuuteen verrattuna. Ja toisaalta - mitä se ystävä olisikaan ilman omituisia tapojaan. Uskallan väittää, ettää joku päivä luokkalaiseni tulevat viel todella kaipaamaan Roosaa ja kaatuneita vesipulloja. ;)
   Ystävä ei tee ongelmaa siitä, ettei toinen voi tehdä jotakin. Todelliset ystäväni tunnistan siitä, ettei mun ajokortittomuus nouse esteeksi näkemiselle tai muulle yhteiselle tekemiselle. Parhaimmissa tapauksissa kuskiasioista ei tarvitse edes puhua yhteistä ohjelmaa suunnitellessa. 
   Vitsiä saa ja pitääkin heittää, mun tapauksessa myös vammastani. Itsehän vitsailen siitä useinkin. Ystävä myös uskaltaa itse heittää läppää vammoistani ja nauraa kilpaa kanssani eri letkautuksille sekä ironisille tilanteille. Hyvä ystävä kuitenkin tietää, että samasta asiasta ei kannata kertoa samaa vitsiä kymmenettä kertaa peräkkäin ja että on myös päiviä sekä ajanjaksoja, jolloin vammastani ei kannata vitsailla lainkaan.
   Jossain vaiheessa voi myös huomata, että tunnistaa jo toisen asennosta tai ilmeestä hänen fiiliksensä. Ystävä tietää, milloin on sellainen päivä, ettei kannata kuormittaa toista omilla murheillaan tai liiallisella kysymystulvalla. Todella hyvä ystävä osaa olla hiljaa toisen vieressä monta tuntia, eikä se muodostu ongelmaksi - pikemminkin voimauttavaksi kokemukseksi. 
   Tärkeää ei minulle ole nykyään se, kuinka usein ketäkin ystävääni näen tai kuinka monta tuntia olen keskustellut kenenkin kanssa whatappissa viikon aikana. Laatu korvaa määrän. Ja kaikista tärkeintä on vain tietää, että jossain on joku, jolle voin aina soittaa, kun siltä tuntuu. 
   Myös vamman suhteen olen saanut huomata ihan uuden asian. Hyvä ystävä osaa luetella kaikki vammani tarvittaessa ja jos hyvin käy (ja näin on myös käynyt), ystävä myös tietää, että eri vammani johtuvat perussairaudesta, joka on nimeltään Incontinentia pigmenti. Ekan kerran kun tällainen sattumus kävi ja IP tuli koko nimeltä lausuttuna sekä ennen kaikkea oikein, olin todella hämmentynyt. Mutta tietysti iloissani. Mulla on ympärillä ihmisiä, jotka välittävät musta niin paljon, että ovat halunneet sisäistää koko sairauteni sen eri oireineen ja opetelleet lausumaan sanan INCONTINENTIA PIGMENTI. Sanan, jonka opettelemiseen minulla meni monta vuotta. Sen sijaan kyseessä olevat ihmiset oppivat sen parissa vuodessa.
    Jaat elämäsi merkitykselliset ajanjaksot todennäköisesti ystäviesi kanssa. Hyvät ystävät elävät sun mukana niitä tärkeitä juttuja niin satasella, että sua ihan naurattaa ilosta, onnesta ja liikutuksesta. Kuluneen vuoden ajan mun ystävät on eläneet kanssani hammasoperaatiotani lävitse. Kilometreistä välittämättä. Oli sitten välimatkaa vain muuta kilsa tai muutama sata kilsaa, tiedän, että ystäväni odottavat hampaitani ja uutta hymyäni. Parasta tässä jutussa on se, että huomaan heidän odottavan tuota suurta päivää jopa suuremmalla innolla kuin minä itse. <3

Tällaisia asioita olen oppinut arvostamaan erityisen paljon kuluneen vuoden aikana. Mitkä asiat merkkaa teille eniten ystävyydessä? :)

~ Roosa ~