Ehkä tyhmä, muttei paska

Ääliö

Kusipää

Idiootti
 

Sanoja, joita jokainen on vähintään pyöritellyt päässään ja ehkä myöskin sanonut ääneen. Minäkin.
   En halua tällä tekstillä lytätä ketään tai tuomita toisten sanoja. Sen sijaan haluan kertoa mielipiteistäni, jotka ovat muokkautuneet etenkin viimeisen puolentoista vuoden kokemusteni vuoksi. Yksi päivä vain tunsin, että itselläni on suuri tarve kirjoittaa tästä aiheesta teille. 
   Toisten haukkuminen on asia, jonka ihmiset taitavat vähintään Nobel-palkinnon arvoisesti. Olemme siinä äärimmäisen lahjakkaita. Osaamme haukkua toisiamme jopa eri kielen tyylikeinoilla - ironisesti, leikkisästi, rakastavasti, mutta myös todella ilkeästi. 
   Lähtökohtaisesti kukaan ei saisi haukkua toista millään ääneensävyllä - ei edes positiivissävytteisessä mielessä. Mutta se taitaa olla täysi mahdottomuus. Meillä kaikilla kun tuntuu olevan jonkin sortin pakonomainen tarve korostaa sanojemme arvoa noilla toisia epäkunnioittavilla sanoilla. Vähintään ajatuksissamme. Ja kyllä - myös minä olen sortunut tähän. Enkä vain kahta kertaa.  
   Itse saan olla aika älyttömän vihainen, että alan haukkumaan toista kasvotusten ääliöksi tai kusipääksi. Lisäksi minulla pitää olla mieletön taakka toisen epäkunnioittavasta käyttäytymisestä olkapäitteni päällä, että alan pudotella sammakoita suusta. Ja todennäköisesti muutaman sadan metrin päässä tulevat anteeksipyynnöt ja korrektit sanat ja argumentit, joilla perustelen, miksi toisen käytös ei ole ollut minun silmissäni hyväksyttävää.
   Toinen tähän samaan kategoriaan kuuluva asia on juoruilu. Kuinka helpottavaa (mutta kuitenkin todellisuudessa sisäistä pahan olon tunnetta lisäävää) on juoruta toisesta ihmisestä sekä hänen moukkamaisesta käytöksestään! Varsinkin, kun voi lisätä muutaman tehosanan oman tekstinsä joukkoon. Lopuksi voidaan yhdessä todeta toisen olevan kusipää. Natsi. Uusavuton. Pilalle lellitty kakara...mitä näitä nyt on.

 
Arvasit oikein! Kyllä, myös minä...vaikka tiedän sen olevan väärin. 
   Jos jossain asiassa voin hyväksyä toisen nimittelyn, niin se on huumorin ja leikkimielisyyden alueella. Tässä on kuitenkin oltava todella tarkka. Ensinnäkin toinen on tunnettava vähintäänkin hyvin, ennen kuin kevytkenkäistä vittuilua voi edes harkita. Lisäksi se on sanaton sopimus, jonka allekirjoitushetki tulee huomata yhdessä ääneti. Tiedättehän sen katseen, joka tulee vaihdettua tiettyjen ihmisten kanssa jonkun sattumuksen jälkeen? 
   Tuota sanatonta sopimusta ei kuitenkaan tule käyttää väärin. Toisen ihmisen rajat on tunnistettava. Sillä vaikka naljailisi ja naureskelisi toisen toheloinnille pilke silmäkulmassa ja suu vaahdossa, se voi tuntua toisesta todella luokkaavalta vääränä ajankohtana. Tai liian usein toistettuna. Esimerkiksi toisten leikkimielinen piikittely vammastani on ihan ok, silloin kun kyseessä on tuttu ihminen. Mutta loukkaavaksi se muuttuu silloin, jos piikittely kohdistuu toistuvasti vamani yhteen oireeseen. Silloin itselläni hauskuus loppuu kuin seinään. Myöskään migreenin jälkeisenä päivänä itsellä vammaan kohdistetut vitsit eivät ole sallittuja. Onneksi tutuimmat ihmiset ja luokkatoverit osaavat lukea minua niin hyvin, että tietävät yhdellä silmäyksellä, millainen päivä minulla on meneillään.
   Sitten taas se nimittelyn alue ja sanat, joita en hyväksy lainkaan.

Tunteeton paska

Paska ihminen

Näiden sanojen kohdalla itselläni niskavillat nousevat pystyyn. Varsinkin silloin, jos näitä sanoja käytetään vain kuulopuheiden perusteella. Tai kesken leffan. TV-sarjan. Tai kirjan. Sillä usein syy toisen ihmisen käytökseen paljastuu vasta ihan loppumetreillä. Niin kirjoissa, television fiktiopohjaisissa ohjelmissa kuin tosielämässäkin. Tietenkään lopputulos ei välttämättä muuta toisen käytöstä hyväksyttäväksi, mutta paskaa se ei hänestä silti tee. Sillä kukaan ei meistä ei ole paska ihminen. Tai sitten me ollaan yhtä paskoja kaikki.
   Tulen muistamaan aina yhden entiseltä nuorisotyönohjaajaltani rippikoululeireillä kuulemani lauseen: Me ihmiset olemme kuin sipuleita - itkemme ja haisemme pahalle. Aluksi se nauratti, mutta opetusta pidemmälle kuunnellessa tuli esiin toinen, olennaisempi pointti. Se, että meissä on kerroksia. Aivan kuten sipuleissakin. 

Ulospäin meistä näkyy vain kiilloton ruskea kuori. Mutta ohut kuori. Ja sen alla on vielä lisää kuoria. Ja lisää. Ja lisää. Kuoria on tasan niin paljon kuin on tilanteita ja asioita, jotka ovat haavoittaneet meitä tavalla tai toisella. Kuten sipulitkin, mekin voimme päästä eroon kuoristamme ja sitä myöten kerroksistamme. Se on kuitenkin yleensä varsin kivulias ja itkettävä taival. Ei ole helppoa pudottaa kulisseja ja näyttää haavoittunut, aito itsensä toisille. Siksi monet luovuttavat ja päättävät selvitä ohuen kiillottoman ulkokuorensa kanssa. Ehkä he luottavat siihen toiveeseen, että ruma ulkokuori näyttää helposti myös kovalta ja kestävältä. 
   Jatkan tällä oivalla sipuli-vertauksellani. Voi myös ajatella, että näytämme erilaisilta sipuleilta eri ihmisille. Toisille näytämme niiltä rumilta ja kovilta, mutta jotkut onnekkaat ovat saaneet nähdä myös niitä alempia, kiiltävämpiä kerroksia. Heille olemme uskaltaneet avautua kipeistä kokemuksistamme ja itkeneetkin niitä hiukan, joskus enemmänkin.
   Ja tässä on se sudenkuoppa, johon monet mielestäni sortuvat. Haukkuvat kuulopuheidensa perusteella ja ilkeällä äänensävyllä toista, koska heillä ei ole muita lisätodisteita kuin uloin sipulin kuori. Pahimmassa tapauksessa he eivät ole ikinä harrastaneet edes pientä small talkia paskaksi haukkumansa ihmisen kanssa. Ja se on jotain, mikä ei vain mene ymmärrykseeni. Eikä ikinä tule menemäänkään.
   Itse en ikinä lähde tuomitsemaan toisia vain kuultujen puheiden perusteella. Tietysti kuullut puheet saattavat tehdä minusta hiukan varovaisen, mutta eivät ennakkoluuloista. Sillä minä haluan tehdä ihmisistä lopulliset mielipiteeni ja päätökseni itse - oman kokemukseni perusteella. Ja niin haluaisin kaikkien maailman ihmisten tekevän.
   Ja vaikka tekisinkin päätelmän, että toinen ei ole ystävällisin ihminen maailmassa, en ikinä kutsuisi häntä paskaksi tyypiksi. En edes silloin, kun toinen on ollut ensin minua kohtaan tavattoman ihana ja lojaali, mutta yhtäkkiä alkaakin käyttäytyä täysin ei-hyväksyttävällä tavalla. Suorastaan loukkaavasti. Saatan silloin ajatella mielessäni, millainen ääliö toinen on. Ehkä huonoimpana päivänä kertoa puolivahingossa luotetuimmalle ystävällenikin asiasta. Mutta kahdesta asiasta olen pitänyt kiinni: etten lähde sanomaan toista paskaksi ihmiseksi ja  ettei luotettu ystäväni tee niin. Edes minun kuulleni.

Sillä kukaan meistä ei ole paska ihminen. Meissä voi olla vikoja (ja onkin), mutta ne eivät tee meistä arvottomia. Varsinkaan paskoja. Me kaikki teemme virheitä ja virhearvioita. Mutta voimme oppia niistä. Tai vaikkemme oppisikaan, jokaisella meistä on oma tärkeä paikkansa ja merkityksensä tässä maailmassa. Lopuksi tulee muistaa, että kukaan ei voi olla parempi sinä, kuin sinä itse.

Eli eiköhän kunnioiteta toisiamme juuri sellaisina sipuleina ja ihmisinä kuin olemme! ;) <3

~ Roosa ~