Kohta se on menoa...

Huomenna se on. Päivä, jonka kohdalla kalenterissa lukee tuomio. Tuomio kello kahdessatoista. Huominen on se päivä, jota olen toisaalta odottanut läpi syksyn, toisaalta jännittänyt. Toisaalta se on myös päivä, jonka jälkeen olen niin paljon viisaampi. Huomisen jälkeen mitään ei voi peruuttaa, vaan kaikki alkaa vyöryä vääjäämättä kohti. 
   Huomenna on hammaslääkärikäynti Jyväskylään. Tapaan siellä hammaslääkärini lisäksi ainakin kirurgin, ehkäpä myöskin teknikon ja hammasortopedin. Juttelemme tulevasta leikkauksesta, sen kulusta ja ajankohdasta. Mutta myöskin siitä, mitä kaikkea ennen tuota leikkausta tulee tapahtumaan. 
   Viime aikoina tuo leikkaus on ollut mielessäni useastikin, milloin enemmän ja milloin vähemmän. Tiedän, että en voi odottaa kauempaa, mutta silti tuo leikkaus vaatii minulta itseltäni älyttömästi henkistä kanttia, valmistautumista ja rohkeutta. Ehkä se on myös omanlaistaan outouden tunnetta siitä, että tämä alkaa olla loppusuoralla. Valmistautumista luopumisen tunteisiin?
   Leikkauspelkoni tai ehkä nyt tarkemmin ajateltuna nukutuspelkoni vaatii muutaman psykologikäynnin. En häpeä myöntää sitä, kuinka paljon tuo leikkaus ja sen mukana tuoma nukutus pelottaa. Viime kerralla itkin vuolaasti, kun jouduin muistelemaan viimeisimpiä nukutuskertojani viiden vuoden takaa. Eli kyllä, ne ylöskirjatut toiveet psykologin luona käymisestä eivät ole tiedoissani turhaan. Tästä nukutuspelosta aion tehdä vielä erillisen postauksen, koska uskon sen juontavan juurensa monestakin eri asiasta, ei ainoastaan muutamasta viimeisestä nukutuskokemuksestani. Samalla tuosta pelosta kirjoittaminen auttaa mua matkalla kohti lekurin veitsen kohtaamista - tai anestisiahoitajan piikin. Kyllä, tähän aiheeseen vielä palataan (varmaan useammastikin kuin kerran).
   Näin viime yönä unta, että hammaslääkärin vastaanottohuoneeseen oli tuotu iso liitutaulu. Siellä oli hirveät suunnitelmat ja piirrokset tulevasta operaatiosta sekä tietysti ylimpänä leikkauksen päivämäärä. Se oli 4.4.2016. Toivottavasti kuitenkin vasta lähempänä toukokuuta tai vasta toukokuussa, niin ei tarvii olla pois lähiopetuksesta. :D 
   Tänään kirjoitan varmaan vielä listan kysymyksiä, johon toivon saavani vastaukset viisaammilta. Sillä lopulta kuitenkin tämä epätietoisuudessa eteenpäin kahlaaminen kuluttaa älyttömästi. Tieto tuo ehkä tuskaa, mutta ainakin tiedän, mitä tulee tapahtumaan. Helpottaa paljon, kun tietää mihin ja millaiseen juttuun sitä on ryhtymässä. 
   Huomenna se siis on, tuomio. Jännitän, mutta kuitenkin odotan...tästä se lähtee, olin valmis tai en.

Palailen viisaampana sitten kertomaan, mitä kuulin. 

~ Roosa ~