Vuosi 2017 oli melkoinen. Tiesin sen olevan henkisesti kuluttava, sillä mulla oli menneisyydestä yksi iso asia käsittelemättä, hammasprojekti kesken ja opinnäytetyö sekä opinnot saatettavana loppuun. Vuoden 2017 alkaessa olin todella loppu ja rikki. Tässä postauksessa hieman verestystä vuoden 2016 muistikuviin, jos tarvitsette. Nyt sen sijaan mietteitä juuri ohitetusta vuodesta 2017, joka sekin oli rankka, mutta ehdottomasti elämisen arvoinen!
Kuten sanoin, tiesin vuoden 2017 olevan rankka. Lopulta se oli kuitenkin rankempi kuin ikinä pystyin kuvittelemaan.
Alkuvuodesta muistan koko ajan pelänneeni
Ylivieska-Jämsä-Jyväskylä-Ylivieska -rundia heittäessäni, että olen
väärässä paikassa väärään aikaan. Mun kalenteriin oli merkitty, minä
päivänä käydä kaupassa, koulussa, siivota ja jopa tehdä ruokaa. Mä
oikeestaan keskityin aikavälin helmi-huhtikuu vain siihen, että
selviän hengissä tuosta 7 hammaslääkärikerran ruljanssista. En oikein
jaksanut ajatella tulevia hampaita, sillä pelkäsin, että mitä jos en
pidäkään niistä. Tai mitä jos kuolisinkin ennen niiden saamista? No, en kuollut. Mutta sen sijaan en sitten oikein muistakaan alkuvuodesta
mitään. Satunnaisia kohtia sieltä täältä, nekin suurin osa liittyen
hammaslääkärikertoihin ja matkustamiseen.
Hammasonnea
kesti muutaman viikon. Sitten mulla alkoikin todella pimeä kausi.
Eksistentiaalinen kriisi tuntuu olevan parhain sana identiteettikriisin
lisäksi kuvaamaan tuota ajanjaksoa toukokuu-elokuu. Näin jälkikäteen
sanottuna mä en tiedä, millä voimalla suoritin harkan, kesäduunit ja
opinnäytetyön toteutuksen. Jos olisin ollut kunnon virkasuhteessa, mä en
ikinä ois lähtenyt ripareille tai ylipäätään töihin ollenkaan. Mutta
toisaalta työt olivat myös pelastus - mulla oli syy taistella
jokainen päivä loppuun. Koin olevani vastuussa nuorista ja heidän
hyvinnoistaan, joten raahauduin töihin ja ripareilla ylös sängystä
aamuisin.
Onneksi tajusin myös hakeutua psykologin pakeille. Tajusin eläneeni vahvuuden muotissa tietämättäni koko ikäni. Ja tietämättä, kuinka se oli mua kahlinnut. Tuo havainto oli todella tärkeä mulle itselleni. Sillä sen havainnon tehtyäni mä aloin vähitellen hengittää ja luottaa elämään. Ja nimenomaan sellaiseen elämään, jossa ei tartte olla vahva ja jaksaa. Että mä voin olla myös jotain täysin muuta. Ja sitä muuta mä aloinkin sitten etsimään.
Vaikka viime vuosi oli todella rankka ja puolittain erittäin musta, se on ollut samalla kuitenkin ehkä yksi elämäni parhaimmista vuosista. Sillä mun ympärillä oli ihmisiä tukena. Elämässä hammasprojektia läpi ja kuuntelemassa, kun olin aivan loppu. Sekä keksimässä tekemistä, jolloin sain keskittyä joihinkin aivan muihin juttuihin kuin omiin ajatuksiini.
Puhun harvoin mun ystävistä täällä. On todella harvinaista multa tehdä postaus jostain ihmisestä, erityisesti ystävistä. Mutta viime vuonna tein senkin. Ironisinta on, että tein postauksen ihmisestä, joka oli vain koko alkuvuoden ärsyttänyt mua. Mutta lopulta Joni oli viime vuodessa parasta, mitä sattui. Sain ehdottomasti kokea viime vuoden parhaimmat hetket juuri Jonin kanssa. Ja ehkä typerimmätkin. Toivottavasti saan kokea noita hetkiä Jonin kanssa tänä vuonnakin, vaikka elämä ajoikin meidät kauemmas toisistamme loppuvuonna. Mä tuun ainakin yrittämään kaikkeni, että saan nähdä tuota ihmistä jatkossakin. Sillä Joni oli todellakin yks isoimmista syistä psykologin sekä oman työni lisäksi, että jaksoin kattoo viime vuoden jokaisen päivän loppuun.
Ja lopulta mä vastaanotin vuotta 2018 onnellisena ja sellaisella tavalla, kuin oon pitkään halunnut. Rennosti aikuisporukalla syöden, juoden, jutellen, nauraen ja mikä parasta - paljuillen! Mun uuden vuoden ahdistuksesta tarvitsee tuskin puhua. Oon puhunut siitä täällä useasti. Mutta viikko sitten mua ei ahdistanut ottaa uutta korkkaamatonta vuotta tapahtumineen vastaan. Se oli elämäni ensimmäinen positiivissävytteinen uudenvuodenaatto. Alavireisyyden sijaan mä olin vaan tosi iloinen ja onnellinen - minusta, elämäni ihmisistä sekä siitä illasta, kun kerrankin oli hauskaa. Toivottavasti tällainen uudenvuoden vietto ei jää ainutkertaiseksi tapahtumaksi - ottaisin mieluusti uusikskin!
Tämä vuosi alkoi vuokrasopimuksella Jämsän keskustassa sijaitsevaan 44 neliön hyväkuntoiseen asuntoon. Sain osa-aikaistöitä paikallisesta päiväkodista ryhmäavustajana. Työsoppari on voimassa toukokuun loppuun. Sen jälkeen aion katsoa uudemman kerran kirkon töiden tarjontaa. Useasta työhaastiksesta huolimatta en nimittäin saanut paikkaa kirkon nuorisotyönohjaajana. Mun työnhakua vielä rajaa ajokortittomuus - mulla on aika rajalliset mahdollisuudet siis työllistyä kaupunki-näkökulmasta katsottuna. Vaikka sairaus ei sinänsä rajaa mun työntekoa, ajokortittomuus rajaa työn sijaintikuntia aika rankalla kädellä. Tällä hetkellä ei vain ole tarjolla työpaikkoja, joita voisin hakea.
Olen kämpästäni onnellinen sekä saamastani osa-aikaistyöstä, joka kuitenkin menee koulutukseni mukaiseen osaamisalueeseen. Toisaalta näin uuden kynnyksellä myös jännittää ja pelottaa - pitihän tän mennä näin? Eihän mun osaaminen nuorisotyöhön liittyen häviä tai vanhene tällä välin, kun työskentelen varhaiskasvatuksen puolella? Onhan tällä kaikella tarkoitus?
Mutta no, eiköhän kaikki selviä. Luultavasti toukokuun lopussa tiedän, miksi mun piti palata Jämsään ja tehdä töitä jossain muualla kuin Suomen ev.lut. kirkon leivissä. Nyt jään oottelemaan maanantaita, töiden alkua ja sitä, että sohva ja sänky saapuvat luokseni kotiinkuljetuksena. Sitten saatte tänne enemmän kuvia tästä kämpästä, johon olen enemmän kuin tyytyväinen! :)
Ja saattaa tästä osa-aikaistyöstä olla sekin hyöty, että jaksan taas päivitellä blogiakin useammin kuin kuluneen puolen vuoden aikana! ;)
~ Roosa ~
Kiva taas oli saada postia sinulta. Onnea työpaikan saannista. Ei ihan niin, kuin toivoit, ehkä, mutta jonkun ajan päästä voit olla jo toista mieltä, arvelen.Itselläni työuran alussa oli varmaan samankaltaisia ajatuksia. Jouduin tekemään lyhyitä sijaisuuksia ja välillä jotain muuta, kuin koulutustani vastaavaa. Nyt olen kuitenkin ihan tyytyväinen siitä ajasta. Sain tutustua erilaisiin paikkohin ja erilaisiin hommiin.Myöhemmin on kyllä sitten saanut olla vuosikausia samassakin paikassa.
VastaaPoistaTänään taas tuli käytyä lääkärillä jalan takia. Viime kesäinen murtuma on vieläkin auki.Nyt sain kuukauden lisää saikkua. Ortopediltä tulee parin päivän kuluessa ajatuksia tulevasta. Ehkä leikkaus.
Asuntoasioista muuten...sain remontin valmiiksi eilen. Keittiö ja kylppäri ovat aivan kuin uudet. Olo on, kuin olisin muuttanut uuteen kämppään. Tavarat etsivät vielä omaa paikkaa.Jalan takia kylppäriremppa oli ajankohtainen, keittiötä ei ollut remontoitu vuosikymmeniin, joten se siinä samalla.Helppoa se ei ollut. Ihmeellisiä virheitä tapahtui, info takkuili jne.Mutta ehkä nyt ollaan voiton puolella joka tapauksessa.
Kevätaurinkoa odotellen, terv. Tuula