sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulufiilistelyä

Oon ollut jotenkin tosi laiska päivittämään blogia, vaikka eihän mulla ole ollut kuin vaan aikaa työpaikkauutisia odotellessani. Nyt kuitenkin päätin ottaa niskaotteen itestäni ja vähän fiilistellä viikon päästä koittavaa joulua teidän kanssanne!
   Kuulun jouluihmisten joukkoon. Opiskelujen aikaan joulumieli piti vain kaivaa esiin jostain viime metreillä, joskus jopa aattoaamuna. Tänä vuonna asiat ovat kuitenkin olleet toisin - johtuisiko juuri siitä, ettei mulla ole ollut muuta tekemistä kuin joulun odottaminen.
   Tove Jansson on sanonut, että kuta pienempi itse on, sitä suurempi joulu tulee. Siinä on pointtinsa - ei ole lapsuuden jouluja voittaneita jouluja. Sillä silloin juuri kaikki oli aina niin suurta ja ihmeellistä. Toinen kirjailijasuosikkini Astrid Lindgren varoittaa taas puolestaan jouluähkystä - joulua pitää nauttia pala kerrallaan ennen varsinaista joulua, joka onkin yhtä juhlaa. 
   Tuota Astrid Lindgrenin neuvoa olenkin noudattanut tänä joulunalusaikana. Oon tehnyt lähes joka päivä jotain pientä pala kerrallaan, joka vie kohti joulua. Esimerkiksi joulukuun ekoina päivinä askartelin joulukortit itse, joka on melkoista tällaiselta liimanäpiltä. Syytän askarteluhulluudestani työttömyyttäni ja uskallan väittää askartelujen onnistumisen johdosta, että sellaista jouluntaikaa tuskin nähdään seuraavina vuosina. Mutta en voi väittää, etteikö korttiaskartelu ja kirjekuorten kirjoittelu olisi tuonut sitä fiilistä, että kohta tulee joulu.



Joululahjapohdinnat aloitan yleensä jo syys-lokakuussa, mutta johtuiko opparista, muutosta vai mistä, nyt pohdiskelut ajoittuivat marraskuun vikoihin päiviin. Eli joululahjaostokseni saapuivat luokseni postitse tai itse kaupasta haettuna sekä ostettuna myöskin kuun alkupäivinä. Yksi lahja lähti jo omistajalleen viime viikonloppuna, toinen puolestaan ensi viikolla ennen jouluaattoa. Loput lahjat menevät perheenjäsenille, joten niiden antohetki ja -paikka on aattoaamuna kuusen alla. Oon suht tyytyväinen lahjavalintoihini, olisivathan ne toki voineet olla luovempiakin valintoja sekä ratkaisuja, mutta tää syksy on ollut melkoista härdelliä, joten annoin itselleni luvan varmoihin valintoihin. Ensi vuonna sitten palataan jo alkusyksyllä alkaviin pohdiskeluihin ja sen sellaisiin. 


Mulla on ollut itselleni pari sääntöä joulun odotukseen. Ne liittyvät juurikin joulufiilistelyyn. Ensimmäinen on se, että glögiä saa alkaa juomaan vasta lokakuun loppupuolella. Joululaululistaa saa taas kuunnella Spotifysta (repeatilla) mun synttäreiden jälkeen, eli marraskuun ohitetettua puolivälinsä. Tänä vuonna nää mun itselleni luomat säännöt ovat kuitenkin...no, eivät rikkoutuneet, vaan venähtivät. Mun kiireisen syksyn takia join ensimmäistä kertaa glögiä vasta marraskuussa ja sitä on kulunut kyllä harvinaisen vähän. Joululaulut puolestaan alkoivat raikaa joulukuun alussa. Varmasti tähän on syynä myös se, että asun vuoden loppuun väliaikaisesti porukoilla. Vaikka oma tila piha-aitassa mahdollistaa joululaulujen kuuntelun juuri siihen vuorokaudenaikaan kuin haluan ja glögiäkin löytyy jääkaapista, ei se ole sama asia kuin omassa kämpässä. No, ehkä nämäkin korjaantuvat ensi vuonna joulua odotellessa.
   Joululahjoja olen kuitenkin paketoinut periaatteilleni uskollisesti - yksi tai kaksi pakettia kerrallaan. Paketoiminen nimittäin tuo mulle ehkä eniten joulun tunnelmaa. Viimeinen lahja saa kääreensä ja koristenauhansa todennäköisesti 22.12. - tai vasta aatonaattona. 



Piha-aitta mahdollisti sen, että pääsin kuin pääsinkin laittamaan omat joulukoristeeni tänäkin vuonna esille. Tonttuarmeijani viritin jouluvahakankaan lisäksi pöydälle jo joulukuun alussa. Seimiasetelma puolestaan pääsi esille vasta eilisiltana. Lisäksi muita tonttuja olen ripotellut pitkin poikin aittaa. Valonauhat äiti viritti mulle jo lokakuun puolella. Mun mielestä joulukoristeluissa on sama juttu kuin lahjojen paketoinnissa - pala kerrallaan. Niin tulee hyvää ja vältytään jouluähkyltä.
   Kulunut viikko on mennyt vähän suorittaessa ja sitten kipeänä nuha-kuume-yhdistelmässä maatessa. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pääsen kuin pääsenkin laulamaan illasta kauneimpia joululauluja kirkkoon äidin, mummun ja siskojen kanssa. Siitä tulee viimeistään sellainen olo, että joulu on ihan just täällä. Eli enköhän saa siitä kipeyden takia vähän karanneesta joulufiiliksestä taas paremman otteen. Onneksi vielä on aikaa fiiilistellä ja odottaa joulua - se odottaminen nimittäin on se paras juttu!



Onko siellä ruudun toisella puolella muita joulufiilistelijöitä?

~ Roosa ~

1 kommentti:

  1. Toivotaan nyt, että flunssat ovat kaikki jo takana ja päästään nauttimaan joulusta rauhallisin mielin. Minulla on ollut siten erikoista aikaa, että olen viime viikkoina seurannut sairaslomalaisena kotini remontointia äidin puolelta käsin. Jonkun pahuksen lomakkeen myöhästymisen takia remontti valmistuu nipin napin joulun pyhiksi.Siivousta on voitu aloitella, joten muutto voi toteutua ehka pian, kunhan luvan vain saan.
    Toinen juttu on sitten kuntoutuminen. Luun murtumien takia olen saikulla ainakin vuoden loppuun. Jatko on vielä auki. Kahdella kepillä edetään joulun yli ainakin. Tänään olin jouluaterialla työpaikalla, ensi kertaa vierailijan roolissa. Kiva oli heitä, niin isoja kuin pieniä tavata. Väsyneiltä hekin vaikuttivat, rankkaa hommaa.
    Hyvää Joulun aikaa sinulle, Roosa ja myös koko perheellesi! Monen monta kertaa olen saanut tuntea kiitollisuutta siitä, että näitä meidän juttuja olen sinun kanssasi voinut ja jatkossakin saan pohdiskella. Kiitos!

    VastaaPoista

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3