Riparilla Kyrkogårdsöllä

Olen tavattoman kiitollinen. Kiitollinen ensinnäkin kesätöistä Seinäjoella, mutta ennen kaikkea siitä, että minulle annettiin mahdollisuus pitää riparia huipputiimillä Ahvenanmaalla, Kökarin kunnassa, pienellä Saarella nimeltään Kyrkogårdsö. Aluksi jännitin hirveästi ja jopa pelkäsin lähteä Saaristoon leireilemään - se olisi niin kaukana, mun ensimmäinen ripari työntekijänä ja seli seli seli...
   Eka oltiin 3 päivää Seinäjoella kaupunkijaksolla aloittelemassa ja tutustumassa toisiimme. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä (eli 11.6.) lähdettiin kolmen aikaan yöllä bussilla kohti leirillä. Voin sanoa, että oli aika rankka reissu vähillä yöunilla, kun bussissakaan ei meinannut saada nukuttua. Mentiin kolmella lautalla Kyrkogårdsölle, joista kaksi ensimmäistä oltiin vielä bussin kyydissä. Viimeisellä lautalla meillä piti olla lounas, mutta lauttafirma oli mokannut jutun, joten jäätiin sämpylöiden ja Trip-mehujen varaan. Onneksi nuorisotyöntekijämme sai järjestettyä meille lounaan leirikeskukseemme heti kun saapuisimme perille.

   

Olimme väsyneitä ja nälkäisiä kun viimein saavuimme Saaristoon. Meitä oli autolla vastassa isäntäperheemme, joka hoiti majoitus ja ruokkimispuolemme. Kaikki hymyilivät, nostivat raskaat laukkumme pakettiauton kyytiin ja niin me saimme kävellä puoli kilometriä ilman kantamuksia majapaikkaan. Kun saavuimme perille, tuntui kuin olisimme tulleet paratiisiin (en ollut läheskään ainoa, joka kuvaili tilannetta niin). Luonto oli kauniin vehreää, meri näkyi, ympärillä oli söpöjä rakennuksia, ei tuullut, aurinko paistoi, ihanat koirat Ella ja Molly tulivat heti rapsutettaviksi, isäntäperhe toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja ruoka oli sisällä meitä odottamassa. 

Minä ja huippuisot! <3

Tämä 3x2 km:n saari on ollut saman suvun omistuksessa 1400-luvulta lähtien. Elantonaan kalastus ja joskus postikuljetus. Nyt isäntäparin pojat kuuluvat 17 sukupolveen. 2000-luvulta lähtien Marcus ja Satu ovat pyörittäneet saarellaan leiri/majoituskeskusta. Leirikeskukseksi Kyrkogårdsötä tosin ei voi sanoa. Leirialueeseemme kuului Kivitalo (kuvissa tumman harmaa rakennus), navettarakennus, sauna ja grillikatos. Kivitalossa hoitui ruokailu sekä minun ja puolikkaan tyttöryhmän majoitus, navettarakennukseen oli remontoitu opetusluokka. Navettarakennuksesta löytyi myös poikien kämpät ja loppujen tyttöjen makuusijat. Navetan vintillä pidimme aamujumikset, iltaohjelman sekä iltahartauden. Pihapiirissä oli myös isäntäperheen koti ja työntekijöiden mökit.
   Koko saari ei ollut meidän käytössämme. Saari on aikanaan jaettu kolmeen osaan suvun kesken ja me liikuimme tietysti isä Marcuksen omistamalla alueella. Mutta sielläkin oli paljon tilaa olla ja temmeltää.

   
Yksi leirin kohokohtia (jos vikaa päivää ei lasketa), niin oli matka Utön majakkasaarelle. Sinne ei ole kauan aikaa mennä vierailulle. Siellä on voinut käydä vasta muutamia vuosia, kun Suomen puolustusvoimat veti vartiointinsa sieltä pois. Upea pikkusaari 3 tunnin matkan päästä leirisaareltamme. 50 asukkaan saari, josta löytyi pienen pieni K-market ja paljon ihania taloja. Se oli myös paikka, jossa kännykkäni nettiyhteys toimi täydellisesti. Ajatelkaa - melkein Suomen uloimmalla pikkurillin kokoisella saarella! :D No, toisaalta netittömyys ei mulle ollut onneksi ongelma!

Aluksi siis epäilin lähteä Saaristoon. Mutta pian epäilys vaihtui kiitollisuuteen siitä, että sain olla siellä - ja vieläpä töissä! Meri-ilma oli raikasta hengittää, iho päivettyi, ilma oli todella upea (aatelkaa, vain YHTENÄ päivänä satoi) ja suupielet olivat yhtä päivää lukuunottamatta aina ylöspäin. Sain kohdata mahtavia nuoria, ohjata uskossaan vahvoja huippuisosia ja olla osa taitavaa työntekijätiimiä. Enkä tule muuten koskaan syömään niin hyvää ruokaa kuin Saaristossa söin. Kiitos vielä Satu & muu keittiötiimi!

Voisin kertoa tuhat ja kaksisataa tarinaa tuosta leiriviikosta, muta tiedän, ettei se olisi inhimillistä teidän lukijoiden kannalta. Tärkeimmät muistot on myös hyvä pitää itsellään sydämessä tallessa. Niinpä sanonkin vain - oli ainutlaatuista ja hienoa, uskokaa pois! Tämä nainen meinaa haljeta kiitollisuudesta ja lähimmäisen rakkaudesta, jota tuolla leirillä sai kokea. Loppuun vielä erityiskiitos Saaren isäntäperheelle ja henkilökunnalle - arvostan elämäntapaanne ja työtänne. Ja rippilapset - nähdään pian konfisharkoissa ja konfirmaatiossa!

~ Roosa ~