#Hampaatkotiin, osat 1 & 2

Mihin viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet? No tähän.

Pakkamiseen. Matkustamiseen. Purkamiseen, pakkaamiseen ja jälleen matkustamiseen.

   Projektini, jonka olen rakkaudellisesti nimennyt #hampaatkotiin, on alkanut. Viikko sitten oli ensin aika röntgeniin (ei, en jaksa opetella sanaa kuvantaminen) ja sen jälkeen toiselle minut leikanneista kirurgeista. Kun ekaksi hommakseni menin sinne röntgeniin, hoitaja näytti tuttua masiinaa. Astelin sen luokse, tungin pääni tutun kehikon sisälle ja tartuin käsitukiin, etten horjahtaisi takakenosta asennostani takaraivo edellä lattiaan. Lopuksi vaan etuhampaat purentatikkuun kiinni ja ei kuin vain kuvaamaan. Olin ulkona valehtelematta 3 minuutissa. Hoitaja naurahti, että taisi olla tuttua puuhaa. :D
   Röntgenin jälkeen menin hammaspolille, jossa tehtiin pieni ja nopea kirurginen toimenpide. Elokuisessa leikkauksessa minullehan porattiin ne 11 titaanijuurta leukaluihin kiinni. Samalla niiden suojaksi kieritettiin sellaiset tapit, joita kutsutaan myös paranemisjatkeiksi. No, leikkauksessa kävi jokin tenkapoo, sillä yläleukani kahteen  juureen niitä ei voinut suoriltaan pyöritellä. Niimpä noiden kahden juuren kohdilta vedettiin vaan tikeillä ikenet kiinni ja juuret saivat jäädä luutumaan ilman jatkeita.

Nyt kuitenkin noihin piilossa oleviin juuriin laitettiin ne jatkeet. Tämä meni siis sillä kaavaa, että kirurgin veitsellä ja muilla instrumenteilla ikenet auki ja leukaluu esille. Kun juuret sitten löytyivät, paranemisjatkeet pyöritellen vain paikoilleen. Homma meni paikallispuudutuksessa ja aikaa kului puudutuksineen sellaiset 40 min. Operaatio vaati vain yhden tikin. Ja ei hätää, tuo toimenpide ei sattunut laisinkaan, ikävin osuus oli puuduttaminen. Se oli myös ainut asia, mikä sattui. Kirurgin suorittama käsityö suussani tuntui vain paineen tunteena ja mun ajoittaisina ääneen sanomattomina mietteinä siitä, tuleeko jokin instrumentti kohta poskiluusta läpi. :D Mutta eipä tullut ja illalla pystyi juomaan vettäkin taas niin, että tunsi oman ylähuulensa ja nenänsä...
   Tuo siis viikko sitten. Tänään uusi käynti, jota epäilin muottitehtailu-kerraksi. Osuin arvaukseni suhteen kuitenkin väärään - käynti oli vain kontrollikäynti hammasortopedilleni, joka suorittaa tämän projektin myös loppuun. Hän katsoi, miltä tuolla suussa näyttää ja totesi lopuksi, että hyvä tästä tulee. Sitä en itsekään epäile hetkeäkään. Mulla on kova luotto noihin tyyppeihin Jyväskylässä! Ja ensi viikolla päästään kuulemma tekemisen makuun, kun vähän otetaan malleja ja mittoja. Huhtikuu, täältä meitsi tulee! :)
   Nyt mulla olisi siis huhtikuun alkuun saakka aikoja Jyväskylään noin viikon välein. Se on tietänyt, ja tietää tuhansia kilometrejä ja kahden kaupungin asukkaana olemista. Sekä koulua ja elämää siinä välissä mikäli vain ehtii. ;)

 Joku nokkela varmaan alkoi jo pohtia, että jos mun eka aika hammaspolille oli viikko sitten, miten voin sanoa tämän projektin kestäneen jo pari viikkoa? No sen takia, että kahden (tai oikeastaan kolmen) kaupungin välillä ravaaminen on melkoista taktikointia ja suunnittelua. Jos siis en halua turhaa stressiä ja migreeniä kaupanpäällisiksi. En halua.
   Minun piti siis jo viikkoa ennen ekaa aikaa tilailla kuukaudeksi juna- ja bussilippuja sekä suunnitella oikein kalenterin kanssa, missä välissä pitää olla koulussa, milloin ehtii hoitamaan kotityöt Ykan päässä ja pystyiskö johonkin kalenterin nurkkaan tunkemaan vielä salilla käynnin. Ja lopuksi on vain pitänyt toivoa, että olen merkinnyt kaiken oikein ja olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Toistaiseksi aikataulu on pitänyt.
   Ei maailman iiseimmät 2 kuukautta tulossa, mutta yritän vain miettiä sitä palkintoa, mikä mua huhtikuussa odottaa. :) Lisäksi suurena tsemppinä ja kannustimena mulle toimivat hammaspolin työntekijät - mua hoitavat lääkärit ja hoitajat. Nyt kun ollaan käännytty loppusuoralle, heistä on tullut mulle entistä tärkeämpiä ja läheisempiä. Myös heidän puheistaan ja ilmeistään voi huomata sen saman ilon ja haikeuden sekoituksen, mikä itsellänikin on päällä. Olen taas entistä vähemmän potilas, jos ollenkaan. Olen Roosa, jonka kuulumisista ollaan kiinnostuneita ja joka on kiva saada vastaanotolleen. Tästä mulla ois jo näiltä parilta kerralta hyviä ja ihania esimerkkejä. Oikeastaan mulla riittäisi heidän asiakaspalvelustaan tekstiään jo uuden postauksen verran. Eli yritänpä raapustella sellaisen teille lähiaikoina - heti, kun koululta, matkustelulta ja hammaspolikäynneiltäni ehdin! 

Huhtikuuhun saakka siis luvassa taas aikamoinen tykitys hammaskuulumisia. Oon iloinen, et saan jakaa tän matkani viimeisetkin kilometrit teidän lukijoiden kanssa! :)

~ Roosa ~