Viime postauksen jälkeen ajattelin keskittyä loppuviikon opiskeluun ja palata sitten viikonloppuna kirjoittelemaan, olisihan mulla silloin mm. Jämsä-viikonloppu. Siitä saisi varmaan hyvin juttua aikaiseksi. Sitten kuitenkin tapahtui sitä ja tätä, joka sai pakan ei pelkästään sekaisin, vaan leviämään hallitsemattomaksi.
Kerron kyllä
kohtaamistani vaikeuksista, mutta en ole se, joka vuodattaa heti kaiken
blogiin. Varsinkin viime viikkoina mun on tarvinnut selvittää ja käsitellä
asiat ensin itse, ennen kuin olen voinut edes ajatella kertovani niistä mitään
täällä.
Välillä kysyn
itseltäni, miksi ne ongelmat kaatuu niskaan aina yhtä aikaa? Miksei niiden
välillä ole juuri koskaan sellaista tyyntä ja seesteistä aikaa, jolloin kaikki
sujuu normaalisti? Mutta ei, jotenkin se vaan menee niin, että ne tulevat
perätysten omilla vuoronumeroillaan paikalle lakisääteisistä kahvitauoista
välittämättä.
En oikeastaan
muista, mikä tapahtui ensiksi. Se taisi olla se hammaspolin juttu. Kävin siellä
OYSissa neurologilla leukojen ja päänsäryn tilanteen vuoksi. Oikeastaan vastaus
oli se, minkä tiesinkin: uutta lääkitystä ei voida näillä lääkemäärillä
aloittaa - varsinkin kun mun maksa-arvot on vähän koholla. Ei hälyyttävän
paljon, mutta kuitenkin. Nyt oonkin pistäny Norflexin ja Voltarenin pannaan,
yritän selvitä lämpö/kylmähoidolla päänsäryt lävitse. Tähän mennessä ihan
hyvällä tuloksella - pakollisten lääkkeiden lisäksi kipulääkkeitä ei juuri
mene. Mutta siis...neurologi käski olla edelleen yhteydessä Jyväskylään
hammaspolille näissä särkyjutuissa.
Varasin heti
soittoajan mun hammaslääkärille, sain sen parin päivän päähän. Siinä puhelun
aikana tuli semmoinen pommi, jota en ikinä ois uskonu kuulevani: 100%:sta
varmuutta siitä, että mun hammashoidot vietäis loppuun Jyväskylässä ei ole.
Vaikka 2014 tuli se päätös, että asiakas voi valita itse hoitopaikkansa, niin
nyt oli kyse laskutusongelmista, kun kuitenkin asun eri shp:n alueella. Tuo
päätös oli tullut 2 viikkoa ennen tuota puhelua, mutta mulle ei oltu ilmoitettu
mitään! Oli siis ehdottoman hyvä, että varasin tästä mitään tietämättä sen
soittoajan (!) - milloin mä muuten olisin saanut tästä kuulla? No, Jyväskylästä
laitettiin sitten OYSille maksusitoumus, että mun hoidot jatkuisi Jyväskylässä.
Hammaslääkäri kirjoitteli mm. protetiikasta ja hoitosuunnitelmista.
Joku pieni ääni
käski mun kuitenkin soittaa OYSin hammaspolille ja varmistaa, että
maksusitoumus olisi tullut perille. Halusin myös itse perustella, miksi mun on
hyvä jatkaa hoidot loppuun Jyväskylässä. No, maksusitoumus oli lähetetty jo
hyvän aikaa sitten, mutta OYSissa ei tiedetty asiasta mitään!! Siellä vaan
ihmeteltiin, että mikä ihmeen maksusitoumus, ei sellaisia tarvita. Hoitajat ja
ylilääkäri olivat ihan päät pyörällä. Koska oli iltapäivä, en voinut soittaa
enää Jyväskylän päähän. Se menisi aamuun.
Silloin se pato
murtui - olin täysin loppu. Tuona selvittely- ja jännitysaikana oli myös
koulu/luokkamurheita niskassa: hieman kiristynyt ilmapiiri luokan kesken ja
kasa ryhmätöitä, joiden suoritusajankohdat polttelivat hermoja. Neljän-viiden
aikuisen ihmisen aikataulut on joskus aika hankala saada yksiin. Lisätään tähän
vielä tutorointikiireet, omat tenttiin lukemiset sun muut opiskelun
aikataulutukset. Pää ei vain kestänyt.
Musta tuntui, ettei
mikään mun elämässä ole kestävää tai pysyvää. Hammashoidot, joita olin pitänyt
mun hoidon pysyvimpänä kulmakivenä, koulujutut ja aikataulut, jotka muuttuivat
jatkuvasti, stressi siitä, miten ehdin käydä loput fyssarikerrat täyteen,
saanko 15 kertaa ensi vuodelle (entä pohjalliset?), omien ystävien
pahoinvointi...mihin mä pystyisin mun elämässä luottamaan? En jaksanut olla
vammainen. Olin kyllästynyt sellaisena elämiseen...mieleeni tulivat vain
koulutoverit, joilla ei ollut tietoakaan tällaisista ongelmista omissa
elämissään. Olin kateellinen heille: he saivat elää miten halusivat, he eivät
tienneetkään mistään isoista lääkemaksuista, fysioterapiakäynneistä,
puhumattakaan pitkäkestoisista hammashoidoista ja niihin liittyvästä
menettämisen pelosta. He eivät tienneet, miten paljon aikaa vamman hoitaminen
vie - kun he nukkuivat päikkäreitään, tekivät kouluhommiaan tai tapailivat
muita ystäviään, minä soittelin puheluita, täytin vammaistukihakemuksia, kävin
fysioterapiassa tai muuten vain stressasin vammajuttuja. Luotan ajatukseen
"jokaiselle niin paljon kuin jaksaa kantaa". Tuona hetkenä suorastaan
huusin, kuka tässä on tehnyt laskelmointivirheen - en mä oikeesti jaksa! Monet
olisivat mulle varmaan sanoneet, että itke nyt kunnolla, se helpottaa. Mutta
kun mä en voinut edes itkeä...siitä saa migreenin ja noidankehä olisi ollut
valmis.
No, onneksi soitin
tuona romahdusiltana ystävälleni. Hän pyysi kylään, laittoi kynteni, teki
iltapalaa, katselimme Pocahontasta ja juttelimme. Se oli juuri sellainen
irtiotto, mitä kipeästi kaipasinkin. Hetkeen ei tarvinnut miettiä kaikkia
elämäni epävarmuustekijöitä, vaan sain vain olla - keskittyä johonkin ihan
muuhun.
Seuraavana aamuna
soitin Jyväskylään, jossa ihmeteltiin, miten maksusitoumus ei ollut mennyt
perille. Asia laitettiin siellä uudelleen tarkempaan käsittelyyn ja minun
käskettiin olla murehtimatta - tulisin vain seuraavalle polikäynnille lokakuun
lopussa. He hoitaisivat sen maksusitoumuksen.
Nää stressinaiheet
saattaa kuullostaa tällein mustaksi valkoiselle kirjoitettuna pieniltä ja
mitättömiltä. Hammashoidot ja koulujutut, kyllähän ne kestää. En voi kuitenkaan
avata noita koulujuttuja enempää, kyseessä on muitakin ihmisiä kuin pelkästään
minä itse. Mua on stressannut ja itkettänyt todella paljon ja blogin
kirjoittaminen on ollut tässä tilanteessa viimeisimpänä mielessä.
Nyt - romahduksen
jälkeen - haluan sokeasti luottaa, että tuo hammashoitojuttu kääntyy minun
edukseni ja hoidot jatkuu loppuun Jyväskylässä. Kun noi leikkauskuviotkin
toukokuulle oli alustavasti lyöty lukkoon ja olin aikatauluttanut koulujuttunikin leikkauksen mukaan. En
jaksaisi uusia hoitokuvioita, uutta paikkaa, uusia ihmisiä ja epävarmuutta
siitä, milloin leikkaus voidaan toteuttaa OYSissa. Heidän henkilökuntansa
pätevyyttä en epäile, mutta luottamuksen muodostaminen vie minulta vuosia.
Varsinkin kun pelko leikkausta kohtaan on takaraivossa valmiiksi. Mun
hoitokuviot on muuton takia vaihtuneet muutenkin ja ainut pysyvä on ollut
Jyväskylän hammashoidot. En kestä ajatusta ilman niitä.
Siksi olen päättänyt, että päätös on positiivinen ja
maksukuviot selvenee. Jos näin ei ole, sitten valitetaan. Mutta sitäkään ei
mietitä nyt, vaan pidän peukkuja, että valittamiseen ei tarvitse ryhtyä.
Pidättehän tekin?
~ Roosa ~
Pidän peukkuja! Mulla on ollut kans ongelmia hammasjuttujen kanssa - jostain syystä mun hampaat on aina olleet huonot ja kun viimein olen uskaltautunut hoitoon on ollut kaikennäköstä ongelmaa, suurimpana näin opiskelijalle kuitenkin se että millä mä saan kaiken maksettua. Ei tietenkään voi verrata sun tilanteeseen, mutta näin mulla. Ja koulujuttujen kans stressi painaa päälle täälläkin, meillä vaihtui luokat ja tuntuu ettei paria viime vuoden kaveria lukuunottamatta oikein oo kavereita. Mäkin sain kuitenkin viime viikolla kaverin luona Disneyleffaterapiaa - ja kyllä se auttaakin!!
VastaaPoistaPitäis aina vaan miettiä kuinka hyvin loppujenlopuksi omat asiat ovat, vaikka välillä onkin vaikeeta. Tsemppiä Roosa! :)
Hammashoidot on kalliita, I so feel you! Olipa kiva kuulla sun kuulumisia muuten, vaikkei ne nyt niin positiivisia kuulumisia olleetkaan. Ymmärrät varmaan kuitenkin mitä tarkoitan. :) Tsemppiä myös sinne, asioilla on onneksi tapana järjestyä!
PoistaNämä hammashoidot ovat kalliita ja monimutkaisia juttuja kaikinpuolin. Itse olen ollut juurikin Jyväskylän leukapolin potilaana kolmisen vuotta. Vaikkakaan en ole oikeastaan ollenkaan tullut juttuun lääkärini kanssa, en voi moittia ammattitaitoa. Ammattitaito hänellä on kyllä kohdillaan. Nyt minut palautetaan hammashoitolan hoidettavaksi, ja kieltämättä hitusen hirvittää, onnistuuko saadun hyvän tilanteen ylläpito heidän konsteillaan. Saattaahan se olla, että palaudun vielä reunoistaan karhean leukapolin lääkärini potilaaksi piakkoin. Toivottavasti sinun hoitosi järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Toivottavasti sinun kuin minunkin hammashoidot järjestyvät lopulta parhain päin :)
Poista