Tän syksyn alkupuolella ilmestyi yksi kappale, joka sykähdytti heti. Ensin yhdistin sen voimakkaasti yhteen ystävääni ja hänen tarinaansa, mutta jonkin ajan kuluttua löysin myös itseni tästä kappaleesta. Tuo kappale on seuraava:
Ellinoora - Elefantin paino
Silloin luulit et tää on The End
Mut ei ollut sun aika tulla osaksi virtaa
Päivä taittui eteenpäin, mut se takaraivoon jäi
Eikä me koskaan enää puhuttu siitä
Eihän leijonil oo kyynelkanavii
Kun heikkoudetkin on vahvuuksii
En mä kehtaa edes kysyä
"Hei mikä on"
mut huomaan sun silmistä
Se tekee kipeää,
kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää
Vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa
Mut lupaan
vielä se helpottaa
Kuka meidät opetti niin,
pysymään hiljaisuudessa kii?
Jos sä viitot, huomaako kukaan?
Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita
Mut tänään naamiot riisutaan
Ja koko maailma näkee sen
Mitä sä kavahdit peitellen
Se tekee kipeää,
kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää
Ja vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa
Mut lupaan
vielä se helpottaa
Se tekee kipeää,
kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää
Ja jonain päivänä se elefantti siivet saa selkäänsä
Lentää kauas pois omiensa luo
Ja vaik sut on luotu kantamaan
Nousemaan aina uudestaan
Oon pahoillani en osannut lohduttaa
Mut lupaan vielä se helpottaa
Vielä se helpottaa
Tää biisi vaan jotenkin kolahti ja oon saanut tänä syksynä tästä biisistä äärimmäisen paljon voimaa vaikeisiin ja vähemmän vaikeisiinkin hetkiin. Etenkin oon takertunut sanoihin Eihän leijonil oo kyynelkanavii, kun heikkoudetkin on vahvuuksii. Niin, kun muut sinut tuntevat ihmiset uskovat, että olet terästä - katkeamatonta sellaista - et sää välttämättä heidän silmissään edes osaa itkeä. Ja välillä uskot sen itsekin: vaikka muhun sattuu, ei mulla ole oikeutta itkeä. Sillä nää kaikki heikkoudet on mun vahvuuksia.
Kun on kasvattanut itselleen leijonan kuoren ja sydämen, on välillä (tai itse asiassa aika useinkin) vaikeaa näyttää muille, että väsyttää, sattuu ja menee huonosti. Että ei kerta kaikkiaan jaksa. Kun olet muiden silmissä se leijonasieluinen ihminen, joka menee läpi harmaimmankin kiven, sitä naamiota on vaikea riiisua ja tiputtaa kulissa. Näyttää, että myös minä olen haavoittuva ihminen. Muiden ihmisten on vaikeaa nähdä se totuus, että myös leijonien selässä voi välillä roikkua elefantti.
Joskus on kuitenkin hetkiä, jolloin kuplan puhkeaminen on lähellä tai se tapahtuu. Se on aika pysäyttävää - ei välttämättä sinulle, vaan ympärillä eläville tyypeille. Silloin itselle tulee kuitenkin hyvä fiilis - mä uskalsin tuhota sen kuvan, että kestän mitä vaan.
Ja siinä on se lause tai miete, mitä mun mielestä pitäisi jokaisen välttää sanomasta leijonille: "Kyllä se siitä. Sä selviät, koska sä oot aina ennenkin selvinnyt. Sillä sä et koskaan luovuta, joten selviät ihan mistä vain. Myös tästä."
Kyllä ne selviääkin, en epäile yhtään. Mutta myös leijonille pitää antaa lupa itkeä ja parkua. Lupa särkyä ja näyttää se elefantin painon määrä, mitä selässänsä kantaa. Eikä tarjota sitä lausetta, että kyllä sä tämänkin kestät, koska aina olet kaiken kestänyt. Sillä leijonasieluisen huoli omasta jaksamisestaan on tosi - sitä ei pidä asettaa vähäisemmäksi kuin omaa murhettansa.
Sillä kun antaa leijonallekin luvan olla välillä heikko ja lohduttelun sijasta lohduttaa (näillä kahdella sanalla on ero), antaa toivon kuvan. Kuvan siitä, että joku päivä se elefantti myös oikeasti kasvattaa siivet selkäänsä ja lentää pois. Että joku päivä oikeasti helpottaa.
Onneksi ystäväpiirissäni on ainakin yksi henkilö, jonka tiedän ottavan minut ja huoleni todesta. Sillä myös hän painii oman leijonan kuoren kanssa ja ymmärtää tasan sen, etteivät oikeat sanat lohduttamiseen ole "Kyllä se siitä" vaan jotain aivan muuta.
Toivottavasti teidänkin elämässänne on ihmisiä, joilta saatte tarvitsemianne lohdutuksen sanoja juuri silloin, kun niitä tarvitsette!
~ Roosa ~
Oot kultaa ♥
VastaaPoistaNo samoin! <3
Poista