perjantai 24. marraskuuta 2017

Vuoden 2017 paras päätös

En oikein tiedä, mistä aloittaa. Mutta josko aloittaisin siitä, että olen kiitollinen yhdelle ihmiselle paljosta - uskallan sanoa, että ilman sua Joni, mä en ois tässä. Niinpä päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että vaikka en pystykään millään tavalla maksamaan kaikkea antamaasi hyvää takaisin, tämän voin ainakin tehdä. Mä voin tällä päivityksellä yrittää kumota ne useat muiden ihmisten täysin väärät luulot susta. Ja kertoa, että oot kyllä tasan sen "kaikkien kaveri"-diplomin arvoinen tyyppi. Tai sitten triggeröin porukkaa vaan lisää, mutta voivoi sit vaan. Sillä mä seison kaiken kirjoittamani takana täysin ja vähän ylikin. Mutta aluksi kaikki Ulla Taalasmaat, voitte laskea ne rillit silmiltänne ja lopettaa "and they lived together happily ever after"-kohdan etsimistä. Ei, tämä ei ole sellainen päivitys - tämä on vain kiitos ystävyydestä ja Jonista.


Joni tuli elämääni sellaisessa vaiheessa, jossa ajattelin, että näihin kuvioihin ei kyllä todellakaan voi ottaa yhtään uutta ihmistä pyörimään. Alkuvuodesta mulla oli takana raskas vuosi. Ihmissuhteiden kannalta, terveyden kannalta ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Ajattelin, että ois todella väärin, jos tähän tulisi yksikin uusi ihminen. Mulla oli hammashoitojen vika vaihe alkamassa, syksy oli kulunut enemmän tai vähemmän paniikkikohtauksista kärsien ja koulukin työllisti paljon. Lisäksi olin aika hukassa itseni kanssa, kävin myös depressiohoitajalla, joka tosin ei tuntunut ymmärtävän mua ollenkaan. Mielenterveydellisiä ongelmia oli siis huomattavissa, mutta oikeastaan koulun ja hampaiden takia en antanut itselleni toistaiseksi aikaa romahtaa. Enkä oikein edes vielä tajunnut tilannettani. Kuitenkin aattelin, että onneks tässä ei oo ketään uutta tyyppiä poikaystävänä, eikä edes kaverina. Ettei vaan tulis vahingossakaan kaadettua kaikkea oman elämän paskaa kenenkään toisen niskaan.
Mutta sitten tuli kuitenkin Joni. Sen kaiken keskelle. Täysin tilaamatta. Tietysti täytyy mainita, että tiesin Jonin jo parin vuoden ajalta AMK-opintojen kautta, mutta en missään nimessä voinut sanoa tuntevani Jonia. Joten kyllä, elämääni tuli ihminen kaiken sen mylläkän keskelle. Juuri kun olin huokaissut helpotuksesta, että ei oo ketään uutta tyyppiä, jonka niskaan tän kuran edes vahingossa kaataisin. Niin tietty just silloin whatsapp alkoi laulamaan ja kukas niitä viestejä alkoi laittelemaan. Joni. Taisin siis unohtaa koputtaa puuta.
   Aluksi oli vain tammikuinen ilta, pari tölkkiä lonkeroa ja kasaamaton Malm-lipasto. Rehellisyyden nimissä voin sanoa (ja siksi, että Jonikin tietää tän), että silloin tasan tarkkaan vain siedin Jonia. Se oli ärsyttänyt mut paria hyvää vitsiä lukuun ottamatta täysin äärirajoille. Olin kuullut kymmeniä kertoja samat vitsit mun puolisokeudesta ja en edes tiedä, miksi mä menin kasaamaan sitä lipastoa Jonin kanssa. Olin myös kuullut Jonista paljon ei-niin-imartelevia juttuja. Mietinkin sitten, uskonko niihin vai teenkö itse omat johtopäätökseni kyseisestä ihmisestä omien kokemusteni pohjalta. Päädyin viimeisimpään vaihtoehtoon ja lähdin kasaamisavuksi. Samalla tiesin ottavani ison riskin - joko tää ois paras mahdollinen päätös tai sit kaatuisin nokalleni ja pahasti. Mutta onneksi kasaamisapu-päätökseni kannatti. Ois jäänyt tässä vuoden kuluessa monta muuta parempaakin juttua nauramatta - tai huonompaakin. Siis oikeestaan aika monta huonoa...

  Snäpis oli kerran filtteri, jonka nimesin Joniksi...
Yhtäkkiä oltiin siinä tilanteessa, että talvi vaihtui kevään puolelle ja mun ei enää tarttenut sietää Jonia millään tavalla. Tasan en ois suostunut neljän tunnin automatkaan eli neljään tuntiin jonivitsejä, jos kyse ois ollut vain sietämisestä. Kaiken lisäks jätkä yllätti, eikä väännellyt biisien sanoja kertaakaan! Joni oli siis neljän kuukauden tuntemisen jälkeen muuttunut lähes tuntemattomasta tyypistä hyväksi kaveriksi. Mua hävettääkin tosi paljon, että annoin aikoinaan muiden mielipiteiden ja tarinoiden vaikuttaa muhun niin, että mulle oli muotoutunut ennakkokäsityksiä Jonista. Sillä sain huomata, että Joni on pohjimmiltaan luotettava, turvallinen ja reilu tyyppi, jolla on sydän paikallaan. 
   Jonin merkitys mulle tuli kuitenkin täysin selväksi siinä vaiheessa, kun mun pää hajos kesäkuun alussa totaalisesti. Sain ajan psykologille vasta kuukauden päähän. Mun piti joka päivä etsiä syy, millä jaksaa iltaan asti ja sitä kautta seuraavaan päivään. Yhtäkkiä huomasin jaksavani päivät iltaan sen vuoksi, että tiesin Jonin laittavan mulle viestiä 22.00-23.45 välisenä aikana. Välillä viestit koski koiranpaskaa ja välillä jotain paljon fiksumpaakin, mutta aivan sama - ne viestit sai mut hymyilemään ja nauramaan kaiken sen kaaoksen keskellä. Ja samalla sain syyn jatkaa päivä kerrallaan eteenpäin. Joni ei tossa vaiheessa tiennyt, kuinka tärkeitä ne turhantärkeät ja enemmän tärkeät wappiviestit mulle oli. Eikä Joni omien sanojensa mukaan ollut hirveemmin huomannut mun käytöksessäkään mitään, mikä ois viitannut psyykkiseen pahoinvointiin. Mutta oikeastaan ei sillä ollut tai ole väliä. Joni sai mut omana ittenään keskittymään muihin juttuihin ja se riitti. Joni sai mut keskittyyn paniikin ja ahdistuksen sijaan elämään. Tässä muuten Joni ne kaks opintopistettä, mitä et valitettavasti voi ahotoida, vaikka mun mielestä sen ahotoinnin ansaitsisit -> opinto. & opinto.
   En missään nimessä ollut vieläkään psyykkeeni kanssa tasapainossa, kun Joni noukki mut ajomatkallaan kyytiin kohti Ykaa elokuun puolivälissä. Mut sanotaanko näin, että Jonin seurassa ei ole voinut kuin saada elämästä tai ainakin sen syrjästä kiinni. Niin pirullisen tarkkanäköisessä ja -sanaisessa seurassa oon saanut aikaani viettää. Moni mun ystäväpiiristäni tietää, kuinka hidas oon syömään. Mut Joni on kuitenkin ainut, joka sanoo sen ääneen ja tekee sillä kiusaa. Pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin. Lisäks Joni tekee kiusaa mun kustannuksella niin monesta muustakin asiasta, että kyllä Joni on ollut parasta seuraa hyvillä mielin ja erityisesti niin hetkinä, kun Ykassa oleminen ahdisti muutama päivä paluun jälkeen. Joni sai mun ajatukset kääntymään ahdistuksesta kyseessä olevaan hetkeen. En ois ikinä  ennen uskonut, että mua auttais toisen naljailu, tiskikoneen täyttäminen tai toisen jelppaaminen koulutehtävissä, puhumattakaan toisen älyttömät puujalat. Mutta hitto vie, se olikin oikeestaan kaikki se, mitä tarvitsin. Sillä kun on puujalkavitsien ja kiusoittelun mestarin seurassa, on pakko keskittyä toiseen ja siihen hetkeen, muuten ei pärjää toiselle ollenkaan. Ja useimmiten ei pärjää sen jälkeenkään...

 Oon autuaasti unohtanut puolet pistelaskusysteemistä.Mut tää oli hyvä juttu, sen muistan!

Lisäksi oon saanut Jonin kautta eläviä esimerkkejä siitä, millainen tyyppi mä olen - ja oppinut esimerkiksi ymmärtämään perheenjäsenteni ajoittaisia tuskan huokauksia niin paljon paremmin. Jonin kautta tosiaan tiedän, kuinka ärsyttävää on kun toinen perustelee ostopäätöksiään ja niiden oikeutusta ääneen toiselle. Siis että voisi kuulla toiselta tehneensä fiksuja päätöksiä ja ostoksia. Lisäksi unisena mumiseminen on todella ärsyttävää, kun ei voi saada yrittämälläkään toisen puheista mitään selvää. Joten perheenjäseneni, ymmärrän teitä nyt niin paljon paremmin - ja lupaan yrittää muuttaa tapani! Itselleen ääneen puhumista ja pohtimista sen sijaan en lopeta - sillä löysin Jonista tässä asiassa kaksoisolentoni. Jonin seurassa ei myöskään mennyt kauaa, kun molemmat opittiin, milloin toisen ääneen pohtimisen ei tartte reagoida. 
   Samalla olen voinut olla Jonin seurassa täysin kaheli itseni - ja yllättynyt itsekin, kuinka töhö sitä voi välillä ollakaan. Joni on ainut, jonka luona olen sekä rikkonut, että sotkenut - ja läheltä piti, etten siinä samalla joutunut maksamaan satoja euroja vahingonkorvauksia. Ja Luojan kiitos (kyllä Joni, vedän Luojan nyt tähän), en muista 90% niistä keskusteluista, joiden aikana oon nolannut itteni Jonin seurassa niin totaalisesti, että  oon miettinyt idiootin leimaa otsaan. Nimimerkillä kahvipavut, Suffelipussi ja puhuva pelikone. (Pyörittelen tässä kohdassa päätäni ja silmiäni samalla tavalla kuin sinäkin, Joni.)
   Joni on tehnyt myös pyytämättä valtavan työn sen suhteen, että osaisin tehdä päätöksiä. Oon maailman huonoin päättämään, jos mun mielipidettä kysytään. Jos suunnitellaan kavereiden kanssa, mitä leffaillan aikana syödään, mulle on aina aivan sama. Joni ei oo antanut mun mennä enää siitä aidanraosta. Kuinka kamalaa ja epämukavaa on olla jatkuvasti epämukavuusalueellaan - varsinkin, kun toinen oikein työntää mut sinne joka ikinen kerta, missä vain asiassa. Mutta samalla oon kyllä äärimmäisen otettu - arvostan! Ja oon huomannut, että ihan kuin olisin kehittynytkin tässä asiassa asteen verran - toivottavasti säkin oot huomannut Joni jotain tän tapaista. 

 Niin että millä näistä ollaan liikuttu? Arvatkaa joku muutama kerta. 
Joni, vaikka joissain asioissa olemme täysin samanlaisia ja toisten juttujen kohalla täysin erilaisia, puujalkavitseissäsi sää muistutat täysin meidän iskää. Ja muita perheenjäseniäni, sillä ne puujalkavitsit on kyllä tarttuneet heihinkin. Mutta voin kyllä kertoa, että vaikka ne sun vitsit on niin tyhmiä ja huonoja ettei mitään rajaa...sä saat mut nauraan niille joka kerta. Ellet siis oo vielä huomannut.
  Joku kysyi multa tossa joskus, oonko koskaan oikeasti suuttunut Jonille. Koska totuushan on, että yli 90% ajasta Joni vittuilee mulle - ja tokikin minä sille. Vastaus oli kuitenkin helppo antaa - en. Mä en ole kertaakaan oikeasti suuttunut Jonille. Toki Joni saa mut ärsyyntymään välillä saamattomuudellaan (anteeksi, energiaa säästävällä luonteellaan) ja tarkkasanaisuudellaan - totaalirehellisillä kommenteilla minusta itsestäni. Ja viimeisten päivien aikana sillä, että heittää muuttokiukusta kärsivän Roosen myllyyn lisää vettä. Mutta kun miettii..Joni ei oo tainnut missään vaiheessa tosissaan saarnata mun sotkuista tai mistään muustakaan tosi ärsyttävästä - tiedän esimerkiksi, että Jonia ärsyttää suunnattomasti, kun jätän välioven auki, kun tuun kylään. Tai kun tiputtelen tavaroita. Tai kun jätän niitä huolimattomuuttani Jonin kämpille tai autoon. Mut tää vaan ravistelee päätään ja tuhahtaa. Että niin. Ystävä tietää toisen virheet ja heikkoudet - ja pitää siitä silti. Ja alkaa varuiks kiinnittää huomiota kaupassa, mihin toinen laittaa lompakkonsa visan vinguttamisen jälkeen. Et jatkossakin tuun jaksamaan Jonia, koska se jaksaa mua. Ja kumpikin on yhtä paha tai hyvä juttu. ;) 

Hyvän ystävän tunnusmerkki - voit mennä vapaasti sen jääkaapille. Toinen on sit se, kun alat huomaamattas ajatteleen samalla tavalla. Eli et syvä lautanen ja lusikka toimii sittenkin aina.

Jonissa parasta on just se, että Joni ei esitä yhtään mitään muuta, kuin mitä se on. Niinpä munkaan ei tarvii esittää mitään muuta, kuin mitä mää oon. Oonkin sit ollut harvinaisen töhö ja sensuroimaton idioottimaisuuteni suhteen sen seurassa. Oon yllättänyt sillä kaikella ittenikin. Ja kyllä Joni - kaikki ne ittensä nolaamiset on olleet melkoinen juttu ja luottamuksenosoitus sulle lähimenneisyyteni huomioon ottaen. Niin kuin oli myös se kerta, kun kilahdin sulle kaupassa jostakin niin älyttömän olemattomasta, että hävetti jo, ennen kuin pakoreissuni oli alkanutkaan. Mä en ikinä suutu pienistä ihan kelle vaan.  En pastapusseista enkä muuttostressin sekä nälän yhdistelmästä. Pitää olla oikeasti luotettava tyyppi, jotta mä uskallan kiukutella avoimesti näkymättömän hampaiden yhteenpuremisen sijaan. Jajoo, kyllä mä tiiän, et sä tiiät sen. Halusin vaan sanoo sen vielä, kai varmuuden vuoksi. Ja mitä tulee siihen pastapussiepisodiin..(pään pyörittelyä ja huokailua)....no, jos jätän sen vain tähän. Kuulemma jos ei oo mitään hyvää sanottavaa, kannattaa olla hiljaa.
  Aitouden lisäksi arvostanut Jonissa hyvää tilannetajua sekä sitä, kuinka uskollinen Joni on niiden asioiden suhteen, joihin liittyy vaitiolovelvollisuus. Kliseistä ja jotenkin myös ällöö sanoa, mutta Jonin seurassa haluaa olla parempi ihminen. Mutta se nyt vaan on totta. Joka kerta näyttää, et mä osaan tehdä paremmin päätöksiä tai en nolaa itteeni tai mitään muutakaan, jonka takia vois kokee huonouskompleksia. En oo saavuttanut tätä tavoitetta vielä kertaakaan täydellisesti, myönnettäköön. Mutta onneksi oon löytäny myös toisesta ne asiat, joissa se voi halutessaan petrata. Aitäh ja silleen.

Toivon totisesti Joni, et saan myös jatkossa kuulla sun tyhmistä tyhmempiä vitsejä ja nauraa niille vedet silmissä. Vaikka meidän välimatka tässä nyt kasvaakin aika huimasti, niin toivon, että saadaan tiemme risteämään jatkossakin - kahden ihmiselämän pelikorttien mahdollisuuksien mukaan. Ois aika hirveetä nimittäin heittää tää kaikki hukkaan. Tiedän, että sustakin. Sillä vaikka susta on muuten välillä vaikea ottaa selvää, sun silmät ei valehtele. Koskaan. Paitsi silloin niiden jäätelöiden suhteen.
 Toivon myös, ettet Joni loukkaantunut tästä postauksesta - erityisesti kuvituksesta, jonka hoidin aika mielivaltaisesti, jättäen toki turhimmat kuvasaasteet pois laskuista (sillä wapin yli 200 mediaa selatessa mietin noin 38 kertaa, että ei helkkari oikeesti...). Sillä oisit kyllä viimeinen ihminen, ketä tahtoisin loukata. Mulla rupesi valuun oikein kyyneleet silmistä, kun tota äskeistä lausetta kirjoitin (ja yritän tässä koota itteni,  koska sä palaat minä hetkenä hyvänsä  viereeni istumaan loppumatkaksi). Kuten eräälle mun teini-iän kaverille sanoin yhden puhelun aikana, oon sulle ehkä koko elämäni velkaa. Siis sen, että mä katon kaiken loppuun asti, enkä ikinä luovuta. Vertauskuvallisesti sä autoit mut aallokosta pintaan ja saatoit turvallisesti rantaan, jotta voisin saada elämästä kiinni. Ja jotta mä voisin joku päivä uskaltaa katsoa luottavaisesti ja itsenäisesti tulevaan - osaten samalla myös tehdä päätöksiä. Päätöksiä, joissa on huomion nimenomaan mun omat mielipiteeni. 
   Mä haluan tulevaisuudessakin tietää, missä sää asut, mitä sää teet ja mitä haaveita sulla on toteutuslistalla. Tätä hienoa ystävyyttä mä en halua pilata tai menettää. Sillä tässä on jotain niin ainutlaatuista, että sitä ei löydä muualta. Tai jos löytyiskin, en aio etsiä. Turhaa, mutta ennen kaikkea typerää ja lapsellista. ;) 


Pitäis osata lopettaa tää jotenkin järkevästi. Mulla on vaan yks lause, eikä se oo järkevä, ainakaan loppuosaltaan. Ja tiiän, et silloin pitäis olla tosiaan hiljaa. Mut sanon sen silti, koska sä kyl tajuut ja sä oot Joni. Niin että...

Oot tärkee - vittusaatanaperkelejumalauta!

~ Roosa ~

//kaikki muut paitsi kuvat paitsi eka ja snäpit: Jonin ja mun vähintäänkin värikäs wappimedia-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain kommentoimaan, kuulen mielelläni sinusta <3