Ystävänpäivän kunniaksi aattelin puhua...mistäs muustakaan kun ystävyydestä!Oonkin puhunut, että vamman takia, oli lapsena vaikeampaa saada vamman vuoksi ystäviä. Tunsin, etten kelpaa muille. Ehkä se oli osittain totta, mutta varmasti suurin osa oli päänsisäistä kuvitelmaani. ala-asteen lopulla minulla oli todella iso kaveripiiri, jolle vammani oli vain osa minua, ehkä jopa niinkin olennainen, ettei sitä edes ajatellut.
Yläasteella tietysti kiusaaminen sekoitti pakkaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin tilanteessa, että liikuin vain tyttöporukoissa. Sain leiman otsaani, tai ainakin siltä tuntui. Leimassa luki: En kelpaa pojille. Kaveripiiriini oli aina kuulunut poikia, yhtäkkiä en tuntunut kelpaavan kellekään, edes kaverina. Menetin luottamukseni siihen, että olisin arvokas poikien silmissä. Ylipäätään kenenkään muun silmissä, mitä se pieni kaveripiirini silloin olikaan. Ja sielläkin tunsin välillä itseni ulkopuoliseksi.
Meni vuosia saada itseluottamus ja -varmuus takaisin. Usko pelasti osan, mutta lopulta vain vuodet tekivät tehtävänsä. Lukiossa päätin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ei kiusajia, ei häpeäleimaa otsassa. Epävarmuus hälveni pikkuhiljaa, mutta vasta lukion kolmannella tajusin - minä olen oikeasti arvokas ystävänä ja kaverina, jopa sen vastakkaisen sukupuolen silmissä.
Ihmissuhteet eivät ole helppoja. Ei niitä ole varmastikaan luotu sellaiseisiksi. Vuosien saatossa tapahtuu paljon, iloa ja suruja. Altavastaavasta on narsistisen ihmissuhteen jälkeen vaikea siirtyä tasapainoiseksi ystäväksi ja luottaa, ettei ylitse ajeta uudestaan. Onneksi löysin lopulta senkin ystävän, joka opetti, etteivät kaikki ole sellaisia.
Tällä viikolla koulussa lapset laittoivat ruokalan seinällä olevaan suurensuureen sydämeen pienempiä sydämiä, jossa oli heidän mietteitään ystävistä ja ystävyydestä. Kootusti heidän mielestään ystävä on rehellinen, häneen voi luottaa ja hänelle voi kertoa salaisuuksia. Ystävä ei revi hiuksista. Ystävän kanssa voi nauraa. Ja ennen kaikkea - ystävä saa hymyilemään.
Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä. Niin kertoo lempiraamatunkohtani ystävyyteen liittyen. Niinhän se menee. On ihanaa ja tärkeää, että meillä on ystäviä, joiden kanssa on hyvä ja helppo olla. Mutta pitää jättää tilaa myös erehdyksille ja vastoinkäymisille, joiden tarkoituksena on yhdessä selviytyminen ja ystävyyden vahvistaminen. Ystävyyden ei ole tarkoituskaan olla helppoa.Se on opettelua ja yhdessä kasvamista.
Pidetään ystävistämme ja toisistamme huolta. Ihanaa ystävänpäivää kaikille!
<3= Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3