Perussettiä

Elämä on madellut tavalliseen kesäiseen malliinsa eteenpäin - ja tämän viikon osalta se on tarkottanut auringonpalvontaa, uimista, paljon jäätelöä, ystäviä, hyvän kirjan lukemista, taas aurinkoa, lenkkeilyä ja vielä kerran aurinkoa. Olen viettänyt viikkoa tiistaista lähtien porukoilla, jossa auringonotto on vaivatonta - bikinit päälle ja terassille makoilemaan. Ihan sama kulkeeko autoja ohi vai ei - me ollaan maalla! 

   Jos olisin keskustassa nyt helteillä, turhautuisin. Mä olen selkeä ulkoilmaihminen ja varsinkin aurinkoisilla keleillä on pakko päästä ulos, kun tuo rusketus tarttuu ihoon niin herkästi (ja kaiken iäks näyttää kivalta!). Sitä paitsi, mun kämppä on vähintäänkin sauna. Se on koko päivän valoisa, parhaiten se kylpee auringossa 11-15 välillä. Ulkoseinät varaa lämpöä tosi paljon ja kun ulkona on kuuma, turha avata ovia ja ikkunoita - tulee vielä kuumempi. Kävin tänään kämpillä siivoilemassa ja laittamassa puhtaat matot lattiaan. Mittari näytti sisälämpötilaksi 27. Ja koska ulkona aurinko porotti mun puolen asunnon seinustalla mittariin 32 asteen voimakkuudella en todellakaan avannut ikkunaa, sälekaihtimia tai parvekkeen ovea. Puhallin pörisi lattialla, eikä sekään lievittänyt asiaa, koska se kierrätti huoneilmaa, sen sijaan että olisi voinut parvekkeen ovelta pyörittää viileää ulkoilmaa sisälle. 

   Nyt varmaan ymmärsitte, miksi tulin mieluummin helteiden ajaksi tänne maalle? Helpompi ottaa arskaa, viileämpi sisäilma, hyvät (ja ilmaiset) ruuat, hyvä seura, upeet maisemat ja sitä rataa...

   Huomenna nokka suuntaa kohti Jyväskylää ja Suomipop-festareita, jonne lähdetään vahvuudella 5 - minä, pojat ja äiti ja isi. Artistikattaus on vähintäänkin loistava - Pariisin Kevät, Lauri Tähkä, Juha Tapio, Jukka Poika, Kolmas Nainen, Apulanta ja Eput! Jeejee, huomisesta tulee huippupäivä! 

Minä kiitän, kumarran, kuittaan ja palailen astialle seuraavan kerran festaritunnelmaisen tekstin ja kuvamateriaalin kanssa. :)

~ Roosa ~

Dreams come true!

Maanantaina 30.6. oli riparin viimeisen kokonaisen päivän aamu ja olin jo aikasta väsynyt. Meillä oli aamujumis menossa ja yhtäkkiä kuului piippaus - joku oli unohtanut pistää puhelimen äänettömälle. Se joku olin minä - hups! 
   Jumiksen jälkeen kaivoin kännykän taskusta ja aattelin, että yksi kaveri varmaan laittoi viestiä. Mutta se olikin äiti ja mikä ihana uutinen! Mut oli hyväksytty opiskelemaan Ylivieskaan Centria-ammattikorkeaan yhteisöpedagogiksi. Kaupan päälle saisin 60 op:n kirkon nuorisotyöntekijän tutkinnon. Väsymys haihtui kyllä varsin ripeästi, täytyy myöntää!
  Mä olin ihan satavarma et en pääsisi opiskelemaan sinne Ylivieskaan. Olin varma, että pääsisin jollekin varasijalle ja kaikki ottais paikkansa vastaan ja sinne menisi sekin yrittäminen. Joutuisin lähtemään Joensuuhun opiskelemaan teologiaa vuodeksi (pääsin siis sinnekin) ja hakisin taas vuoden kuluttua uudestaan. Mutta ei, mä todellakin pääsin reippaasti ja heitämällä sisään! Oon niin onnellinen tästä!
   Mä oon varma, että koko mun opiskelemaan pääsy ja välivuosi oli pelkkää johdatusta. Kun mulletuli selväksi viime kesänä, että välivuosi kutsuu, olin varma, että tässä täytyy olla joku suunnitelma pohjalla. Joku on päättänyt mun puolesta, miten tää menee. Koin upean vuoden alakoululla ja hyvinkin vauhdikkaan kesäkuun. Opettelin yksin elämistä ja talouden pitoa ihan hyvin tuloksin. Elämän- ja oppimisentäyteinen vuosi päättyi upeasti tietoon siitä, että 25. elokuuta minua odottavat opinnot Pohjanmaalla ihanassa ja tiiviissä ympäristössä. 
   Johdatus ei avaudu ehkä pelkästään tämän perusteella. Se, mikä tuntuu johdatukselta, on se, miten edes päädyin hakemaan Centriaan opiskelemaan. En ollut kuullut juuri mitään kyseisestä oppilaitoksesta. Oon nyt kolmen vuoden ajan tiennyt haluavani kirkon viran sekä jonkin maallisen tutkinnon kaupan päälle. Putkiajattelulla tulin siihen tulokseen, että DIAK on mun juttu. Tänä vuonna noita paikkoja olisi ollut vain Järvenpäässä. Järvenpään opiskelijoiden tilanne on onneton noin asumisen kannalta - ei opiskelija-asuntoyhtiöitä, ei mitään. Todellinen umpikuja mulle, viisilapsisen perheen esikoiselle. Itkin ja purin hammasta, etten saa sitä tutkintoo, minkä haluaisin. Siten yhtenä iltana pään päälle syttyi lamppu. Muistin, että yksi meidän vanha srk-nuori oli mainostanut Centriaa hyvänä oppilaitoksena ja muistaakseni sillä oli jotain tekemistä myös kirkon viran kanssa. Googlettelin ja hakuvalinnat selkiytyivät - juuri Centriaan mä halusin. Ja pääsykokeissa tiesin yhä selvämmin, että juuri sinne mä haluan. Halusin, haluan ja pääsin.
   Mikä sitten on yhteisöpedagogi. Yhteisöpedagogiksi opiskelevat saavat laajan humanistisen ja kasvatusalan koulutuksen. Opintojen kesto on 3,5 vuotta eli 210 opintopistettä. Yhteisöpadagogit ovat turvaamassa yhteisöjen hyvää oloa ja järjestämässä toimintaa, jotta mahdollisimman moni voisi kokea olevansa tärkeä osa yhteiskuntaa. Yhteisöpedagogi pyrkii siis estämään syrjäytymistä. Työ keskittyy etenkin lapsiin ja nuoriin, mutta myös perheisiin ja erilaisiin työyhteisöihin. Yhteisöpedagogi voi työskennellä päiväkodissa, nuorisokodilla, koulukodissa, järjestää TYKY-päiviä yrityksille ja työyhteisöille, järjestää vapaa-ajan toimintaa...jne.

Heinäkuu onkin lomailukuukauden ohessa myös järjestelykuukausi. Irtisanomisia, muuttoilmoituksia, hakemuksia, tilauksia...toivottavasti muistan kaiken ja ehdin päivittämään blogiakin! 

~ Roosa ~

23.6.-1.7.2014

minä ja mun tukkihumalat - matka kohti maakosketusta oli varma ;)

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina nokka käännettiin kohti Särkisaaren leirikeskusta ja rippileiriä. Tällä kertaa isosen nimikkeen lisäksi vastuullani oli toista kertaa myös ISOn eli isosten isosen rooli. ISO on kokenut, vähän pidemmän koulutuksen saanut isonen, joka on vastuussa siitä, että kaikki isosten hommat toimii. ISOlta voi myös toinen isonen pyytää tukea omiin tehtäviinsä ja kertoa mahdollisista huolista.
   Olen äärettömän kiitollinen 9 päivästä, jonka sain viettää loistopaikassa, loistoporukassa hyvän sanoman äärellä. Koin, että minusta oli apua, niin leirin rullaamiseksi, kuin toisten ihmisten henkilökohtaisessa elämässäkin.
  Reilu viikko rippileirillä isosena opetti taas paljon. Vaikka isosena leirini oli viides ja ISOnakin jo toinen, koin oppivani eniten juuri tällä viimeisellä leirilläni. Isosporukka koostui eri-ikäisistä ja aika keskenään erilaisista ja eri paikkakunniltakin tulevista isosista. Silti homma toimi loistavasti - oon niin ylpeä meistä! Tunsin alkujaan isosista kaksi - toisen kanssa olin leireillyt riparilla aikaisemminkin ja toisen hämärästi kolmen vuoden takaa lastenleiriltä.
   Mitä mä opin? Sen, kuinka erilaiset, toisilleen vähän vieraatkin ihmiset voivat muodostaa hyvin nopeastikin tiiviin ja rennon porukan. Ja ainut yhdistävä tekijä on usko Jeesukseen ja tahto olla tekemässä omalta osaltaan hyvä rippileiri. Sen, kuinka on hyvä päästää irti vanhoista mielikuvistaan. Toisesta aiemmin tuntemastani isosesta oli jäänyt lastenleirillä vähän huono maku suuhun, muistelin hänen olevan todella ärsyttävä kakara. Oli korkea aika huomata erehtyneensä! Jo ekana päivänä jaettiin toisillemme asioita, jotka olivat hyvinkin henkilökohtaisia. Viikon aikana tuli molemille vastaan ylä- ja alamäkiä, jotka jaoimme yhdessä, joissa autettiin ja tarjottiin olkapäätä tarpeen tullen ja joissa myös naurettiin yhdessä. Viimeisenä iltana kävi myös ilmi, että toiseltakin oli jäänyt huono kuva musta kolmen vuoden takaa, joka oli korjaantunut hyvin nopeasti. Nyt "siivoushullu ja tiukkis" on aivan loistava ihminen ja persoona, jonka avulla leiristä tuli upea ja samat sanat mulla on sanittavana "ärsyttävästä kakarastakin" <3
   Leirin aikana sketsien, olympialaisten, hartauksien, ruokailun ja kaiken muun toiminnan lisäksi tuli kasvettua kristittynä. Leiri sai taas huomaamaan sen, mikä on se perusta, jolle lasken elämäni. Mikä on se tie, joka kannattaa. Mikä on se, josta kiitän joka päivä. Mikä saa mut jaksamaan. Mitä ilman en pärjäisi, mitä ilman en voisi elää. Se on usko.

Siunattua alkavaa viikonloppua kaikille!

 ~ Roosa ~

PS. Viikonlopun ja ensi viikon aikana postausta mm. seuraavista asioista:

- miten aion kehittää blogiani teidän kehitysideoiden mukaan

- tietoa mun ensi syksystä ja tulevasta 3,5 vuodesta

- perusarkihömppää!



Näin hyvin mä niille muille isosille osasin pitää kuria (anteeksi kuvalaatu!) ;)

Tove Jansson - tour 16.-18.6.2014

Hei kaikki ja terveiset Helsingistä! Meillä oli aivan upea reissu äidin kanssa maanantaista keskiviikkoon. Tätä reissua oli suunniteltua jo viime vuoden lopusta lähtien ja nyt se on jo ohi.
   Niin kuin hyvin tiedätte, olen armoton Tove Janssonin ihailija ja äitini liippaa läheltä myös. Meille molemmille oli selvää, että haluamme matkustaa tänä kesänä Helsinkiin pääsykokeideni jälkeen ja tehdä reissun nimekkeellä Toven Helsinki Toven 100.-juhlavuoden kunniaksi. Matka varattiin toukokuussa ja siitä lähtien odotettiin ja suunniteltiin.
   Kuvat saavat kertoa enemmän, mutta lyhyesti meidän kolmesta päivästä Tove Janssonin Helsingissä.
   Ensimmäisenä päivänä saavuimme junalla Hesaan yhdentoista maissa aamupäivällä. Kiertelimme hieman Forumissa ja mm. Muumin Shopissa, jossa on kaikkea ihanaa muumijuttua! <3 Kahden aikoihin lähdimme hotellille raahaten matkalaukkuja perässämme. Hotelli oli Scandic Hotel Paasi Hakaniemessä, oikein upea paikka! Veimme matkatavarat sisään ja suunnittelimme loppupäivän ohjelmaa, sillä emme halunneet kuluttaa loppupäivää hotellihuoneessa maaten. Päätimme aloittaa Tove-kierroksemme päätepisteeltä, eli Hietaniemen hautausmaalta. Menimme sinne metrolla ja voitimme äidin metropelon. Janssonien sukuhaudan lisäksi bongasimme etenkin taiteilijan mäellä monta tuttua! :D Myös pari presidentin hautaa näimme. Jotkut haudat oli tosi pelottavia, huijui!
   Toinen päivä oli pyhitetty ainoastaan Tovelle. Lähdimme noin puoli yhdetätoista hotellilta ja tsekkasimme katunäkökulmasta Toven ensimmäisen kodin Luotsikatu 4B:ssä, söimme äkkiä Kauppatorilla vohvelit, näimme kolme Toven kuvanveistäjä-isän Viktorin veistämää patsasta, joissa Tove oli ollut mallina tavalla tai toisella. Katsastimme Toven peruskoulun Broberska Samskolanin Korkeavuorenkatu 23:ssa (nykyisin museo), Toven aikuisajan ateljeen Ullanlinnankatu 1:ssa, sekä tietysti taidenäyttelyn Ateneumissa. Se näyttely oli oikea aarreaitta! Suosittelen! Kuvia sieltä ei luonnollisestikaan ole, kun ei saanut kuvata. Mutta menkää ihmeessä katsomaan, jos voitte. Siellä tajuaa, että Tove oli paljon muutakin kuin pelkkä muumien luoja. Tämän tiesin itsekin ja olin nähnyt monia näyttelyssä olevia taideteoksia kuvina omistamissani omelämäkerroissa, mutta se työnpaljous yllätti silti! Wau!
   Kolmantena päivänä oltiin edellisen päivän kävelystä aivan puhki. Käytiin mun serkulla kylässä Sörnäisissä, ostettiin tuliaiset, syötiin ja lähdettiin junalla koti kotia. Väsyneinä, mutta onnellisina siitä, että saimme kokea tämän upean reissun! <3

Luotsikatu 4B:n porttikonki ja sisäpiha (ylempi kuva)

Toven entinen peruskoulu Broberska Samskolan

Toven aikuisiän ateljee sijaitsi tuon talon tornissa. Ateljee on edellään perikunnan omistuksessa

~ Roosa (entistä enemmän Tove Jansson -fani) ~

Mä oon sopivasti onnellinen

Välivuoteni kääntyy (toivottavasti) pikkuhiljaa loppusuoralle. Ensi viikolla saan Joensuun yliopistolta tiedon, miten kävi teologian pääsykokeissa ja soveltuvuuskokeissa. Centria-AMK:n tulokset saan heinäkuun ekalla viikolla.
   Olen näin jälkikäteen todella kiitollinen sille, joka päätti antaa minulle välivuoden lukion jälkeen. Se on tarjonnut hyvän mahdollisuuden mietiskelylle ja itsetutkiskelulle. Välivuosi on myös opettanut minua yhä itsenäisempään elämään, että siirtyminen fyysisesti kauemmas perheestä ja muista läheisistä mahdollisen opiskelupaikan irrotessa olisi mahdollisimman kivutonta ja helppoa. Olen tullut vuoden aikana varmemmaksi itse siitä, että kyllä mä selviän!
   Suuri osa välivuottani oli työt paikallisella alakoululla, jossa itsekin olen aikoinani peruskoulun ensimmäiset kuusi vuotta opiskellut - tosin kaksi viimeistä vuotta nykyisessä uudessa koulurakennuksessa. 12. elokuuta astuin koulun ovista sisään ja minulle tuli heti tunne siitä, että olen palannut kotiin. Tunsin itseni tervetulleeksi. Siinä ilmapiirissä oli helppo lähteä auttamaan ja oppimaan itsekin uutta. Koin ihan mahtavan vuoden kouluavustajana, josta olen todella kiitollinen.
   Sain vastaavaksi opettajakseni naisen, joka oli minullekin aikoinaan opettanut historiaa puoli vuotta kutosella. Tulimme heti juttuun, olimme alusta alkaen samalla aaltopituudella. Halusimme itseltämme ja toisiltamme samoja asioita. Mietteemme ja metodimme, auttaa, opettaa ja kohdella lapsia olivat samat. Oikeastaan kertaakaan ei tullut tilannetta, jossa olisimme olleet täysin eri mieltä ja napit vastakkain.

Vaikka tulimme tämän open kanssa heti juttuun, se ei tarkoittanut sitä, ettemmekö olisi oppineet toisiltamme. Me molemmat opimme toisiltamme paljon asioita. Minä olen todella kiitollinen niistä vinkeistä, miten saisin autettua lapsia parhaiten vaikeissa ja hankalissa tehtävissä. Opin tältä opettajalta tärkeän kysymyksien avulla auttamisen. Sain tsemppausta ja palautetta, kun sitä halusin. Opettaja taas oppi minulta sen, miten pienetkin asiat voivat vaikuttaa kokonaisuuteen (esim. päänsärkyjen kanssa), kuinka kaikkea ei ole pakko opettaa kiireen vaikutelmaa ylläpitäen (tosin itselleni ei koskaan välittynyt tunne siitä, että opetustilanteissa olisi kiire) ja tietysti sen, kuka on Tove Jansson ;)
   Emme ainoastaan puhuneet työasioista. Tämän open kanssa tuli alusta alkaen puhuttua yös täysin muista asioista, hyvin henkilökohtaisistakin. Usein oppilaiden poistuttua jäimme juttelemaan mistä milloinkin. Keskusteluista saattoi kehkeytyä todella henkeviäkin pohdiskeluja. Ja niden keskustelujen aikana kaikki tunteet olivat sallittuja - välillä itkettiin, välillä naurettiin. On hassua, mutta toisaalta myös ihmeellistä, miten vuoden aikana kahdesta ihmisestä voi kehkeytyä niin hyvä tiimi. Tiimi, joka ymmärtää ja huomaa toisen mielialat, ilman sanojakin. Pelkkä katse riittää. Joskus myös pelkkä äänen sävy voi riittää kertomaan, millainen ilme toisen kasvoilla on, vaikkei niitä näe. Tiimi, jonka ei tarvitse keskustella, miten homma pitäisi tehdä. Asiat ja hommat ovat jo niin itsestäänselviä, että ne voidaan hoitaa kysymättä toisen mielipidettä ja kaikki tulee hoidettua niin kuin toinenkin olisi halunnut ja tehnyt. Saan olla kiitollimen siitä, että juuri hän oli minun vastuuhenkilöni koko vuoden ajan - ja tiedän, että toinen ajattelee myös samoin.

Minulle annettiin paljon vastuuta heti alusta saakka. Diabetespojan pistämisen vahtiminen sulautettuna hänen keliakiaansa ja toiminnanohjauksen vajaukseen ja siinä auttamiseen. Oppituntien pitäminen, kun opella/opeilla oli paljon muita asioita työn alla.Yksittäisten oppilaiden avustaminen missä milloinkin - välillä luokassa, välillä pienemmässä tilassa. Oppimateriaalin valmistelut. Sanakokeiden pitämistä ja tarkastusta. Oppimateriaalivarastojen siiivousta. Sijaistusta. Sain tehdä paljon ja nähdä opettajan työtä ja koulumaailmaa todella monipuolisesti ja laajasti. Tunnen, että työni oli myös arvokasta. Minua todella tarvittiin, minä olin avuksi.
   En siis ollut ainoastaan ohjaavan opettajani luokassa töissä. Olin yhteensä neljässä eri luokassa hommissa, kahdella kolmosluokalla (joista toinen ohjaavan open luokka) ja kahdella nelosluokalla. Tein siis tiiviisti yhteistyötä neljän-kuuden opettajan kanssa. Tietysti vuoden aikana tuli juteltua monien opettajien kanssa, mutta tiiviisti olin vain muutaman kanssa yhteistyössä. Oli hienoa auttaa niin montaa luokkaa ja opettajaa.
   Suurin kiitos vuodesta menee tietysti lapsille. Neljän luokan lapset saivat tuntemaan minut kiitolliseksi. Alussa meni tietysti paljon aikaa luottamuksen muodostamiseen, mutta lopulta se saavutettiin kaikkien kanssa. Välillä oppilaat koettelivat enemmänkin, mutta niistä selvittiin. Eikä tämä koulu/työvuosi olisi ollut mitään ilman heidän jekkujaan ja koettelemuksiaan minua kohtaan. Pieni koettelu oli minule vain hyväksi. Se sai minut antamaan itsestäni 120% sitä, mitä olen.
   Olen älyttömän, oikeastaan sanattoman kiitollinen jokaisesta lapsesta, jokaisesta itkusta, jokaisesta naurusta ja juttutuokiosta lapsien kanssa. Ne hetket, jolloin oppilas oppi minun apuni ansiosta jotakin, olivat meille molemmille lottovoittoja, joista me molemmat iloitsímme. Halaukset, hymyt kertoivat siitä, että toinen on tärkeät, merkitset minulle jotain. Minä todella välitin heistä ja välitän jatkossakin. En unohda heitä koskaan. Eivätkä he minua, niin he sanoivat. Ja lapset ovat rehellisimpiä ihmisiä maailmassa.

Voisin jatkaa tätä ikuisesti. Kertoa, kuinka tärkeä tuo työvuosi alakoulussa oli. Kuitenkin tiedän, että vain osan voin välittää siitä teille. Että voisi ymmärtää täysin, pitää ensin kokea sama itse. Tässä siis se kaikki, mitä pystyn ja kykenen tästä kertomaan onnellisten kyynelten keskeltä. Koin upean vuoden, parhaimman ikinä. Harmikseni en saa sitä ikinä koettua uudestaan, koska siitä ei tulisi silloin samanlainen. Mutta minulla on muistot, todella rakkaat ja ihanat muistot. Ja niitä minä varjelen kuin silmäterääni. Enkä aio ikinä unohtaa.

~ Roosa ~

  

NMES - jokakesäinen perinne

Ei pitäisi koskaan sanoa milloin postaa seuraavaksi...eilisilta meni kappas kappas, missäs muussa kuin päänsäryssä. Kuntosali, auringonottaminen ja päänahkaa kiristänyt buffa eivät sovi yhteen.

Tämä on NMES. Käytännössä se toimii niin, että siinä on elektrodilappuset, jotka kiinnitetään ihoon halutun lihasryhmän kohdalle ja elektrodit kytketään vielä itse laitteeseen. Laitteessa on eri ohjelmia, jotka valitaan potilaan tarpeen mukaan. Mulla on ohjelma nro 8 - 10 sekuntia sähkötystä ja 10 sekunnin tauko. Sitten kun ohjelma on valittu, aletaan antamaan sähköä. Mistään hurjista sähköiskuista ei ole kyse, yksikkönä toimivat milliampeerit. Lisäksi mitään hirveää sähköshokkia ei tartte kestää, vaan sähkön määrän voi valita itse. Tänään milliampeereita oli korkeimmillaan mun hoidon aikana 11,5.
   NMESin tarkoituksena on siis sähkön avulla ärsyttää haluttua lihasryhmää ja saada lihasryhmä toimimaan aktiivisemmin ja paremmin. Mulla tuo aktiivisuus tarkoittaa lähinnä sitä, että vasen CP/hemijalka saisi otettua kanta-askeleen ja jalan töksähtelyt kävelessä vähenisivät.
   Yleensä otan tuon NMESin lainaan tk:sta aina kesäisin kuukaudeksi tai pariksi. Tänä kesänä oon käyttänyt tuota laitetta kolme kertaa tämän viikon aikana ja tuloksia voi jo huomata - töksähtelyt ovat vähentyneet ja hoidon aikana varpaat ja jalkapohja alkavat itse tehdä kanta-askelta muistuttavaa liikettä! Myös kävellessä hoidon jälkeen vasen jalka on aktiivisempi ja yrittää tehdä kanta-askelta. Jokakesäinen "perinteeni" siis kannattaa :)
   Mulla tuo hoito kestää kerrallaan 20 minuuttia ja hoitoa pitäisi antaa viidesti viikossa. Muutaman välipäivän saa siis pitää. Sitä paitsi, aikaa ei hirveästi NMES-hoitoa varten tarvitse etsiä, sillä sähköä voi antaa jalalle vaikka telkkaria katsellessa - laite hoitaa hommansa itse ja mä voin keskittyä ohjelman katselemiseen.

Kohta suuntaan kohti juna-asemaa ja Joensuuta. Huomenna on soveltuvuuskokeet (ja viimeiset pääsykokeet) - pitäkää peukkuja!

~ Roosa ~

Reissun päältä

 

 

 

Heippa kaikille! Täällä vietellään loman viimeistä kokonaista päivää, huomenna aamulla lähdetään kohti kotia. Viikko on mennyt nopsaan ja kelit olleet hyvät. Eilen illalla satoi kaatamalla ja salamoi, muuten ollut aurinkoista tai puolipilvistä.



Maanantaina kävin pääsykokeissa Joensuussa. Kokeesta en sen enempää osaa selittää, kuin että se sisälsi sekä aineistokokeen että kirjakokeen. Tuntui helpommalta kuin viime vuonna, etenkin tuo aineistokoe. Perjantaina tai viimeistään maanantaina saan tietää, pääsenkö soveltuvuuskokeisiin opettajalinjaa varten 13.6. Kulttuurilinjan tulokset (menivät siis samalla pääsykokeella) saan 19.6. samoin opelinjan, jos pääsen soveltuvuuskokeisiin.

 

Pystymetsää ja laakeeta peltoo...

 

   Tiistaina kello herätti viideltä ja kuuden aikaan isi, minä ja pienin veljeni lähdimme kohti Ylivieskaa ja Rauduskylän kristillistä opistoa, jossa olivat toiset pääsykokeeni yhteisöpedagogiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. 9-12 oli soveltuvuustestit ja aineistokoe. Sain lisäajan ja erillisen koetilan tuohon osuuteen tiedon prosessin hitauden takia. Se tuntui auttavan mua paljonkin. 12 jälkeen kävin syömässä ja tutustuin paremmin muihin hakijoihin. 12.55 oli mun ryhmän ryhmätehtävä, jossa meidän piti pohtia, millainen on hyvä nuorisotyöntekijä ja vastaavasti millainen se ei ole. Meillä oli paljon samoja ajatuksia ja ryhmätehtävän vastaanottanut nainen näytti myös tyytyväiseltä. Sitten oli enää jäljellä psykologin ja opettajan haastattelut. Niistäkin jäi hyvä fiilis, yritin olla oma itseni ja tehdä omannäöisen suoritukseni. Kolmelta lähdettiin takaisin kohti Vuokattia.
   Eniten haluaisin tuonne Ylivieskaan ja pääsykokeissa tuo käsitys vahvistui. Tutorit kertoivat juuri sellaisia asioita, mitkä vahvistivat haluani tulla valituksi: opiskelijoiden vahva yhteishenki, hauskat opettajat, rauhallinen ympäristö...tonne mä niin haluun!

   Nyt odotellaan tuloksia, Ylivieskasta mä saan ne heinäkuun alussa. Nämä pari päivää, jolloin auto ei ole startannut mihinkään, ollaan käyty kylpylässä uimassa, frisbeegolfattu, ulkoiltu, otettu aurinkoa ja muuten vain nautittu toistemme seurasta. Kohta lähdetään keilaamaan iskän ja poikien kanssa. Illalla on tarkoitus katsoa Suomen Suurimman Pudottajan finaali. Kiva viikko on ollut!

 

Toivottavasti teillä on ollut aurinkoinen viikko!

 

~ Roosa ~