Voimauttavat kysymyskortit

 Kirjoitin tuossa muutama kuukausi sitten, että olen aloittanut projektin. Projektin, jonka tarkoituksena on syväluotaava matka omaan itseeni. Siihen, kuka olen, mistä tulen, mitä mä tältä elämältä halusinkaan ja minne olen lopulta menossa. Tämän projektin tarpeellisuuden tajusin, kun viime syksyn vaihde- ja muistorikas, mutta kuitenkin rankka kausi elämässäni nopeasti loppui. Yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Onnekseni tiesin, mitä käyttää apuna tiellä kohti ojanpengertä ja lopulta tasaisempia polkuja.
 Voimauttavia kysymyskortteja. Pistinkin heti joulupukille postia ja jouluaattona tämä ehkä tärkein ja tarpeellisin lahja oli hyppysissäni. Olin odottanut, että pääsisin retkelleni. Vuoden mittaiselle retkelle oman itseni kanssa. Noiden korttien sekä vanhan kunnon kierrevihkon ja kuulakärkikynän myötä sainkin ottaa matkani ensimmäiset askeleet - kohti sitä Roosaa, joka oikeasti olen ja miksi haluan tulla.
   Voimauttavat kysymysmerkit ovat Hidasta Elämää -firman ja -kustannuksen tuotantoa. Viime syksynä bongasin Instagramissa heidän positiivisia ajatuksia pursuavat kuvansa ja painoin seuraa-nappia. Sitä kautta törmäsin näihin ajatuksia herättäviin kysymyksiin ja sain selville, että kyseessä on oikeasti voimauttavat kysymyskortit, jotka voi tilata itselleen Hidasta Elämää -verkkopuodista (klik!). Muutenkin tuohon Hidasta Elämää -yritykseen tai oikeastaan yhteisöön kannattaa ehdottomasti tutustua!

 "Usein ulkopuolinen maailmamme vaatii ja odottaa niin paljon, että päädymme vastaamaan vain sen tarpeisiin. Omat tuntemukset ja ajatukset jäävät kiireessä toissijaiseksi. Jossain kohtaa saattaa tuntua siltä, että ei ole enää kosketusta itseen, omaan elämän suuntaan ja toiveisiin. Voimauttavat kysymykset -kortit auttavat käymään keskustelua itsen kanssa ja palautumaan takaisin omaan voimaa." 

(http://hidastaelamaa.fi/voimauttavat-kysymykset/)

Kysymyskortteja on pakassa 52 kipaletta, siis esimerkiksi yksi vuoden jokaista viikkoa kohden. Kortteja voi käyttää hiljentymiseen ja mietiskelyyn, kirjoittamiseen tai vaikkapa luotetun ystävän kanssa maailman ja itsensä parantamiseen. Oikeastaan vain yläilmoissa siintävät pilvet ovat rajana sille, miten noista korteista saada kaikki mahdollinen irti. Itse otin tavakseni kirjoittamisen, mutta olen myös saanut muutamankin eri ihmisen kanssa aikaan erittäin hyviä keskusteluja ja pohdintoja korttien pohjalta. Puhdistaviakin. Olen myös varma, että näitä kortteja tulen tulevassa työssäni nuorten kanssa hyödyntämään jotenkin.

   Mutta tästä kirjoittamisprojektista. Yritän siis raivata viikostani parisen tuntia aikaa vain yhden kysymyksen mietiskelyyn, pohdiskeluun ja ylöskirjaamiseen. Otan pakasta sellaisen kortin, joka puhututtaa mua kyseisellä hetkellä eniten. Jonka pureksimisesta koen hyötyväni sillä hetkellä ja niissä fiiliksissä eniten. Harjoittelu söi aika paljon aikaa kirjoittamiselta menneinä viikkoina ja nyt lähiopetus starttasi aika rytinällä sekä ensi viikon tentti pitää kiireisenä. Mutta viikonloppuna tarvitsen kyllä taas vaan hetken aikaa tuota kirjoittamista varten. Eikä se oikeastan ole aikaa kirjoittamista varten. Ennen kaikkea se on aikaa minua itseäni ja hyvinvointiani varten.   
   Vaikka en ihan ole alkuperäisessä suunnitelmassani (kysymys/viikko) pysynyt, se ei haittaa. Ja noita voimauttavia kysymyskortteja ei saakaan käyttää pakon edestä - sen takia, että on nyt vain päättänyt, että teen näin. Parhaiten ne palvelevat silloin, kun ihmisellä on tarve niille.
   Olen siis kokenut, että nuo kortit ovat olleet mulle hyödyksi, ihan oikeasti. Kirjoitusten pohjalta on hauska huomata, kuinka teksteistäni löytyy jo kahdeksan kirjoituksen jälkeen jotain samaa - se periksiantamattomuus ja kuitenkin luottamus kaiken tarkoituksellisuuteen. Se ajatus, että mut on luotu taistelemaan ja sellainen mä kai pohjimmiltani olenkin. Taistelija, joka taistelee kaiken sen hyvän eteen, minkä puolesta kannattaa taistella: perheen, ystävien, oikeudenmukaisuuden, hyvinvoinnin ja oman itsensä puolesta. Teksteistä löytyy luotto Jumalaan ja Hänen suunnitelmiinsa, joita mä en vain vielä pysty ymmärtämään - mutta joku päivä mä ymmärrän tämän(kin), mitä oon käymässä läpi. Joka kirjoitus on loppunut toiveikkaasti - sitä erikseen tiedostamattani. Ajatukseen siitä, että elämä kulkee eteenpäin ja vielä joku päivä mä saavutan sen. Onnen. 

Jatkossa saatan silloin tällöin lisätä noita hyvin syvälle tähtääviäkin kirjoitelmiani tänne blogin puolelle teidän luettavaksenne. Siis mikäli sille löytyy teidän lukijoidenkin puolesta vastakaikua. Sitä ainakin itse kovasti toivon. Että haluaisitte tietää taas minusta vähän enemmän.

Iloa kohta alkavaan viikonloppuun! :)

~ Roosa ~

Ps. Hammasleikkauksen suhteen hommat etenee, joten stay tuned!

Toivepostaus: Näitä blogeja luen

Minua pyydettiin kertomaan, mitä blogeja löytyy lukulistaltani. Onhan se nyt minunkin mielestäni vähintä mitä voin tehdä, kun niin innokkaksi blogien lukijaksi ilmoittauduin. 

   No, näitähän löytyy vaikka kuinka ja paljon. Viime aikoina kuitenkin seuraavat blogit ovat vakiintuneet ehdottomiksi suosikeikseni. Listalla on niin (erityislasten) äitien, tuttujen kuin tuntemattomienkin blogeja. Kaikkia niitä kuitenkin yhdistää yksi juttu: ne ovat elämänmakuisia ja aitoja. Ilman kermavaahtoa ja nomparelleja. Tai kirsikkaa kakun päällä. En siis voisi arvostaa enemmän näitä blogeja ja erityisesti niiden kirjoittajia:

Hattarapilven varjossa

Blogia pitää kaunis ja syvällisiä ajatuksia täynnä oleva Eve. Eve on myös parhain mahdollinen äiti parivuotiaalle Aadalle, joka on kyllä aivan ihastuttava neiti! Even blogia olen seurannut aivan ensimmäisestä kirjoituksesta lähtien. Silloin en voinut mitenkään tietää, että Eve saisi pian tietää odottavansa mahdollista Down-lasta. Kaikista painostavista kommenteista huolimatta Eve päätti pitää lapsensa ja syntymänsä jälkeen Aada osoittautuikin Turner-tytöksi, aivan ihastuttavaksi sellaiseksi.

   On ollut ihanaa seurata Even ja Aadan elämää ihan alusta lähtien, josta käänteitä ei ole puuttunut.  Eve kirjoittaa aidon rohkeasti kipeistäkin jutuista ja olenkin saanut paljon vertaistukea sitä ajatellen, että joskus saatan itsekin olla erityislapsen äiti. Katson Eveä myös ihaillen ylöspäin siinä, miten avoimesti hän kertoo uskostaan ja luotostaan Jumalaan. Tästä lähtien se onkin yksi blogin entistä kantavimmista teemoista. Vahva nainen ja upea blogi!

Meriannen mielessä

Maiju on ulkosuomalainen äiti, joka asuu Englannissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Suloisten tyttärien (blogi)nimet ovat Elsa ja Anna. Perheen esikoistytär Elsa syntyi keskosena ja todettiin kehityisvammaiseksi. Millaista on elää ulkomailla ja millaista hoitoa siellä saa kehitysvammaiselle lapselle?

Amalian harvinainen sairaus

Tekstien takaa löytää Johannan, jonka esikoinen Amalia syntyi laajojen tuliluomien kanssa. Hänellä todettiin pian harvinainen Sturge-Weberin oireyhtymä. Siinä aivoihin on muodostunut sikiöaikana liikaa verisuonitusta ja niistä on muodostunut ns. "verisuonikimppu". Tulilomien lisäksi yleensä taudin orekuvaan kuuluu yli 90%:n varmuudella vaikeahoitoinen epilepsia, mutta siltä Amalia on onneksi säästynyt. Oikeastaan tuliluomen lisäksi Amalialla ei näkyvänä oireena arjessa ole kuin silmänpainetauti, johon minä(kin) toivon pikaista helpotusta!

   Amalian tuliluomea on lähdetty vaalentamaan laser-hoidon avulla ja hienosti tuo hoito on tehonnut, katsokaapa vaikka "laserhoito"-tägin alta! Blogista löytyy myös paljon Johannan kuvaamia videoklippejä perheen arjesta, joissa Amalian lisäksi loistaa nykyisin myös pikkuveli Milo. Amalia on todella huolehtivainen isosisko ja valloittava persoona, jolla juttua riittää! Kun blogia olen itse nyt pidemmän aikaa lueskellut, ei tuo kasvojen luomi ota oikeastaan enää yhtään silmään. Se on vain Amalian yksi piirre - siinä missä jollain on vaikka leikkausarpi jossain, Amalialla on luomi. Uskon todella vahvasti, että Amalia tulee pääsemään elämässään vielä pitkälle. Vain taivas on rajana sille, mitä hän tulee tulevaisuudessa saavuttamaan.

Rakkaudesta kotiin

INCL on sairaus, joka johtaa lapsen kuolemaan yleensä viimeistään 12-vuoden ikään mennessä. Tiinan esikoinen Aaron kehittyi reilun vuoden ikäiseksi saakka normaalisti, mutta sitten taidot lähtivät taantumaan ja häviämään. Hymy vaihtui vakavuudeksi, kävely apuvälineisiin ja sylissä pitämiseen.

   On ollut todella silmiä avaavaa ja opettavaista lukea Tiinan blogia. Arvostan Tiinan ja hänen miehensä jaksamista arjen keskellä ja sitä aidon lämmintä rakkautta, mitä he jaksavat Aaronille ja tämän pikkuveljelle Oliverille antaa.

Annu E.

Annukan blogia olen lukenut jo vuosia. Jo niistä ajoista lähtien, kun blogi kantoi nimeä Mammavaara. Ihannoin Annukan kirjoittajan taitoja ja hän on bloggaaja, jolta olen imenyt paljon vaikutteita kirjoituksiini. Annukka kirjoittaa suoraan ja taitavasti, eikä jää kiillottamaan pintoja. Tämä on todella elämämakuinen blogi neljästä (kohta viidestä) lapsesta ja ennen kaikkea heidän äidistään. Annukka on vahva nainen, jota vastoinkäymiset ovat kasvattaneet ja toki myös haavoittaneet, mutta hän nousee lopulta aina jaloilleen. Haasteita nykytilanteeseen tuo yksinhuoltajuus. Tästäkin Annukka on päättänyt selviytyä - arvostan! 

Pieces of Miracles 

Tätä blogia kirjoittaa Essi. Kohta kahden lapsen äiti ja avovaimo. Tämä oli ekoja äitiysblogeja, joita aloin seuraamaan. Oikeastaan vasta tämän jälkeen aloin etsiä erityislasten äitien blogeja - ja miettimään, löytyisikö niitä edes.
Pieces of Miracles on kirjoittajansa näköinen blogi, täynnä arkea, juhlaa ja elämää. Blogi, jota lukiessa ei voi kuin tulla hyvälle mielelle!

Aurinkotanssi

Erika on ystäväni, joka on joutunut käymään aikamoisen myllyn lävitse 17-vuotiaaksi. Erika on jo vauvana saanut siirrännäismunuaisen, kun omat eivät toimineet. Elämään siis on aina kuulunut hylkimisenestolääkitys ja lääkärikäynnit verikokeineen sun muine lisineen. Hylkimisenestolääkitys, jota Erika on syönyt koko ikänsä, lisää kuitenkin riskiä sairastua syöpään. Faktoista huolimatta oli kuitenkin melkoinen shokki, kun noin vuosi sitten normaalia rankempi väsymys ei johtunutkaan alkaneista lukio-opinnoista vaan syövästä.

   Nyt syöpä on takanapäin, mutta hoidot ja vahva kortisonilääkitys jättäneet jälkensä niin mieleen kuin kehoon. Niinpä onkin ihan ymmärrettävää, että kuvia Erikasta ei blogissa juurikaan näy. Tämän naisen kuitenkin vuosia tunteneena voin sanoa, että muutosta takaisin kehoon ennen syöpää on tapahtunut hurjasti. Tutustuin alunperin Erikaan, kun olin hänen isosensa riparilla. Jo silloin tuntui siltä, että tästä voisi tulla minulle ystävä. Näimme muutaman kerran leirin jälkeen harvakseltaan, mutta aktiivisempi yhteydenpito jostain syystä vain jäi. Vasta Erikan sairastuminen toi meitä lähemmäs yhteen.Tosi kelju juttu, että vasta syöpä sai sen aikaan, mutta toisaalta mieletön onni - muuten sitä ei varmaan koskaan olisi tapahtunut. Joten nyt ajattelin pitää kiinni tästä, enkä päästää irti. Sillä olen saanut tästä naisesta omanlaisensa sielunkumppanin, jonka kanssa olen saanut käydä todella syvällisiä keskusteluita pitkäaikaissairauksista, ihmissuhteista, kipuilusta itsensä kanssa ja ylipäätään elämästä.

Helposti parempaa

Outi on myös minulle tuttu ja läheinen ihminen, vaikken häntä ole vuosiin pystynyt näkemään. Outi on joutunut käymään pitkän ja rankan tien vaikean hajusteyliherkkyyden kanssa. Miltä tuntuu, kun edes rappukäytävästä ei selviä ulos ilman huonoa oloa? Elämässä on pitänyt oppia nauttimaan pienistä jutuista. Nyt Outi on päässyt bloggaamaan portaaliin ja postaukset keskittyvät siihen, miten elämästä saa helposti parempaa ilman turhia lifestyle- ja terveyshifistelyä.

Because this is all I want

Olen suunnattoman ylpeä siitä että tunnen Sipen. Arvostan tätä jätkää äärimmäisen paljon. Ei ole helppoa asua pienellä paikkakunnalla. Vielä vaikeammaksi se tulee siinä tilanteessa, kun tajuaa, ettei ole oikeasti sitä, mitä peilikuva näyttää. Sipe teki rohkeasti, kun päätti muutama vuosi takaperin hakeutua transsukupuolisuuden selvitys -tutkimuksiin. Nyt diagnoosi on saatu ja matka kohti sitä kehoa, jossa hän voi tuntea itsensä oikeasti omaksi itsekseen, on alkanut.  

Tässäpä nämä keskenään niin erilaiset, mutta minulle tärkeät blogit. Blogit, joista saan voimaa, iloa, vertaistukea ja inspiraatiota. Blogin nimet ovat samalla linkkejä, joista klikkaamalla pääsette niitä halutessanne tarkemmin lukemaan. Toivottavasti edes yksi blogi nappasi ja sait uutta luettavaa. Kerrothan toki myös mielipiteesi tästä postauksesta minulle - teidän kommentteja on nimittäin aina ilo lukea!
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! :)

~ Roosa ~

Vallaton laivamatka 8.-9.3.2016

Harkka, neljä viikkoa Keski-Suomessa, tuhansia kilometrejä ja yksi laivamatka takana. Elossa ollaan! Yksi toivepostaus on tulossa tuolla arkistossa, mutta sitä ennen ajattelin kertoa olevani kiitollinen. Siitä, että vaikka mun elämä on tässä välistä ollut aika kuraa ja sieltä syvältä, on siihen kuitenkin siunaantunut ihmisiä, jotka kannattelee, nostaa pintaan ja saa hymyilemään - jopa nauramaan.
   Onneksi. 
   Onneksi on esimerkiksi on Vallattomia ihmisiä, joiden kanssa lähteä laivamatkalle.

Olemme ensimmäisestä kouluvuodesta lähtien kavereiden kanssa istuneet Ylivieskassa paikallisessa pubissa keskiviikko-iltaisin tietovisassa. Kahdeksan viikon osakilpailujen pääpalkintona on 100 euron matkalahjakortti. Voitimme peräkanaa kaksi lahjakorttia, joten meidän vaihtelevalla noin kahdeksan hengen miehityksellä olimme yhtäkkiä syksyllä tilanteessa, että kädessä olisi 200 euron edestä rahaa törsättäväksi. Päätimme lähteä risteilemään.
   Kaikilla luokkalaisilla oli siis mahdollisuus tähän reissuun (sillä tietovisailijaporukkamme vaihtelee viikosta ja koulutehtävistä riippuen), mutta lopullinen reissaajamäärä oli kahdeksan henkeä. Just sopiva ja passeli!
   En ole tähänastisen elämäni aikana koskaan reissannut kaveriporukan kesken. Koska mulla ei oo oikeen ollut sellasta porukkaa, jonka kanssa ois kiva reissata. Jossa kiusallisia, hiljaisia hetkiä ei tule. Jossa ei tunne itseään ulkopuoliseksi. Jossa muille kanssaihmisile mun juomattomuus ei muodostu ongelmaksi (kyllä, niitäkin ihmisiä on tavattu). Jossa ylipäätään koko reissu sujuu ilman suurempia ongelmia ja erimielisyyksiä. Mulle oli siis tosi iso asia lähteä laivalle. Jos kyseessä olisi ollut jotkut muut ihmiset, olisin varmaan peruuttanut koko homman viime metreillä. Purkanut laukut, kun auto tööttää pihassa. Vilkuttanut ja sanonut, että menkää te, minä jään.
   Mutta mä olen onnekseni saanut koulun kautta ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa tuota vaihtoehtoa ei edes tarvinnut miettiä. Kertaakaan. Mulle oli selvää, että lähden. Näiden ihmisten kanssa, jos keidenkä, voin kokea hulppean hauskan seikkailun. Pelkäämättä kaikkea yllämainittua. Eikä todellakaan tarvinnut pelätä. Mulla oli todella hauskaa. Mä vaan nautin ja mietin, että vaikka tässä on ollut kaikkea ahdistavaa ja keljua, mulla ei oo mitään syytä valittaa just nyt. Jos sen jälkeenkään. Koska mua on siunattu näin hienoilla ja upeilla ihmisillä. 

En siis jättänyt ajatustakaan sille, mikä mua odottaa, kun palaan takaisin Ylivieskaan, kouluun ja normaaliin arkeen. Pakkasin matkatavarat maanantai-iltana valmiiksi, nukuin tiistaina yhdeksään ja katsoin keskusteluryhmästämme, että autoryhmämme on startannut Ylivieskasta matkansa aikataulussa. Otin virkistävän suihkun, laittauduin valmiiksi, söin ja pakkasin viimeisetkin tavarat mukaan. Katsoin kun pikkusiskoni tuli koulusta, vahdin kun hän teki läksynsä keittiönpöydän ääressä. Välissä katsastin, että muuramelainen vahvistuksemme oli otettu matkaan mukaan ja että ykalaisten ruokatauko pidettäisiin Jämsän Hesburgerissa. Sen jälkeen kahvit meidän kotona vois olla kova sana. Minähän keitin kahvit, teet ja sulatin pakastimesta pullapussin. (Kätevä emäntä, eh?). Iloinen matkaporukka saapui, pidimme kahvitteluhetken ja lähdimme kohti seuraavaa stoppia, Tamperetta, josta kyytiin hyppäsi viimeinen matkustaja. Loput kaksi henkeä tulivat julkisilla Turun satamaan.
   Tiistain automatka Turkuun pysyi hyvin aikataulussa ja satamassa näimme sitten loppupoppoon. Reilu tunti venailtiin terminaalissa, että päästäisiin nouseen botskin kyytiin. Sekin aika meni nopeasti ystävien kanssa jutellessa ja loppuja harkkakuulumisia vaihdellen.

Itse laivalähtöhän oli keski-ikäisille suunnattu Club55-risteily, mutta aikataulullisesti ja rahallisesti lahjakorttirahojen suhteen se oli paras. Eikä meille kellekään tainnut olla pääasia, että päästäisiin hienolle risteilylle mahtavalla artistikattauksella. Parasta ja tärkeintä oli itse matkaseura - luokkatoverit, joiden kanssa tuo laivareissu oli tietovisoissa ansaittu. Nautittiin siis toistemme seurasta (hyvistä ja huonoimmistakin vitseistä), maukkaasta ruoasta (buffet ja meriaamiainen, voi namskis!), bailattiin lähestulkoon keskenämme Baltic Princessin yökerhossa ja ihmeteltiin seuraavana aamuna, miten Stokiksessa ei näyttäny yhtään siltä, että olis vielä talvi. Siellä oli ihan kevät jo! Keskiviikon paluumatkalla kulutettin rahoja Tax Freessä ja naisväen kesken myös parfyymikaupassa, josta ostin vuosia himoitsemani Kenzon Amour-hajuveden. Kiitos mummun vapaaehtoisen matkasponssausrahan, mun pihiys hellitti ja sain tuon tuoksun kauniissa pullossa luokseni. <3 Mutta tosiaan...tuliais- ja muiden ostosten jälkeen kävimme katsomassa Mikko Kuustosta, joka esiintyi mies ja kitara -yhdistelmällä. Me ja sata plus viiskytveetä. Mut hei, se oli oikeesti hyvä! Vanhemmat on ollut niin laadukkaita suomimusan kuuntelijoita, että taisi olla vain yksi biisi, jota en ollut aikaisemmin kuullut. Loppupäivä kuluikin osalla taas syöden ja osalla välipalaa mussuttaen kahviossa. Sitten vähän lauleskeltiin karaokea ja lopulta lähdettiin tarkistamaan, että kaikki tavarat on pakattu matkalaukkuun ennen maihinnousua Turkuun.

Tämä laivamatka oli vallattoman lisäksi helppo. Tällä porukalla ei juurikaan erimielisyyksiä ollut. Ainoa taisi olla kysymys siitä, ajaako autoryhmämme Ylivieskasta Tampereelle Jyväskylän vai Pohjanmaan pikkukuntien kautta. Lopulta yhden ryhmäläisemme taksikuski-miesystävä laski bensahinnat ja tiedotti, että Jyväskylän kautta ja minkä verran kukakin autoreissaaja maksaa bensoja yhteiseen hyvään. Myös ajomatkat jakautuivat tasaisesti neljän ihmisen kesken Ylivieska-Turku-Ylivieska välillä. Autoparkkeerausmaksu satamassa maksettiin tasan ja automatkan ruokatauoilla Hesekuponkeja löytyi kaikille. Autoporukkamme jätkät olivat huolissaan, jaksammeko me naiset ajaa Muuramesta Ylivieskaan yötä vasten, varsinkin kun perillä oltaisiin varmasti vasta lähempänä viittä aikaisin torstai-aamuna. Varastoon kun kukaan ei oikein pystynyt nukkumaan. Meidän ihanan huolehtivat miehet! <3 ;) Herrasmiehinä he hoitivat paluumatkan ajon Keski-Suomen puolelle, joten me naiset saimme rauhassa levätä (minä sitä varten, että olisin hereillä repsikkana kuskille, jos kukaan muu ei jaksaisi valvoa). Loppumatka meni kuitenkin hyvin, kun pääsimme juttelemaan rauhassa naistenjuttuja! :D Tauko pidettiin Viitasaarella ja samalla vaihdettiin vikan kerran kuskia. Laitoin viiden jäljestä laivaporukan keskusteluryhmäämme viestiä, että turvallisesti saavuttiin määränpäähän Ylivieskaan. Kun tämä oli suoritettu, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä tekisin. Nukuin.

Torstai meni tajuttomassa väsymyksessä, vaikka nukuttuakin tuli. Kaupassa käynti oli tuskaa, vaikka se oli jääkaapin pesun lisäksi ainut listalla suoritettava asia. En ole hetkeen kyllä ollut niin väsynyt matkustamisesta, meni todellakin lähes kaksi päivää toipuessa ja arkeen laskeutumisessa.
    Mutta vaikka väsymys olikin jotain kuvottavaa tuolloin torstaina, paljon suurempi ja kantavampi oli onni ja riemu. Laivareissusta ja ystävistä. Siitä, että nyt nuo sanat ovat toteutuneet mun elämässä samassa lauseessa. Sain kokea sen, mistä saatoin vuosia sitten vain uneksia - mutta mitä en oikeasti koskaan ajatellut saavani.

Mutta mä sain sen. Olen niin onnellinen ja kiitollinen. Kiitos ystävät, ootte aarteita! <3

~ Roosa ~

Seuraa blogia instagramissa!

Harkka loppuu huomenna...ja yksi harkassa opittu juttu on se, että hyvät ideat syntyy usein muualla kuin työpisteen ääressä. Esimerkiksi vessassa tai suihkussa. En paljasta, kummassa tämä ko. idea syntyi, enkä ota kantaa siihen, onko se hyvä vai huono idea. Mutta nyt ois tällä(kin) blogilla oma Instagram-tili! Henkilökohtaisen instan aattelin laittaa jälleen yksityiseksi pienen mietinnän jälkeen. Mutta hei, jos haluut seurailla mun elämää vähän reaaliaikaisemmin kuvien kautta, laitahan seurantaan @kokonainenblogi ! Jään mielenkiinnolla katseleen, kuinka moni teistä innostu tästä! 

~ Roosa ~