10 kiitollisuuden kohdetta

Joskus (niin kuin esimerkiksi nyt) kiireen ja paineen alla alkaa tuijottaa vaan niitä stressaavia juttuja ja pian huomaamattaan alkaa luoda itselleen maailmanloppua. Ootte varmaan jo kyllästyneet lukemaan, kuinka kiire "muka" mulla on. Mutta se johtuu siitä, että mua harmittaa ihan hirveen paljon, kun aikaa blogille ei tunnu löytyvän sitten mistään. Oikeasti. 

   Niinpä aloin sitten näitten koulutehtävien keskellä miettimään, mistä olen kiitollinen. Sillä jos en ole kiitollinen mistään, niin katoaisihan siinä vähän pohja tältä opiskelultakin. Mutta eihän sitä kauaa tarvinnut miettiä, mistä mä olen kiitollinen omassa elämässäni. Tässäpä näitä:

1. Perhe

Kun muutin pois lapsuudenkodista, aloin arvostamaan ja kunnioittamaan perheenjäseniäni - ja erityisesti vanhempiani - enemmän. Mutta kun muutin 300 kilometrin päähän arvostus nousi kyllä huippuunsa. Ei ole helppoa elää suurperheessä, jossa vain toisella on vakityöpaikka, jossa jokaisella on menoja, joihin tarvitaan kuskaajaa jne. Meidän lapset on kyllä kasvatettu kunnioittamaan vanhempiamme ja heidän päätöksiään, tuntuivat ne sitten vääriltä tai oikeilta. Niin kauan, kuin kotona asutaan, on vanhemmilla viimeinen sana. Jos mulla ei ois just sellainen perhe kuin on, en mä jaksaisi asuu näin kaukana ja opiskella 8-16 päiviä. Mutta kun tietää, että rakkaat luottaa mun kykyyn hoitaa homma kuin homma kunnialla loppuun ja että aina tulee seuraava Jämsä-viikonloppu, kunhan vaan jaksaa painaa, niin olo on hiukan kevyempi. Kyllähän se on vähän kliseisesti niin, että kun asiat ei oo enää itsestäänselvyyksiä, niiden arvon voi vasta tiedostaa täysin.

2. Juuri täydellinen opiskelupaikka

Suurin onni ja murheenkryyni samaan aikaan. Mutta hei, opiskelupaikka ei oo itsestäänselvyys  kaikille. Mä pääsin opiskeleen just sitä alaa mitä halusin. Vietin VAIN yhden välivuoden. Tuskin kukaan on valmistunut ammattiin stressaamatta yhtään opintojen aikana. Ja vaikka kuinka olisi hiki ja kyyneleet pinnassa, niin jaksan, koska tiedän, että joku päivä voin tehdä sitä työtä mitä rakastan - ja saada vielä palkkaa!

3. Kevään merkkejä

Aurinko on näyttäytynyt viime päivinä yhä useammin ja pidempään taivaalla. Päivät pitenee. Se auttaa pitämään mielenkin virkeänä.  

4. Tutor vm. 2015-2016 (!!)

Kyllä! Musta tulee ensilukuvuoden tutor yhdessä kahden muun mun luokkalaisen kanssa. Pääsen auttaan tulevia uusia opiskelijoita, suunnittelemaan uutta ja kivaa sekä saan käyttää siistiä Tutor-hupparia. Jes!

5. Puhelut Merjan kanssa

Joskus sitä vaan tarvitsee sen hetken viikossa, kun ystävä soittaa. Ihan sama, vaikka puhelu kestäisi vajaan tunnin. On upeeta, että on sellainen ystävä kuin Merja. Välimatka piinaa ja painaa, niin kuin PMMPkin laulaa, mutta me ei anneta sen syöstä meitä epätoivoon. Ikävä on molemminpuolinen ja se tekee siitä kuitenkin jollain tapaa kevyemmän kantaa. Opiskelu ei kestä koko elämää, eikä ystävys saa olla se syy, miksi muuttaa kauas pois. Kilometrit ei meidän matkaa keskeytä - ne vaan sito meidät entistä tiiviimmin yhteen.

6. Treenailu

Tämäkin on niitä ihania syitä ottaa itselleen sitä omaa aikaa. Keskittyä täysiä johonkin aivan muuhun kuin Wordiin tai tenttikirjaan. Itsestään pitää muistaa huolehtia. Ja ah voi että sitä tunnetta, kun oot puristanut ohjelman onnistuneesti läpi. Sitä ei voita mikään!

7. Arki 

Se on asettunut aloilleen ja rullaa tasaisena virtana eteenpäin. Kaikki tavarat on löytäneet paikkansa kodissa, rutiinit on muotoutuneet, enää ei tartte etsiä lähintä ruokakauppaa tai postilaatikkoa. Se helpottaa elämää suuresti!

8. Luokkakaverit

Ne, joita tää tehtävien määrä vituttaa yhtä paljon kuin muakin. Ne, joilta voi kysyä neuvoa tai apua asiaan kuin asiaan. Ne, joiden kanssa saa parhaimmat naurut. Ne, joille voit purkaa huolesi. Ne, jotka lohduttaa. Ne, jotka matkaa tätä samaa, hieman tuntematontakin taivalta kasvatuksen ammattilaisiksi yhdessä mun kanssa. Kiitti tyypit! <3

9. Musiikki

Radio, Spotify ja ihan perinteiseet CD-levyt on olleet kovassa käytössä silloin, kun pidän taukoja lukemisen välissä. Musa saa parhaiten ajatukset pois koulujutuista tai ihan mistä vaan, mikä painaa mieltä. Olen miettinyt, että alkaisin viikottain jakamaan teille yhden mulle merkityksellisen ja tärkeän kappaleen, sekä kertomaan tarinan kappaleen takaa. Miltä kuulostaa? :)

10. Kirjeystävä

Mä ja yksi mun ystävä aloiteltiin kirjoitteleen kirjeitä toisillemme, kun muutin pois Jämsästä. Kun eka kirje kolahti eteisen matolle, olin ihan täpinöissäni! Lapsuudessa tuli kirjoiteltua paljonkin kirjeitä muutamallekin eri kirjekaverille. Vuosia meni teininä ilman kirjepostia. Nyt olen saanut yhden rakkaista harrastuksistani takaisin. Ja vaikka välille kirjeiden väli voi kasvaa pitkäksikin (onhan kyseessä kaksi kiireistä opiskelijaa), se ei haittaa - yllätys on aina yhtä ihana ja iloinen, kun kotiin tullessa lattialla odottaa tutulla käsialalla varustettu kirjekuori <3

Tässähän näitä ois, mitä nopeasti ajatuksen virta toi mieleen. Mistä te olette kiitollisia? Palaillaan taas, ideoita ois vaikka kuinka, kunhan vaan taas saan aikaa istahtaa bloggerin äärelle :)

~ Roosa ~

Ohoi lihakset, missä ootte?

Jotkut saattaa muistaa, että aloittelin vuosi sitten kuntosaliharrastusta Jämsässä. Olin just saamassa sellasta kunnon salipiikkiä, kun tuli muutto Ylivieskaan. Eka puoli vuotta sujuikin ihan suht kiireessä noitten opiskeluiden kanssa, mutta loppuvuodesta rupesi tympimään, tuli sellanen plösöilyolo. Muutaman kerran viikossa kävin sen puolen tunnin lenkin, muttei siitäkään saanut mitään hikeä pintaan, koska Pohjanmaan aakeet laakeet.
   Puhuttiinkin sitten jo muutaman kaverin kanssa, että kuntosalin vois kyllä aloittaa. Niinpä koulun taas alkaessa otettiin itseämme ja toisiamme niskasta kiinni ja sovittiin salille ilmainen ohjattu kierros. Siellä saatiin saliohjelmat, ja nyt käyty jo muutaman kerran ihan hikoilemassakin. Voi että olin kaivannut tätä!
   Itsellä ei ole tässä mitenkään tarkoitus laihduttaa, sillä laihdutettavaahan ei ole. Lähinnä oon kaipaillut noita mun reisilihaksia, jotka sain jo ihan hyvän näköiseksi (?) viime vuonna kuntosalin johdosta. Varmasti ne oli olemattomat verrattuna jo vuosia salilla pyörineisiin muskelisankareihin, mutta itse jo huomasin muutoksen puolessa vuodessa. Sitten tuli muutto ja opiskelut ja repsahdus. Nyt siis tavoite on lihasmassan kasvatuksessa, etenkin tonne jalkaosastoon. Lihasmassa tukee myös mun fysioterapiassa tapahtuvaa kuntoutusta. Ja kaupan päälle ois tietysti kiva saada hyvä mieli. Ja se tulee takuulla toteutumaan, olin jo ekan rääkin jälkeen niin pirteenä - yhdessä kavereiden kanssa. Yhdessä tekemisessä on vaan sitä voimaa! :)
   Viime kuntosalirupeama ei näkynyt juurikaan täällä blogin puolella. Nyt haluaisin lisätä sen osaksi mun blogia. Viikkopostauksia en lähde tekemään, sillä tuskin saan muutenkaan kahta postausta viikossa ulos - kiitos opiskelukiireiden. Tarkoituksena ois kerran kuussa vähän tsekata, mistä ollaan tultu ja mihin ollaan menossa - kuvien (ja ehkä myös mittojen) kera. Niinpä tähän alkuun pläsähtää kuvat siitä, missä oltiin ennen ekaa treenikertaa - joista muuten tarkkasilmäisimmät näkee myös aika hyvin jalkojen pituuserosta johtuvan virheasennon (tsekatkaa lantio!).

Niin mutta, missä ne lihakset? Ehkä just ja just kauppakassien kantamisesta, mutta siihen olemattomaan se jääkin. Tästä on hyvä jatkaa muskelimetsästystä! ;)

~ Roosa ~

Ps. Kertokaas, kiinnostaako treenipostaukset teitä lukijoita!

Kamera on täällä!

Heissanhopsan! Vuosi alkoi mukavasti ja viides päivä palailin takaisin Ylivieskaan isin ja veljien tuomana. En kyllä olisi edes ikimaailmassa suostunut matkustamaan junalla kamppeineni takaisin tänne, joten kiitoksen isille kuskailusta! 
   Koulukin alkoi tossa viime viikon keskiviikkona ja koulutehtäviä sateli päälle ekoina päivinä niin, että tuli mietittyä, mihin sitä onkaan lähtenyt. Mutta koneisto on tässä pikku hiljaa käynnistymässä, joten eiköhän tässä opiskelumoodiin päästä taas piakkoin. Kun vaan pääsen taas jyvälle hommista ja tehtävien alkuun kiinni, niin eiköhän tässä taas vauhdissa pysytä. Ainakin toivottavasti.

Mutta niin kuin otsikkokin kertoo, kamerakuume kasvoi niin valtavaksi, että olihan se ostettava. Tosin mukaan ei lähtenyt minijärkkäriä eikä sellaista oikeatakaan järjestelmäkameraa. Isi puhui järjestelmäkameran omistavana ja sen käytöstä tietävänä, ettei mun hermot kestä opetella etsimän läpi kuvaamista, tarkentamista ja niitten kaikkien asetusten kanssa alussa säätämissä. Lisäksi joutuisin vasurilla eli sillä huonommalla kädelläni zoomailemaan putkien kanssa, joten hän lähti suosittelemaan jotain ihan muuta. Ei digikameraa eikä minijärkkäriäkään vaan...kompaktikameraa eli digikameran ja minijärkkärin välimallia. Kun sitten tuo miesväki toi mut tänne Ykaan käytiin me vähän etsiskelemässä, mikä se mulle hyvä kompaktikamera voisi olla. Päädyimme Samsungiin ja Smart Camera WB800F:n. Kamera on näppärän kokoinen, siitä saa hyvän otteen, ja onhan siinä kuulkaa vaikka mitä hienouksia. Ihan ehdoton ykkösiä ovat 21x zoomi sekä Full HD -kuvanlaatu. Valmiita kuvausasetuksia löytyy vaikka millä mitalla ilotulituksista naama- ja maisemakuvien kautta vesiputouksiin, on eri kuvasuodattimia ja elokuvatyökalu. Lisäksi jos omistaisin Samsungin älyluurin, voisin Appsin kautta vaikka lisäillä suoraan Faceen juri äskettäin ottamiani kuvia. On tää nykymaailma sitten jännää! :D Ehkä siis seuraava kännykkäni on Samsung. Hinta oli kamerassa kohdillaan, luulin joutuvani maksamaan tuosta paljon enemmänkin...kamera lähti mukaan 230 eurolla (!!!).
   Olen käyttänyt tuota kameraa sen verta vähän, että varmasti löydän tuosta vielä jotain täysin uutta ja hyvää. Voi olla, että jotain jää myös täysin löytämättä. Mutta toivotaan, että nyt mä innostuisin vähän enemmän kuvailemaan niin saataisiin tänne enemmän kuvasaastetta ja laadukkaita kuvia. Ainakaan enää en voi sanoa, ettei tee mieli kuvata, kun ei ole kunnollista kameraa. Sillä ensi kertaa eläissäni mulla on mun tarpeisin täysin vastaava ja laadukkaita kuvia ottava kamera!

Palailen viikonloppuna asiaan, tulossa ois ainakin lisätietoa mun fysioterapiajutuista :)

~ Roosa ~

Heippa 2014, tervetuloa 2015!

Muistan, miten vuosi sitten kirjoittelin blogin puolelle siitä, kannattavatko toiveet. Tänä vuonna päätin päättää blogivuoden katsaukseen siitä, mitä tänne on tullut rustailtua.

Alkuvuosi oli haastava. Aloitin uuden migreeninestolääkkeen, Klotriptyl miten. Nerologi uskoi sen auttavan migreeneihini. Kuitenkin tammikuu meni pitkälti kovissa säryissä ja ea-reissuja tehden. Koin myös morkkista siitä, ettei mua töissä tunnuttu uskovan. Maaliskuussa sain kuitenkin mukavaa postia KELAlta. Näistä voitte lukea näistä postauksista.

Uusi vuosi, uudet lääkkeet

2 viikon saldo

Totta vai tarua?

Odotettua postia

Vammaan liittyviä ajatuspostauksia tuli myös jonkin verran. Pohdin mm. miten kertoa vammasta, miten vamma ja pääsykokeet sopivat yhteen ja sitä, miten kärsin siitä etten voi käyttää alkoholia lääkkeitten takia. Paljastin myös hiuslaatuni syyn/salaisuuden.

Miten ja koska kertoa vammasta?

Taistelua teräsvillaa vastaan

Vamma&pääsykokeet - sisään vai ulos?

Totuus iski päin kasvoja

Toteutin myös teidän lukijoitteni toiveita. Kysymys-vastauspostauksessa saitte vastauksia teitä askarruttaviin kysymyksiin. Lisäksi kerroin yhden lukijan pyynnöstä hyvin avoimesti koulukiusaamistaustastani ja siitä, miten kiusaaminen muutti minua. Osa toivepostauksista liittyi myös vammaan, eikä niistä olisi tullut kirjoitettua ilman teidän apuanne - kiitos! Kerroin toisen silmän sokeudestani, hammasprojektistani sekä myös äitini pääsi ääneen postauksella Mitä Incontia Pigmenti -sairaus merkitsee äidille? Postaus liikutti monia, niin kirjoittajaa, blogin pitäjää kuin teitä lukijoitakin.

Vastauksia!

Äiti, en tahdo mennä kouluun. Äiti miks toiset vaan kiusaa?

Toivepostaus: Miten toisen silmän sokeus vaikuttaa elämääni?

Toivepostaus: Hampaat, omat lampaat (?)

Toivepostaus: Mitä Incontinentia pigmenti -sairaus merkitsee äidille?

Vuoden ensimmäinen puolisko tuli tehtyä vielä kouluavustajan hommia. Se oli rankkaa, palkitsevaa ja ihanaa yhtä aikaa. En vaihtaisi.

 Mä oon sopivasti onnellinen

Kun kesä kääntyi loppupuolelle, tuli eteen muutto, asuminen ja opiskelu Ylivieskassa. En vaihtaisi näitäkään pois. Kohta Jämsä jää taas taakse ja kaverit ja koulu odottavat loman jälkeen. Uudesta elämänvaiheestani on tullut kerrottua mm. näissä kirjoituksissa.

Dreams come true!

Ajatuksia hyvästeistä, muutosta ja uuden alusta

Polut erkanee - risteyksissä tavataan!

Home sweet home

Huippu viikko takana, loistavat vuodet edessä!

Tää ei oo ihan haudanvakavaa...

Opiskelijan viikon läpileikkaus

Vaikka musta tuntuu, ettei vuoteen mahtunut paljoa menoja, reissuja sun muita kohokohtia, tuntuu niitä yllättävän paljon tallentuneen tänne blogin puolelle. Tuli käytyä Kouvolassa vappua viettämässä, Ähtärissä koululaisten kanssa, Vuokatissa, Tove Jansson -matkalla äidin kanssa, Suomipop-festareilla ja Maata Näkyvissä -festareilla.

Vappugospel 30.4.2014

Ähtäriin jos jäädä vois!

Reissun päältä

Tove Jansson -tour 16.-18.6.2014

Suomipop-festarit 12.7.2014 

Maata Näkyvissä -festarit x 30 

Lisäksi kuvailtiin Merjan kanssa muutamaan otteeseen, heinäkuussa ja lokakuussa.

Kuvauspäivän 31.7. saldo 

Syyskuvailuja 

Muistitteko nämä? Vuoteen on siis mahtunut paljon kaikkea, eikä tässä ollut läheskään kaikki. Loput ovat selvinneet vain lukemalla. Kiitän teitä lukijoita tästä vuodesta, kiitos mukavista kommenteista ja tsempeistä, sekä kivoista bloggausehdotuksista! Toivottavasti olette vähintään yhtä aktiivisia myös ensi vuonna!

   Ensi vuodeksi mulla ei ole sen kummempia suunnitelmia tai tavoitteita. Tehdä vaan postauksia niin paljon kuin vain pystyn ja mahdollisimman monipuolisesti. Ottaa kuvia. Haluan myös jatkaa teidän toiveittenne toteuttamista. Jatkossakin saa mua heittää idealla!

   Ai, mitä sitten blogin ulkopuolella? Saada eka opiskeluvuosi loppuun yhtä hyvin kuin tähänkin mennessä, viettää varmasti työntäyteisen, mutta sitäkin antoisamman työkesän Seinäjoen aluesrk:n leivissä (kyllä, kesätyöt hanskassa!), aloittaa toisen vuoden Centriassa Rauskilla. Nauttia ja stressata elämästä ja elämässä. Toivottavasti myös päänsäryt ja migreenit pysyisivät yhtä rauhallisina kuin nyt. Kesästä lähtien sillä saralla on ollut aika seesteistä (Klotriptyl mite siis auttoi). Pitää hauskaa perheen ja ystävien kanssa lähellä ja kaukana. Niin, ja ehkä löytää sen elämäni rakkauden. 

Kiitokset tästä vuodesta ja oikein onnekasta uutta vuotta 2015!

~ Roosa ~

Jouluna...

Aatonaattona...

...juostaan paikasta toiseen suuna päänä
...kriiseillään, kun tässä on vielä yhtä sun toista tekemättä
...siivotaan viimeisetkin pölyt ja liat pois nurkista
...veli ja äiti koristelee piparkakkutalon
...käydään illalla joulusaunassa
...syödään iltapalaksi riisipuuroa ja jännitetään, kuka saa mantelin.

Jouluaattona... 

...nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa
...mutta herään kuitenkin itsestään seitsemän jälkeen
...avataan mun antamat kuusenaluslahjat (pukkihan tuo omansa illalla!)
...tänä vuonna myös veljien ostamat paketit
...syödään riisipuuroa
...mikäli sitä on edellisillan puuronsyöntihetkestä jäänyt yli
...katsotaan Kuumaa linjaa
...Lumiukkoa
...ja äidin pyynnöstä joulurauhanjulistusta
...käyn perinteisen rauhallisen Kakariston lenkin ennen aaton jouluruokien korkkausta ja ihailen yksinäni hiljaisuutta
...luen jouluevankeliumin ennen ruokailun aloittamista
...syödään hyvää ruokaa ja jälkkäriä
...käydään haudoilla
...ja mietitään, missä se isomummun hauta taas olikaan (vai onko se ottanu vuoteensa ja kävellyt)
...odotetaan pukkia
...avataan lahjoja
...ihastellaan niitä
...käydään mummulassa tapaamassa tätejä, enoa ja serkkuja
...avataan ensimmäinen konvehtirasia
...katsotaan illalla vielä jotain kivaa telkkarista

Joulupäivänä...

...herätään äidin ja mummun kanssa kasiksi kirkkoon
...käydään kirkkokahveilla mummulassa
...vaihdetaan salaa kuusenkoristeiden paikkoja (äiti haluaa aina koristella kuusen ITSE)
...mutta äiti huomaa sen ja siirtää takaisin
...nautitaan lahjoista

Tapaninpäivänä...

 

...usein sukulaisia tulee kylään
...syödään viimeisetkin jouluruoan rippeet pois kaapista

Joulu on ollut aina meillä perhejuhla. Pyhinä ei lähdetä kavereille, vaan korkeintaan sukulaisille kylään. Usein kuitenkin sukulaisia vierailee meillä. Jouluna tärkeintä on hiljentyä ja rauhoittua - olla rennosti. Jouluna voi käpertyä sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Lötköttää yhdessä olkkarissa perheen kanssa, katsoa ohjelmia ja syödä ittensä ähkyyn konvehdeista.
   Välipäivinä voi sitten jo lähteä kavereille vaikka yöksi. Munkin on tarkoitus nähdä aika runsaasti tuolloin Jämsän ystäviä ja samoin sitten rakettien paukuttelun jälkeen ensi vuoden puolella, ennen Ykaan lähtöä. Uusi vuosi kuitenkin vietetään varmaan jälleen porukoiden ja mun kummien kanssa meillä täällä kotona. :)

Mitä omia perinteitä teillä on jouluna ja uutena vuotena?

Nyt blogi hiljentyy pyhiksi, palataan asiaan muutaman päivän päästä. Hyvää joulua kaikille! <3

~ Roosa ~

Mitä kuuluu vamman puolelle?

Huhhuh - johan on pitänyt kiirettä! Viikko sitten pääsin joululomalle, mutta eihän se vielä mitään lomaa meinannut. Piti tehdä kasa koulutehtäviä, että pääsin lähtemään Jämsään ilman koulujuttuja. Mutta suunnitelmat onnistuivat ja Jämsässä ollaan. Ilman AMK-läksyjä. Voin siis sanoa, että nyt ollaan 2,5 viikkoa oikeasti LOMALLA. 

Mutta aiheeseen. Mun on pitkään pitänyt kertoa neurologikuulumisia ja KELAn päätöksestä. Päätin ne nyt sitten ajan säästämiseksi ja rästilistan lyhentämiseksi pistää ne tähän samaan postaukseen.

Neurologi: Marraskuun alussa matkasin OYSiin tapaamaan mun uutta neurologia vaihtuneen sairashoitopiirin johdosta. Tämä mies oli tosi kokonet ja pätevän oloinen neurologi. Mikä parasta - en ollut eka IP-potilas hänen uransa aikana, sillä hän on hoitanut useampia tällaisia minunlaisiani. Aivan mahtavaa! Ei sen pahemmin mun liikkuvuuksia sun muita katellut, mentiin ihan juttelupohjalta. 
   Lääkityksen suhteen päädyttiin osittaiseen Trileptalin purkuun, Klotriptyl mite saa pysyä ennallaan. Eli Trileptalia on syönyt ikuisuuden epilepsiaan, mutta jossain vaiheessa kun lähes kaikki keinot oli käytetty, päätettiin sitä kokeilla myös mun migreenin estolääkkeeksi. Tämä ei kuitenkaan tuottanut hyvää vastetta, vaan rinnalle otettiin sitten tuo Klotriptyl mite, josko migreenit lähtisivät. No lähtiväthän ne. Joten katsottiin tämän OYSin neurologin kanssa hyväksi alkaa tiputtaa tuo Trileptal 300 mg takaisin 1½ x 2. Purku on nyt puolessa välissä, koska aloitin purun tarkoituksella (pelasin varman päälle) vasta Maata Näkyvissä jälkeen. Vielä ei ainakaan ole tuo purku vaikuttanut mitenkään migreeneihin, toivottavasti toi Klotriptyl pitäisi ne aisoissa, niin saataisiin joskus purettua toi loppu Trileptalkin pois! Toiveita siihen suuntaan nimittäin neurologi väläytteli :) Onhan tässä kuitenkin oltu 11 vuotta kohtauksettomana. Toivottavasti selitin nyt ymmärrettävästi, ettekä seonnu lääkkeiden nimissä ja määrissä. :)

KELAn päätös vammaistuesta: Kävin yhtenä unettomana yönä katsomassa KELAn sivuilta, oisko se päätös jo tullu, kun tavoiteaika hakemuksen käsittelyssä oli jo umpeutunut. Olihan se! Meinasin itkeä silmät päästäni. Perusvammaistuki oli myönnetty mulle vuoden 2016 loppuun. Käsitättekö - KAHDEKSI VUODEKSI! Tämä on mulle tosi tärkeä juttu. Vaikka perusvammaistuki on vain sen 92 euroo ja muutama sentti päälle, se käytännössä turvaa mun talouden hyvin pitkälle. Pelkillä opintotuilla ei lääkkeitä ja fysioterapioita maksettaisi. Etenkään migreenin täsmälääkkeillä, kuuden kappaleen satsi maksaa 33 euroa. Eli lähes tulkoon lottovoittajan olo on!

Fysioterapia: Soitin tuossa viikolla fysioterapian osastolle ja kyselin, miten lähetteen käsittely etenee. Oli ollut edellisviikolla kuntoutustyöryhmässä ja no - tää ei nyt niin hyvä juttu ollut - ne oli alustavasti suunnitelleet sen 20 krt toteutettavaksi ryhmäkuntoutuksena. Olin vähän että mitä? Ymmärrän, että ihan rahan takia pyritään mahdollisimman monen kuntoutus järjestämään ryhmäkuntoutuksena, mutta miten uuden potilaan kohdalla voidaan päättää noin, varsinkaan kun ne ei ole edes mua ja mun kuntoa ja tarpeita nähneet? Miten tuolloista voidaan päättää nähneet potilasta? Ihmettelen vain. Jämsässä on aina ollut itsestään selvää (vaikka muuten vaikeuksia onkin ollut), että  mun kuntotus järjestetään ehdottomasti yksilökuntoutuksena. Mutta joo, mikään ei teoriassa vielä lukkoon lyötyä, sillä ensin mulle tulee arviointikerta. Päivämäärästä ei ole tietoa, mutta itse oman kunnon kannalta toivon, että aika tulisi jo tammikuulle. Tulen kyllä tekemään selväksi (lupaan käyttäytyä järkevän ihmisen tavoin), että tarvitsen yksilökuntoutuksen tarjoamaa kokoaikaista ohjausta. Toivottavasti fyssari ymmärtäisi tämän myös itse ja asiaa voitaisiin vielä miettiä. Noilla alustavilla suunnitelmilla kun on tapana olla pysyviä. Arviointikäynnillä selviää myös, tuleeko Respectan pohjallisiin tarvittava maksusitoumus tk:n kautta vai pitääkö se hoitaaneurologin pkl:n kauta. Neurologin mukaan tk:n, mutta se selviää kun kutsu fyssarille tulee. Elämme jännityksessä siihen asti. Onneksi nykyiset pohjalliset on saatu loppukesästä, joten ihan tulipalokiire niillä ei ole. Toivotaan, silti että selvyys näille tulee pian. 

Eipä tällä kertaa tän enempää näitä. Maanantain hammaslääkärin jälkeen pyrin vielä ennen joulua kirjoittamaan leikkaussuunnitelmista. Anteeks TAAS kuvaton postaus, piti rekvisiittakuvaksi ottaa ennen Jämsään lähtöä Kelan päätöksestä kuva, mutta unohdin. Tässä on kuitenkin näitä muita postauksia luonnoksissa tulossa, joten niihin sitten. Pysykääs kuulolla, nyt kun on taas aikaa kunnolla bloggailuun, niin tulossa juttuja mm. siitä, mitä täällä kääritään pakettiin, mitä jouluna kuuluu tehdä sekä paljon muuta! ;)

~ Roosa ~

Joulufiilistä etsimässä

Kuta pienempi itse, sitä suurempi joulu tulee.

- Tove Jansson

Allekirjoitan. Muistatteko lapsuuden joulujenne olleen täynnä taikaa ja kutkuttavaa salaisuuden tunnetta? Muistatteko odottaneenne innolla, milloin joulukalenterin ekan luukun saa avata? Oliko pipareiden leipominen huisia (vaikka äiti tekikin loppujen lopuksi suurimman työn)? Muistatteko kuinka oli jännittävää odottaa pukkia ja sitten kun ne lahjat sai, silmät pullistuivat lautasen kokoisiksi - onks nää kaikki mulle? Millä näistä nyt leikkisi ensimmäiseksi? Oliko joulu täynnä hyvää ruokaa? Ja ennen kaikkea - tuntuiko, että joulu kesti ihanan pitkään?
  Minä nostan käteni ylös jokaisen väittämän kohdalla. Joulukuu oli paras aika vuodesta. Siinä vain oli jotain sellaista maagista taikaa, mitä ei vain voi kuvailla. Mä myönnän olevani jouluihminen. Jos yhden juhlan pitäisi säilyä aina kalenterissa niin se olisi joulu. Ei kahta sanaa.
   Mutta joudun myöntämään, että ikä tekee joskus ikäviäkin asioita. Viime vuosina mä oon stressaantunut joulun tulosta aika paljon. Ei ne lahjahankinnat, vaan se fiilis. Mistä se löytyisi joka vuosi uudelleen? Olen vahvasti myös tunneihminen, jos joku ei ole sitä vielä hoksannut. Kaiken pitäisi tuntua joltakin. Ja sitten jos ei tunnu, tulee hirveä stressi. Joulufiiliksen kanssa mulla on käynyt muutamana vuonna näin. Oon hokenut ja stressannut että nyt pitäisi tuntua joululta. Teen itselleni hirveän numeron joulumielen löytämisestä. Ja mites käy kun stressaa? Huonosti. Tapaninpäivänä sitten harmittaa, kun se joulu meni niin äkkiä eikä edes tuntunut joululta.

Tänä vuonna pysähdyin miettimään, kuuluuko sen joulun sitten tuntua joltakin. Pitääkö sitä fiilistä etsiä jostain kaapin perältä joka vuosi uudestaan? Voisiko joulufiilis koostua aivan jostain muusta? Entä jos joulufiilis ei olekaan sitä, miltä musta tuntuu? Entä jos joulufiilis olisikin sitä, mitä mä teen, sanon ja ajattelen?
   Teoilla mä lähinnä tarkoitan hyviä tekoja toisia ihmisiä kohtaan. En kaappien älytöntä jynssäystä ajatuksella koska joulu tulee. Muistan, kuinka aina lapsuudessa ja ihan viime vuosiin asti äiti aloitti suursiivouksen joulua varten jo marraskuussa, joskus aiemminkin. Jokainen kaappi ja nurkka käytiin läpi. En koskaan sanonut itselleni, että tähän et sitten rupea omassa kodissasi. Mutta kyllä mä silti viikko sitten hämmästyin, kun siivosin kaikki kaapit juurikin tuolla joulu on tulossa -ajatuksella. Mä en vietä joulua kaapissa enkä täällä Ylivieskassa, joten lähinnä pudistelin päätäni tajutessani, mitä olin tekemässä. Mutta tuli siitä kieltämättä hyvä mieli. Eli kai se joulumieli tulee myös itselle tehdyistä palveluksista.
   Mä oon uskonut aina sanojen voimaan. Niitä voi käyttää oikein ja väärin. Joulun alla toivoisin, että me kaikki käytettäisiin niitä oikeisiin tarkoitusperiin - esimerkiksi kehumiseen, tsemppaamiseen ja lohduttamiseen. Jokainen meistä voi pienillä sanoilla saada toisen päivästä paremman. Tähän minä uskon.
   Entä jos ei ajattelisikaan, että sen joulufiiliksen on löydyttävä heti-tässä-ja-nyt. Entä jos laittaisi kynttilöitä ja jouluvaloja loistamaan, katsoisi ympärilleen ja ajattelisi, kuinka hienon ja rauhallisen tunnelman ne luovat? Entä jos joululahjoja ostaessaan ei ajattelisi, että tämä maksaa ihan liian vähän, en mä tällasta voi antaa? Entä jos ajattelisi, että itse toisen muistaminen on tärkeämpää? Se osoittaa, että välität. Tai entä jos et annakaan lahjaa, vaan annat aikaasi läheisillesi? Se on tuhat kertaa arvokkaampaa kuin yksikään kaupan hyllyn tavaroista. Positiivisia ajatuksia voi löytää tuhannesta eri paikasta ja asiasta. Meidän on jokaisen itse mietittävä, mikä tuo meille hyvän mielen. Usein käy vieläpä niin, että se on ihan pienestä kiinni.

Mä haastan itseni sekä kaikki muut joulustressaajat. Pysähtykää ja miettikää, mikä joulussa on oikeasti tärkeätä ja voisiko se joulufiilis löytyä muulla tavoin kuin hiki hatussa ahertaen ja pusertamalla tekohymyn naamalle loppiaiseen saakka. Entä jos tänä jouluna ja joulunalusaikana keskittyisitkin siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja saa sinut sekä läheisesi voimaan hyvin? Jos ne on ne puhtaat kaapit, niin anna mennä vaan! Minä taidan keskittyä kiireettömyyden opetteluun ja hyvän mielen tuottamiseen sekä itselleni että muille.

~ Roosa ~