Ajattelin
tähän väliin taas palata voimauttavien kysymyskorttien pariin, kun
uutta tekstiä ei nyt juuri synny.
Tammikuussa nostin
korttipakastani uuden kortin ja mietin, mitkä on mun tärkeimmät arvoni.
Sain niitä listaani 10 kappaletta. Nyt tekin saatte ne tietää.
1. REHELLISYYS
Arvostan
sitä, että ihmiset puhuvat totta ja ovat rehellisiä itselleen ja
muille. Myös itse haluan olla rehellinen toisille ja etenkin itselleni.
Valhe tekee hallaa kaikelle, rehellisyydessä on kaikki ainekset hyvään
elämään, vaikka totuus saattaa aluksi satuttaa. Lopulta rehellisyys
kuitenkin johtaa juuri oikeaan päämäärään.
2. OIKEUDENMUKAISUUS
Oikea teko ansaitsee tunnustusta ja kiitosta, huonoilla valinnoilla tulee olla sanktionsa. Tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Sillä pääsee pitkälle.
3. AITOUS JA LÄSNÄOLO
En
halua esittää mitään muuta kuin oikeasti olen. Haluan antaa itsestäni
110% sitä, mitä olen. Jotkut vihaavat, toiset rakastavat. Uskon
kuitenkin, että ne jäävät vierelleni, joiden pitääkin. Ihmisen ei tulisi
koskaan olla siinä tilanteessa, että pyytää anteeksi sitä, mitä on. Jos
siis ei ole loukannut ketään. Se on asia erikseen. Mutta jos on ollut
oma itsensä - hyvänä tai huonona päivänä - ei ole mitään
anteeksipyydettävää. Rakastan ja katson hymyillen ylöspäin ihmisiä,
jotka uskaltavat olla rohkeasti sitä, mitä ovat. Haluan myös, että
seurassani kenenkään ei tarvitsisi feikata - ei toisten eikä minun
itseni.
Haluan itse olla läsnä, kun toisella on asiaa, suurta tai
pientä. Haluan kohdata ihmiset aitoina omina itsenään. Että jokaisella
olisi luotani lähtiessä tunne siitä, että kuuntelin, katsoin silmiin ja
olin läsnä. Sama tietysti myös toisinpäin.
4. LUOTETTAVUUS
On
tärkeää olla luottamuksen arvoinen. Olla jollekin joku, jolle voi
kertoa arkojakin asioita pelkäämättä, että törmää seuraavana päivänä
juoruihin. Ilman luottamusta on elämässä vaikeaa saavuttaa mitään
merkittävää ja pysyvää. Luottamus toiseen voi pelastaa paljon ja
paljosta.
5. USKOLLISUUS
Tärkeät
ihmiset ovat minulle kaikki kaikessa. Sen he myös varmasti tietävät,
koska pyrin kaikilla teoillani, sanoillani ja olemuksellani sen
osoittamaan. Kun joku on minun, pidän siitä kiinni. Jos joku läheiseni
kokee vääryyttä, täältä lempeän kuoren alta paljastuu melkoinen
leijonaemo, joka suojelee ja puolustaa rakkaimpiaan viimeiseen asti.
6. PYRKIMYS KOHTI PAREMPAA
Haluan
viedä asiat maaliin hienosti ja kunnialla. En jätä mitään puolitiehen.
Haluan aina yllättää itseni yltämällä vähän korkeammalle kuin aluksi
itse uskoinkaan. Tajuta, että "jes, sehän meni paremmin kuin hyvin!" Haluan kehittyä jatkuvasti ja joka kerta tehdä asiat paremmin kuin eilen.
7. USKO JUMALAAN
Se,
että elämällä on jokin muukin tarkoitus kuin elämän hyvät ja huonot
päivät, antaa voimaa ja suunnan kaikelle. Se on se, mihin turvaan, joka
saa minut huonoimpanakin päivänä uskomaan parempaan huomiseen.
8. SITKEYS
Pienemmistä
tai suuremmistakaan ei lannistuta. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto kuin
hätätapauksessa. Ja hätätapauksia ei ole elämässäni juuri ollut, ihan
vain sen ansiosta, että sitkeä yrittäminen ja usko omiin kykyihin on
tuottanut aina lopulta tulosta.
9. TOISTEN KUNNIOITTAMINEN
En
halua, että yksikään sanani tai tekoni loukkaa toista. Ihmisillä tulee
olla oikeus omiin mielipiteisiin ja valintoihin, vaikka ne eivät olisi
minun mieleni mukaisia. Sanonta tuomitse vasta sitten, kun olet kävellyt kaksi viikkoa hänen mokkasiineissaan pitää erittäin hyvin paikkaansa.
10. POSITIIVISUUS
Hymyllä
saa aikaan enemmän kuin kyynelillä. Kun yrittää löytää ensin ne
positiiviset seikat ja muistaa nauraa ekana omille mokilleen, pääsee
elämässä aika pitkälle.
Tässäpä ne olis. Mitkä on sun? Löytyikö kenties samoja? :)
~ Roosa ~
Kiva postaus ja ihanan kesäiset kuvat :) Oon lueskellut sun postauksia kyllä ihan ahkerasti, mutta jostain syystä ei ole tullut kommentoitua tässä aikoihin. Olin tosi surullinen sun leikkauksen peruuntumisesta ja oon miettinyt, että miten pärjäilet? Toivottavasti aurinko jo pilkahtelee tunnelin päässä. Tsemppiä! :) - Jenni
VastaaPoistaVoi kiitos! <3 Ihana kommentti. Hyvin tässä menee, nyt kun on pahimmasta alkujärkytyksestä selvitty. Aikataulut nyt on tietysti muuttuneet ja vielä vähän elääkin, mut kuun lopussa tiedän sit huomattavasti varmemmin. Kertoilen niistä sitten täälläkin. :)
PoistaOlo on kyllä tosi hämmentyneen kiitollinen, kun niin moni mun ympärillä oleva ihminen mua on tsempannut ja sit vielä blogin lukijatkin. Hienoa, ettei mun tarvii kulkea tätä polkua yksin..sen oon ilokseni saanut huomata :)
Mut hyvin menee, ei hätää! Palailen taas piakkoin uuden postauksen kanssa.