torstai 28. toukokuuta 2020

17.2.1933-27.5.2020

Rakas Mummu,

Sinä tulet todellakin olemaan minulle aina rakas. Sain viettää kanssasi niin paljon aikaa jo hyvin pienenä, että minusta tuntui siltä, että siellä missä sinä olet, on minun toinen kotini.

En tiedä ketään, joka olisi aina niin huolehtivainen kuin sinä. Ja huolissaan. Läheisten hyvinvointi oli sinulle aina tarkeämpää kuin omasi. Jos jonkun hyvinvointi olisi ollut kiinni siitä, että taivaalta pitää hakea kuu, sinä luultavasti olisit hakenut sen. Sanoit usein meille lapsenlapsille, että "Älkää telmiä siinä" ja "Varokaa ettei päistänne tule kohta kahta kissankuppia." Et pitänyt riitelemisestä tai tappelemisesta. Välillä varoitit ja huolehdit myös aivan turhasta ja turhaan ja aivan liikaa. Mutta kaikki tietävät, että teit sen vain meidän parhaaksemme. Sinä todellakin halusit suojella meitä parhaasi mukaan kaikelta pahalta.



Muistoissani sinä hoidat kukkia, lannoitat pihakasveja, nypit rikkaruohoja sekä kuivuneita lehtiä kaikista niistä kymmenistä kukista ja kasveista, joita omistat. Seurasin lapsena huvittuneena, kuinka juttelit kasveille ja sitten kuuntelin, kuinka puhuit siitä, että kasvit tykkää kun niille juttelee. Pidin sinua höpsönä. Nyt huomaan itse juttelevani omille huonekasveilleni. Ja kun ne eivät ole tyytyväisiä saamaansa hoitoon, totean, että mummu kyllä tietäisi, miten teidät saisi voimaan paremmin.

Samoissa muistoissani sinä myös viet minua ruokkimaan pullalla sorsia, vaikkei niin saisi tehdä. Vedät minua ja veljeäni pulkassa, katsot kuinka keinun keinussa ja kun päätämme serkkuni kanssa leikkiä häitä, etsit meille huiveja juhlavaatteiksi. Ostat nukkeja, joilla voimme serkkuni kanssa leikkiä kotia pikkukammarissa. Välillä sitä kutsutaan Roosan kammariksi. Ulkomaanmatkoilta tuot aina jonkin koriste-esineen ja herkkuja tuliaisiksi. Minulla on lähes kaikki sinulta saamani koriste-esineet yhä tallessa.

Silloin tällöin sinä leivot pullaa ja kuivakakkuja. Minulla on selässäni pigmenttijuovia, joten teet välillä tiikerikakkua. Sanot, että "Tässä tiikerikakkua mummun tiikerilijalle." Jouluisin leivot pipareita ja sitten myös kanelimuroleipiä, koska serkkuni pitää niistä. Teet aina yhden ylimääräisen rasiallisen kanelimuroleipiä vain häntä varten. Sinulla on aina kahvipöydässä herkkuja ja suklaata piilossa jossain komerossa. Puhut, ettei saa syödä liikaa makeaa, tulee maha ja pää muuten kipeiksi. Hetken kuluttua kysyt, haluanko lisää suklaata.

Sinä käyt uimassa ja erityisesti vesijuoksemassa. Pyöräilet jumppaan ja takaisin. Näet ystäviä ja sisaruksia yksin ja yhdessä papan kanssa. Käymme yhdessä Saarijärvellä isotätini ja hänen miehensä luona. Nukun vieressäsi. Kun isotädin miehen kuolemasta on aikaa vain kuukausia, keräämme Saarijärvellä mansikoita Erkin lannoittamista pensaista. Raju ukonilma lähestyy ja haluaisin sisälle,  minua pelottaa. Lohdutat kuitenkin sanomalla: ”Erkki se vain siellä Jumalan kanssa kärrää kiviä pellolla. Se kyllä näkee meidät ja sanoo Taivaan Isälle, että älä noiden päälle kippaa.” Lähestyvä ukonilma kaikkoaa yhtä nopeasti kuin se tulikin. Olit oikeassa.

Pääsiäis- ja joulukirkossa tarjoat eukalyptuspastilleja. Olen oppinut, että niiden imeskely kestää noin saarnan verran. Toinen sinulta opittu taito on se, ettei minnekään pidä lähteä, ennen kuin on juonut lasin vettä ja käynyt vessassa.

Me käymme myös keskustan Tiimarissa usein koulun jälkeen. Äiti ei pidä siitä, mutta käymme siellä silti. Olen usein koulun jälkeen sinun ja papan luona. Pappa tekee voileipää ja paistaa lettuja. Sinä kysyt, miten koulussa ja kavereiden kanssa menee. 

Sitten alat unohdella asioita ja puhua samoja asioita vähän liian usein. Vähitellen sinulta katoaa ilmansuunnat. Sinusta tulee vähitellen äkäisempi ja söisit vain pullaa ja kahvia. Olen tottunut, että sinulla on kaappien siivousoperaatio aina menossa, mutta nyt niitä on kymmenen yhtä aikaa eikä yksikään valmistu.

Herra Alzheimer. Se kamala ukko tuli kysymättä lupaa keltään tänne.

Saan silti vielä muutaman vuoden kanssasi. Olisin voinut käyttää ne paremmin, eikä minulle tullut Herra Koronan takia tilaisuutta pyytää sitä sinulta anteeksi. Siitäkin huolimatta, ettet olisi tuskin ymmärtänyt anteeksipyyntöäni tai edes tunnistanut minua enää. Mutta anteeksi mummu, etten ollut luonasi useammin. Etten soittanut vielä silloin, kun osasit vastata puhelimeen. Sairastumisesi oli minulle niin kamalan vaikea asia. 


Toivottavasti pidät silti niistä muistoista, joita saimme. Minäkin arvostan niitä hetkiä, jotka saimme herra Alzheimerista huolimatta. Saimme omanlaisia uusia muistoja. Opin tuntemaan kaksi mummua. Molemmat niistä kysyivät, haluanko kahvia. Molemmat pitivät herkuista ja olivat huolissaan voinnistani. Toinen niistä piti saunomisesta, toinen ei olisi millään halunnut pesulle. Mutta se ei myöskään halunnut suihkun alta pois, kun sen sai sinne viimein houkuteltua. Molemmat käyttivät mitä omituisempia sananparsia. Toinen oli iloinen, toinen surullinen. Toinen osasi toimia itsenäisesti, toinen tarvitsi turvaa ja ohjeistusta. Kumpikaan ei olisi selvinnyt ilman pappaa.

Ja pappaa sinä todella rakastit. Et se ollut sinä, joka heitteli tavaroita ja halusi erota. Me kaikki tiedämme, että et sinä oikeasti halunnut. Et se ollut sinä. Muistan, että vänkäsitte ja nahistelitte usein lapsuudessani. Olin siitä huolissani - pelkäsin, että eroaisitte. Mutta sanoit kerran kahdeksanvuotiaalle Roosalle, että vaikka te välillä papan kanssa tappelettekin, kyllä te silti toisianne rakastatte. Ja pappa tulee rakastamaan sinua myös aina - olet hänelle tärkeintä, mitä koskaan on ollut tai tulee olemaan. 

En halua muistaa sinua vihaisena ja itkuisena mummuna. On turhaa väittää, ettet ollut sitä viimeisinä vuosinasi mummu. Sinä olit kaikkea muuta kuin itsesi, sillä välillä Alzheimer antoi sinusta vain häivähdyksen takaisin. Mutta kukapa ei olisi itkuinen silloin, kun on eksyksissä - kun ei ole missään kotona.

Toivottavasti mummu tiesit, että sain jättää sinulle hyvästit; silittää tukkaasi ja kertoa sinulle kaiken sen, mitä halusin sinun vielä kuulevan. Olen niistä vieressäsi vietetyistä tunneista niin kiitollinen. Pelkäsin, että joutuisit lähtemään ilman, että kerron, kuinka rakas ja hyvä sinä olet minulle ollut. Mutta minä sain kertoa sen ja niin monta muutakin asiaa - kuten sen, ettei sinun tarvitsisi jäädä tänne enää minun takiani. Sillä sinä olit opettanut ja antanut minulle jo kaiken sen mitä tarvitsin - ja niin paljon enemmänkin. Minä kyllä pärjäisin, siitä sinun ei tarvitsisi olla huolissaan. Sinä ansaitsisit päästä kotiin. 

Eilen illalla sinä viimein pääsit. 

Rakkaudella ja kiitoksella,
Roosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3