Luukku 7: 18.5.2012

Hautajaisissani pukeutukaa mustaan 

 mutta vain koska se on tyylikästä

Äiti ja isi älkää vaipuko tuskaan

Mä nautin täysillä mun elämästä

 Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa

 Ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan

 Pojat laulakaa se laulu

 Joka sai mut aina nauramaan.

- Heli Kajo, Jos mä kuolen nuorena

 

Se oli helatorstain jälkeinen perjantai, surun eskaloitumispäivä. Menin äitini kanssa sinun hautajaisiisi, jotka järjestettiin kotikaupunkimme kirkossa. Ne oli pakko järjestää siellä, sillä tilaisuus oli avoin – sinulla oli niin laaja piiri läheisiä, että olisi ollut väärin jättää yksikin pois. Tilaisuuteen saivat tulla kaikki ne, jotka tunsivat olleesi osana sinun elämääsi jossain sen vaiheessa. Mielestäni perheesi oli tehnyt sen suhteen oikean päätöksen – ihanasti ajateltu.

   Muutenkin perheesi oli saanut tilaisuudestasi juuri sinun näköisesi. Juuri sellaiset hautajaiset sinä olisit varmasti halunnut. Elämäsi miehet kantoivat sinut alttarille valkoisessa arkussasi varovaisesti ja hellästi kuin olisivat kantaneet prinsessaa. Minä tiedän, että sinä olit prinsessa – olit puettu wanhojen mekkoosi, sinulla oli päässäsi tiaara ja hiuksesi oli nätisti laitettu. Olit joskus sanonut, että näytit kauniilta wanhojen mekossasi ja todellakin – sinä olit siinä kuin prinsessa. Katsoessasi arkkusi kantamista tiesin ilman sinun näkemistäsikin, että et voinut olla muuta kuin kaunis.

   Siunaustilaisuudessasi oli myös pieniä kömmähdyksiä, jotka eivät kuuluneet käsikirjoitukseen. Kuitenkin minusta tuntui siltä, että ilman niitä siunaustilaisuutesi ei olisi ollut niin ainutlaatuinen. Ethän sinäkään ollut vakava, miksi siis siunaustilaisuutesi olisi ollut sellainen?

   En ole ikinä kokenut mitään niin raskasta kuin seisomisen ystävän arkun vieressä ja jäähyväisten jättämisen. Seisoa siinä ja ajatella, että sinä olet siinä niin lähellä, muttet kuitenkaan ole. Tiesin jo silloin, ettet sinä siellä arkussa ole. Siellä on vain sinun ruumiisi. Olet siinä vieressäni, kaikkien muidenkin vieressä ja pidät kädestä kiinni, muuten luhistuisimme siihen paikkaan. Muuten emme olisi kestäneet, jos et olisi ollut siinä. Sinä autoit minua sanomaan jäähyväissanani: Ethän pelkää pimeää siel’ on monta kynttilää. Nuku vain jos väsyttää, vielä valvon vierellä.

   Muistan ikuisesti sen hetken, kun sinut kannettiin auton perään valmiina viimeiselle matkallesi. Onneksi sinua ei haudattu, onneksi sinut tuhkattiin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna hautaaminen olisi ollut paljon raskaampaa. Oli helpompaa vilkuttaa sinulle kun auto lähti liikkeelle. Se oli kuin ikään kuin sinun saattelemistasi pitkälle matkalle, jossa sinä saisit nauraa ja riemuita loputtomasti. Siellä, minne olit menossa, saisit elää elämääsi täysillä. Ikuisesti. Jossain vaiheessa me sinua surevatkin saisimme liittyä seuraasi. Joten vaikka siinä vilkuttaessa olo tuntui tyhjältä ja surumieliseltä, lohduttava ajatus oli, että näkisimme vielä joskus. Ero ei olisi ikuinen.

    Isäsi puhe muistotilaisuudessasi oli kaunis. Sinä olisit ollut ylpeä siitä ja varmasti oletkin. Siinä oli tarpeeksi naurua ja tarpeeksi itkua. Sen kauniimmaksi se ei olisi voinut tulla. Kuvanauha sinun elämästäsi juoksi pysähtymättä valkokankaalla. Vasta silloin tajusin, kuinka ainutlaatuisen elämän olit saanut elää ja kuinka todellakin olit nauttinut täysillä siitä. Kiitän Luojaani siitä, että sait syntyä juuri siihen perheeseen kuin synnyit. Juuri siinä perheessä sinusta oli kasvanut päämäärätietoinen ja vahva nuori naisenalku, joka piti heikoimmistaan huolta. Sinusta oli kasvanut upea ihminen.

   Toivon kovasti, että pidit meidän koulukavereidesi järjestämästä ohjelmasta: biiseistä ja minun puheestani. Toivottavasti pystyimme tavoittamaan sinun ajatuksiasi ja välittämään niitä myös niille ihmisille, jotka eivät sinua olleet kunnolla tunteneet.

   Koimme, että Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena –biisi kertoi juuri sinusta. Ihan kuin sinä olisit sen tehnyt. Siksi se olikin yksi esittämistämme biiseistä muistotilaisuudessasi. Ja biisin mukaan tekivät myös juhlasi jälkeen osa porukastamme: tytöt meikkasivat silmänsä päähän ja lähtivät poikien kanssa paikalliseen pizzeriaan syömään. Tämän jälkeen he menivät leikkipuistoon leikkimään.

Tässä jatkopätkä Minä lupasin -kirjoitusten sarjaan. Ei ehkä jouluisin postaus eikä todellakaan iloisin blogin joulukalenteriin. Mutta tunnetta tuosta nelisen vuotta sitten kirjoitetusta tekstistä ei puutu. Ja tunteellinenhan se päivä oli - niin tunnetta täynnä, että muistin päivämäärän näin vajaan viiden vuoden jälkeenkin ulkomuistista.

~ Roosa ~

Luukku 6: Hyvää itsenäisyyspäivää!

Aamulla herätys juuri sopivasti Tuntemattomalle sotilaalle. Siinä tuli taas mietittyä, mahtoiko isopappani olla jonkin tuon elokuvan henkilön esikuva, Väinö Linnan rintamatoveri kun hän aikoinaan oli. Sitä saan tuskin ikinä varmaksi tietää, isopappa nimittäin kuoli puolta vuotta ennen syntymääni. Paljon tuli myös ajateltua sitä, miten tuohon elokuvaan tiivistyy se kuuluisa suomalainen sisu, jonka ansiosta saamme elää itsenäisessä Suomessa. Sillä juuri tuon maailmallakin tunnetun sisun avulla Suomesta on tullut vajaassa sadassa vuodessa sellainen itsenäinen valtio kuin se on. Suomi on noussut melkein  tyhjästä monien tilastojen kärkeen 99 vuodessa. Ja kun oikeasti miettii, 99 vuotta itsenäisenä maana on todella lyhyt aika. Saamme siis olla kiitollisia veteraaneillemme siitä, että he taistelivat itsenäisen Suomen puolesta ja sotien jälkeen loivat työllään pohjan suomalaiselle hyvinvointivaltiolle.
   Illasta lähdin kirpeän raikkaassa pakkassäässä kohti kaverin kämppää, jonne kokoonnuimme seitsemän hengen voimin viettämään linnanjuhlavalvojaisia sekä syömään herkkuja. Monet puvut tuli arvosteltua - kuten suomalaiseen perinteeseen kuuluu. Tänä vuonna itselläni oli kuitenkin pukuloisteen lisäksi yksi toinenkin merkittävä syy katsella tuota kättelyseremoniaa. Nimittäin lapsuuden ystäväni ja nykyinen esikuvani Noora Västinen oli kutsuttujen joukossa. Aurinkoinen ja päättäväinen Noora oli kyllä ehdottomasti ansainnut paikkansa Linnan juhlien yhtenä kutsuvieraana - olihan tämän vuoden juhlien teemana Suomen vahvuudet. Noora on todellinen esimerkki jokaiselle suomalaiselle (vammaiselle ja vammattomalle) siitä, mitä kaikkea elämässään voi saavuttaa, kun vain keskittyy heikkouksiensa sijaan vahvuuksiinsa. Hyvä Noora, hyvä Suomi ja se kuuluisa suomalainen sisu!

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa just sulle! Miten sä oot viettänyt itsenäisyyspäivää? Ollaan ylpeitä suomalaisuudesta nyt ja jatkossakin!

~ Roosa ~

Luukku 5: Kysy läheisiltäni!

Millainen lapsi olen?

Mikä on veljieni mielestä ärsyttävin piirre minussa?

Mikä on parasta, kun tulen käymään kotona?

Mikä tekee minusta hyvän ystävän?

Mikä on noloin tilanne, mihin vanhempani ovat joutuneet kanssani?

...vai kenties jotain muuta?

Tajusin tuossa, etten ole pitkään aikaan tehnyt kysymys & vastaus -postausta, joten olisi varmaan hyvä hetki korjata asia, ennen kuin se pääsee kokonaan unohtumaan. Haastankin nyt teidät lukijat keksimään kysymyksiä minuun liittyen, joihin haluaisitte saada vastauksen. 
   Päätin, että tällä kertaa toteutan tämän Q&A -postauksen kuitenkin vähän eri tavalla. En nimittäin vastaakaan kysymyksiin itse, vaan niihin saavat vastata perheenjäseneni ja ystäväni. Eli kysymys kuuluukin: mitä sinä haluaisit kysyä vanhemmiltani, siskoiltani, veljiltäni, koulukavereiltani tai muilta ystäviltäni?
   Valitsen vastaajat lähipiiristäni sen mukaan, kuka olisi mielestäni paras henkilö vastaamaan esitettyyn kysymykseen. Jos kuitenkin haluat osoittaa kysymyksen suoraan jollekin tietylle henkilölle (esimerkiksi äidilleni, isilleni tai kaikille pikkusisaruksilleni yhteisesti), se on totta kai mahdollista! Ilmoitathan sen tällöin kommentissasi.  

Kysymyksiä saa esittää maanantaihin 19.12.2016 klo 20.00 saakka. Vastaukset kysymyksiinne saatte vielä ennen jouluaattoa. 

Nyt vain rohkeasti kysymään kaikkea hassua tai syvällisempääkin minuun liittyen! :)

~ Roosa ~

Luukku 4: lempijoululauluni

Mulla on Spotifyssa oma joulusoittolista, jota saan alkaa kuuntelemaan marraskuun puolivälin (eli synttäreitteni) jälkeen. Tänä vuonna tuon soittolistan korkkaamista venytin aika pitkälle, ihan marraskuun vikoihin päiviin saakka. Mutta nyt on joululaulut raikuneet paljonkin ja tästä eteenpäinkin uskon kuuntelevani joululauluja lähes tulkoon joka ilta - tai ainakin vähintään joka toinen. Joulunodotusaika on niin lyhyt, että tuosta ajasta pitää mun mielestä ottaa vaan kaikki irti - niin koristeiden kuin näiden joululaulujenkin osalta.
   Joulusoittolista tulee siiis pyörimään Spotifysta niin ruokaa laittaessa, opparin kirjoittamisesta ja muista koulujutuista taukoa pitäessä, kynttilän loisteessa glögiä juodessa, lahjoja kääriessä...oikeastaan aina silloin, kun on vain mahdollista ja siltä tuntuu. Joululaulut kun luovat perusmelankoliseen suomimusagenreen vaihtelua ja ihanan kutkuttavaa odotuksen tunnetta...kohta se joulu tulee!
   Tuolle mun Spotifyn joululaululistalle ovat päätyneet mulle kaikista rakkaimmat, hauskimmat ja hartaimmat joululaulut. Biisejä löytyy siis laidasta laitaan, Jope Ruonansuun Pakollisesta joulusta Vesa-Matti Loirin äärimmäiseen klassikkoon eli Sydämeeni joulun teen asti. Mukaan mahtuu myös paljon lapsuuden suosikkeja, mutta muutama kappale on tullut tutuksi ja muodostunut rakkaaksi vasta opiskeluvuosien aikana - osin koulukavereiden ansiosta. Päätinkin siis tämän päivän postausluukkusessa esitellä teille muutaman joululaulun tuolta soittolistaltani!

 

 Tulkooon joulu

Kuulin ensi kerran ala-asteen kolmannella luokalla. Ihastuin, rakastuin ja niin ensimmäinen ehdoton lempijoululaulu oli löytynyt. Spotifyn listalta laulu löytyy Robinin versiona.

 

Joulupukki matkaan jo käy 

Tätä laulua äitini sai soittaa lapsuuden joulunaikoina jatkuvasti pianolla - ainakin, jos se olisi ollut minusta ja veljistäni kiinni. Ja kyllä mä edelleen pyydän perheemme pianisti-äidiltä tätä kipaletta soitettavaksi joululauluhetkinämme. Ihan sama, vaikka olisi kuinka vaikea biisi tahansa. Tätä ilman ei joulu tule!

 Taivas sylissäni

Tämä tuli muutama vuosi sitten Kauneimpien jouluaulujen lehtiseen. Meillä kävi yhdessä äitini kanssa vähän samalla tavalla kuin mulla sen Tulkoon joulun kanssa. Yksi rakkaimmista joululauluista ehdottamasti. Suvi Teräsniskan versio on ihastuttava!

Suutari ja vieras

Spotifylistaltani tämä löytyy Samuli Edelmannin versioimana, mutta yllä oleva Jaakko Löytyn alkuperäisversio ei ole paljoa huonompi sekään! Suutari ja vieras on tullut lempijoululaulujeni joukkoon pikku hiljaa. En edes muista mistä tämän olen kuullut ensimmäistä kertaa. Mutta ei sen väliä, hyvä tämä on - ja sanomakin niin ihana! 

Sydämeeni joulun teen

Kai tämä nyt on jokaisen suomalaisen yksi lemppari? Vesa-Matti Loirin versiona tietysti. Enempää esittelyjä ja perusteluja tämä laulu tuskin kaipaa.

Tonttu

Myös Loirin versiona, kiitos! Ja niin, tämäkin on niitä lauluja, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran äitini soittamana ja laulamana lapsuudessani. Tämä on vain niin taianomaisen jouluinen kappale. Ja niin suomalainen.

Katso minuun

Kiitos AMK-ystävieni, löysin tämän Pekka Laukkarisen levyttämän laulun ekana opiskeluvuotenani. Eihän tähän voinut olla rakastumatta! Etsikää tämä kappale ehdottomasti Spotifysta, Youtubesta löytyvä liveversio ei anna sille täyttä oikeutta.  Uskovana ihmisenä kaikki kristillisyyteen ja kristillisen joulun sanomaan liittyvät kappaleet vain sykähdyttävät. Sillä siihen sanomaan itse uskon. Tämä kappale on niin kaunis, toiveikas ja upea sekä täynnä rakkautta!

Mitkä on teidän lempijoululauluja? Löytyykö kenties samoja kuin täältä?

~ Roosa ~

Luukku 3: Kun teipistä tuli kaveri

"Me tahdotaan vain leikkiä, se on meidän duuni, anna lisää teippiä!"  

Näin kuuluu yksi Ipanapa-lastenlaulu. Tuo kappale soi päässäni ekan kerran kesällä ja nyt viimeksi syksyllä, kun teippailin jalkaani kinesioteipillä sateenkaariväreihin. Miksi? Se paljastuu vihdoin nyt blogin joulukalenterin kolmannesta luukusta!

Kaikki alkoi siitä, kun kevättalvella kiinnitin ekaa kertaa huomiota vasemman CP-jalkani jalkaterän asentoon. Tai oikeastaan siihen, miten paino jakautuu ja varautuu jalkaterässäni. Ja sehän jakautui aivan väärällä tavalla. 
   Painon tulisi jakautua ja varautua jalassa tasaisesti sääriluuta ympäröiville lihaksille, kantapäälle, pikkuvarpaalle ja isovarpaalle. Mulla tuo paino varautui vasemmassa jalassani ainoastaan varpaille, saaden ne aivan kippuraan ylikuormittumisesta. Päätin jäädä vielä hetkeksi tarkkailemaan tilannetta ja suunnittelin ottavani asian puheeksi tukipohjallisteknikkoni kanssa seuraavan kerran, kun tapaisimme. Näin teinkin, kun tapasimme hänen kanssaan toukokuussa uusien tukipohjallisten tekemisen merkeissä. Ajattelin, josko hän voisi korjata asian tekemällä minulle vähän erilaisemmat pohjalliset. Teknikkoni ymmärsi heti yhdestä lauseesta ja jalkaterääni vilkaisemalla, mistä oli kyse. Samantien hän myös kertoi, ettei asiaa voisi valitettavasti korjata tukipohjallisilla. Tarvitsisin jykevämmän nilkkatuen kävelemisen ja nilkan tueksi. Tuo nilkkatuki korjaisi jalkani asentoa niin, että paino alkaisi taas seistessäni ja kävellessäni varautua enemmän sääriluun lihaksistolle varpaitten sijaan.
 

Tukipohjallisteknikkoni on joskus takavuosina aiemminkin ehdottanut minulle tuota nilkkatukea, mutta olen kauniisti kieltäytynyt. Se kun ei ole maailman esteettisimmän näköinen kapistus. Niinpä hän heti jatkoikin lausettaan: "Tiedän kyllä Roosa, ettet sinä hirveästi sen ulkonäöstä pidä, mutta..." - pidemmälle hän ei ehtinyt, kun ilmaisin, että enää ei esteettisyysasiat minua paina eikä vaivaa. Jalkaterän tilanteelle olisi parempi tehdä jotain heti, eikä 20 vuoden päästä. Nyt jää ulkonäköseikat toissijaisiksi asioiksi, sillä mieluummin valitsen kipujen ja vaivojen ennaltaehkäisyn kuin niistä kärsimisen. 
   Lupasin teknikolleni, että palaisin hänen vastaanotolleen syksyn tai talven aikana. Heti, kun saisin maksusitoumuksen tk:lta tuohon parintonnin nilkkatukeen. Itse en sitä pystyisi itselleni kustantamaan ja toisaalta tiesin, että minulla olisi tuohon oikeus saada tuohon apuvälineeseen maksusitoumus. Ensin minun pitäisi vain odottaa fysioterapeuttini kesäloman päättymistä.
   Eipä mennyt kuin kuukausi, niin vasemman jalan isovarpaaseeni alkoi sattua. Oli heinäkuu ja fysioterapeuttini lomalla. Vasemman isovarpaani vieressä on iso vaivasenluu, joka saa varpaan kääntymään väärään asentoon. Kipu ei lähtenyt levolla ja paheni rasituksessa. Ihmisen on kuitenkin vaikeaa elää ottamatta vuorokauden aikana yhtäkään askelta. Niinpä kaivoin jostain kätköstä kinesioteippiä, joka on maailmanlaajuisesti suosittu ihmeteippi vaivaan jos toiseenkin. Sitä käytetään niin urheilu- ja rasitusvammojen hoitamisessa kuin ennaltaehkäisyssäkin. Teippi on hengittävää ja pehmeää materiaalia, joka kestää suihkun ja saunankin. Sopiva käyttöaika on noin 4-5 päivää putkeen, jonka jälkeen on hyvä pitää parin päivän tauko. Teippi ei tunnu oikeastaan miltään, se on kuin toinen iho, mutta silti äärimmäisen tehokasta! Ja sitä on saatavana vieläpä niin kivoissa väreissä: pinkkinä, turkoosina ja limenä. Jos haluut lukea tarkemmin kinesioteipistä, sen käyttötarkoituksesta ja vaikutuksista niin klikkaapa itsesti tänne! 

Teippasin varpaani ensin entisen fysioterapeuttini opettamalla taktiikalla. Sitten klikkailin itseni googleen ja etsin muita mahdollisia teippaustaktiikoita. Löysin tämän sivuston ja sieltä ohjeen vaivasenluun teippaamiseen eri taktiikalla. Oli tehokkaampi tapa. Koska itselläni on luonnostaan myös nilkka vasemmassa jalassa väärässä asennossa CP:n takia, päätin testata nilkan vakauttamiseen keksittyä teippaustaktiikkaa. Tuollaisella hoidolla pärjäsin heinäkuun akuuttivaiheen yli. Kävin varmuuden vuoksi myös otattamassa magneettikuvat jalastani, sillä tuon edellä mainitun vaivasenluun takia vasemman isovarpaani tyviniveleen on kehittynyt alkava nivelrikko. Se ei onneksi ollut pahentunut parin vuoden takaisesta tilanteesta.
   Tuli syksy ja otin jalkateräni vaivan puheeksi fysioterapeuttini kanssa. Hän tutki vasemman jalkani tilanteen, vertasi sitä oikeaan (terveeseen) jalkaani ja otti kaikenlaisia mittoja. Hän oli sitä mieltä, ettei hyvältä näytä. Jotain korjaavaa olisi jalkani suhteen tehtävä. Kerroin, että Respectalla teknikkoni olisi valmis tekemään minulle nilkkatuen vaivaani mittojeni mukaisesti. Tarvitsisin vain fysiterapeuttini maksusitoumussuosituksen tuohon nilkkatukeen, josta minulla oli esittää myös kuva fyssarilleni. Fysioterapeuttini teki suosituksen tuohon nilkkatukeen ja liitti hakemukseen myös havainnollistavat kuvat jalkaterieni tilanteesta sekä kuvan teknikkoni minulle kaavailemasta nilkkatuesta. Jäimme odottamaan kuntoutustyöryhmän päätöstä nilkkatuen suhteen.
   Meni syyskuu ja tuli lokakuun loppu. Selvisi, että oli tullut pieni informaatiokatko. Kukaan ei ollut muistanut ilmoittaa minulle, että kuntoutustyöryhmä oli päättänyt haluavansa vielä teknikkonikin lausunnon tuon nilkkatuen tarpeesta. Vasta sitten he tekisivät lopullisen päätöksen maksusitoumuksen suhteen. Tämä selvisi minulle vasta, kun näin yhdellä fysioterapiakäynnillä asiasta vastaavaa henkilöä. Asia ei olisi siis koskaan selvinnyt, ellen olisi (taas) lähtenyt itse huutelemaan asioitteni perään. Pasmat olivat jotenkin niin sekaisin moisesta, että unohdin jopa kysyä, eikö heille ollut tullut mieleen soittaa minulle. Minulla olisi ollut antaa heille jo teknikkoni lausunto, jos he olisivat heti kuntoutustyöryhmän kokoontumisen jälkeen soittaneet minulle ja pyytäneet sitä. Mutta no, olin pääni sisällä jopa niin hämilläni tästä, että nauratti ja itketti samaan aikaan. Onneksi tuli jälleen itse kysyttyä asioitteni perään!
   Lähetin teknikolleni pyynnön tehdä lausunto nilkkatuen myöntämisen puolesta. Pyysin myös, josko hän voisi lähettää sen suoraan tk:een, niin pystyisimme mahdollisesti jo ennen joulua tai heti alkuvuonna tapaamaan tuen tekemisen merkeissä. Näin hän myös teki. Pari päivää sitten sain myönteisen päätöksen - minulle myönnettiin maksusitoumus tuohon nilkkatukeen! Ensi viikolla soittelen teknikolleni ja varaan hänelle ajan tuen tekemistä varten.

 Kuva otettu puhelimella muutama päivä syksyn teippausoperaation jälkeen. Tuolloin varvas ei enää teipissä & lonkan teippas ei näy.

Heinäkuisen särkyjakson jälkeen minun on tarvinnut turvautua kinesioteippiin vain kerran. Se oli lokakuun loppupuolta. Ensin taisi kipeytyä jälleen kerran vasen isovarvas. Teippasin sen. Samalta istumalta teippasin myös nilkan. Kipu lähti, mutta siirtyi polveen. Se oli itse asiassa aika luonnollista, sillä vasen CP-jalka on väärässä asennossa ihan kokonaisuudessaan. Virheasento lähtee liikkeelle alunperin lonkasta ja saa niin polven, nilkan kuin koko jalkaterän vaivasenluineen kaikkineen väärään asentoon. Niinpä löydettyäni polven teippausohjeen ylempänä linkkaamaltani sivulta ja hoidettuani polveni oikeaan asentoon, sain pian etsiä lonkallekin teippausohjetta samaiselta sivustolta. Löysin ja teippasin. 
   Ja lopputuloksen nähtyäni nauroin. Jalkani oli lonkasta varpaaseen saakka kirkuvan turkoosin ja pinkin sekoitusta. Eihän se hirveän kauniilta näyttänyt, mutta ainakin mun jalka mätsäs väritykseltään täydellisesti eteiseni räsymattoon. ;) 

Kivutkin häipyivät viikon kuluessa ja nyt toivotaan, että selviäisin ilman teippileikkejä siihen saakka, kunnes mulla on tuo tuskaisen alustustyön vaatinut nilkkatuki jalassani! 

~ Roosa ~

Luukku 2: Syksyn 2016 voimabiisi

Tän syksyn alkupuolella ilmestyi yksi kappale, joka sykähdytti heti. Ensin yhdistin sen voimakkaasti yhteen ystävääni ja hänen tarinaansa, mutta jonkin ajan kuluttua löysin myös itseni tästä kappaleesta. Tuo kappale on seuraava:

Ellinoora - Elefantin paino

Silloin luulit et tää on The End 

Mut ei ollut sun aika tulla osaksi virtaa 

Päivä taittui eteenpäin, mut se takaraivoon jäi 

Eikä me koskaan enää puhuttu siitä 

 Eihän leijonil oo kyynelkanavii 

Kun heikkoudetkin on vahvuuksii 

En mä kehtaa edes kysyä 

"Hei mikä on"

 mut huomaan sun silmistä 

 Se tekee kipeää, 

kun elefantin painon alle jää 

Eikä kukaan muu sitä nää 

Vaik sut on luotu kantamaan

 Nousemaan aina uudestaan

 Oon pahoillani en osannut lohduttaa 

Mut lupaan 

vielä se helpottaa 

 Kuka meidät opetti niin, 

pysymään hiljaisuudessa kii?

 Jos sä viitot, huomaako kukaan? 

Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita 

Mut tänään naamiot riisutaan 

 Ja koko maailma näkee sen 

Mitä sä kavahdit peitellen 

Se tekee kipeää, 

kun elefantin painon alle jää 

Eikä kukaan muu sitä nää 

Ja vaik sut on luotu kantamaan 

Nousemaan aina uudestaan 

Oon pahoillani en osannut lohduttaa 

Mut lupaan 

vielä se helpottaa 

 Se tekee kipeää,

kun elefantin painon alle jää 

Eikä kukaan muu sitä nää 

Ja jonain päivänä se elefantti siivet saa selkäänsä 

Lentää kauas pois omiensa luo 

 Ja vaik sut on luotu kantamaan 

Nousemaan aina uudestaan 

Oon pahoillani en osannut lohduttaa 

Mut lupaan vielä se helpottaa 

Vielä se helpottaa

Tää biisi vaan jotenkin kolahti ja oon saanut tänä syksynä tästä biisistä äärimmäisen paljon voimaa vaikeisiin ja vähemmän vaikeisiinkin hetkiin. Etenkin oon takertunut sanoihin Eihän leijonil oo kyynelkanavii, kun heikkoudetkin on vahvuuksii. Niin, kun muut sinut tuntevat ihmiset uskovat, että olet terästä - katkeamatonta sellaista - et sää välttämättä heidän silmissään edes osaa itkeä. Ja välillä uskot sen itsekin: vaikka muhun sattuu, ei mulla ole oikeutta itkeä. Sillä nää kaikki heikkoudet on mun vahvuuksia.

   Kun on kasvattanut itselleen leijonan kuoren ja sydämen, on välillä (tai itse asiassa aika useinkin) vaikeaa näyttää muille, että väsyttää, sattuu ja menee huonosti. Että ei kerta kaikkiaan jaksa. Kun olet muiden silmissä se leijonasieluinen ihminen, joka menee läpi harmaimmankin kiven, sitä naamiota on vaikea riiisua ja tiputtaa kulissa. Näyttää, että myös minä olen haavoittuva ihminen. Muiden ihmisten on vaikeaa nähdä se totuus, että myös leijonien selässä voi välillä roikkua elefantti.

   Joskus on kuitenkin hetkiä, jolloin kuplan puhkeaminen on lähellä tai se tapahtuu. Se on aika pysäyttävää - ei välttämättä sinulle, vaan ympärillä eläville tyypeille. Silloin itselle tulee kuitenkin hyvä fiilis - mä uskalsin tuhota sen kuvan, että kestän mitä vaan.

   Ja siinä on se lause tai miete, mitä mun mielestä pitäisi jokaisen välttää sanomasta leijonille: "Kyllä se siitä. Sä selviät, koska sä oot aina ennenkin selvinnyt. Sillä sä et koskaan luovuta, joten selviät ihan mistä vain. Myös tästä." 

   Kyllä ne selviääkin, en epäile yhtään. Mutta myös leijonille pitää antaa lupa itkeä ja parkua. Lupa särkyä ja näyttää se elefantin painon määrä, mitä selässänsä kantaa. Eikä tarjota sitä lausetta, että kyllä sä tämänkin kestät, koska aina olet kaiken kestänyt. Sillä leijonasieluisen huoli omasta jaksamisestaan on tosi - sitä ei pidä asettaa vähäisemmäksi kuin omaa murhettansa.

   Sillä kun antaa leijonallekin luvan olla välillä heikko ja lohduttelun sijasta lohduttaa (näillä kahdella sanalla on ero), antaa toivon kuvan. Kuvan siitä, että joku päivä se elefantti myös oikeasti kasvattaa siivet selkäänsä ja lentää pois. Että joku päivä oikeasti helpottaa.

   Onneksi ystäväpiirissäni on ainakin yksi henkilö, jonka tiedän ottavan minut ja huoleni todesta. Sillä myös hän painii oman leijonan kuoren kanssa ja ymmärtää tasan sen, etteivät oikeat sanat lohduttamiseen ole "Kyllä se siitä" vaan jotain aivan muuta.

Toivottavasti teidänkin elämässänne on ihmisiä, joilta saatte tarvitsemianne lohdutuksen sanoja juuri silloin, kun niitä tarvitsette!

~ Roosa ~

Luukku 1: Rakas joulupukki...

Kyllä, se on täällä! Nimittäin blogini ensimmäinen joulukalenteri. Joka päivä blogiin tulee uusi postaus, ikään kuin oma joulukalenterin luukkunsa. Välillä postaus ilmestyy aiemmin aamusta, välillä vähän myöhemmin illasta. Sillä tiedättehän, ettei oikeatakaan joulukalenteria muista kiireisinä aamuina välttämättä avata heti sängystä noustessaan. ;)

   Välillä postaukset ovat selkeästi joulu-aiheella varustettuja, välillä vammaosastoon meneviä ja jotkut postaukset taas enempi kuvapainoitteisia. Enemmittä puheitta, tervetuloa blogini joulukalenteriin!

Ajattelin näin joulukuun ekan kunniaksi aloittaa lahjalistalla Joulupukille. Mitä toiveita siis raapustin Joulupukille täksi jouluaatoksi?

Kuvat: Google

Keittiövälinekokoelmaani tarvitsisin ehdottomasti kaksi tarviketta lisää, sillä ne uupuvat multa tyystin - salaattiottimet ja kakkulapio nimittäin. Teräksiset ois mieluisimmat. Koska mulla on aterimet Hackmannin Savonia -sarjaa, olisi aika luksusta, jos ainakin salaattiottimet sointuisivat luontevasti aterimieni joukkoon. Kakkulapio voi olla myös jokin muukin kuin Savonia, esimerkiksi muumimamma-kakkulapio ois tosi jees. Pääasia, ettei mun enää tarvitsis tarjoilla ystävilleni piirakoita ja kakkuja paistinlastalla...

Kuvat: Lindex

Uudet yökkärit. Mun yövaatevarasto on tällä hetkellä vähän sellaista kokoa-se-itse -tyylistä. Eli käytännössä erilasia yökkärihousuja ja satunnaisia vanhoja kulahtaneita t-paitoja. Tein tossa just inventaariota mun  yökkäreille ja tajusin, että ois se ihan jees omistaa edes yksi yöpaita tai pyjama, joka ei oo venynyt, kulahtanut tai rikkinäinen. Ainakin siis täällä Ylivieskassa, sillä oon onnistunut jättämään Jämsään porukoille ne mun paremmassa kuosissa olevat pyjamahousut ja -paidat.

Kuvat: Ihanaiset-verkkokauppa

Toilettilaukku tai niin kuin meidän iskä on sen vääntänyt, pyytipussi (vrt.rallienglanti). Mun nykyinen on sellaset seitsemän, kahdeksan vuotta vanha ja sen muuten huomaa. Vähän meinaa sisä- ja ulkovuori irrota toisistaan :D Uusi pyytipussi muumikuosillahan ois aivan superihana, mutta Joulupukki saakoot itse päättää, millaisen minulle voisi tuoda. Kunhan ois tarpeeksi iso! ;)

Kuvat: Google

Joka joulu on pakko toivoa jotakin uutta kirjaa. Ensin meinasin jättää kirjatoiveen kokonaan pois, mutta sitten en vain raaskinut luopua siitä mielikuvasta, miten ihanaa on kääriytyä jouluna peiton alle uutuuttaan tuoksuvan kirjan kanssa. Ja lukea sitä vaikka aamuun saakka, jos siltä tuntuu. Tänä vuonna pienen googlettelun jälkeen listalleni päätyi Riikka Pulkkisen Paras mahdollinen maailma. Pulkkinen on mun pari vuotta sitten löytämäni uusi lempisuomalaiskirjailija, jonka teokseen "Vieras" rakastuin täysin saadessani sen joululahjapaketista. Mutta koska pukin kiireistä ei voi ikinä tietää, listasin kakkosvaihtoehdoksi maailmalla rakastetun bestsellerin, eli Jojo Meyesin Kerro minulle jotain hyvää.

Kuvat: Google

Vikat toiveet on vähän sellasia ekstrajuttuja, mitkä olisi kiva löytää paketista aattoiltana, mutta jotka eivät ole mitenkään must have -toiveita.Eli tämän vuoden talvimuumikulho sekä lightboxiini uusi kirjainsetti. Lisäkirjaimia tohon boxiini mä harkitsin ostavani jo silloin, kun lightboxin kävin itselleni ostamassa. Päätin sillon jättää sen kuitenkin silloisen rahatilanteen takia myöhemmälle. Katsotaan tuoko pukki lisäkirjainsetin mulle vai lähteekö se jostakin nettikaupasta matkaan mukaan ensi vuoden puolella!

Tässä mun toiveet, jotka kirjoittelin itse asiassa viime yönä pukille whatsappiin. ;) Entäs sun lahjatoiveet? Kertokaas, mitä toivotte joululahjaksi, vai onko se lista kenties kokonaan tyhjä?

~ Roosa ~