Jotkut saattaa muistaa, että aloittelin vuosi sitten kuntosaliharrastusta Jämsässä. Olin just saamassa sellasta kunnon salipiikkiä, kun tuli muutto Ylivieskaan. Eka puoli vuotta sujuikin ihan suht kiireessä noitten opiskeluiden kanssa, mutta loppuvuodesta rupesi tympimään, tuli sellanen plösöilyolo. Muutaman kerran viikossa kävin sen puolen tunnin lenkin, muttei siitäkään saanut mitään hikeä pintaan, koska Pohjanmaan aakeet laakeet.
Puhuttiinkin sitten jo muutaman kaverin kanssa, että kuntosalin vois kyllä aloittaa. Niinpä koulun taas alkaessa otettiin itseämme ja toisiamme niskasta kiinni ja sovittiin salille ilmainen ohjattu kierros. Siellä saatiin saliohjelmat, ja nyt käyty jo muutaman kerran ihan hikoilemassakin. Voi että olin kaivannut tätä!
Itsellä ei ole tässä mitenkään tarkoitus laihduttaa, sillä laihdutettavaahan ei ole. Lähinnä oon kaipaillut noita mun reisilihaksia, jotka sain jo ihan hyvän näköiseksi (?) viime vuonna kuntosalin johdosta. Varmasti ne oli olemattomat verrattuna jo vuosia salilla pyörineisiin muskelisankareihin, mutta itse jo huomasin muutoksen puolessa vuodessa. Sitten tuli muutto ja opiskelut ja repsahdus. Nyt siis tavoite on lihasmassan kasvatuksessa, etenkin tonne jalkaosastoon. Lihasmassa tukee myös mun fysioterapiassa tapahtuvaa kuntoutusta. Ja kaupan päälle ois tietysti kiva saada hyvä mieli. Ja se tulee takuulla toteutumaan, olin jo ekan rääkin jälkeen niin pirteenä - yhdessä kavereiden kanssa. Yhdessä tekemisessä on vaan sitä voimaa! :)
Viime kuntosalirupeama ei näkynyt juurikaan täällä blogin puolella. Nyt haluaisin lisätä sen osaksi mun blogia. Viikkopostauksia en lähde tekemään, sillä tuskin saan muutenkaan kahta postausta viikossa ulos - kiitos opiskelukiireiden. Tarkoituksena ois kerran kuussa vähän tsekata, mistä ollaan tultu ja mihin ollaan menossa - kuvien (ja ehkä myös mittojen) kera. Niinpä tähän alkuun pläsähtää kuvat siitä, missä oltiin ennen ekaa treenikertaa - joista muuten tarkkasilmäisimmät näkee myös aika hyvin jalkojen pituuserosta johtuvan virheasennon (tsekatkaa lantio!).
Niin mutta, missä ne lihakset? Ehkä just ja just kauppakassien kantamisesta, mutta siihen olemattomaan se jääkin. Tästä on hyvä jatkaa muskelimetsästystä! ;)
~ Roosa ~
Ps. Kertokaas, kiinnostaako treenipostaukset teitä lukijoita!